BB = seksi ja viina!

  • Sunniva Strömnes

Aso voitti tänään 50 000 euroa Big Brother finaalissa. Mutta siihen se luultavasti jääkin. Julkisuutta ei tule paljoa ensihuuman jälkeen, eikä kivoja työtarjouksia.

Kolmen viimeisimmän BB-kauden aikana olen miettinyt, että kuka sitä ohjelmaa katsoo. Katsojaluvut tosin ovat nousseet joka vuosi, joten ilmeisesti BB jaksaa joitakin innostaa. Minua se ei kuitenkaan ole jaksanut kiinnostaa ensimmäisen kauden jälkeen, koska hauskuus saadaan aikaan viinan ja seksin avulla. Haluaisin ohjelmaan aikuisten oikeasti hauskoja tyyppejä. Ekalla kaudella voittajaksi kruunattiin Perttu, jolla oli hulvattomat pöördismit. Harva on sen jälkeen ollut talossa hauska. Eikö meiltä Suomesta löydy huumorityyppejä vai onko vika BB:n haastattelijoissa ja psykologeissa, jotka valitsevat ohjelmaan väärät tyypit?

Muualla maailmassa BB on erilainen kuin meillä Suomessa. Opiskellessani aikoinaan Italiassa katselin Grande Fratelloa. Talossa asuvat keksivät aina jotain mielenkiintoista tekemistä, ja hauskaa riitti joka päivälle, ilman viinaakin. Selkkauksia, riitoja, itkua, naurua ja hauskoja tempauksia. Haluaisin sellaisen BB:n Suomeen.

Toinen ongelma on, ettei suomalaisia BB-tyyppejä arvosteta pennin vertaa ohjelman jälkeen. Niitä, jotka jäävät ohjelman jälkeen vähäksi aikaa julkisuuteen pidetään monesti tyhminä. Ihme, sillä monissa muissa maissa uskotaan, että BB-starat kykenevät muuhunkin kuin vain isoveljen valvottaviksi. He saavat juontajan pestejä, ja monista tulee kestojulkkiksia, jotka julkaisevat kirjoja ja tekevät vaikka mitä mielenkiintoisia töitä. Vain taivas on uusille julkuille rajana.

Suomessa BB-julkisuus on lähinnä rasite. Ainakin niille, jotka haluavat tehdä jotain vakavasti otettavaa, esim. mennä mukaan politiikkaan. Muistan kun juttelin Big Brotherissa olleen Einarin kanssa eräässä kunnallisvaalitilaisuudessa viime vuonna. Oli ilta ja olimme Helsingin keskustassa. Paikalle tulivat kaksi pienessä sievässä olevaa keski-ikäistä pukumiestä. Toinen huusi Einarille: ”Mitä säkin tyhmä julkisuudenkipeä idiootti muka osaat? Sähän olit siellä BB-talossa. Ei sua kukaan äänestä, ku oot niin tyhmä”. Todista nyt siinä sitten, että haluat oikeasti vaikuttaa asioihin ja, että sinussa on kaksi puolta. Että olet hassu, mutta myös fiksu.

5 kommenttia

Anonyymi

30.11.2009 03:19

Mitä fiksua siinä on että menee tv:seen runkkaamaan ja yleensäkin esittelemään koko maailmalle kaikki privaatitkin elämäntapansa vessakäynteineen päivineen, ihan siitä riippuen mikä tv-tuottajan mielestä vetää parhaiten katsojia minäkin päivänä? Ennakkoluulottomuutta se ehkä osoittaa, ehkä myös jonkinlaista rohkeutta, mutta jos sanot sitä fiksuksi niin jään ihmettelemään suu auki. Tai ainakin kaipaisin lisäperusteluja.

Ottaen huomioon Einarin halun "vaikuttaa asioihin", tuntuisi hyvinkin mahdolliselta että Einari meni BB-taloon nimenomaan saadakseen julkisuutta. Julkisuudenkipeyttä saattoi siis löytyä. Kun taas huomioi BB:n luonteen ja maineen Suomessa jo ennen Einaria, voi vain ihmetellä, jos mies ei kyennyt ennalta aavistamaan, että ihan millainen tahansa julkisuus ei ehkä olekaan eduksi kunnallisvaaleissa. Eli harkintakyvyn puutettakin saattoi löytyä. (vrt. muuten tapaus Ike)

Näinollen niiden keski-ikäisten miesten huuteluiden taustalta saattoi löytyä oikeitakin perusteita. Mutta tyyliltään tuollainen huutelu nimittelyineen on toki sen verran ala-arvoista, että voikin ehkä sanoa, että millainen kansa, sellainen BB.

Italiaanot varmasti keksivät draamaa ihan mistä tahansa ja juttua riittää selvinkin päin. Mutta me suomalaiset ei jauheta turhasta ja smalltalkkikin on tarpeetonta. Kunnes tarjotaan juotavaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.11.2009 12:13

kaikki tälläiset tositeeveet pitäisi lopettaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sunniva Strömnes

30.11.2009 17:55

Tarkennus on ehkä tarpeen. Ei mielestäni ole fiksua mennä sekstailemaan bb-taloon. Yhtä hyvin voisi mennä pornoleffaan.

Siinä se ongelma suomalaisessa BB-ohjelmassa onkin. Ei muissa maissa ole samanlaista seksi-viina-mässäilyä BB:ssä. Suomessa BB:n tuottajat jostakin syystä päättävät, että he näyttävät vain sekstailua ja viinan vetämistä ohjelmassa. Joten jossakin mättää. Joko talossa ei tapahdu melkein mitään hauskaa, että on pakko "myydä" ohjelmaa seksin ja viinan avulla, tai sitten "seksi-viina"-linja on tietoinen valinta tuottajilta.

Itse uskon, että katsojamäärä nousisi, jos BB:stä tehtäisiin "kiltimpi", mutta ehkä se ei sitten sovi maahamme, mene ja tiedä.

Hauskaa maanantaita toivoo Sunniva :).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sunniva Strömnes

30.11.2009 22:54

Olen samaa mieltä PesisMailan kanssa. Suomessa BB-kilpailjoiden "huono" maine on pitkälti median ansiota, mutta toki myös ihmisten asenteista johtuvaa.

Monilla toimittajilla on alentuva ja huono asenne suomalaisiin BB-tyyppeihin. Eräskin suomalaistoimittaja sanoi äskettäin televisio-ohjelmassa, ettei hän ylipäänsä tee juttuja ns."alemman luokan julkkiksista", kuten BB-tyypeistä tai misseistä. Ylimielinen ja tuomitseva ennakkoasenne toisia kohtaan on minusta hyvin epäammattimaista. Periaatteessa tämän kyseisen toimittajan ei koskaan olisi pitänyt tehdä ainuttakaan juttua esim. Tanja Karpelasta, koska tämän urahan alkoi Miss Suomena olosta. Tanja on muuten hyvä esimerkki siitä, että joidenkin harvojen julkkisten kohdalla ensivaikutelma voi muuttua ja ura voi lähteä nousuun.

Muistakin PesisMailan mielipiteistä olin kohtalaisen samaa mieltä, mutta en viitsi sen enempää lähteä kritisoimaan suomalaisia tai suomalaisuutta, etten saa samanlaista haukkuryöppyä niskaani kuin mitä Sofi Oksanen sai lausunnoistaan ;).

Ja onhan meissä suomalaisissa kuitenkin paljon hyvääkin. Minä ainakin olen ylpeä suomalaisuudesta :)!

t: Sunniva

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.12.2009 01:52

Olen antanut uskotella itselleni, että ainakin Ruotsin ja brittien BB sisältäisivät Suomen tapaan paljon ryyppäämistä, kännisekoilua ja sekstailua. Jäinkin nyt pohtimaan, että mitähän siinä Grande Fratellossa mahtoi tapahtui ollakseen niin mielenkiintoinen ilman näitä vaihtoehtoja... Toisaalta yllättävän moni katsoo myös Salkkareita ja pitää kai sitäkin mielenkiintoisena. Suoraan sanoen epäilen vahvasti, että sellaista BB:tä, jossa ei ryypätä tai sekstata, ei ainakaan suomalaiseen makuun ole saatavissa aikaan niin, että se keräisi riittävästi katsojia.

Siitä eräästä julkkistoimittajasta: Hänen kommentit kuulostavat aina ylimielisiltä, mutta ehkä ne ovat vain tarkkaan harkittu keino erottua "tavis-toimittajista".

t. se eka anonyymi, myöskin ylpeä suomalaisuudestaan, kaikesta huolimatta :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi