Kulttuuri

Lueskelin uutista siitä, kuinka Iran on kieltänyt ulkomaalaisia ruokia esittelevät kokkiohjelmat.
Tästä inspiroituneena listasin iloksenne omituisimmat kokkiohjelmat, joihin olen törmännyt. Toivottavasti iranilaiset löytävät nämä helmet. Kauniita kokkaushetkiä!

The Huntress
Oravavoileipä on oiva välipala! Sitä mieltä ovat ainakin The Huntress -sarjan kokit, punaniskojen marthastewardit Lydia Lohrer ja Heidi Wilson. Aluksi arvelin, että kyseessä on läppä, mutta tarkasteltuani muuta Outodoor Channelin ohjelmatarjontaa, tulin siihen tulokseen, että ohjelma taitaa sittenkin olla aito. Eikä siinä mitään – jos nyt liha syö, eiköhän tämä ole eettisemmästä päästä. Vaikka on tuo nyljetty orava aika vekkuli.

Vegan Black Metal Chef
Huomaa tyylikäs rituaaliveitsi.

Food Party
Hyvin happoinen kokkausohjelma, jossa yhdistellään luovasti nukketeatteria, grafiikkaa, puhuvia lautasia ja korkealla äänellä kimitettyjä näytelmäjaksoja.
Tässä maistiaisena yhden jakson alkuosa. Juontaja Thu Tran lupaa, että kun vieraat näkevät jaksossa valmistetut ruuat, he luulevat, että ”käytät ruokaan enemmän rahaa kuin Arpinaama kokaiiniin”.
.

Cookin' with Coolio
Länsirannikon rap-legenda Coolio kokkaa. Jaksoja voi ihmetellä Coolion omalla Youtube-kanavalla. Hygienia ei ole aina ihan justiinsa ja ohjeet ovat välillä hieman sekavia, mutta kyllä niillä ruokaa syntyy. Pakettiin kuuluvat keittiössä hengailevat, aineksia ojentelevat ja käskystä hytkyvät puolialastomat tyttöset sekä hieman surullinen, yksinäinen punainen party-spotti.

Icefire Kitchen ja I Love 2 Cook Naked
Nakuna kokkaavia naisia ja miehiä löytyy pilvin pimein. Tässä esimerkit Yhdysvalloista ja Hongkongista.

Yhdysvaltalainen sarja I Love 2 Cook Naked lupaa opettaa katsojilleen terveysruokien valmistamista. Nettisivuilla esitellään kahdeksan kaunista naista, joiden kanssa katsoja kokkaa. Rekisteröitymällä pääsee näkemään uuden jakson joka päivä. Valitettavasti naisten kokkaus- ja esiintymiskyvyt ovat vielä hiukan hakusessa, katsokaa vaikkapa tämä video.

Icefire Kitchen -nimisen ohjelman jokainen puolen tunnin jakso alkaa sillä, että honkongilaismalli Flora Cheung käy ostamassa torilta ruoka-ainekset jonkin kiinalaisen ruokalajin valmistamiseen. Sitten hän saapuu studioon, riisuu vaatteensa ja pukee ylleen essun, jota tv-yhtiö kuvailee seuraavasti: tailor-made, fully transparent apron especially made for the program. Ruokalajit ovat simppeleitä – tuottaja Jesse Aun mukaan siksi, että ohjelma on suunnattu miehille. Aun edellinen tuotanto oli suuren suosion saavuttaneet strippari-uutiset. Tässä ohjelman mainosspotti.

Bachelor Cooking 101 With Aria Giovanni
Pornotähti Aria Giovanni esittelee hyvin helppoja reseptejä. Ensimmäisessä osassa hän keittää munan. Toisessa osassa hän paistaa munan. Jännittävintä jaksossa on Arian nauru.

Cooking With Dog
Nainen kokkaa japanilaista ruokaa, koira istuu vieressä ja selostaa mojovalla aksentilla. Taustalla klassisen musiikin kuluneimmat konsertot.

Cooking with Werner
Loppuun huumoripala (koska kaikki edelliset olivat haudanvakavia). Tämä ei varsinaisesti ole kokkiohjelma, vaan näyttelijä Will Maierin tervehdys kaikille Werner Herzogin ystäville. Ohjaaja on kuuluisa siitä, että hän valmisti ja söi kenkänsä yleisön edessä.

Australialaiset Angelia Newell ja Hayley Sudbury päättivät hylätä työnsä lontoolaisessa mainostoimistossa ja investointipankissa. He halusivat tehdä ruokaa, mutta jännittävästi.
Niinpä he perustivat firman nimeltä The Tasting Sessions ja alkoivat järjestää ruokatapahtumia uudella otteella.

Tastingeissa musiikki on olennainen osa maistelukokemusta ja illalliset sujuvat parhaiten, kun niitä siivittää aterian inspiroima näytelmä. Kaksikon suurin taidonnäyte on viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Fluid State Festival, jossa naiset yhdistävät ruokaa taiteeseen ja tekevät ruuasta itsestään performanssitaidetta. Näillä festareilla ruualla todellakin saa leikkiä.

Pääosassa on ruoka, mutta uudella, kiinnostavalla tavalla. Esimerkiksi tastingeissa ei ihmetelty juustojen ja viinien yhteensopivuutta, vaan tarkasteltiin, millaisia yhdistelmiä syntyy juustoista ja viskeistä.
Ruokia nautittiin uudella tavalla: erilaisia kaakaoita kokeiltiin vetämällä ne nokkaan kokaiinityyliin ja alkoholia suihkutettiin suoraan suuhun suurista hajuvesille tarkoitetuista pulloista. Ruuat saivat myös uusia muotoja – mitä sanoisitte hapanimeläpossusta, joka tarjoillaan hattarana?

Festivaaleilla saattoi nauttia esimerkiksi Tuck In -nimisen kokemuscocktailin. Asiakas saa käteensä drinkin, minkä jälkeen baarimikko ohjaa hänet sänkyyn, peittelee, paijaa ja lukee sadun.
Bloody Maryt valmistettiin Rube Goldberg -tyylisillä koneilla ja suklaakonvehdit täytettiin itse siten, että tiskiltä haettiin mieleistä alkoholilaatua pipetissä.

Tequilaa halajavat asiakkaat puettiin tastingissa Guantanamo Bay -tyylisiin haalareihin ja vietiin juopottelemaan mustaan maijaan. Vieraille myös suunniteltiin ja toteutettiin tequila-aiheisia feikkitatuointeja.

Ja ennen kuin vieras pääsi maistelemaan luostariviinejä, hänen piti tunnustaa syntinsä munkeille.

Festareiden henkisestä ravinnosta vastasi kahdeksan taiteilijaa, jotka toteuttivat valokuva-, video-, ääni-, kuva- ja veistostaideteoksia. Mukaan oli päässyt myös suomalainen taiteilija Juhana Moisander, jonka videoteokset ja installaatiot ovat katsomisen arvoisia ilman ruokaakin.

Tänä vuonna festareita on tarkoitus järjestää Lontoossa, mutta myös Britannian ulkopuolella. Jos olette kaupungissa samaan aikaan Fluid Staten kanssa, älkää missatko!

Elektronisen taiteen festivaali Pikseliähky täyttää kymmenen. Ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa järjestettävillä festareilla on luvassa kokeellisen ja kantaaottavan taiteen näyttelyitä, työpajoja ja seminaareja. Teemoja ovat esimerkiksi ekologiset utopiat, sähköiset jäljet tietoverkoissa sekä kokeellinen valokuvaus. Festivaalin seminaareihin ja työpajoihin osallistuu yli sata ulkomaista vierasta, joukossa muun muassa hakkereita, taiteilijoita, tutkijoita ja kulttuurikriitikoita.

Camp Pixelache -näyttelyssä Galleria Augustassa on esillä kiinnostava kokoelma teoksia ja prototyyppejä.
Kansainvälisen FoAM-taiteilijaryhmä on luonut pelimaailman, jossa seikkailevat kasvit ja johon vierailijat voivat luoda peliin omat pelihahmonsa. Samaa ekoteemaa jatkaa Tine Tillmanin ja Laura Popplowin Fungifiction. Teoksessa pohditaan, millainen on Helsinki, jossa sienet ovat päätyneet tärkeään yhteiskunnalliseen rooliin. Samassa näyttelyssä nähdään vielä Helsingin energiankulutusta mittaavat Andy Bestin Power Flower ja Maria Dunckerin Valo-loinen.
Näyttely on avoinna lauantaina 12.3. klo 12-18 ja sunnuntaina 13.3. klo 14-18.

Yllä mainittu FoAM tekee festareilla muutakin. FoAMiin kuuluu muun muassa taiteilijoita, puutarhureja, kokkeja, tutkijoita ja tekniikan ammattilaisia. Porukka järjestää työpajoja, joissa opitaan, kuinka kasvien yhteyttäminen tuottaa sähköä ja kuinka kokataan ruokalajeja, joita taiteilijat kutsuvat sähkö-tapaksiksi. Työpajan osallistujat kokeilevat, millaisilla resepteillä marjoista ja hedelmistä saadaan aikaan sähköenergiaa. Kulinaristisia kokeiluja tehdään muun muassa aronia-marjalla, joka sisältää paljon energiaa (sekä kilojouleina että mikrowatteina).

Festarien kiinnostavimmat tyypit saattavat olla mediakriitikko Alessandro Ludovico ja taiteilija Christian Nold.
Käy festarin pääseminaarissa kuuntelemassa Alessandro Ludovicoa, miestä Lovely Faces -feikkideittisivuston takana. Sivuston ideana oli, että miljoonan käyttäjän Facebook-profiilikuvat suodatettiin kasvojentunnistusohjelman läpi ja jaoteltiin miehiin ja naisiin. Kuvien pohjalta luotiin kuvitteellinen deittisivusto. Miljoonasta varastetusta kuvasta neljännesmiljoona päätyi sivustolle. Projekti todisti, miten helposti henkilökohtaisia tietoja voidaan kerätä ja hyödyntää, ja muistutti, että kaikkia nettiin ladattuja kuvia voidaan käyttää väärin. Facebook on tietenkin aloittanut oikeustoimet.
Pajasali perjantaina 11.3., vapaa pääsy.

Britannialainen Nold ei tuo festareille teosta, mutta kertoo uudesta yhteisöllisestä taideteoksestaan, joka tullaan toteuttamaan Suomenlinnassa vuosina 2011 ja 2012. Taiteilija tunnetaan muun muassa teoksista, joissa Amsterdamin lähiössä otettiin käyttöön oma valuutta (Biljmer Euro) tai piirrettiin tunnetilakarttoja kaupungeista (Brentford Biopsy ja East Paris Emotion Map).
Piirtämö (Cafe Chapmanin yläkerta) lauantaina 12.3. klo 12-18

Söin eilen elämäni herkullisimman ja söpöimmän cup caken! Mutta mitä oikeastaan oletinkaan, kun leivosrespetin takaa löytyi Sara La Fountain?

La Fountain uusi ruokakirja ”Passion for food” julkaistiin eilenaamulla Mannerheimintien Skannossa. Olisi jotenkin hirveän virkistää räväyttää tähän, että ruoka oli pahaa, kuvissa niin suloinen La Fountain livenä nirppanokkainen, eikä toimittajien takapuolen alle tarjotut 800 euron istuimetkaan sopineet aamun teemaan...MUTTA, silloin kaikki edellinen olisi valhetta! Jokaista kuukautta ja juhlaa varten räätälöidyt eri maailman kolkista keräillyt herkut maistuivat yhtä hyville miltä kirjan kuvatkin antoivat olettaa. La Fountain oli kadehdittavan välitön , eikä Antti Jokisenkaan läsnäolo varsinaisesti pilannut brunssin tunnelmaa.

Täytyy sanoa (jos ei vielä edellisestä käynyt jo ilmi), että meikäläinen ihan huumaantui. Tuli todellakin sellainen olo, että kermapastoja ja pannukakkuja syömällä voi hyvinkin olla se 40 kiloinen söpöliini, jonka kosketuksesta kaikki muuttuu kullaksi. Tätä tunnetta kesti korkeintaan ensimmäiselle peilille asti,mutta se ei silti hälventänyt oivallusta siitä, että La Fountainin suloisen hymyn takaa taitaakin löytyä todellinen businessnainen. Kauneus myy, ja kirjan lisäksi La Fountain-konseptiin kuuluukin jo ainakin Paletin kanssa tehdyt postikortit, Jalaksen työkengät ja Luhdan keittiötekstiilit ja astiat.

Kysymys kuuluukin, möisikö La Fountain yhtä hyvin, jos kokkineiti olisikin ruma harvatukkainen persjalka? Veikkaan, ettei.

Suklaafestivaali

Viime viikonloppuna järjestettiin Wanhassa Satamassa Helsingin toiset Suklaafestivaalit. Viime vuoden tapaan tarjolla oli suklaaluentoja sekä suklaata kaikissa kuviteltavissa muodoissa (vaikkapa kasvohoitoina, peleinä, viinisuklaalevyinä ja sähkeinä.

Osallistuin messuilla mainioihin tasting-sessioihin. Niissä ihmeteltiin suklaan ja viinin sekä suklaan ja kuohuviinin yhdistelmiä. Tulos: lempeä hirpakka ja endorfiinihumala. Tämänpä kopioin pikkujouluihini, ajattelin.

Suklaan maistaminen on melko samanlaista puuhaa kuin viinien maistelu. Ensin katsellaan, sitten tuoksutellaan, tunnustellaan suutuntumaa ja maistellaan aromeja. Esimerkiksi alkuperä vaikuttaa kaakaopapujen aromeihin samalla tavalla kuin viinirypäleiden aromeihin – viileässä ja kuivassa kypsyy aivan erilaisia viinejä ja kaakaoita kuin lämpimässä ja kosteassa.

Kannattaa vilkaista muutamaa suklaan maisteluohjetta ennen kuin ryhtyy toimeen.
Fasulla on sivuillaan sangen käypä suklaa-tastingin ohje. Valrhona-niminen suklaafirma opastaa nettisivuillaan englanniksi erityisesti tumman suklaan maistamiseen.

Tällaisia komboja maistoimme messuilla. Nämä ovat tietysti esimerkkejä – soveltaa voi lähimmän Alkon ja marketin tarjonnan mukaan. Kannattaa valita mukaan vähintään yksi valkoinen, yksi maito- ja yksi tumma suklaa. Suklaat saavat mieluusti olla peräisin eri pituus- ja leveyspiireiltä. Maistelimme myös täytettyjä suklaita, mutta itse pidättäydyn peruskamassa. Täytteet veivät huomion itse suklaan mausta.

Idis on maistaa kaikkia suklaita kaikkien viinien kanssa. Osa komboista on hurmaavia, osa kauheita.

Kuohuviini ja suklaa

Viinit:
Ranskalainen Chevalier Rosé
Italialainen Asti Tosti
Argentiinalainen Raza Brut de Torrontes
Ranskalainen samppanja Nicolas Feuillatte Blanc de Blancs Brut

Suklaat:
Fazerin sininen
Valrhonan suklaatalon 70-prosenttinen Guanaja Hondurasista
Chocolatier Petri's:in passion-täytteinen valkosuklaakonvehti. Ottaisin rinnalle lisäksi yhden valkosuklaan ilman täytettä.
Chocolatier Mayan Cassis-mustaherukkakonvehti.

Viini ja suklaa

Viinit:
Kalifornialainen Obsession Symphony
Chileläinen Cousiño-Macul Merlot
Espanjalainen Museum Real Reserva
Portugalilainen Porto Cruz Tawny

Suklaat:
Fazerin sininen
Chocolatier Petri's:in 80-prosenttinen tumma konvehti
Valrhonan 64-prosenttinen Manjari Madagaskarilta
KC Suklaan valkosuklaa-vaniljakreemikonvehti. Ottaisin mukaan myös pelkän valkosuklaan.

Viimeinen tilaisuus ennen jouluähkyä, jonka jälkeen pelkkä suklaan tuoksu oksettaa. Vinkki laihduttajille: käykää suklaakasvohoidossa tai suklaahieronnassa. Kun naama, parhaassa tapauksessa kroppa, on muhinut tunnin suklaassa, on olo niin suklaalla kyllästetty, ettei suklaata tee mieli viikkoon.

Makeita pikkujouluja!

p.s. Suklaafestarit valittiin Cityn Kaupungin parhaiksi maistiaisiksi. Tämä vuosi todisti, että nappiin meni sekin valinta.

Dinner in the Dark
Ruoka, äänitaide

Vuonna 1998 perustettiin Zürichiin Blindekuh, maailman tiettävästi ensimmäinen pimeä ravintola. Idis on se, että asiakkaat ruokailevat pimeässä ja tarjoilijoina toimivat näkövammaiset. Pienoisen buumin myötä Dans le Noir avattiin Pariisissa, Lontoossa, New Yorkissa ja Barcelonassa, Unsicht-Barit Saksasssa, O. Noirit Kanadassa ja Opaquet Yhdysvalloissa.
Nyt Baltic Circle -teatterifestivaali toi elämyksen yhdeksi illaksi Helsinkiin. Monet mainituista ravintoloista kampanjoivat näkövammaisten asialla ja haluavat tutustuttaa asiakkaansa näkövammaisten arkeen. Farangissa vakitarjoilijat varustettiin pimeänäkölaittein.

Tiesin, että ravintolasalissa olisi pimeää, mutta en ollut tajunnut, että pimeys on ihan oikeasti aivan läpitunkematonta. Otan tarjoilijani Juulin olkapäästä kiinni, seuralaiseni minun olkapäästäni ja lähdemme kolmena pienenä elefanttina marssimaan, tai pikemminkin kompastelemaan, kohti pöytäämme. Juuli ohjaa käteni ruokailuvälineille ja viinilaseille. Sitten jäämme yksi, iiks!

Ensimmäinen ajatus on, tietenkin, mitä kaikkea jännää ravintolassa voi tehdä, kun kukaan ei ole näkemässä. Intiimi hetki kumppanin kanssa? Ruokasota? Villejä ideoitamme hillitsevät tarjoilijoiden pimeänäkölaitteet (vaikka Juuli myöhemmin kertookin, että laitteillakin näkee hyvin huonosti ja lisäksi yksi kolmesta laitteesta hajosi kesken kattauksen) ja ympäri salia ripotellut mikrofonit, jotka äänittävät ruokailun ääniä osaksi äänitaideteosta. Saliin mahtui noin 35 ruokailijaa, joista noin 32 on naisia. Ulkkareita on hyvä prosentti. Puheensorina on kova ja taustalla soiva Kimmo Modigin Kutsumaton vieras –ääniteos hukkuu ravintolan hälinään.

Tuodessaan annoksia Juuli kertoo, mitä seuraavaksi on luvassa. Alkuun tempehiä betel-lehdellä sekä osteri, pääruuaksi pienet annokset lohta ja banaaninkukkaa, possua palmusokerin kera ja lammascurrya. Lopuksi vielä mangoa ja makeaa riisiä.

Ruoka on mainiota. Olen varma, että se on myös kaunista. En täysin osta järjestäjien ajatusta siitä, että pimeässä makuaisti jotenkin virittyisi äärimmilleen ja visuaalisten ärsykkeiden poistuessa ruokaan voisi keskittyä tarkemmin. Oheistoiminnot, joihin ei normaalisti kiinnitä huomiota – haarukan löytäminen, viinilasin hapuilu ja ruuan kuljettaminen kunnialla suuhun asti – vaativat yllättävän paljon huomiota. Pimeässä ruuan tuoksu ja rakenne tulee toki analysoitua tarkkaan. Ruuassa on sattumia, joita en tunnistaisi edes silmät auki, esimerkiksi golfpallomunakoisoja. Arvailu on osa kokemusta, vaikka Juuli kysyttäessä kertoikin ruuan tarkan koostumuksen. Meidän on pakko luottaa Juuliin – hän voisi kantaa eteemme mitä hyvänsä ja me nielisimme kyselemättä.

Kahden tunnin kuluttua kömmimme ravittuina ja tyytyväisinä siristellen valoon. Ajantaju on pettänyt. Kokemus oli jännä ja hauska, mutta ei erityisen, no, silmiä avaava. Se oli syömistä pimeässä. En sotkenut!