Kulttuuri

Ystäväni saapui taas kolmen kuukauden matkalta Japanista. Hän on oikea japaniasiantuntija ja taitava kielenkääntäjä. Hänellä on tapana tuoda erilaisia hauskoja kortteja, julisteita ja kirjanmerkkejä matkoiltaan. Taas sain paljon kauniita papereita ymmärtämättä niiden teksteistä mitään.

Hauskin tuliainen tällä kertaa oli kuitenkin kirjanmerkki, joka mainosti (kuulemma) tekstarikirjoja. Kyllähän elektronisista kirjoista Suomessakin on ollut puhetta, mutta olen luullut niihin kuuluvan aina tiiviisti sen epäkäytännöllisen lukulaitteen. Mutta japanilaiset tehokkuudessaan ovat siirtyneet vieläkin kompaktimpaan tapaan lukea kirjoja. Työmatkalaiset lukevat ”kirjojaan” metroissa tavallisten puhelimien näytöltä. Tähän tarkoitukseen ei tarvittu kuulemma mitään i-Phoneja, vaan tavalliset Nokian simpukat ajoivat ystäväni näköhavainnon mukaan aivan saman asian.

Jotenkin sitä aina luulee, että kaikki tekniikka saapuu ensimmäisten joukossa tänne meille. Nyt tuli taas todistettua, että näin ei kuitenkaan aina ole. Ja pääsisikö dekkarin pyörteisiin edes näyttöä rullaten? En tiedä, mutta olisi kyllä kiva kokeilla...

Kurkatkaapa tuonne: http://bookers.bz/pc/index.html

Hitomi Kaneharan Käärmeitä ja lävistyksiä ilmestyi vihdoinkin suomeksi ja suosittelen sitä kaikille! Tai ehkä ei ihan kaikille; se on väkivaltainen tarina tatuoinneista, lävistyksistä ja destruktiivisesta seksistä, ja ymmärrän hyvin lukijoita joiden on silloin vaikeata repiä rivien välistä mitään runollista tai suuria tunteita. Suhtauduin itsekin varsinkin kirjan alkumetreillä koko ideaan aika kielteisesti. BDSM-seksistä ja bodymodifikaatiosta kirjoitetaan niin älyttömän paljon puppua ja ilmiöitä käytetään usein tusinametaforina: “Ooh, teinityttö angstailee, katsokaas, nyt se antautuu rappiomiesten hyväksikäytettäväksi ja goottiviulu soi.” Todellisuudessa rajuimpienkin alakulttuurien psykologia on aika paljon monimutkaisempi.

Kaneharalla on kuitenkin sekä henkilökohtaisia kokemuksia elämästä yhteiskunnan reunalla että rutkasti kirjallisia lahjoja. Ei kestä kauhean montaa sivua ennenkuin lukija kiinnostuu Barbietyttö Luista ja hänen kahdesta sairaasta rakastajastaan oikeasti, eikä käänteitä tai loppua voi noin vaan ennakoida. Minusta kirja käsittelee kiinnostavasti myös nuorten naisten asemaa japanilaisessa yhteiskunnassa. Saatan ylitulkita. Eräs tuntemani miespuolinen lukija ei huomannut kirjassa sellaista juovaa lainkaan.

Romaanin suomennos vaikuttaa selauksen perusteella aika mainiolta – olen itse lukenut sen englanniksi (hyvä) ja ruotsiksi (heikompi). Keskustelin itse asiassa romaanista FST:n Boktid-ohjelmassa jo kun se viime keväänä ilmestyi ruotsiksi. Samasta ohjelmasta löytyy myös Hitomi Kaneharan haastattelu, ja jos oikein muistan klippejä Käärmeitä ja lävistyksiä -elokuvasta ja kuvamateriaalia sen mangaversiosta. Käy tsekkaamassa YLE:n elävästä arkistosta.