Lukeminen kannattaa aina. Senpä takia luenkin säännöllisesti Seiskan nettiuutisia ja seiskabloggaajien kuulumisia. Tällä kertaa aamurähmäisillä silmilläni löysin sivuilta todellisen jymyuutisen. Suoraan Esko Eerikäisen blogista.
Esko kirjoittaa aloittavansa The Tigerin uuden vip-puolen PR Houstina. Ohhoh! Avajaisia vietetään Eskon mukaan ensi viikon perjantaina.
Tämähän olisi pitänyt arvata jo Velvetin avajaisissa, kun huomasin Eskon olevan paikalla ilman tulevaa ex-vaimoaan. Mutta joskus lyhty syttyy hitaasti.
Kaikkia SK-paikkoja uudistetaan kevään mittaan. Tigerin kohdalla tämä on ilmeisesti ainakin yksi uudistus. Eskon varsinaista roolia osaan tällä hetkellä vain arvuutella. Tigerissa on ollut jo aiemmin vip-hosteja (/vip-emäntiä), eli asiakkaiden hyvinvoinnista huolehtivia kauniita nuoria naisia, ja Velvetiin avaamisen yhteydessä siirtynyt Mark Middleton on toiminut jonkinlaisena vip managerina. (Anteeksi epävarmuuteni titteleissä.) Vip PR Houstin tehtävänkuvasta en tiedä.
Mitä Eskon siirtyminen Tigeriin sitten tarkoittaa? Kannattaako jatkossa suunnata automaattisesti Tikruun, kun haluaa lähietäisyydelle Hunksien kanssa? Entä kuinka paljon Ed Hardyn osuus kävijöiden vaatetuksessa kasvaa?
Oletteko huomanneet kun jatkuvasti saa nykyään lukea kuinka ihmiset eroavat. Myöskin julkkisparit. Mitäs niitä nyt olikaan, Hjallis Harkimo,
Martina ja Esko, Satu Tuomisto, Idols Kalle, minä ja Antti jne jne.
Olen miettinyt että miksiköhän niin monet ihmissuhteet tuntuvat kaatuvan nykyään. Mielestäni kuitenkin jos katsoo aikaa paljon taaksepäin niin suhteet olivat paljon pitkäaikaisempia ja kestävämpiä. Todennäköisesti sinullakin saattaa ollas siellä se isä ja äiti, jotka tapasivat yläasteella ja ovat vieläkin naimisissa.
Ollaanko me ihmiset nykyään liian itsekkäitä, vai lähdetäänkö suhteeseen liian helpolla? Luovutetaanko parisuhteissa heti ongelmien sattuessa, vai lähdetäänkö heti lätkimään kun ei tunnu kipinöitä? Onko tarjolla liikaa kiusauksia?
Siinäpä vasta kysymys. Vastaus kaikkiin on osittain kyllä!
Itselle ainakin ero on ollut niin rankka asia, että sitä alkaa hetken harkitsemaan että haluaako sitä samaa tunnetta kokea enää koskaan uudestaan. Siksi minun on vaikea ymmärtää esim. samantien uuteen suhteeseen hyppääviä. Voiko toisesta oikeasti välittää heti kun edellinen suhde on juuri kuopattu? Vai välittääkö uudesta kumppanista sitten eri tavalla ja tykästyy siihen uuteen tunteeseen. Vaikea sanoa.
Eroja on niin erilaisia ja jokainen käsittelee sen eri tavalla. Ero on kauhea asia ja yleensä todella kipeä ja sellaista tunnetta en haluaisi kenellekkään, mutta jokainen kokee sen elämässään melkein väistämättä.
No mutta ei se tapa, joten elämä jatkuu ja uudet pettymykset ja rakkaudet odottaa siellä jossain tai sitten ei.
Kaunis ja ylpee, älykäs ja seurallinen. Pelkää eniten rumia busseja. Herkkä. Ja P.S. Rakastan sua!
Noin vuosikymmen sitten opettajamme jakoi luokalle pinkit sydämet ja kynät. Sydänten etupuolella oli nimi, ja jokaisen piti kirjoittaa takapuolelle pari sanaa sen omistajasta. Kärsin yläasteella suuresta ilmaisuvimmasta, joten runoilin luokkakavereilleni pitkät pätkät. Jännitin omaa sydäntäni - ja kun sen räpylääni sain, olin "ihan kiva". Ja opettajan mielestä "minulla oli salaisuus". Ihan kiva ihminen, jolla on salaisuus. Kiitos luonneanalyysista.
Huomasin City-lehdessä poliitikon haastattelun yhteydessä hänen Big Five -luonnetestin tuloksensa. Tulokset on poimittu Witster-palvelusta, jonka melko simppeli idea on arvioida (ylläriylläri) viidellä kriteerillä kavereiden ja julkkisten luonteenpiirteitä: Onko Hanna konservatiivinen? Tai Jennifer Aniston itseriittoinen? Witster, jonka etusivu muuten muistuttaa melko paljon jotain tuttua palvelua, kertoo. Rekisteriselosteesta selviää, että palvelun rekisteriä hoitaa Aapo Puskala, tuo Cityn psykologiabloggaaja.
Hieman eri kulmasta virtuaalisydänten kirjoittelua lähestyy threewords.me. Palvelussa kaverit arvostellaan kolmella vapaavalintaisella sanalla, ja extrana mukaan saa pienen viestin. Tunnustukset voi hoitaa joko omalla nimellään tai täysin anonyymisti, joka kokemuksieni mukaan ajaa ihmiset sekopäisiksi vainoharhailijoiksi, jotka alkavat epäillä jokaista kaveriaan negatiivisista sanoista. Saamansa sanat voi joko jakaa koko maailmalle, tai sitten pitää ne omana tietonaan. Riippuu vähän siitä, miten rehellisiä kavereita on ympärilleen haalinut.
18-vuotias threewords.me:n perustaja myi palvelunsa juuri "erittäin miellyttävään hintaan". Samassa haastattelussa juniori kertoi palvelunsa suosion johtuvan sosiaalisen median käyttäjien narsistisista taipumuksista. Niistä tuli mieleen myötähävettävät, aikoinaan ainakin IRC-Galleriassa rehottaneet rasti ruutuun -kyselyt. Jatkuiko trendi Facebookissa? Jos ei, toinen montenegrolaisia rikastuttanut formspring.me vastaa ihmisten haluun kertoa itsestään muille. Kuka vain voi jättää kysymyksen, johon itsestään kiinnostunut käy vastaamassa. Ja vastaajasta kiinnostuneet (onko niitä?) voivat käydä lukemassa vastaukset sivulta, joka muistuttaa leiskaltaan jotain tuttua palvelua...
Vaikka puhuin melko ilkeään sävyyn myötähävettävistä kyselyistä ja siitä ettei ketään kiinnosta, huomasin juuri lukevani jenkkipimatsun kuppikoosta ja tukholmalaisen Annan sydänsuruista. Tämän virkkeen jälkeen aion kuitenkin poistaa tunnukseni em. palveluista. Vaikka vähän kiinnostaa, "ihan kivan" ja muiden totuuksien kohtaaminen pelottaa. Olisi paljon turvallisempaa panna oma photoshopattu pärstänsä Cityn Peilikuvaan kuin luonteensa muiden raadeltavaksi.
Varttia yli yhdeksän jono oli Yliopistonkadun pääovelta Mikonkadun kulmaan. Ovet oli avattu yhdeksältä. Popkellari veti ensimmäisenä iltanaan, eilen, tuvan täyteen.
Popkellari erottautuu Helsingin yössä muun muassa pokerisalongilla (pelivälineet pöydällä odottamassa nopeimpia pelaajia), ennustajalla (Kuvassa.10 € per kerta) ja erillisellä bissebaarilla (Sieltä ei sitten tilailla niitä gintonicceja!! ;)). Juomahuollon lisäksi Popkellarista saa ruokaa: huumaavan tuoksuisia hodareita.
Hämmentävintä paikassa on kuitenkin se, että siellä voisin törmätä äitiini. (Itse asiassa äitikin oli saanut kutsun avajaisiin, muttei ilmaantunut paikalle.) Ikähaitari oli avajaisissa noin 25-vuotiaista neljän- ja viidenkympin tienoolle. Avajaisissa on yleisestikin sekalaisempaa sakkia, kuin tavallisena iltana, kun erilaisia yhteistyötahoja ym. on kutsuttu, mutta Popkellarissa sekalaisuus oli mielestäni todella huomattavaa.
Bailaajien joukossa näkyi sekä parikymppisiä kundeja, jollaisiin voisi kuvitella törmäävänsä esimerkiksi Huumassa, että Kallen kanta-asiakkaan näköisiä vanhempia daamejakin.Myös hevarityyli näkyi edustettuna. Popkellariin he olivat selvästi tulleet fiilistelemään tuttuja hittejä (mm. Michael Jacksonin tuotantoa), ja mahdollisesti niitä edellä mainittuja hodareita.
Noin tunti avaamisen jälkeen iso tanssilattia, karaokebaari ja ”disco” olivat kaikki täynnä innokkaita bilettäjiä. Siinä missä K-18-paikoissa patsastellaan coolisti puolille öin ennen tanssilattian valtausta, Popkellarissa suomipoppi tanssitti jo puoli yhdeltätoista.
Pitäähän tämä nyt nähdä ja kokea ihan omin silmin. Lapin Saariselällä talvihäät, Johannan sanoin Winter Wonderland. Hän pyysi minut mukaan ja mikäpä estää jos tiedossa on juhlat, paljon ihmisiä, rakkautta ja ihana kirkko ja valmiiksi katettu pöytä.Toivon tosiaan, että nämä häät tullaan näkemään, sillä kun tänään olin kuvauksissa huomasin kuinka paljon muut ihmiset ympärillä panostavat Johannan häihin ja ovat tarjoutuneet auttamaan.
Kuvauspäivä sai minut todella stressaantuneeksi ja alku ei ollut paras mahdollinen. Olin järjestänyt meikkaajan ja olimme paikalla niinkuin olimme sopineet, lukuunottamatta ruuhkaa. Emme kuitenkaan päässeet aloittamaan aikataulun mukaisesti.
Kuvausryhmä oli valmiina jo kun minulla ei ollut edes meikkiä ja Johannakin oli juuri ja juuri valmis. Muut morsiusneidot eivät saapuneet paikalle, paitsi Julia.
Aamulla laitoin tunnin hiuksia ja kun kuvaus alkoi niin ne olivat täysin lässähtäneet ja pilalla. Tunsin koko päivän itseni rumaksi ja tyhmäksi ja kiukkuhan siinä tuli. Mulla on tapana aina stressata hirveesti silloin kun olen sopinut ihmisten kanssa jotain. Nimittäin mun mielestä jos ihmiset tekee yhdessä jotain niin jokaisen pitää kunnioittaa toisen
työtä ja aikaa. No lopulta saimme kuitenkin kuvauksemme ja tv-ohjelmaa varten kuvattiin pätkiä, jotka Johannan puolesta menivät upeasti. Itsestäni en kyllä menisi vannomaan.
Arton tapasin ensimmäistä kertaa ja ihan käsipäivää ja moi siinä tuli
vaihdettua. Olen saanut Artosta todella sosiaalisen kuvan, mutta hirveen hiljainen oli tällä kertaa.Saa nähdä mitä jaksosta nyt sitten tulee. Uskon että Johannan häitä tulee katsomaan miljoonayleisö. Sehän tässä stressaakin. Ja jo valmiiksi mollaajille voin sanoa. Johanna on julkisuudessa niinkuin minäkin. Sitä kautta olemme tutustuneet.Jos ihminen on minua kohtaan ystävällinen ja kiltti niin minulla ei olle mitään syytä vihata henkilä vaikka 99% suomessa tekisi niin. Joten nielaise jo valmiiksi ilkeä kommenttisi! Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja mennä naimisiin :) Onnea Johanna!
