Sinä päivänä kun uutinen Matin ja Mervin joulukahakasta uutisoitiin iltapäivälehdissä, olin ystäväni kanssa ostoksilla. Menimme Vantaan Flamingo-ostoskeskukseen tarkastelemaan alennusmyyntejä, ja päätimme sen jälkeen mennä syömään. Koska olemme kokeilleet La Famiglia -ravintolaa Helsingin keskustassa ja aina saaneet ihanaa italialaisruokaa sieltä, päätimme mennä Flamingon La Famigliaan.
Ajattelin, että ehkä voisin sitten suositella paikkaa teille, hyvät lukijat, jos ruoka olisi siellä hyvää.
Paikan hovimestari oli ystävällinen ja ohjasi meidät pöytään, mutta sitten tuli ynseä nuori tarjoilijaneito, joka ilvehti, kun tilasimme kokiset, pastaa tomaattikastikkeella sekä BBQ-hampurilaisen. Emme välittäneet moisesta vaan syvennyimme ystäväni kanssa juttelemaan Matin ja Mervin kahakasta ja luimme iltapäivälehdet. Juttelimme asiasta jonkun aikaa, kunnes mahamme alkoivat kurnia.
-Missäs ne meidän juotavat on, eikös me olla istuttu tässä jo viisitoista minuuttia, ystäväni pohti ääneen.
Huikkasin hovimestarin paikalle ja kysyin, missä juotavat ja alkupala-leivät viipyvät. Hovimestari myönsi nuoren tarjoilijatytön unohtaneen meidät ja pyysi anteeksi. Saimme siis kokikset ja jatkoimme keskustelua Nykäsestä. Tosin siinä välissä jouduin pyytämään tarjoilijatytöltä lautaset alkupalaleipiä varten, koska niitäkään ei ollut pöydässä. Teki mieli murustaa leipää pöydälle pikkulapsen tavoin, mutta yritin muistaa äitini opettamat sivistyneet ruokailutavat.
-Eikös me olla nyt odotettu niitä ruokia jo tunti ja vartti? Ja eikös se hovimestari sanonut, että ehditään syödä ennen leffaa? Nythän elokuvaan on vain vähän yli puoli tuntia aikaa, ystäväni pohti taas ääneen.
Huomasin yhdellä nopealla vilkaisulla, että eräs pöytäseurue, joka oli tullut meidän jälkeemme, söi jo omia ruoka-annoksiaan. Silloin sain tarpeekseni.
Nousin paikaltani ja menin hovimestarin luo. Reklamoin ystävällisesti mutta päättäväisesti. Hovimestari pyysi taas anteeksi ja toi meille pikapikaa ruokamme. Ne olivat seisoneet lämpölampun alla pitkään, koska tarjoilijatyttönen oli unohtanut meidät toistamiseen. Näky oli sen mukainen. Hyvällä tahdollakaan ei voi sanoa, että ruoka olisi ollut lämmintä, maittavan näköistä tai edes hyvää. Jopa minä keitän pastaa paremmin kuin La Famiglian kokki. Ystäväni spagetit olivat päistä nivoutuneet yhteen suuriksi möykyiksi ja minun purilainen oli palanut sivuista karrelle, salaatti oli vanhaa ja ranskikset yököttävästi eltaantuneita. Alla kuva maailman ehkä kauheimmasta hampurilaisannoksesta, josta minun olisi pitänyt pulittaa melkein 14 euroa. Olisin mieluummin syönyt jopa Tapolan mustaa makkaraa, vaikka inhoan sitä yli kaiken.
Kuin pisteenä iin päälle suuri kärpänen liihotteli ravintolaan ja istui annokselleni juuri, kun laitoin yökköhampurilaispalaa suuhuni. Kuvotti niin paljon, etten edes pystynyt sanomaan: tarjoilija, ruoassani on kärpänen…
Laskuakaan emme saaneet, joten menimme ystäväni kanssa hovimestarin puheille ja kerroimme kokemastamme. Hän oli onneksi asiansa osaava mukava ihminen, joka pyysi todella nöyrästi anteeksi eikä ottanut meiltä mitään maksua ruoista ja lupasi ottaa tarjoilijan ja kokin puhutteluun. Hän tuntui olevan aidosti pahoillaan tapahtuneesta.
La Famiglian puolustukseksi täytyy myös kertoa, että kysyin viereisten pöytien asiakkailta, miltä heidän ruokansa maistuivat ja olivatko ne lämpimiä. Olivat ne kuulemma hyviä, joten minulla ja ystävälläni taisi vain olla huono tuuri. Olen siksi päättänyt antaa La Famiglialle uuden mahdollisuuden, koska olen useimmiten saanut sieltä ihan kelpo ruokaa.
Ruoasta puheen ollen: luin juuri äsken, että Japanissa hallitus on lailla kieltänyt, että miesten vyötärö ei saa olla yli 85 senttiä eikä naisten yli 90 senttiä. Terveysongelmat kun maksavat yhteiskunnalle.
Vähän sama juttu, kuin jos meillä säädettäisiin laki ettei alkoholia saa nauttia jos rupeaa rähinöimään. Ei sellainen auttaisi, jengi vaan joisi ja tappelisi kahta kauheammin. Holhoaminen saa monesti aikaiseksi enemmän tuhoa kuin hyötyä. Vain ihminen itse pystyy muuttamaan oman elämänsä suuntaa, siihen ei mikään laki kykene. Sama pätee Nykäseen, hänen pitää itse haluta lopettaa juominen, ennen kuin mikään muuttuu. Siihen saakka saamme lukea lehdistä mäkikotkan toilailuista samalla, kun syömme joskus parempia ja joskus huonompia ruokia ravintoloissa ympäri maata.
Nykänen varmaan sanoisi tähän loppuun osuvasti jotakin seuraavanalaista: ”jokainen on oman elämänsä orjantappura”.
