Cityn kautta alkunsa saaneen parisuhteen ja sittemmin uusperheen arkea.
Haluaiskohan joku ystävällismielinen pääkaupunkiseutulainen cityläistuttavani majoittaa mut yhdeksi yöksi ennen city-risteilyä? Siis sellanen, jolla olis toimiva netti. Näyttää nimittäin siltä, että mulla ois juttukeikka Helsingissä ke 5.12., eikä oikein olis pointtia tulla siinä välissä yhdeksi yöksi Turkuun. Nettiä puolestaan tarviin siihen, että saisin tuolloin keskiviikkona kirjoitettua tuon jutun ja lähetettyä sen sähköpostitse toimitukseen.
Onko joku kiltti? *kerjää*
Omituinen fiilis ollut jo pari päivää. Ja omituisia on tapahtunutkin. Lauantaisen riehunnan jälkeen koitti hiljainen sunnuntai. Käytiin syömässä, käytiin kahvilla, hengailtiin, sitten jäin yksin - hetkeksi. Illalla tuli J kylään. Sen uudehko tyttöystävä oli jättänyt sen. No tiesin kyllä asiasta, ja sovittiinkin että se tulee tänne purkamaan mieltään. Puhuttiin, vuokrattiin leffa, oltiin. Leffan jälkeen alkoi itkettää, ensin tosin mua, mikä oli hitusen kummallista. Itketti ihan kamalasti ja itkinkin paljon. Ahdisti, suretti ja niin edelleen. Olisi vaikea selittää syytä, kun se oli aika monitahoinen. Mietin vain kaikkia valintojani ja sitä, miten levoton, epämääräinen ja ailahtelevainen olen. Ja mitä kaikkea noista ominaisuuksista on seurannut. Joskus se tekee surulliseksi, ja sunnuntaina se teki. En pysty vastaanottamaan asioita jotka olisivat ehkä hyviä, jotka tekisivät monet onnelliseksi. Mikseivät ne tee minua? Ehkä siksi, etten tiedä mitä haluan, ja epätietoisuus pakottaa liikkeelle ja ajaa etsimään. Koen asettumisen mahdottomaksi.
No. Sunnuntai meni siis vetistellessä - meillä molemmilla. J jäi yöksi ja jäi eiliseksikin ja jäi viime yöksikin. Ei siinä mitään, ei meillä mitään ole, enää. Kunhan haettiin lohtua toisistamme. Ja kai se toimikin, puhuminen ja toisen, tutun ihmisen läheisyys. On ehkä vähän parempi mieli jo, vaikka vieläkin jotkut hetket, äänet tai hiljaisuus sekä mietteet tuovat kyyneleet silmiin. Enää ei kuitenkaan ahdista, nyt on vain hiukan melankolinen fiilis.
Hassua, miten vielä joitakin vuosia sitten luuli olevansa niin toisenlainen ihminen. Olisi kai helpompaa olla sellainen mitä kuvitteli kuin tällainen kummajainen. :)
Kävin juoksemassa, 7km tuli lenkkeiltyä. Semmonen sopiva pieni lauantailenkki, paitsi että loskaisuus teki juoksemisesta paljon normaalia raskaampaa. Joka askeleella jalat suti aina vähän myös taaksepäin. :) Tuli kuitenkin tosi hyvä olo, joten onneks kävin, kiireestä huolimatta.
Nyt odottelen cityläisiä saapuviksi. Jääkaapissa on valkoviiniä ja extrakuivaa Crowmooria, nam nam. Ja taustalla soi edelleen Flogging Molly. Niiden musiikki sopii erityisesti juominkeihin, joten tämä on mitä parhain päivä kuunnella sitä. =)
Eli fiilis on oikein hyvä. Torstaisesta surumielisyydestä ei ole enää tietoakaan. Tosin mä kyllä tiesin että se menee nopeasti ohi - eihän mulla ollut kovin vahvaa tunnesidettä siihen ihmiseen ja olikin siis kaikin puolin oikein lopettaa se juttu.
Tänään pidetään hauskaa. :)
Oon koko illan kuunnellut Flogging Mollya. Tuli ikävä niiden keikalle. Viime kesänä en nähnyt niitä ollenkaan, mutta 2006 kesänä vetivät aivan mahtavan keikan Ruisrockissa. Naurattaa vieläkin kun muistelen sitä menoa. :)
Pojilla on loistobiisejä vaikka kuinka, mutta laitetaanpa tähän nyt vaikka Seven Deadly Sins:
Mä tarvitsisin nyt jonkun lämmittämään ja hieromaan jalkojani. Niitä on palellut tänään niin että ovat särkeneet koko päivän. :(
Ja mä tarvitsisin myös jonkun auttamaan siivouksessa. Ei ole helppoa sinkkuelämä, ei.
...Vaikka oikeasti se kyllä on juuri sitä, helppoa. Turhaan mä valitan pikkuseikoista, kun muuten olen vapaa ja vastaan vain itsestäni. Itsekkyys on joskus kivaa. :)
Venailen huomista ihan intsinä. Kivoja tyyppejä tulossa mun luokse, jee! Aion jossain vaiheessa iltaa haastaa ne perinteiseen pullonpyöritykseen. Se on edelleen suosikki(humala)pelini. Paha vain, että turhan usein pullonpyöritykset ovat muuttuneet pussailuringeiksi. :D
No, nyt ne pelästyivät eikä kukaan suostu pelaamaan sitä huomenna.
Miks mulla on ihan krapulainen olo vaikken ole viime lauantain jälkeen nähnytkään alkoholia? Onkohan tämä jonkinlainen etukäteisdarra niin, ettei huomisten halloween-pirskeiden jälkeen tulekaan enää krapulaa? *toiveikas*
Nyt on pitkästä aikaa oikein tosi kurja olo. Luotani lähti äsken se mies jota tapailin kaksi ja puoli kuukautta. Se kyllä tiesi että aion lopettaa tapailun, mutta oltiin kuitenkin sovittu että nähdään vielä ja puhutaan asiat halki. Tapaaminen piti toteuttaa jo aiemmin tällä viikolla, mutta nyt vasta saatiin järkättyä aikaa sille.
No, äsken tosiaan nähtiin ja laitettiin virallisesti piste tapailulle. Kerroinkin syyt jutun lopettamiseen jo yhdessä aiemmassa merkinnässäni. Edelleen ajattelen ihan samoin, mutta ei se oloa paranna. Mä nimittäin inhoan yli kaiken tällaisia lopettamistilanteita. Olin ja olen varma päätöksestäni, mutta siinä nimenomaisessa tilanteessa sitä alkaa aina kuitenkin miettiä, tekeekö oikein, ja kysymys "Jospa sittenkin?" pyörii mielessä. Niin kävi nytkin, mutta sain hoidettua asian sortumatta hetkellisiin mielenmuutoksiin. Onneksi, sillä eivät ne kuitenkaan olisi kauaa kestäneet.
On varmasti inhottavaa olla se osapuoli, jolle niin sanotusti annetaan pakit. Ei silti ole herkkua olla sekään, joka lopettamispäätöksen tekee. Nyt on vain niin kurja ja tyhjä olo. Kyllähän vajaassa kolmessa kuukaudessa ehtii jo jonkin verran kiintyä ja tottua toiseen ihmiseen. Se ei silti ole riittävä syy jatkaa juttua, jos olo ei ole toisen kanssa tarpeeksi luonteva eikä varsinkaan, jos toinen on siinä enemmän mukana.
Mutta silti. Ketä mua nyt pitää sylissä ja silittelee? Kenen kanssa voin nukkua kun on yksinäistä? Ketä mulle nyt sanoo kauniita asioita? Ketä lohduttaa sunnuntaisin? Tiedän: Kenenkään kanssa ei voi olla siksi, että ajoittain tuntee tarvitsevansa jonkun. Eikä elämäänsä eikä itseään pidä määrittää minkäänlaisten suhteiden kautta. En tee niin, mutta ainahan tällainen vähän kirpaisee, vaikka sitten tietäisikin tekevänsä oikein. Siksi kai saan hetken olla surullinen.
Lauantaina paras piristäjä palkitaan. :)
Ei hitto, voisinkohan olla iloisempi? Tarjosin erästä juttua yhteen toiseen paikkaan pari päivää sitten kun ajattelin, että se sopisi paremmin sinne. Sain vastauksen äsken: Kyseinen juttu ei seuraavaan lehteen mahdu, mutta pyysivät käymään parin viikon päästä, jotta voisimme katsella, josko saisin sieltäkin hommia. En edes ajatellut että voisin päästä heille tekemään enemmänkin, joten hiemanko olen riemuissani. Nyt oikeasti alkaa vahvistua tunne siitä, että musta on johonkin tällä alalla. :)
Hitto että mulla on unirytmi sekaisin. Viime "yönä" menin nukkumaan puoli kuudelta. Ei vain väsyttänyt yhtään. Hilluin koneella, kirjoitin yhden jutun ja vielä viimeiseksi leikkasin kanien kynnet. Olipa taas uskomaton taistelu saada ne leikatuksi, etenkin Wilman kohdalla. Olen varmaan täynnä raapimisjälkiä kun tuo otus yritti käytännössä kiivetä rintakehääni pitkin pääni päälle. No, en luovuttanut ja nyt molemmat kanit ovat sydänjuuriaan myöten loukkaantuneita mulle. Pitää ehkä lepytellä niitä herkuin.
Meinasin kirjoittaa, että täytyy yrittää saada unirytmi valtavirran tasolle tässä parin päivän sisällä. Mutta ehkei sittenkään. Nimittäin lauantaina on ne halloween-pirskeet, joten sittenhän valvon taas aamuyöhön. :)
Muistin että nyt käynnistyi marraskuu, ja samantien alkoi soida päässäni Miljoonasateen biisi `Marraskuu`. Sitä tuli aikoinaan kuunneltua paljon ja edelleenkin kyllä tykkään siitä. Tulee muistoja mieleen.
Joskus en tykännyt marraskuusta. Pidin sitä synkkänä, pimeänä ja masentavana kuukautena. No, ainakin synkkä ja pimeä se toki onkin, mutta nykyisin siitä tulee jotenkin hyvä ja levollinen olo. Ei pimeys ole aina huono juttu. Se voi olla tunnelmallistakin. Marraskuussa on kiva olla sisällä kun ulkona on synkeää, ja toisaalta marraskuu on mitä parhain lenkki- ja ulkoilukuu. Marraskuussa saa myös rauhassa masennella jos siltä tuntuu. :) Ja polttaa kynttilöitä. Ja istua kahviloissa. Ja lukea kirjoja. Ja kirjoittaa.
Viime vuonna marraskuu oli sekasortoinen. Olin pari kuukautta aiemmin lähtenyt kävelemään eksän luota, tosin marraskuussa vielä asuttiin saman katon alla. Lopettelin silloista opinahjoani ja etsin kuumeisesti asuntoa Helsingistä. Seilasin Turun ja Helsingin väliä vähintään kerran viikossa, vuorotellen lohdutin eksää ja tappelin sen kanssa, ja olin ahdistunut. Nyt on kaikki toisin. Asun yksin, olen yksin, ja olen suht´ onnellinen. Elämä sinänsä on yhä kovin epämääräistä, mutta viihdyn siinä. Viihdyn myös itsessäni ja itsenäni.
Pian on joulu. Ja vasta oli kesä, ja ruska. Marraskuu on vähän kuin jokin välivaihe tuon kaiken loiston keskellä, mutta tervetullut sellainen. Väliaikainen kuolema.
Miljoonasade - Marraskuu
Marraskuu
eilen torin laitaan kasvoi
mandoliinipuu
Marraskuu
nyt on sen kuoreen kirjoitettu
beibi i love you
mä kapakassa juopottelin
sylissäni dinosauriin luu
Marraskuu
tänään huoneeni mä sotkin
kun sua taas niin ikävöin
nyt kaipuun kaatopaikkaa täällä
kuivakurkku rotta isännöi
Ohi syyskuun
läpi repaleisen lokakuun
kaipuun kaljakori kilisee
yli taivaan
päivät niinkuin varisparvi
raahautuu
mua vaivaa
ikävistä ikävin
milloin beibi palaat takaisin
etkö tiedä
voi yksinäisen miehen viedä
marraskuu
Marraskuu
taas TV syliin paiskoo
palavia halkojaan
Marraskuu
käy ihmiskunta sormi suussa
kansakouluaan
vaan eihän täällä liekit uhkaa
täällä pikkuhiljaa pohjaan poltetaan
Marraskuu
kaiken tämän keskellä sua
hiljaa ikävöin
mä topin kanssa kellarilla
ristinollaa pelaan päivin öin