Koin äsken melko hämärän tunteen. Googlettelin Wikipedian perustamisvuotta, ja sainkin nenäni eteen paljon tuloksia Wikipediasta. En enää muista, miksi odotettu tulos hämmensi, mutta itse googletuskin oli turhaa - olinhan juuri lukenut Wikipedian täyttäneen 10 vuotta. Hassut hatut päähän ja kakkua pöytään. Kuulun siihen ikäluokkaan, jolle ei koulussa ehditty kertoa Wikipediasta, eikä kukaan jäänyt kiinni esseen suorasta kopioimisesta. Wikipedia hiipi elämääni lähinnä viihteeksi, ei niinkään akuutiksi hyödyksi. Lempiharrastuksiini kuuluu edelleen vanhojen painettujen tietosanakirjojen selailu, ja vanhempieni luota löytyykin aarteeksi luokiteltava kuvitettu sarja, jossa Suomen väkiluku alkaa vielä kolmosella ja neek-kohdalta löytyy nykyisin jotain rotusyrjinnäksi luokiteltavaa.
Vanhoja tietosanakirjoja voisi tietysti muokata. Vetää vanhoja lukuja yli, muuttaa Neuvostoliitto Venäjäksi ja sensuroida epäkorrektit sanat mustalla lakalla. Helppoa, mutta työlästä. Toisin kuin Wikipedian editointi, joka on perustajan Jimmy Walesin mielestä vaikeaa, mutta jonka pitäisi olla nopeaa ja vaivatonta. Meitä tiedonjanoisia pari kuukautta Wikipedian bannereista tuijottanut Wales on sitä mieltä, ettei "hyvät ihmiset" halua muokata Wikipediaa pelätessään hajottavansa sen. Wales on varmasti tottunut pahoihin ihmisiin, jotka goatsettavat kourallisen artikkeleita, joten pieni hatunnosto miehelle moisesta optimistisesta asenteesta ihmiskuntaa kohtaan.
No, onko muokkaaminen vaikeaa? Valmiisiin hymiöihin ja miljoonilla toiminnallisuuksilla varusteltuihin tekstieditoreihen tottuneille ihmisille varmasti. Löytyy hakasulkeita, html-elementtejä ja erikoismerkkejä, joiden nimeä ei tiedä. Wikipedia-artikkelista poimittu esimerkki: "Suurin Wikipedia on [[Wikipedia:Englanninkielinen Wikipedia|englanninkielinen]], jossa on yli 3 000 000 artikkelia." Houkutteleeko? Ei? Jos onnistuu keksimään asian, josta ei ole vielä artikkelia, kynnys sellaisen kirjoittamiseen on suuri. Ei minkään keskipohjanmaalaisen kylän artikkeli ole niin tärkeä, että Wikipediaan tottumaton ottaisi selvää, miten muotoillaan otsikko, mihin upitaan kuvat ja miten viittaus toiseen artikkeliin tapahtuu. Tuijottava Wales lupaili parempaa editoria. Ehkä itsekin uskallan jatkossa tehdä muutakin kuin korjailla artikkeleiden pieniä kielioppivirheitä.
Moni nimimerkin itselleen rekisteröinyt ja muokkaussotansa käynyt veteraani on varmasti peloissaan tavisten mahdollisesta tunkeutumisesta Wikipediaan. Jos ihminen ei jaksa opetella käyttämään nykyistä editoria, jaksaako sama tapaus sisäistää Wikipedian säännöt? Vai tuleeko artikkeleista lähteettömiä mutuja ja mielipidekirjoituksia? Vai oletetaanko tässä taas, ettei teknisesti taitavat ihmiset ole muillakaan elämän osa-alueilla kovin fiksuja? Hah! Wales kehottaa hyviä ihmisiä kokeilemaan muokkausta edes kerran. Jos menee rikki, niin kyllä sieltä joku vanha naavaparta korjaa vahingot. Miten voisikaan olla tottelematta ihmistä, joka aloitti Wikipedia-uransa kirjoittamalla "hello world"! Suomalainen IT-asioihin keskittynyt media oli muuten suomentanut tuon koodiklassikon "terve maailma" -muotoon. Ei maailmasta tietoa puutu, vaikka "terve maailma" vähän laskikin mielialaa.
Lopuksi vielä ajanvietevinkkejä Wikipediaan niille (meille), jotka eivät uskalla muokata artikkeleita ennen uutta editoria:
1. "Tuleva aviopuoliso" -leikki. Painetaan Satunnainen artikkeli -nappulaa siihen saakka, että Wikipedia arpoo ensimmäisen elossa olevan henkilön nimen. Itse nain irlantilaisen näyttelijän, Kerry Condonin.
2. "Missä hakuboksi" -visa. Yritetään lunttaamatta muistaa, missä hakuboksi nykyään sijaitsee.
3. "Jimmy Wales" -tuijotuskisa. Katsotaan Walesia syvälle silmiin, kunnes haluaa antaa joko rahansa tai sielunsa Wikimedia Foundationille.
Tullista kuuluu kummia. Maaliskuusta alkaen tulli alkaa rokottaa nettishoppailijoita entistä kovemmalla kädellä; arvonlisäveron tulliraja puolittuu kympistä vitoseen. Tavallisen halpaa kiinaromua kahmivan ihmisen osalta tämä merkitsee sitä, ettei EU:n ulkopuolelta enää ostella yli 22 eurolla asioimatta tullin kanssa. Toisaalta myös positiivisia uutisia oli liikkeellä; jatkossa kamansa voi tullata netissä. Ei enää 300 kilometrin ajomatkoja tai 20 euroa Postille moisesta uroteosta.
Motiivi ALV-rajan muuttamisen taustalla lienee selvä; ohjata entistä useampi shoppailemaan kotimaan kaupoissa. Perinteisissä pelikaupoissa on näyttänyt hiljaiselta jo hetken, kun 69,90 euroa hyllyssä maksavan pelin saa eteisen lattialle parissa päivässä veroparatiiseista (Jersey-saaret, Ahvenanmaa...) 40 eurolla. Olen itsekin tehnyt kaupoista jonkinlaisia showroomeja, joissa käyn hipelöimässä tuotteita ja sovittamassa kenkiä - jonka jälkeen tilaan ne netistä halvemmalla. Ja kyllä, tunnen suuria omatunnontuskia myyjien hyöriessä ympärilläni. Ihan kuin otsassa lukisi punaisella tussilla, etten osta mitään, vaan harrastan laillista veronkiertoa kotonani.
Murobbs:ssä uhottiin, että jatkossa sitten waretetaan ne pelit ja leffat, jotka ennen ostettiin saarilta. Pelejä ja leffoja diilaavat yritykset (esim. Verkkokauppa.com ja CDON) ovat kertoneet uudistuksen olevan halpiksen loppu. Niitä ei voi myydä alle 22 eurolla postikuluineen, siinä missä suosittu DealExtreme-krääsäkauppa tuskin kokee kovia tappioita myydessään parin euron kiinasälää. Joku oli huolestunut tullin työntekijöiden mielenterveydestä työtaakan lisääntyessä jokaisen pikkupaketin tutkimisen takia. Suosittelen kiusanhenkiä tilaamaan etenkin kenkiä, joissa on eri ALV:t mm. remmillisille ja vedenpitäville kengeille.
Olen itse työllistänyt tullia ja tilaillut melko reippaasti turhaa roinaa Aasiasta. Ruostumattomasta teräksestä valmistetut syömäpuikot olivat liukkaat ja ikävän kolisevat. Kolmen euron "feikki"-Sennheiserit napsahtivat nätisti kahteen osaan parin käytön jälkeen. Tunnen jotain outoa syyllisyyttä, vaikken ole koskaan ollut mikään ekologisuuden perikuva, vaan ihminen joka heittää lasipurkit vahingossa paperinkeräykseen ja haaveilee puolen kilon pihveistä. Havahduttaakohan kliiniseltä vaikuttava ALV-rajan muutos muutkin miettimään nettishoppailuaan? Maaliskuu näyttää, tilaanko 50 eurolla muovisia onnenpapuja vai en.
Kuulin eilen, että Helsingin Onnela palaa juurilleen tämän kuun lopussa.
”Juurilleen palaamisesta” voi päätellä paikan; tila, jossa on nykyään Huuma. Tiloihin aiotaan tehdä pieniä muutoksia, mutta niiden laadusta ja laajuudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Myös vieressä oleva Bar Kamikaze kokee joitain uudistuksia, paljon kyselty karaoke saattaa muun muassa olla tekemässä paluuta. ;)
Sunnelaa (Onnelan sunnuntai) ei kuitenkaan, ainakaan näillä näkymin, olla palauttamassa, sillä SK:n sunnuntaibileet vietetään nykyään Tigerissa.
Kuinka moni rakastaa shoppailua? Minä en voisi kuvitellakaan, että en pääsisi ihaniin kauppoihin ihastelemaan kenkiä, vaatteita ja laukkuja. Apu huonoon mieleen löytyy minulle nykyään Guessin liikkeestä. Olen ihastunut totaalisesti heidän laukkuihinsa, koruihin ja kaikkeen mahdolliseen. Ostin juuri upeat farkut ja tunsin itseni täydelliseksi nuo farkut jalassa. Kuinka paljon mieleen voi vaikuttaa se vaatekappale, mitä pidät juuri yllä, ja ylipäänsä kaikki materiaali ja asusteet.
Kun olet kotona oloasussa ja allapäin, niin mitä tapahtuukaan kun puet yllesi lempifarkut, upean topin tai vaikka sen lempimekon. Sitten vielä vähän meikkiä ja upea laukku. Minä ainakin tunnen oloni hetkessä upeammaksi ja mieli muuttuu iloiseksi. Sama asiahan pätee mielestäni myös juhlafiilikseen. Jos olen istumassa iltaa hyvien ystävien luona tai kotona verkkareissa voi menofiilis jopa yllättäen lopahtaa. Meno on huipussaan juuri silloin, kun olet tip top ja tunnet olosi kauniiksi ja ilta voi alkaa. Juhlafiilis on valmis.
No entäs se shoppailu.
Siinä vaiheessa kun ostat itsellesi uusia vaatteita ja puet ne ekaa kertaa yllesi tunnet olevasi prinsessa ja kaunein. Shoppailu on mielestäni yksi terapiamuoto, ja se että ilahdutat itseäsi ostamalla jotain miellytävää itsellesi saa olon hetkessä tuntumaan loistavalta. Minä shoppailen aina yksin ja itse itseni kanssa ja se on parasta mielestäni. Kierrän lempikaupat läpikotaisin ja ostan kaiken mitä haluan. Siinä välissä on ihana käydä syömässä ja vaikka yhdellä drinkillä ja rentoutua. Shoppailureissun jälkeen olo on ihana ja iloisena aina soittelen kaikille ystävilleni. Ja kumma kyllä silloin tulee aina sellainen fiilis että olisi ihana lähteä tyttökavereiden kanssa ulos juhlimaan. En vielä tarkkaan tiedä miten tuo tunne tuleekin aina juuri shoppailun jälkeen, mutta silloin kun on lähtenyt ulos illalla vielä, niin ilta on ollut kaikinpuolin loistava. Paitsi jos ostamasi vaate, koru häviää. Kovasti jäin tämän viikonlopun jälkeen kaipaamaan guessin upouutta rannekoruani. Se on nyt löytänyt uuden paikan, omistajan :( Shoppailu on vähintään yhtä hyvää kun suklaa ja seksi.
