Suomen puhutuimmat häät!

  • bbHennaK

Pitäähän tämä nyt nähdä ja kokea ihan omin silmin. Lapin Saariselällä talvihäät, Johannan sanoin Winter Wonderland. Hän pyysi minut mukaan ja mikäpä estää jos tiedossa on juhlat, paljon ihmisiä, rakkautta ja ihana kirkko ja valmiiksi katettu pöytä.Toivon tosiaan, että nämä häät tullaan näkemään, sillä kun tänään olin kuvauksissa huomasin kuinka paljon muut ihmiset ympärillä panostavat Johannan häihin ja ovat tarjoutuneet auttamaan.

Kuvauspäivä sai minut todella stressaantuneeksi ja alku ei ollut paras mahdollinen. Olin järjestänyt meikkaajan ja olimme paikalla niinkuin olimme sopineet, lukuunottamatta ruuhkaa. Emme kuitenkaan päässeet aloittamaan aikataulun mukaisesti.

Kuvausryhmä oli valmiina jo kun minulla ei ollut edes meikkiä ja Johannakin oli juuri ja juuri valmis. Muut morsiusneidot eivät saapuneet paikalle, paitsi Julia.

Aamulla laitoin tunnin hiuksia ja kun kuvaus alkoi niin ne olivat täysin lässähtäneet ja pilalla. Tunsin koko päivän itseni rumaksi ja tyhmäksi ja kiukkuhan siinä tuli. Mulla on tapana aina stressata hirveesti silloin kun olen sopinut ihmisten kanssa jotain. Nimittäin mun mielestä jos ihmiset tekee yhdessä jotain niin jokaisen pitää kunnioittaa toisen
työtä ja aikaa. No lopulta saimme kuitenkin kuvauksemme ja tv-ohjelmaa varten kuvattiin pätkiä, jotka Johannan puolesta menivät upeasti. Itsestäni en kyllä menisi vannomaan.

Arton tapasin ensimmäistä kertaa ja ihan käsipäivää ja moi siinä tuli
vaihdettua. Olen saanut Artosta todella sosiaalisen kuvan, mutta hirveen hiljainen oli tällä kertaa.Saa nähdä mitä jaksosta nyt sitten tulee. Uskon että Johannan häitä tulee katsomaan miljoonayleisö. Sehän tässä stressaakin. Ja jo valmiiksi mollaajille voin sanoa. Johanna on julkisuudessa niinkuin minäkin. Sitä kautta olemme tutustuneet.Jos ihminen on minua kohtaan ystävällinen ja kiltti niin minulla ei olle mitään syytä vihata henkilä vaikka 99% suomessa tekisi niin. Joten nielaise jo valmiiksi ilkeä kommenttisi! Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja mennä naimisiin :) Onnea Johanna!

22 kommenttia

Anonyymi

21.1.2011 00:32

Jos pelkästään blogikirjoituksia vertaa niin kyllähän sinulla ja Tuksulla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Tuksun tekstit vaikuttavat yhtä sekavilta kuin tulevan rouvan julkinen kuva, mutta sinun tekstisi ovat huomattavan fiksuja ja antavat sinusta ihan erilaisen kuvan kuin mitä BB:t sun muut julkisuudessa olleet sähellyksesi ovat antaneet. Jos asuisin pääkaupunkiseudulla voisin lähettää sinulle illalliskutsun, kun tekisi mieli selvittää oletko sittenkin fiksu etkä mikään tyhjäpää miltä aikaisemmin olet vaikuttanut. Mutta kun en asu niin se siitä :) Koitahan tyytyä tälläiseen julkisuuteen äläkä enää lähde mihinkään BB:hen tai vastaaviin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 01:32

Ei hyvää päivää, Tuksulle löytyi perijätär.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 10:04

No tietty sai vapaalipun..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 10:06

Onhan Hennasta markkinallista hyötyä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 10:08

Onko se sitten kauniiden ihmisten kohtalo Suomessa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 10:35

Tunsit itsesi juuri sellaiseksi kuin olet.
Kirjoitustaidoton unohtui tuntemuksistasi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 10:40

Kauniita miehiä haukutaan homoiksi jo pennusta asti ja kauniita naisia haukutaan horoiksi jo pennusta asti eli onko mitään luonnollisempaa kauniille ihmiselle Suomessa kuin päätyä markkinalliseksi hyödyksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 11:42

Loistava kirjoitus jälleen Henna. Älä anna periksi vaikka Sua mollataan. Sun kirjoitukset eivät pidä sisällään mitään fantasioita vaan pelkkää faktaa. Uskon, että fiktiivisten blogien tuottajat olisivat kertakaikkiaan ihmeissään jos joskus pääsisivät samaan pöytään kanssasi. Valehtelulla kun on taipumuksena siirtyä myös yksityiselämään ja/tai toisinpäin. :)))

Kiitos Henna jälleen aidosta kirjoituksesta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 13:47

" Toiset lakaisee paskat maton alle, toiset haluu paskat veke himasta. Mitä eroa näillä asioilla käytönnössä onkaan? "

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

21.1.2011 18:06

Ooksä julkisuudessa? Öö, Kuka sä oot?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2011 07:53

Lippuja myydään häihin, koska on kyse julkisuuden henkilöstä ja vielä kohahduttavasta sellaisesta. En ole varsinaisesti Tuksu -fani, mutta en myöskään uhoa täällä palstoilla että "ei vois vähempää kiinnostaa". Tottakai ihmisiä kiinnostaa! Tuskin Johanna olisi julkisuudessa enää, jos ketään ei vain kiinnostaisi. Uskon myös, että hääohjelma tavoittaa useampia katsojia ja todella toivon vilpittömästi, että häät toteutuvat ja pari on aidosti onnellinen!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Scumback

22.1.2011 11:07

Onhan se nyt hienoa, että joku ruma, lihava, typerä ja koko kansakunnan yhteinen hylkiö haluaa sut mukaan häihinsä.
Toisaalta, ei se nyt sentään jossain väsyneessä tosi-tv formaatissa ollut tekemässä elämänsä virhettä...
Hyvää jatkoa jos ei oma riitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2011 13:38

ach, paska vaihtuu mutta kärpäset pysyvät samoina!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2011 16:21

Henna, älä vaan yritä olla kauniimpi tai fiksumpi kuin Tuksu, ainakaan häissä, saat vain Tuksun vihat ja kaiken paskan jälkeenpäin niskaasi.
Tuksu menee naimisiin ja tekee siitä kansanhuvin vain siitä syystä että on huomannut että julksisuun on katoamassa. Arto parka on joutunut tässä tosi vaikeaan tilanteeseen.. Ei nämä ole Arton ja Jossun häät vaan ainoastaan Jossun tai no..Juliankin vähän..
Häät tekee halvaksi ja rumaksi tämä ns.julkiuus ja suoraan sanoen "pummaaminen. Kaksi tyhjätaskua joilla ei omat rahkeet riitä edes häiden järjestämiseen... Eivätkä tajua että heitä pidetään pelleinä.. Häitä tullaan seuraamaan vain ja ainoastaan ns.negatiivisessa mielessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2011 16:24

Tämä pari ei pysy yhdessä edes niin kauaa kuin sinä ja Antti.
Jos naisten hakkaaja pitää paikkansa niin Artosta kuin Antista, ystävän velvollisuus olisi jo varoittaa ja toivoa että Tuksu ei hätiköisi naimisiinmenolla!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

22.1.2011 19:46

Ainiin, sinähän hyödyt niistä Tuskun häistä, et sinä sinne hyvää hyvyyttäsi menisi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.1.2011 10:36

Siis sä niinku oikeasti luulet olevas julkkis?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.1.2011 12:42

Henna, käsi sydämelle; uskotko todellakin, että rakkaudella on mitään tekemistä näiden häiden kanssa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.1.2011 17:43

Toivottavasti Henna ihanstuu upeaan Anttiin uudestaan romantiikkaa tihkuvissa häisä. Antilla on myös vip lippu upeisiin hähin

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.1.2011 18:01

oksennushäät ne ovat henna, onko kiva olla mukana? eikö yhtään, yhtään hävetä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.1.2011 15:59

Alkaa jutut ilmeisesti olemaan Cityllakin loppu kun Kalinainen on palkattu bloggariks.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.1.2011 20:28

Älä suotta hermoile. Tuksun häillä ei ole "miljoonayleisöä". Tuolla kanavalla on jo lähtökohtaisesti erittäin vähän katsojia. Muutama kymmenen tuhatta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi