Ilmiöt

Aso voitti tänään 50 000 euroa Big Brother finaalissa. Mutta siihen se luultavasti jääkin. Julkisuutta ei tule paljoa ensihuuman jälkeen, eikä kivoja työtarjouksia.

Kolmen viimeisimmän BB-kauden aikana olen miettinyt, että kuka sitä ohjelmaa katsoo. Katsojaluvut tosin ovat nousseet joka vuosi, joten ilmeisesti BB jaksaa joitakin innostaa. Minua se ei kuitenkaan ole jaksanut kiinnostaa ensimmäisen kauden jälkeen, koska hauskuus saadaan aikaan viinan ja seksin avulla. Haluaisin ohjelmaan aikuisten oikeasti hauskoja tyyppejä. Ekalla kaudella voittajaksi kruunattiin Perttu, jolla oli hulvattomat pöördismit. Harva on sen jälkeen ollut talossa hauska. Eikö meiltä Suomesta löydy huumorityyppejä vai onko vika BB:n haastattelijoissa ja psykologeissa, jotka valitsevat ohjelmaan väärät tyypit?

Muualla maailmassa BB on erilainen kuin meillä Suomessa. Opiskellessani aikoinaan Italiassa katselin Grande Fratelloa. Talossa asuvat keksivät aina jotain mielenkiintoista tekemistä, ja hauskaa riitti joka päivälle, ilman viinaakin. Selkkauksia, riitoja, itkua, naurua ja hauskoja tempauksia. Haluaisin sellaisen BB:n Suomeen.

Toinen ongelma on, ettei suomalaisia BB-tyyppejä arvosteta pennin vertaa ohjelman jälkeen. Niitä, jotka jäävät ohjelman jälkeen vähäksi aikaa julkisuuteen pidetään monesti tyhminä. Ihme, sillä monissa muissa maissa uskotaan, että BB-starat kykenevät muuhunkin kuin vain isoveljen valvottaviksi. He saavat juontajan pestejä, ja monista tulee kestojulkkiksia, jotka julkaisevat kirjoja ja tekevät vaikka mitä mielenkiintoisia töitä. Vain taivas on uusille julkuille rajana.

Suomessa BB-julkisuus on lähinnä rasite. Ainakin niille, jotka haluavat tehdä jotain vakavasti otettavaa, esim. mennä mukaan politiikkaan. Muistan kun juttelin Big Brotherissa olleen Einarin kanssa eräässä kunnallisvaalitilaisuudessa viime vuonna. Oli ilta ja olimme Helsingin keskustassa. Paikalle tulivat kaksi pienessä sievässä olevaa keski-ikäistä pukumiestä. Toinen huusi Einarille: ”Mitä säkin tyhmä julkisuudenkipeä idiootti muka osaat? Sähän olit siellä BB-talossa. Ei sua kukaan äänestä, ku oot niin tyhmä”. Todista nyt siinä sitten, että haluat oikeasti vaikuttaa asioihin ja, että sinussa on kaksi puolta. Että olet hassu, mutta myös fiksu.

En ole koskaan löytänyt rakkautta baarista. En ole myöskään löytänyt sieltä poikaystävää. Kerran Vantaan Flamingossa suunnittelin kyllä meneväni naimisiin yökerhon Elvis-kappelissa, mutta (onneksi) en löytänyt paikalta sopivaa sulhasta.

Ihmettelenkin, miten ihmiset löytävät haneja yöelämästä. Siis pidempiaikaisempia suhteita. Miksen minä ole löytänyt? (Enkä tässä nyt väitä, että yöstä tulisi löytyä parisuhde, ihmettelen vain.)

Olen bilettänyt hevibaarissa hädin tuskin 18-vuotiaana, ja tutustuin mieheen, joka alkoi ensimmäiseksi kertoa työttömyydestään ja äidistään. Olen ollut luksusyökerhossa, jossa mies tuli iskemään minua repliikillä ”Tiedätkö, kuka on Suomen valtionvarainministeri?” Ei, hän ei itse ollut. Olen yrittänyt iskeä niin pokea kuin baarimikkoakin. Minulle on tarjottu kädenlämmintä olutta ja kallista samppanjaa. Olen itse tarjonnut. Olen ollut minimekossa ja villapaidassa. Olen nauranut, vitsaillut, keskustellut älykkäästi, viljellyt
sarkasmia. Olen ollut ”vaikeasti tavoiteltava” ja helppo.

Baarista on turha etsiä pidempiaikaista kumppania, eihän sitä kuitenkaan löydä. Vai löytääkö? Kertokaa!

Tunnustan. Olen jäänyt koukkuun Diili tv-sarjaan ja odotan ensi maanantain finaalia hulluna.

Yksi syy Diilin toisen kauden suureen menestykseen, ensimmäisen floppi-kauden jälkeen, on Suomen Donald Trump, eli liikemies Harry ”Hjallis” Harkimo. Mies on suorasukainen, rehellinen ja huvittava.

Tosin siinä minun tuntemassani Hjalliksessa on vielä yksi pieni lisäpiirre, joka välillä vain vilahtaa ohjelmassa. Hjallis on, tai ainakin oli aiemmin, kuin kiroileva siili. Vittu, perkele ja saatana ovat Hjallikselle tavallisia lauseen täytesanoja. Joka ainut kerta kun olen puhunut Hjalliksen kanssa, hän on käyttänyt voimasanoja. Eikä siksi, että mies olisi hiiltynyt, vaan koska hänen puhetyylinsä on kiroileva. Kumma kyllä, Hjalliksen sanomina kirosanat eivät edes kuulosta niin pahoilta.

Ihmettelen kuitenkin millä ihmeen konstilla Hjalliksen kiroilua on vähennetty Diilistä. Voihan olla, että Diilin tekijät ovat ylimaallisen hyviä työssään ja ovat leikanneet kirosanat pois ruudusta. Tai ehkä ohjaajalla on rautaiset hermot ja kohtaukset on kuvattu miljoona kertaa. Tai ehkä Hjalliksen kihlattu, Diilin johtoryhmän Helena Karihtala, on saanut miehen kuriin jollakin naisellisilla ”kiristys-lahjonta-jankutus-väsytys” -taktiikalla. Hjalliksen pojatkin ovat saattaneet sanoa, että ”isi, me hävetään, kun sä puhut noin”.

Minun teoriani on kuitenkin, että Hjallis on ihan itse opetellut sensuroimaan itseään, ainakin televisiossa. Kukaan ei pysty muuttamaan toista ihmistä, ellei tämä itse halua muuttua. Kavereita ja perheenjäseniä voi kannustaa, mutta muutokseen pystyy vain henkilö itse.

Sipoonranta-projekti alkoi kaksi vuotta ennen varsinaisen ohjelman alkua. Harkimolla oli siis aikaa oppia vähentämään kiroiluaan. Sen on täytynyt olla vaikeaa, sillä Hjallis on myöntänyt, että voimasanat tulevat hänen puheeseensa kuin itsestään. Mutta ehkä mies käytti jotain rangaistusmetodia opetellessaan uutta puhetapaa. Kahdenkymmenen kilometrin lenkki, jos suusta lipsahtaa yhden lauseen aikana enemmän kuin yksi kirosana. Hjallis olisi saanut juosta ympäri Sipoonrantaa vuorokauden ympäri, joten tuskinpa hän ainakaan sitä tapaa suosi. Joka tapauksessa Diilin Hjallis on rautaa. Tykkään siitä, ettei Suomen Trump kiroile ohjelmassa liikoja. Silti olen usein miettinyt, minkälainen kiroileva Diili olisi ollut.

"Huoralesbohomopedofiili!" Tässäpä varsin perinteinen tervehdys (esi)teinien keskuudessa, sekä Internetissä että oikeassa elämässä. Omassa nuoruudessani yhdyssanasta olisi ymmärretty vain yksi sana, ja riita olisi päättynyt siihen, kun senkka lentää nokasta ja riidan toinen osapuoli nilkuttaa itkien kotiin. Seuraavana päivänä istuttaisiin opettajainhuoneen kahvikäryssä ja paiskattaisiin tassua naama irveessä. Nykyään hysteeriset vanhemmat ja mesekiusatut lapset tekevät rikosilmoituksen. Netissä varmaan.

Mitä pienet edeltä, sitä suuret perästä. Vaikka nettikiusaamiseen keskittyviä lukuisia keskustelupalstoja ja sivuja silmäilemällä voisi luulla kiusaamisen olevan vain naperoiden juttu, on yhä useampi täysikasvuinenkin huomannut Internetin anonyymit mahdollisuudet. Julkkisten herjaus on jokaisen perusoikeus, julkkis on lainsuojaton ja vapaasti Internet-murhattavissa toilailujensa tai mielipiteidensä takia. Tuksu? "Tyhmä kännäävä läskihuora." Astrid Thors? "Huora joka pitää eliminoida." Tämä kommentti on varmasti aikuisen suusta. Eihän perusteini edes tietäisi, kuka Astrid Thors on.

Vaikka julkkujen haukkuminen on noussut kansallislajiksi, yhä useampi normaali kumpparinkuluttajakin joutuu kiusatuksi. Toisen elämän voi pilata hetkessä levittelemällä yksityisasioita. Ex-kumppanista otetut buduaarikuvat siirtyvät nettiin sekunneissa, eikä uteliaista katsojista ole pulaa. Eikä aina tarvitse edes tehdä mitään; pelkkä uhkaus maineen pilaamisesta riittää viemään uhrin yöunet. Aktiivisen keskustelupalstan viesteistä tehdään vähintään pari rikosilmoitusta kuussa.

Suurin osa nettikiusaajista lienee oikeassakin elämässä kauniisti sanottuna vaikeita persoonia. Sitten on niitä, jotka lirahtaa housuun pelkästä ajatuksestakin, että sanoisi joskus jotain päin naamaa. Kun nimimerkkinä on "anonyymi" ja koneella pyörii IP-osoitteen piilottava Tor, voi alkaa purkaa sydäntään. Eikä kukaan tiedä, kenen ajatuksia lukee. Kiusaaja ei näe, miten uhri reagoi. Se on helpotus ihmisille, joilla on mahdollisesti jonkinlaista empatiakykyä jäljellä. Niskaan putoileva paska kun ei valu ihmisestä pois kuten vesi sorsan sulista.

On tietenkin aivan liikaa vaadittu, että ihmiset jossain vaiheessa järkevöityisivät ja alkaisivat keskustella asioista kuten aikuisten pitäisi, eli näkemällä toisen ihmisen arvokkaana otuksena, ei huorana. Persoonallisuushäiriöisille tapauksille ei voi oikein suositella kuin pitkää ikää psykiatriakeskuksessa, mutta pari voitaisiin pelastaa. Monen väittelytaidot ovat luokkaa luokattomat, jolloin paras argumentti tiukassa tilanteessa on "haista paska idiootti". Voitaisiinko koulussa opiskella väittelyä? Sivistynyttä sellaista, ei sitä haistapaska-argumentointia, jota harjoitetaan välitunneilla.

Sitä odotellessa saamme lukea uutisista, kuinka julkkikset käyvät tekemässä rikosilmoituksia nettihaukkujistaan. Sen jälkeen onkin hyvä mennä keskustelupalstalle naureskelemaan, kuinka pihalla se "typerä julkkishuora" on. Pieni vinkki elämän katkeroittamille näppiksenhakkaajille: käykää pienellä kävelylenkillä rauhoittumassa. Jos senkin jälkeen iskee vastustamaton himo suoltaa tarpeetonta skeidaa, kannattaa tehdä epäitsekäs palvelus ihmiskunnalle ja repiä verkkojohto irti seinästä. Lupaan, ettei teitä tule ikävä.

Olin perjantaina 11.9 NRJ Fashion Awards -gaalassa ja tapasin siellä ex-missi Joanna Väreen. Joanna odottaa vauvaa, joten hänellä on nyt elämänsä tilaisuus näyttää kauniilta raskausaikana - ainakin jos trendeihin on uskomista.

Professori Clare Hanson Loughboroughn yliopistosta Isosta-Britanniasta on tutkinut raskauden historiaa, ja uusin trendi on hyvinvointi ja kauneus odotusaikana.

Raskausajan hyvinvoinnilla tehdään nyt jo rahaa. Minneapolisissa on firma, jonka nimi on Go home gorgeous. Se tarjoaa jalka- ja käsihoitoja sairaalassa, kun lapsi on syntynyt. Becoming Mom -firma Ohiossa tarjoaa ultraäänitutkimuksia yhdistettynä kylpylähoitoihin. Odottavien äitien Cup cake -hoitola Lontoossa tarjoaa bikinilinjan vahausta, jonka nimi on ”What´s up Doc?”, jotta alapää näyttäisi siistiltä, kun menee gynekologille.

Ja sitten on raskaustuotteita joka lähtöön: Popper Stoppers -laastari, joka peittää ulospäin pullistuvan navan. Morning chicness bag -oksupussi, jossa on ruusun tai saippuakuplan kuvia, ja pussin alla lukee: ”Take one day at a time”. Alusasufirma Agent Provocateur on myös tehnyt raskaus- ja imetysalusasusarjan, joka pienentää vatsaa, mutta on seksikäs.

Uusi odottavien äitien hyvinvointitrendi on levinnyt myös Ruotsiin. Siellä on hotelli Gästgivaregården Grythyttanissa. Vauvaa odottava pariskunta voi varata itselleen ”Babymoon-paketin”, yhteisen romanttisen viikonlopun raskausaikana: odottavalle äidille suklaahoitoja ja isälle viskiä.

Ja jos on rahaa millä mällätä, Joanna voi tehdä kuin Posh. Lontoossa superjulkuille on ihan oma kauneuspakettinsa Portland-sairaalassa. Sen nimi on ”Mend it like Beckham”, koska Victoria Beckham käytti hoitoa ensimmäisenä. Hoito on seuraavanalainen: varataan keisarileikkaus jo kahdeksannelle kuulle, jottei lihota liikaa. Heti kun lapsi on maailmassa, tehdään takamuksen ja reisien rasvaimu ja vatsan kiristysleikkaus.

Meillä Suomessa mennään sen sijan takapakkia raskaus-hyvinvoinnissa. En tarkoita, että raskaana oleville pitäisi olla extreme-hoitoja, joista kerroin, mutta kyllä meidän olisi pitänyt saada pitää Suomen ainoa pehmeitä hoitomuotoja suosiva synnytyssairaala Tammisaaressa, joka sai Baby Friendly -sertifikaatin WHO:lta. On häpeä maallemme, että se aiotaan sulkea.

Mutta voihan olla, että ainakin Joanna ehtisi käydä pyöräyttämässä vaavinsa Tammisaaressa ennen kuin paikka suljetaan ensi vuonna. Onnea siis Joannalle suureen koitokseen. Raskaus on kaunista, vaikka ei aina kauniilta tuntuisi.

Olin eilen uudistetun Helsingin Onnelan avajaisissa. Avajaisten vieraat olivat alkutietojen mukaan ”Onnela-porukkaa”, eli bilettäjiä, jotka suosivat Onnelaa. Saavuin paikalle seuralaiseni kanssa noin klo 21.35, ja sain kuulla ensimmäisen puolen tunnin aikana vieraita tulleen jo noin viitisen sataa. Eipä turhaan puhuta, että Onnela olisi SK:n kannattavin paikka tässä kaupungissa.

Teimme kierroksen alakerrassa. Juuri mikään ei ollut muuttunut. Teimme kierroksen yläkerrassa. Royal Lounge oli poistettu. Hyvä! Mielestäni vanha Royal alkoikin jo olla aika väsähtänyt. Nyt tilalla on kaikille avoin alue, jossa tanssia ja istuskella. Vip-tila sellaista janoaville löytyy parvelta, josta voi tiirailla isolle tanssilattialle. Minusta meno tanssilattialla näytti kuitenkin paremmalta, joten visiitti parvelle oli äkkiä ohi.

Tapasin rappusissa Suomen Unelmien Poikamieheen osallistuneet Ninan (voitti, suhde ei kestänyt) ja Marian. Naiset näyttivät tutuilta, mutta koska en ollut varma, keitä he ovat, kysyin heidän nimiään. Silloin se tuli, aika ystävällisellä äänensävyllä, mutta kuitenkin: ”Etkö sä tiedä, ketä me ollaan?” Eh… En.

Poikamies-tilanteesta loppujen lopuksi hyvin selvittyäni, seuralaiseni lähti. Hän ei mittatilauspuvussaan kuulu ”Onnela-porukkaan”. Olimme olleet paikalla noin 25 minuuttia. Menin vielä kiertelemään yläkertaan, jossa näin Markus Selinin. Minun ei tarvinnut kysyä hänen nimeään, tunnistin miehen oransseista laseista.

Ps. Joulukuun ekalla viikolla entisen Cafe Operan (ex Den Kungliga Klubben) tiloihin avataan Ruma. Tampereella mainetta niittävä baari saa sisaruksen Helsinkiin. Luvassa: ei vip-tilaa, eikä mainstream-musaa.

Ensin oli Marilyn Monroe, sitten Madonna ja nyt lopulta… yllätys, yllätys: Marge Simpson.

Luitte ihan oikein. Marraskuun Playboyn kannessa komeilee, kukapas muu kuin puolialaston Marge Simpson. Luin asiasta ruotsalaisesta naistenlehdestä Ameliasta. Ja heti perään minun oli ihan pakko vierailla Playboyn sivuilla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Pakkohan minun oli nähdä, minkälaisia kuvia Homer Simpson on ottanut ihanasta vaimostaan Margesta. Höyhenpeitossa jalat ojossa keikistelevä Marge onkin huima näky.

Ensimmäistä kertaa Playboyn historiassa kanteen on siis päässyt piirroshahmo. Ja lehdessä on pyhitetty jopa kolme sivua Margen kuville ja ”haastattelulle”. Playboyn nettisivuilla on osa haastattelusta, ja se on hulvattoman hauska. Marge kertoo muun muassa, että hänen ja Homerin pitkän avioelämän salaisuus on, ettei koskaan pidä mennä nälkäisenä sänkyyn. Ja Marge kuulemma tiesi, että Homer on hänelle se oikea, kun hän oli raskaana ja kuuli äänen sanovan, että tämän miehen kanssa menet naimisiin. Ääni oli Margen äidin. LOL!

Margelle esiintyminen alastonkuvissa ei tosin ole ensimmäinen kerta. Hän vieraili vuonna 2004 Maxim-miestenlehden kannessa kontallaan oman kodin lattiaa kuuraamassa. Mutta ei suinkaan yhtä rohkeissa kuvissa kuin Playboyssa.

Alla linkki playboy nettisivulle Margen haastatteluun. Taidan itse lähteä kioskille ostamaan Playboyn, koska minun on vaan ihan pakko saada lukea Margen koko haastattelu ja ennen kaikkea nähdä NE kuvat. Otsikointi Playboyssa on niiiin koukuttava: ”Springfield’s sexiest celebrity reveals all…THE DEVIL IN MARGE”.

http://www.playboy.com/articles/marge-simpson-playboy-interview-and-pictorial/index.html

Ps. Fox-kanava näytti USA:sa 15.11.2009 Simpson-tv-jakson, joka liittyy alastonkuviin ja jonka nimi on ”The Devil Wears Nada”. Varmaan se meille Suomeenkin joskus vielä tulee nähtäväksi – toivottavasti.

Haluaisin esittää julkisen anteeksipyynnön teille kaikille noin kolmelle ihmiselle, jotka olette saattaneet pyytää minua ystäväksenne Facebookissa, mutta en ole koskaan vastannut siihen mitään. Kyseessä ei missään nimessä ole vähättelevä asenne heinäkuuta 1990 kohtaan, jolloin jaoimme yhteisen puhallettavan uima-altaan. Toki haluaisin hilpeämielisesti keskustella 19 vuotta sitten kadonneen kesäkaverini kanssa kumiankoista, ja kesäkaverini varmaan onkin pari iltaa pohtinut, miten voin olla niin arrogantti, etten hyväksy hänen ystäväpyyntöään. Totuus on se, etten ole Facebookissa, mutta kummitukseni on.

Ensimmäinen silminnäkijähavainto FB-kummituksestani tehtiin viime syksynä, ja kuulin siitä rankkasateen ruoskiessa Molly Malones'in terassia. Olin juuri - ateismistani huolimatta - keskustellut melko pitkään uskonnosta ja enkeleistä, joten ilmassa oli pientä salaperäisyyttä. Kuulemma ilmestyn välillä vanhan lukiokaverini ystävälistalle, kunnes katoan, varmaan kummittelemaan muille. Miksei Facebookin lautturi kuljettanut tunnustani virran yli, mitä kesken jäänyttä tehtävää yritän Facebookissa suorittaa tai pahaa tekoani sovittaa? "Kummitus kulkee elävien maailmassa, usein samoilla paikoilla kuin eläessään." Tästä voisi päätellä, että noin 60 vuoden päässä sosiaalisissa medioissa kummittelee muutkin kuin minä.

Olen tehnyt sosiaalista itsemurhaa parin vuoden ajan. Ensin pois IRC-Galleriasta, Facebookista ja kaikista pikkupalveluista. Karsin irc-kanavani pariin ja roudasin Akateemisesta asunnon täyteen paperista iltapuhdetta. Välillä kuulin kahviloissa, että joku on eronnut, synnyttänyt tai mennyt naimisiin. "Facebookista luin." Olen elellyt tyytyväisenä erakkona ja nautiskellut vanhanaikaisesta live-juoruilusta. Minä olen torilla juoruilemassa, mummoni varmaan Twitterissä jakamassa joustinneulevinkkejään. Innostun asioista, myös nettipalveluista, nopeasti, mutta innostus hiipuu ja päätyy siihen, että poistan tunnukseni vähin äänin.

Vaikken kulutakaan päiviäni lukemalla työkaverini FB-päivityksiä hänen suolen toiminnastaan, seuraan yhteisöpalveluita omaan introverttiin tapaani lukemalla niistä puuduttavan pitkiä keskusteluja ja uutisia. Hmm, ja joskus kirjaudun Facebookiin mieheni tunnuksella tarkistamaan, onko Kampin ghettokoppiimme suunnitteilla esim. parin päivän bileitä. Ehkäpä tämä on jonkinlainen parantumisprosessi erakkoudesta takaisin elävien (naama)kirjoihin. Vaikka aina puhutaan miten netti korvaa sosiaaliset kontaktit, omani sosiaalisista palveluista eroaminen on kutistanut minimiin. Ei enää kutsuja keikoille, ei juhliin. Missaan varmaan luokkakokouksenkin, jossa pidetään hiljainen hetki edesmenneen, Facebookissa kummittelevan luokkakaverin muistolle.

Hätkähdin löytäessäni Facebookista menehtyneen sukulaiseni. Etsin parikymmentä minuuttia ohjetta, mihin pitäisi ottaa yhteyttä tunnuksen sulkemiseksi. Lopputulos? Tunnusta ei suljeta, vaan siitä tehdään muistotunnus, johon tutut ja vähemmän tutut voivat käydä esittämässä suruvalittelunsa. Facebook ansaitsisi jonkin tunnustuksen vuosikymmenen surullisimmasta ja sairaimmasta Internet-ideasta. Onko ihme, että tuollainen saa kummittelemaan? Facebook - pidä yhteyttä elämäsi ihmisiin. Eläviin, kuolleisiin ja kummituksiin.

Politiikka kiinnostaa minua siinä määrin, että on pakko kommentoida Niinistön ja Vanhasen sikainfluenssa-rokotuskiistaa.

Eli ensin lyhyt oppimäärä äskettäin tapahtuneeseen sananvaihtoon Saulin ja Matin välillä. Sauli kertoi HS:n verkkosivuilla, että hän piikittäisi presidentin ja ministerit hetimiten ja että uskoo kansan sallivan valtionjohdon etuilun rokotusjonossa. Puhemies sanoi myös, että hänen mielestään kansanedustajia ei pitäisi rokottaa jonon ohi. Vanhanen vastasi tähän, ettei valtionjohtoa pidä rokottaa jonojen ohi, koska ”kenellekään ei pidä antaa eri oikeuksia etuilla määrätyssä rokottamisjärjestyksessä…Hallituksessa on kaksikymmentä ministeriä ja riittää, että viisi on terveitä yhtä aikaa. Hallituksen toimintakyky säilyy kaikissa olosuhteissa… tässä suhteessa kaikki ihmiset Suomessa ovat tasavertaisia, oikotietä ei ole”, Vanhanen kommentoi.

Hieno ajatus Matilta, että kaikki ihmiset ovat Suomessa tasavertaisia. Näin ei kuitenkaan ole ja Matti itse on siitä elävä esimerkki. Olin taannoin Meilahden sairaalassa, koska minun epäiltiin saaneen Thaimaasta jokin pöpön, joka ei ollut poistunut elimistöstäni. Minut laitettiin eristyksiin, koska pelättiin tartuntavaaraa. Siinä sitten huomasin, ettei terveydenhuolto toimi kovinkaan hyvin. Ryhdyin juttelemaan erään sairaanhoitajan kanssa siitä mikä HUS:ssa mättää. Pohdimme yhdessä mitä voisi tehdä sille, että niin monet joutuvat säryissä ja kivuissa odottelemaan hoitovuoro liian kauan. Kyseinen sairaanhoitaja kertoi sitten minulle, että maan johto ei tiedä kuinka huonosti terveydenhuolto toimii, koska eivät itse joudu odottamaan palvelua yhtä kauan kuin muut. Hän sanoi, että ”pääministerikin oli meillä täällä äskettäin vain kaksi huonetta sinun huoneestasi, ja hänet hoidettiin jonojen ohi ennen muita potilaita. Mutta kyllähän pääministeri pitääkin hoitaa heti”, sairaanhoitaja lisäsi kunnioitusta täynnä. Jäin sanattomana suu auki tuijottamaan sairaanhoitajaa, kun hän sulki oven huoneeseeni ja viiletti seuraavaa potilasta hoitamaan.

Matti Vanhanen sai siis hoitoa ennen muita, koska oli pääministeri. En usko, että hän itse edes tiesi näin tapahtuneen. Matin on siis turha jeesustella, että kaikki Suomessa ovat tasaveroisia ja että hän ei halua etuilla jonon ohi. Se nyt vaan on fakta, että pääministeri ja monet muutkin saavat etuuksia tahtomattaan, koska heillä on arvovaltaa ja tärkeä tehtävä hoidettavana.

Mielestäni on hyvä, että valtion johto saa poikkeustapauksissa ”etuilla”, koska he hoitavat maan asioita. Ja ainakin minä haluaisin, että maan asiat hoidetaan hyvin. Kannatan siksi Niinistön ehdotusta, että presidentti ja ministerit voitaisiin pikimmiten rokottaa, jos he piikin haluavat. Ei se ole etuilua, se on tärkeää koko maalle. Eikä meidän muiden jonotusaikaa siitä hirveästi pitenisi. Emme me, eikä Matti, voi tietää, säilyykö hallituksen toimintakyky kaikissa olosuhteissa jos ”possunen” päättää iskeä valtionjohtoon.

Katsoin viime viikon lauantaina Ne Salmiset -tv-ohjelmaa, ja siellähän se ”kaikkien suomalaisten rakastama” Pensseli-setä lauloi Niilin hanhet -huumorilaulua. Tai siis sitä syyrialaisen Pensseli-sedän, eli Abdo Mohamadin kurdinkielistä häälaulua, johon nimimerkki The Kassitus on keksinyt tehdä suomenkielisen tekstityksen.

Hääartisti Ebdolle on kerrottu, miltä hänen kurdinkielinen laulunsa kuulostaa suomenkielellä, mutta mies ei ilmeisesti pienestä loukkaannu, sillä Niilin hanhet laulussa lauletaan muun muassa ”No kukas Hazardi, Pensseli-setä… No vissiin hazardi, Meisseli-setä... Omaan perseeseen nyt hän vetää…”.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen löytämä Pensseli-setä oli haltioissaan kuullessaan tulleensa julkkikseksi Suomessa ja halusi heti maahamme esiintymään. Ja eikös hänet sitten kutsuttukin tänne Pohjolaan.

Mutta olisiko asia ollut sama, jos Pensseli-setä olisikin ollut täti? Jos Niilin hanhet -videossa olisi keikistellyt kaunis syyrialainen nuori nainen, joka olisi laulanut hääbiisiä, johon on keksitty suomenkieliset pikkutuhmat sanat, niin olisimmeko me suomalaiset pitäneet naista fiksuna? Enpä usko.

Pensseli-tätiä olisi pidetty ääliönä, jos hän olisi tullut Suomeen ja iloinnut julkisuudestaan. Mitä kauniimpi ja rintavampi Penssel-täti olisi ollut, sitä tyhmempänä häntä olisi pidetty. Kommentteja kuten: ”Eikö tuo typerä misukka tajua, että hänen biisinsä on raiskattu rivoin sanoin ja miksi ihmeessä hän tuli tänne meille Suomeen esiintymään?” olisi sadellut netin keskustelupalstoilla. Pensseli-täti olisi suoraan sanottuna leimattu tyhmäksi tyrkyksi.

Pensseli-sedällä sen sijan riittää selkääntaputtajia. Hän sai kirjoittaa nimmarinsa suomalaisnaisen rintaan ja saunoa suomalaisten kanssa. Mutta olisiko kukaan suomalaismies vastaavasti pyytänyt Pensseli-tätiä kirjoittamaan nimmarinsa vaikkapa…peppuunsa.

Oli miten oli, nyt meillä ei kuitenkaan ole pensseli-tätiä, vaan se Meisseli-setä, joka vetää omaan perseeseen ja naureskelee sille, joten nautitaan nyt siitä, niin kauan kuin huvia kestää. Myönnän, tykkään itsekin Niilin Hanhet videosta ja olen katsonut sen varmaan yli kymmenen kertaa YouTubesta.

Ps. Hakusanalla Mihemmed löytyy YouTubesta lisää Pensseli-sedän ”suomennettuja” biisejä. Muun muassa: Mursuvaara, Lakana, Navaroneen mässäämään, Pestään rahaa ja Namununna nimiset tekeleet.