Tuoreet naamat

  • Maria Pettersson

Kevät on opinnäytetöiden aikaa. Aalto-yliopiston Masters of Arts -näyttelyssä ovat esillä tuoreet naamat, jotka nyt valmistuvat Taideteollisesta korkeakoulusta. Ensimmäistä kertaa näyttelyssä nähdään myös Aalto-yliopiston kaupan ja tekniikan alojen maistereiden töitä. Näyttelyn teema on tänä vuonna Redesigning Human
Mitä sitten on luvassa? Ohessa muutama herkkupala.

Aki-Pekka Sinikoski: Finnish Teens
Aki-Pekka Sinikoski: Finnish Teens

Aki-Pekka Sinikosken lopputyön otsikko Finnish Teens sanoo kaiken olennaisen. Suomalaisia teinejä valokuvissa. Liikkiksiä. Syyskuussa teinejä nähdään lisää Valokuvataiteen museossa.

Anu Luhtanen: Taikaviitta 3000 ja kahinan maksimointi - tuulipukumallisto
Anu Luhtanen: Taikaviitta 3000 ja kahinan maksimointi - tuulipukumallisto

”Huono maku on hilpeänvauhko norsu, joka teutaroi hyvän maun posliinikaupassa. Huono maku voi pelastaa meidät skandinaavisen muotoiluperinteen penseänhyhmäiseltä askeesilta.”
Eikö ole ihana julistus? Anu Luhtanen juhlistaa huonoa makua ja vastustaa tylsyyttä tuulipukumallistollaan Taikaviitta 3000 ja kahinan maksimointi.

Yiying Wu: Shanzhai Products in Everyday Life
Yiying Wu: Shanzhai Products in Everyday Life

Yiying Wun työssä Shanzhai Products in Everyday Life tutkitaan kiinalaisia piraattituotteita ja niiden käyttäjiä. Shanzai on kiinaa ja tarkoittaa sunnilleen “copy, fake, counterfeit, grassroots”. Työ on kiinnostava kurkistus piraattivaatteen ostajan mieleen: vaatemerkki on äärimmäisen tärkeä ja sillä halutaan päteä, mutta läsnä on koko ajan pelko nöyryytyksestä jos joku huomaa, että tuote on piraatti.

Stefania Passera: Soita mummolle
Stefania Passera: Soita mummolle

Stefania Passera kehottaa työssään soittamaan mummolle. Kampanjassa käytettiin guerrilla-markkinoinnin tekniikoita ja sosiaalisia medioita. Tarkoitus oli saada ihmiset, no, soittamaan mummoille, ukeille ja muille vanhuksille, jotka usein kärsivät yksinäisyydestä. Soittaa kannattaa omille ja vieraille. Kampanjaan liittyi myös flash mob -tempaus, jossa vanhoille sukulaisille sai soittaa ilmaiseksi. Projekti jatkuu Facebookissa ja osoitteissa soitamummolle.wordpress.com.

Maria Atosuo: Riitelemisen alkemia
Maria Atosuo: Riitelemisen alkemia

Maria Atosuon yhdeksän maalauksen kokoelma Kiltin tytön tukahdutettu viha käsittelee sitä, kuinka vaikeaa kiltin tytön syndroomasta kärsivän naisen on olla ilmaista vihaa ja aggressiota. Pojat, kiltitkin, voivat välillä olla vihaisia, inhottavia ja jopa väkivaltaisia. Tytöiltä ja naisilta se on kielletty.

Elissa Eriksson: Haluan nähdä muutakin
Elissa Eriksson: Haluan nähdä muutakin

Elissa Erikssonin lopputyön yksi osa, Haluan nähdä muutakin, sai paljon huomiota alkuvuodesta. Projektissa vuokrattiin mainostilaa bussi- ja ratikkapysäkeiltä: tarkoitus oli vallata pieni pala mainosten täyttämää kaupunkia takaisin ihmisille ja taiteelle. Mainostilaan ripustettiin juliste, jossa oli teksti ”Haluan nähdä muutakin” sekä kaupunkilaisten ajatuksia siitä, mitä he haluaisivat nähdä pysäkin seinässä mainosten paikalla. Mukaan pääsi osallistumalla mainospaikan vuokran kuluihin.
Erikssonin lopputyön kaksi muuta osaa ovat Kaisaniemen puiston aitaan, junaradalle päin ripustettu valtava teksti ”Tämä on kuitenkin minun kaupunkini” sekä jäälyhdyt, joita rakennettiin muun muassa Rautatieasemalle. Niidenkin idis oli etsiä keinoja, joiden avulla tavallinen ihminen voisi tulla näkyväksi ja jättää jälkensä kotikaupunkiin. Nyt suurin osa kaupungista on kaupallisten yritysten viestien kontrolloimaa.

Hannu Uotila: Suomalaisissa televisiotuotannoissa ilmenevät liiketoimintamahdollisuudet - Lähestymistapana videografia
Hannu Uotila: Suomalaisissa televisiotuotannoissa ilmenevät liiketoimintamahdollisuudet - Lähestymistapana videografia

Hannu Uotilan lopputyö on tiettävästi maailman ensimmäinen kauppatieteiden gradu, joka on tehty videomuodossa. Tekijän mukaan ”raportti muistuttaa jotakin televisiodokumentin ja perinteisen tieteellisen artikkelin väliltä”. Mahtava idea! Toivottavasti muutkin innostuvat tekemään gradunsa videoina. Hmm, voisikohan oman gradun jättää c-kasetilla?
Gradun nimi on Suomalaisissa televisiotuotannoissa ilmenevät liiketoimintamahdollisuudet - Lähestymistapana videografia.

Asli Ufacik: Konttikahvila Kalasatamaan
Asli Ufacik: Konttikahvila Kalasatamaan

Kalasataman konttikahvila on osa hanketta, jolla yritetään elvyttää Kalasatamaa. Asli Ufacik suunnitteli kahvilan kahteen rahtikonttiin. Kahvilaan kuuluu myös terassi. Kalusteet on suunniteltu niin, etteivät ne säikähdä tuulesta, sateesta tai ilkivallasta: esimerkiksi pöydät oli koottu betonisista kaivonrenkaista. Kahvilan istuimet toimivat myös lasten rakennuspalikoina.


Masters of Arts, Redesigning Human
Porkkalankatu 13 G, 00180 Helsinki
Näyttely on auki 12.–29.5.2011
ma–pe 12–20
la–su 12–18

5 kommenttia

Anonyymi

4.5.2011 19:59

Jännästi olet nostanut kaikkein selkeimmät / ymmärrettävimmät taideteokset esiin. Jos tässä kirjoituksessa esiteltäisiin kaikki kyseisen näyttelyn taideteokset, olisi selvää, ettei tällaista määrää "taiteilijoita" todellakaan kannata Suomessa kouluttaa.
Esim.
http://www.mastersofarts.fi/moa2011/index.php?option=com_moa_masters&tid=arts&Itemid=34#15

http://www.mastersofarts.fi/moa2011/index.php?option=com_moa_masters&tid=human&Itemid=34#2

http://www.mastersofarts.fi/moa2011/index.php?option=com_moa_masters&tid=users&Itemid=34#119

http://www.mastersofarts.fi/moa2011/index.php?option=com_moa_masters&tid=arts&Itemid=34#117

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.5.2011 13:38

jahas, toinen anonyymi siis tahtoo taiteensa selkeänä ja ymmärrettävänä. samaa mieltä olen siitä, että suomessa koulutetaan aivan liikaa taiteilijoita ja "taiteilijoita", joka johtaa siihen että taiteilijoiden on vaikeampaa pärjätä ja toisaalta "taiteilijat" voisivat käyttää aikansa mielekkäämmin ja tehokkaammin. mutta sitten kun taiteen on lähtökohtaisesti oltava "selkeää" ja "ymmärrettävää", mennään metsään. se että taidetta arvotetaan selkeyden ja ymmärrettävyyden kautta, kertoo enemmän arvottajasta kuin itse taiteesta. toki osa ihmisistä on niin tyhmiä että ei vaan ole kapasiteettia ymmärtää jotain, mutta toisaalta eikö olisi hyväksyä se, että ehkä yksilö itse ei nyt vaan ymmärrä jotain, eikä se sinällään kerro kyseisestä taiteesta mitään. mut hei onhan tuolla museoissa sellaisia selkeitä ja ymmärrettäviä teoksia kuten taistelevat metsot ja poika ja varis, noin muutaman mainitakseni, jotka varmasti ovat selkeitä ja ymmärrettäviä niille, jotka haluavat taiteensa sadan vuoden takaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.5.2011 13:51

Näin painajaisen Kiltin tytön tukahdutettu viha-maalauksen naisesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.5.2011 19:34

City-lehti on täyttä paskaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.5.2011 16:59

Siinäpä hyvin perusteltu ja asiantunteva kommentti (edellinen anonyymi).

Työt ovat hienoja ja aion käydä näyttelyssä katsomassa lisää. Kiva että City nostaa nuoria taiteilijoita, vaikka monta hyvää ideaa jäikin vielä tässä ilman esittelyä. Suosittelen tutustumaan näyttelyyn ja sen nettisivuihin www.mastersofarts.fi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi