Kulttuuri

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on valokuva.

Leiki ruualla  2

Australialaiset Angelia Newell ja Hayley Sudbury päättivät hylätä työnsä lontoolaisessa mainostoimistossa ja investointipankissa. He halusivat tehdä ruokaa, mutta jännittävästi.
Niinpä he perustivat firman nimeltä The Tasting Sessions ja alkoivat järjestää ruokatapahtumia uudella otteella.

Tastingeissa musiikki on olennainen osa maistelukokemusta ja illalliset sujuvat parhaiten, kun niitä siivittää aterian inspiroima näytelmä. Kaksikon suurin taidonnäyte on viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Fluid State Festival, jossa naiset yhdistävät ruokaa taiteeseen ja tekevät ruuasta itsestään performanssitaidetta. Näillä festareilla ruualla todellakin saa leikkiä.

Pääosassa on ruoka, mutta uudella, kiinnostavalla tavalla. Esimerkiksi tastingeissa ei ihmetelty juustojen ja viinien yhteensopivuutta, vaan tarkasteltiin, millaisia yhdistelmiä syntyy juustoista ja viskeistä.
Ruokia nautittiin uudella tavalla: erilaisia kaakaoita kokeiltiin vetämällä ne nokkaan kokaiinityyliin ja alkoholia suihkutettiin suoraan suuhun suurista hajuvesille tarkoitetuista pulloista. Ruuat saivat myös uusia muotoja – mitä sanoisitte hapanimeläpossusta, joka tarjoillaan hattarana?

Festivaaleilla saattoi nauttia esimerkiksi Tuck In -nimisen kokemuscocktailin. Asiakas saa käteensä drinkin, minkä jälkeen baarimikko ohjaa hänet sänkyyn, peittelee, paijaa ja lukee sadun.
Bloody Maryt valmistettiin Rube Goldberg -tyylisillä koneilla ja suklaakonvehdit täytettiin itse siten, että tiskiltä haettiin mieleistä alkoholilaatua pipetissä.

Tequilaa halajavat asiakkaat puettiin tastingissa Guantanamo Bay -tyylisiin haalareihin ja vietiin juopottelemaan mustaan maijaan. Vieraille myös suunniteltiin ja toteutettiin tequila-aiheisia feikkitatuointeja.

Ja ennen kuin vieras pääsi maistelemaan luostariviinejä, hänen piti tunnustaa syntinsä munkeille.

Festareiden henkisestä ravinnosta vastasi kahdeksan taiteilijaa, jotka toteuttivat valokuva-, video-, ääni-, kuva- ja veistostaideteoksia. Mukaan oli päässyt myös suomalainen taiteilija Juhana Moisander, jonka videoteokset ja installaatiot ovat katsomisen arvoisia ilman ruokaakin.

Tänä vuonna festareita on tarkoitus järjestää Lontoossa, mutta myös Britannian ulkopuolella. Jos olette kaupungissa samaan aikaan Fluid Staten kanssa, älkää missatko!


Taide tekee märäksi  3

Australialainen taidekollektiivi The Glue Society on rantautunut Pohjoismaihin. Tanskan Århusiin on pystytetty talo, jossa sataa sisällä. Ei kuulosta kummoiselta, mutta katsokaa kuvat. Ne ovat hienoja.

The Glue Society on yksi Australian palkituimpia taideryhmiä. Plakkarissa on Cannesin Titanium-leijona ja Grand Prix, läjä Kultaisia leijonia ja D&Ad Silver Pencil -palkintoja. Ryhmä operoi yleensä Sydneyssa ja New Yorkissa. Viimeksi se esitteli New Yorkissa valtavan pulupatsaan, jonka päälle mies kakki. Mies kakki pulun päälle! Kässäättekö! Siis roolit oli, niinku, käännetty!

No niin. Mutta se talo. Teos on nimeltään I Wish You Hadn’t Asked. Tsekatkaa jos satutte Tanskaan.

Kuvat: Nicolai Lorenzen


Tuoreet naamat  5

Kevät on opinnäytetöiden aikaa. Aalto-yliopiston Masters of Arts -näyttelyssä ovat esillä tuoreet naamat, jotka nyt valmistuvat Taideteollisesta korkeakoulusta. Ensimmäistä kertaa näyttelyssä nähdään myös Aalto-yliopiston kaupan ja tekniikan alojen maistereiden töitä. Näyttelyn teema on tänä vuonna Redesigning Human
Mitä sitten on luvassa? Ohessa muutama herkkupala.

Aki-Pekka Sinikoski: Finnish Teens
Aki-Pekka Sinikoski: Finnish Teens

Aki-Pekka Sinikosken lopputyön otsikko Finnish Teens sanoo kaiken olennaisen. Suomalaisia teinejä valokuvissa. Liikkiksiä. Syyskuussa teinejä nähdään lisää Valokuvataiteen museossa.

Anu Luhtanen: Taikaviitta 3000 ja kahinan maksimointi - tuulipukumallisto
Anu Luhtanen: Taikaviitta 3000 ja kahinan maksimointi - tuulipukumallisto

”Huono maku on hilpeänvauhko norsu, joka teutaroi hyvän maun posliinikaupassa. Huono maku voi pelastaa meidät skandinaavisen muotoiluperinteen penseänhyhmäiseltä askeesilta.”
Eikö ole ihana julistus? Anu Luhtanen juhlistaa huonoa makua ja vastustaa tylsyyttä tuulipukumallistollaan Taikaviitta 3000 ja kahinan maksimointi.

Yiying Wu: Shanzhai Products in Everyday Life
Yiying Wu: Shanzhai Products in Everyday Life

Yiying Wun työssä Shanzhai Products in Everyday Life tutkitaan kiinalaisia piraattituotteita ja niiden käyttäjiä. Shanzai on kiinaa ja tarkoittaa sunnilleen “copy, fake, counterfeit, grassroots”. Työ on kiinnostava kurkistus piraattivaatteen ostajan mieleen: vaatemerkki on äärimmäisen tärkeä ja sillä halutaan päteä, mutta läsnä on koko ajan pelko nöyryytyksestä jos joku huomaa, että tuote on piraatti.

Stefania Passera: Soita mummolle
Stefania Passera: Soita mummolle

Stefania Passera kehottaa työssään soittamaan mummolle. Kampanjassa käytettiin guerrilla-markkinoinnin tekniikoita ja sosiaalisia medioita. Tarkoitus oli saada ihmiset, no, soittamaan mummoille, ukeille ja muille vanhuksille, jotka usein kärsivät yksinäisyydestä. Soittaa kannattaa omille ja vieraille. Kampanjaan liittyi myös flash mob -tempaus, jossa vanhoille sukulaisille sai soittaa ilmaiseksi. Projekti jatkuu Facebookissa ja osoitteissa soitamummolle.wordpress.com.

Maria Atosuo: Riitelemisen alkemia
Maria Atosuo: Riitelemisen alkemia

Maria Atosuon yhdeksän maalauksen kokoelma Kiltin tytön tukahdutettu viha käsittelee sitä, kuinka vaikeaa kiltin tytön syndroomasta kärsivän naisen on olla ilmaista vihaa ja aggressiota. Pojat, kiltitkin, voivat välillä olla vihaisia, inhottavia ja jopa väkivaltaisia. Tytöiltä ja naisilta se on kielletty.

Elissa Eriksson: Haluan nähdä muutakin
Elissa Eriksson: Haluan nähdä muutakin

Elissa Erikssonin lopputyön yksi osa, Haluan nähdä muutakin, sai paljon huomiota alkuvuodesta. Projektissa vuokrattiin mainostilaa bussi- ja ratikkapysäkeiltä: tarkoitus oli vallata pieni pala mainosten täyttämää kaupunkia takaisin ihmisille ja taiteelle. Mainostilaan ripustettiin juliste, jossa oli teksti ”Haluan nähdä muutakin” sekä kaupunkilaisten ajatuksia siitä, mitä he haluaisivat nähdä pysäkin seinässä mainosten paikalla. Mukaan pääsi osallistumalla mainospaikan vuokran kuluihin.
Erikssonin lopputyön kaksi muuta osaa ovat Kaisaniemen puiston aitaan, junaradalle päin ripustettu valtava teksti ”Tämä on kuitenkin minun kaupunkini” sekä jäälyhdyt, joita rakennettiin muun muassa Rautatieasemalle. Niidenkin idis oli etsiä keinoja, joiden avulla tavallinen ihminen voisi tulla näkyväksi ja jättää jälkensä kotikaupunkiin. Nyt suurin osa kaupungista on kaupallisten yritysten viestien kontrolloimaa.

Hannu Uotila: Suomalaisissa televisiotuotannoissa ilmenevät liiketoimintamahdollisuudet - Lähestymistapana videografia
Hannu Uotila: Suomalaisissa televisiotuotannoissa ilmenevät liiketoimintamahdollisuudet - Lähestymistapana videografia

Hannu Uotilan lopputyö on tiettävästi maailman ensimmäinen kauppatieteiden gradu, joka on tehty videomuodossa. Tekijän mukaan ”raportti muistuttaa jotakin televisiodokumentin ja perinteisen tieteellisen artikkelin väliltä”. Mahtava idea! Toivottavasti muutkin innostuvat tekemään gradunsa videoina. Hmm, voisikohan oman gradun jättää c-kasetilla?
Gradun nimi on Suomalaisissa televisiotuotannoissa ilmenevät liiketoimintamahdollisuudet - Lähestymistapana videografia.

Asli Ufacik: Konttikahvila Kalasatamaan
Asli Ufacik: Konttikahvila Kalasatamaan

Kalasataman konttikahvila on osa hanketta, jolla yritetään elvyttää Kalasatamaa. Asli Ufacik suunnitteli kahvilan kahteen rahtikonttiin. Kahvilaan kuuluu myös terassi. Kalusteet on suunniteltu niin, etteivät ne säikähdä tuulesta, sateesta tai ilkivallasta: esimerkiksi pöydät oli koottu betonisista kaivonrenkaista. Kahvilan istuimet toimivat myös lasten rakennuspalikoina.


Masters of Arts, Redesigning Human
Porkkalankatu 13 G, 00180 Helsinki
Näyttely on auki 12.–29.5.2011
ma–pe 12–20
la–su 12–18


Feikkideittisivusto ja hakkerifestarit

Elektronisen taiteen festivaali Pikseliähky täyttää kymmenen. Ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa järjestettävillä festareilla on luvassa kokeellisen ja kantaaottavan taiteen näyttelyitä, työpajoja ja seminaareja. Teemoja ovat esimerkiksi ekologiset utopiat, sähköiset jäljet tietoverkoissa sekä kokeellinen valokuvaus. Festivaalin seminaareihin ja työpajoihin osallistuu yli sata ulkomaista vierasta, joukossa muun muassa hakkereita, taiteilijoita, tutkijoita ja kulttuurikriitikoita.

Camp Pixelache -näyttelyssä Galleria Augustassa on esillä kiinnostava kokoelma teoksia ja prototyyppejä.
Kansainvälisen FoAM-taiteilijaryhmä on luonut pelimaailman, jossa seikkailevat kasvit ja johon vierailijat voivat luoda peliin omat pelihahmonsa. Samaa ekoteemaa jatkaa Tine Tillmanin ja Laura Popplowin Fungifiction. Teoksessa pohditaan, millainen on Helsinki, jossa sienet ovat päätyneet tärkeään yhteiskunnalliseen rooliin. Samassa näyttelyssä nähdään vielä Helsingin energiankulutusta mittaavat Andy Bestin Power Flower ja Maria Dunckerin Valo-loinen.
Näyttely on avoinna lauantaina 12.3. klo 12-18 ja sunnuntaina 13.3. klo 14-18.

Yllä mainittu FoAM tekee festareilla muutakin. FoAMiin kuuluu muun muassa taiteilijoita, puutarhureja, kokkeja, tutkijoita ja tekniikan ammattilaisia. Porukka järjestää työpajoja, joissa opitaan, kuinka kasvien yhteyttäminen tuottaa sähköä ja kuinka kokataan ruokalajeja, joita taiteilijat kutsuvat sähkö-tapaksiksi. Työpajan osallistujat kokeilevat, millaisilla resepteillä marjoista ja hedelmistä saadaan aikaan sähköenergiaa. Kulinaristisia kokeiluja tehdään muun muassa aronia-marjalla, joka sisältää paljon energiaa (sekä kilojouleina että mikrowatteina).

Festarien kiinnostavimmat tyypit saattavat olla mediakriitikko Alessandro Ludovico ja taiteilija Christian Nold.
Käy festarin pääseminaarissa kuuntelemassa Alessandro Ludovicoa, miestä Lovely Faces -feikkideittisivuston takana. Sivuston ideana oli, että miljoonan käyttäjän Facebook-profiilikuvat suodatettiin kasvojentunnistusohjelman läpi ja jaoteltiin miehiin ja naisiin. Kuvien pohjalta luotiin kuvitteellinen deittisivusto. Miljoonasta varastetusta kuvasta neljännesmiljoona päätyi sivustolle. Projekti todisti, miten helposti henkilökohtaisia tietoja voidaan kerätä ja hyödyntää, ja muistutti, että kaikkia nettiin ladattuja kuvia voidaan käyttää väärin. Facebook on tietenkin aloittanut oikeustoimet.
Pajasali perjantaina 11.3., vapaa pääsy.

Britannialainen Nold ei tuo festareille teosta, mutta kertoo uudesta yhteisöllisestä taideteoksestaan, joka tullaan toteuttamaan Suomenlinnassa vuosina 2011 ja 2012. Taiteilija tunnetaan muun muassa teoksista, joissa Amsterdamin lähiössä otettiin käyttöön oma valuutta (Biljmer Euro) tai piirrettiin tunnetilakarttoja kaupungeista (Brentford Biopsy ja East Paris Emotion Map).
Piirtämö (Cafe Chapmanin yläkerta) lauantaina 12.3. klo 12-18


Kamerapää  4

Wafaa Bilal on irakilainen, yhdysvalloissa asuva taiteilija, joka on erikoistunut tekemään taidetta ruumiillaan.
Bilalin uusin taideprojekti oli asentaa kamera omaan takaraivoonsa. Taiteilijan kalloon pultattiin kiinni titaanilevy, johon kamera kiinnitettiin. Kamerassa on GPS-jäljitin, joka rekisteröi hänen kaikki liikkeensä. Kerran minuutissa kamera nappaa kuvan, joka lähetetään suorana Bilalin näyttelyyn quatarilaisessa arabialaisen modernin taiteen museossa Mathafissa. Projekti alkoi 15. joulukuuta 2010 ja kameran on tarkoitus pysyä taiteilijan päässä vuoden ajan. Teos on nimeltään The 3rd I ja sitä voi seurata täällä.

Taideteoksella on ainakin kaksi sanomaa. Ensinnäkin se kommentoi länsimaista kaupunkia, joka on vuorattu turvakameroilla ja muilla esineillä, jotka jäljittävät ihmisen liikettä. Projektin toinen tarkoitus on tallentaa tavallista elämää vuoden ajan. Najaf - kaupunki, josta Bilal pakeni, pommitettiin kivikaudelle, eikä sen jokapäiväisestä elämästä ole juurikaan dokumentaatiota. Nyt taiteilijan uutta kotikaupunkia dokumentoidaan tavallisesta kadunmiehen perspektiivistä ilman, että taiteilija itse ottaa aktiivisesti kantaa siihen, mitä kuvaa.

Bilal on työskennellyt Chicagon School of the Art Instituten professorina ja toimii tällä hetkellä New Yorkin yliopiston Tisch School of the Arts -yksikön apulaisprofessorina. Hänen toistaiseksi kuuluisin teoksensa on performanssi nimeltä Domestic Tension, jossa hän asui kuukauden ajan galleriassa. Katsojat seurasivat hänen asumistaan netissä ja saivat ampua häntä värikuulilla milloin tahansa. Kuukauden aikana yli 60 000 ihmistä 130 maasta kävi ampumassa häntä.
Toinen kuuluisa teos on Irakin sotaa kommentoinut Dog or Iraqi, jossa yleisö sai äänestää, kumpi joutuu vesikidutukseen: koira nimeltä Buddy vai Bilal. Bilal, tietenkin.
Vuonna 2010 Bilal tatuoi selkäänsä Irakin kartan, johon oli merkitty kaikki tunnetut kaatuneet yhdysvaltalaiset ja irakilaiset sotilaat.

Kamerateoksen ongelmat alkoivat jo ennen kuin kamera oli käynyt lähelläkään Bilalin kalloa, sillä lääkärit kieltäytyivät asentamasta kameraa. Kolmen vuoden jälkeen hän teetätti operaation lävistysstudiossa. Yliopisto, jossa Bilal työskentelee, huolestui yksityisyydensuojasta ja vaati, että taiteilija peittää kameransa aina kampuksella. Toimitukset kuten suihkussa käynti olivat ongelmallisia, ja Bilalin tarkoitus oli vaihtaa kamera vedenkestävään malliin. Ongelmia tuli myös lentokenttien metallinpaljastimissa. Tyttöystävä hyväksyi projektin ainakin aluksi, vaikkei ollutkaan siitä erityisen innoissaan.
Lopulta taiteilijan elimistö alkoi hylkiä kameraa, ja viime viikolla hänen oli poistettava se toistaiseksi. Bilal sanoi odottavansa, että haavat lakkaavat märkimästä, ja asennuttavansa kameran sitten takaisin. Paranemista odottaessaan Bilal kantaa kameraa kaulassaan.