Kulttuuri

Elektronisen taiteen festivaali Pikseliähky täyttää kymmenen. Ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa järjestettävillä festareilla on luvassa kokeellisen ja kantaaottavan taiteen näyttelyitä, työpajoja ja seminaareja. Teemoja ovat esimerkiksi ekologiset utopiat, sähköiset jäljet tietoverkoissa sekä kokeellinen valokuvaus. Festivaalin seminaareihin ja työpajoihin osallistuu yli sata ulkomaista vierasta, joukossa muun muassa hakkereita, taiteilijoita, tutkijoita ja kulttuurikriitikoita.

Camp Pixelache -näyttelyssä Galleria Augustassa on esillä kiinnostava kokoelma teoksia ja prototyyppejä.
Kansainvälisen FoAM-taiteilijaryhmä on luonut pelimaailman, jossa seikkailevat kasvit ja johon vierailijat voivat luoda peliin omat pelihahmonsa. Samaa ekoteemaa jatkaa Tine Tillmanin ja Laura Popplowin Fungifiction. Teoksessa pohditaan, millainen on Helsinki, jossa sienet ovat päätyneet tärkeään yhteiskunnalliseen rooliin. Samassa näyttelyssä nähdään vielä Helsingin energiankulutusta mittaavat Andy Bestin Power Flower ja Maria Dunckerin Valo-loinen.
Näyttely on avoinna lauantaina 12.3. klo 12-18 ja sunnuntaina 13.3. klo 14-18.

Yllä mainittu FoAM tekee festareilla muutakin. FoAMiin kuuluu muun muassa taiteilijoita, puutarhureja, kokkeja, tutkijoita ja tekniikan ammattilaisia. Porukka järjestää työpajoja, joissa opitaan, kuinka kasvien yhteyttäminen tuottaa sähköä ja kuinka kokataan ruokalajeja, joita taiteilijat kutsuvat sähkö-tapaksiksi. Työpajan osallistujat kokeilevat, millaisilla resepteillä marjoista ja hedelmistä saadaan aikaan sähköenergiaa. Kulinaristisia kokeiluja tehdään muun muassa aronia-marjalla, joka sisältää paljon energiaa (sekä kilojouleina että mikrowatteina).

Festarien kiinnostavimmat tyypit saattavat olla mediakriitikko Alessandro Ludovico ja taiteilija Christian Nold.
Käy festarin pääseminaarissa kuuntelemassa Alessandro Ludovicoa, miestä Lovely Faces -feikkideittisivuston takana. Sivuston ideana oli, että miljoonan käyttäjän Facebook-profiilikuvat suodatettiin kasvojentunnistusohjelman läpi ja jaoteltiin miehiin ja naisiin. Kuvien pohjalta luotiin kuvitteellinen deittisivusto. Miljoonasta varastetusta kuvasta neljännesmiljoona päätyi sivustolle. Projekti todisti, miten helposti henkilökohtaisia tietoja voidaan kerätä ja hyödyntää, ja muistutti, että kaikkia nettiin ladattuja kuvia voidaan käyttää väärin. Facebook on tietenkin aloittanut oikeustoimet.
Pajasali perjantaina 11.3., vapaa pääsy.

Britannialainen Nold ei tuo festareille teosta, mutta kertoo uudesta yhteisöllisestä taideteoksestaan, joka tullaan toteuttamaan Suomenlinnassa vuosina 2011 ja 2012. Taiteilija tunnetaan muun muassa teoksista, joissa Amsterdamin lähiössä otettiin käyttöön oma valuutta (Biljmer Euro) tai piirrettiin tunnetilakarttoja kaupungeista (Brentford Biopsy ja East Paris Emotion Map).
Piirtämö (Cafe Chapmanin yläkerta) lauantaina 12.3. klo 12-18

Viittäkymmentä lähestyvä ylempi toimihenkilönainen, jonka lyhyet hiukset on värjätty lämpimällä vaalean sävyllä ja leikattu muotoon, päällä kauluspaita, jalassa rokkikeikan kunniaksi farkut ja viiden sentin tylsät mutta tyylikkäät, järkevät korkokengät. Raisuimmat vetävät päälleen vielä vyötärömittaisen, tyköistuvan nahkatakin. Siinä Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltan konsertin tyypillinen kävijä. Tälle porukalle on lähes mahdotonta järjestää bileitä, erityisesti kun Huvilateltan sisustus pitkine penkkeineen ja rajattuine vip-katsomoineen on sellainen, että se aktiivisesti vastustaa kaikkea juhlintaa. Viime viikolla kaksi bändiä yritti, toinen onnistui.

Keskiviikkona esiintyi Staff Benda Bilili, kongolaisista polion vammauttamista entisistä katumuusikoista koostuva ryhmä. Sitä oli saapunut katsomaan edellä mainitun naisryhmän puukäpyläversio, jonka hiukset on värjätty punertavalla sävyllä ja kaulassa roikkuu batiikkihuivi.

Staff Benda Bilili on vaikuttava näky. Ryhmän vanhemmat jäsenet työnnetään paikalle pyörätuoleissa. Päällä on puvut, kaulassa blinbling-käädyt ja päässä glitterillä päällystetty herrainhattu. Wau! Aika kauas on tultu vuodesta 2005, jolloin ranskalainen dokumenttiryhmä löysi rutiköyhät muusikot treenaamasta eläintarhasta, alkoi kuvata heitä käsittelevää elokuvaa ja teki heistä tunnettuja koko maailmassa. Batiikkihuivitädit ovat suunnilleen niin kaukana kinshasalaisesta köyhästä katumuusikosta kuin mahdollista, mikä ehkä kirvoitti seuraavan suopean kommentin:
"Mutta kyllä meidän on arvostettava heitä ihan muusikoina, ovathan he tosi taitavia."
Mitähän täti oli tullut katsomaan, jollei muusikoita?

Staff Benda Bililin musiikki on sekoitus afrikkalaisrytmejä, rumbaa, reggaeta ja r´n´b:ta. Se soi vakuuttavasti ensitahdista lähtien, puukäpylänaiset heiluvat katsomossa rytmikkäästi.

Bändi on ilmeisesti tottunut siihen, että heidän keikoillaan jorataan. Huvilateltta ei joraa, vaikka hymyileekin kannustavasti. Osa ihmisistä lähtee tanssimaan, mutta tanssi kuihtuu heilunnaksi ja hyväksyväksi hymyksi. Staff Benda Bilili soittaa todella vakuuttavasti, musa on hyvää, mutta yleisö taitaa tuntua kylmältä, eikä siis ansaitse nähdä muusikoiden silmiä. Aurinkolasit pysyvät päässä. Pyörätuoliin sidotut muusikot eivät ymmärrettävästi paljoa riehu, tanssivat kuitenkin. Ryhmän nuorisovahvistus, omatekoista säilyketölkistä ja sähköjohdonpätkästä rakennettua soitinta vinguttava Roger Landu, liikkuu sitäkin enemmän. Hän säätää soittimen kanssa koko ajan. Siis ihan koko ajan. Tiedättekö ne aloittelevat bändit, joiden basistit eivät voi olla säätelemättä vahvistimia, monitoria, piuhoja, ulostuloja ja muuta tekniikkaa kesken keikan? Sama fiilis.
Yhteenvetona: bändin tarina on kiinnostava ja mediaseksikäs, soitto on taitavaa, biisit hyviä, keikka tylsä.

Jotain aivan muuta tarjosi lauantain Shantel. (Lupaan, että tämä on viimeinen blogaus, jossa hehkutan Shantelia). Balkan-diskon keisaria oli saapunut katsomaan keski-iältään tyypillistä huvilatelttakävijää huomattavasti nuorempi jengi, keski-ikä 25 vuoden kieppeillä, moni asianmukaisen Balkan-henkisesti pukeutunut. He olivat päättäneet, että 28 euron lipuille on saatava vastinetta. (Taide kuuluu kaikille? Näillä lippuhinnoilla? PAH.) En ole ikinä nähnyt, että teltan edustan tanssilattia olisi täynnä ennen kuin illan pääartisti aloittaa. Yleensä esiintyjä saa huhkia puoli keikkaa, jonka jälkeen joku innostunut ehkä uskaltautuu tanssimaan. Nyt asiaan varmasti vaikutti loistava lämppäri, suomalainen (anteeksi, Borduriasta kotoisin oleva) Orkestar Bordurka, jonka Balkan-henkiset, slaavilaisia melankoliaa tapailevat sävelet vetivät vallan hyvin vertoja pääesiintyjälle.

Voi teitä, jotka ette rynnänneet lavan eteen kun siellä oli vielä tilaa! Teille ei Shantel flirttaillut, ei istunut päällenne laulamaan, ei roiskinut päähänne vettä virvelirummun päältä eikä suihkuttanut päällenne shampanskajaa. Mutta epäilemättä miehen karisma, hänen maailman tanssittavimmat biisinsä ja tiukasti tarttuvat melodiansa sekä yhdeksänhenkinen orkesterinsa kantoivat teltan perälle vip-katsomoon asti. Ainakin koko teltta seisoi, tanssi ja hurrasi. Ennennäkemätöntä.
Shantel on vieraillut Suomessa kahdesti, molemmilla kerroilla Club Balkan Feverissa dj-setillään. Jos on pakko valita, valitsen kuusituntisen dj-setin intiimillä klubilla. Onneksi ei tarvitse valita. Shantel on niin mahtava.

Kulttuuriähky iskee Helsingissä kerran vuodessa. Kulttuurintarjoajat arvelevat, että pääkaupunkiseutulaiset haluavat nauttia koko vuoden kulttuuritarjontansa kuukauden aikana elo-syyskuun vaihteessa. Niinpä meillä ovat yhtä aikaa meneillään Helsingin Juhlaviikot, Espoo Ciné, Stage-teatterifestivaali ja Art goes Kapakka. Kun tästä selvitään, paukkaavat päälle teattereiden ja Oopperan syyskauden avajaisnäytelmät sekä Rakkautta ja Anarkiaa. Seuraava kulttuurista vapaa ilta tiedossa 27.9.

Tässä pieni opas seuraavasta kahdesta viikosta selviämiseen. Kolme tsekkaamisen arvoista asiaa per tapahtuma.

Helsingin Juhlaviikot

Shantel & Bucovina Club Orkestar: Authentic Tour
Tämän vuoden parhaat bileet. Balkan-diskon kuningas Shantel on vieraillut Suomessa kahdesti dj-keikoilla. Molemmilla kerroilla loppuunmyyty klubi on tanssinut hurmoksessa, lepäämättä, seitsemän tunnin setin ja pyytänyt lisää. Shantel flirttailee, hassuttelee, kutsuu kuulijansa kanssaan lavalle juomaan vodkaa ja soittaa maailman tanssittavinta musiikkia. Nyt Huvila-teltassa on mukana koko Bukovina-orkesteri. Kaakkois-Euroopassa ja Balkanilla Shantel on ikoni, joka myy viikossa täyteen 40 000 hengen katsomon. Älä missaa tätä.
Huvila-teltta 28.8., liput 28 e.

Isaac Julien: Ten Thousand Waves
Helmikuu 2004. Morecambe Bayssa, Englannin luoteisrannikolla 38 kiinalaista laitonta siirtolaista kahlaa illansuussa kohti vesirajaa. He ovat menossa keräämään simpukoita, joista paikalliset ravintolat maksavat viisi puntaa 25 kilolta. Mereltä päin heitä vastaan kävelee englantilaisia simpukankerääjiä, jotka osoittelevat kelloaan ja huutelevat kielellä, jota kiinalaiset eivät ymmärrä. Eivätkä he halua ymmärtää – paikallisten kanssa on ollut ongelmia, ja kiinalaisten simpukkamerrat on vastikään sytytetty palamaan. Puoli kymmeneltä illalla kuuluu kohinaa. Täällä päin nousuvesi yllättää nopeasti ja rajusti. Simpukankalastajat lähtevät kiiruhtamaan kohti rantaa, mutta vesi on nopeampi. Ensimmäisellä aallolla se nousee polviin, toisella jo vyötärölle. Kolmas hukuttaa uimataidottomat. Jotkut ehtivät autolle, mutta pian vesi lyö yli korkeasta pakettiautostakin. Aamulla rannalta löydetään 21 ruumista.
Morecambe Bayn tragediasta inspiroitunut englantilainen videotaiteilija ja elokuvaohjaaja Isaac Julien tilasi kiinalaiselta runoilijalta Wang Pingiltä tekstin, jota työsti vuosien ajan. Kiinassa kuvattu, yhdeksälle kankaalle levittäytyvä videoteos puhuu globalisaatiosta runon keinoin. Tarinan päähenkilöä esittää hongkongilainen supertähti Maggie Cheung.
Taidehalli 10.10. asti, liput 10/8 e.

Bruno Beltrão ja Grupo de Rua: H3
Brasilialainen koreografi Bruno Beltrão yhdistää breakdancen ja hiphopin nykytanssiin ja Michael Jacksoniin. 16-vuotiaasta saakka omaa tanssiryhmäänsä johtanut Beltrão ei päästä tanssijoitaan helpolla. Tanssi on fyysistä ja teatterillista, mutta ei ei ota itseään vakavasti. Upeiden liikesarjojen taustalta hymyilevät MC Hammer ja Run-D.M.C.
Savoy-teatteri 31.8.-2.9., liput 35/17 e.

Stage-festivaali

Andrey Moguchy: The Gardeners
Pietarilainen ohjaaja ja hänen teatterinsa Formalny Teatr ovat nostattaneet venäläisten verenpaineita radikaaleilla esityksillään perestroikan ajoista lähtien. Esitys kommentoi Tšehovin Kirsikkapuutarhaa, mutta tykittää uudella teatterin kielellä esityksen puutarhureista, jotka piileskelevät mielikuvitusmaailmassa.Varaudu kulmat kohottavaan, hiuksianostattavaan ja muitakin pään karvoja venyttävään esitykseen.
Korjaamon Vaunusali 24.-25.8., liput 33/26 e.

Juha Luukkonen: Kahdeksan surmanluotia
Terveisiä murheellisten laulujen maasta! Vaimo ei ymmärrä, tytär ei ymmärrä, eikä poikakaan ymmärrä. Työtön lahtelainen roskakuski juo viinaa ja lataa asetta. Tammikuussa enskariin tullut näytelmä on nostanut sekä yleisön että kriitikoiden tunteet pintaan.
Korjaamo 27.-28.8., liput 25/18 e.

Tim Crouch: The Author
Jos osallistuva teatteri on sinulle kauhistus, jätä tämä suosiolla väliin. Muussa tapauksessa varaa äkkiä liput brightonilaisen ohjaajan Tim Crouchin uutukaiseen, jossa yleisölle tarjoillaan suklaata samaan aikaan kun se eläytyy väkivaltaan ja hyväksikäyttöön.
Korjaamo 1.-2.9., liput 25/18 e.

Art goes Kapakka

Jaakko Laitinen ja väärä raha
Jaakon ja bändin soittolista kattaa kaikki ihmisen tunnetilat. Ohjelmisto liikkuu slaavilaisesta hirttoköysi kädessä ja haikea hymy huulilla -melankoliasta riehakkaisiin Balkan-rytmeihin ja suodattaa keitoksen Suomi-iskelmän läpi.
Zetor 23.8. klo 23, vapaa pääsy.

Casino Talent 2010 – Stand Up
Grand Casinolla kisataan tuoreiden stand up -naamojen parhaudesta. Esiintyjinä Zöe Chandler, Henric Chezek, Henry Lehto, Sampo Luoto, Riku Pajari, Antti Syrjä ja Petteri Vänttinen, tuomaristossa hieman yllättäin Ben Zyskowicz ja Antti Virtanen. Ennustus: lavalla on yksi loistava, kaksi hyvää, kaksi keskinkertaista ja kaksi hirvittävää myötähäpeää tuottavaa koomikkoa. Jollei kantti kestä, on samana iltana samaan aikaan tarjolla Manala goes Comedy, jossa yleisö huutaa esiintyjän pois lavalta kun on saanut kyllikseen.
Grand Casino 25.8. klo 20, vapaa pääsy.

Reeta Vestman & Broadway Stories
Husky Rescuen solisti Reeta Vestman (ent. Korhola) laulaa Broadway-musikaalibiisejä pianon ja viulun säestyksellä. Ei kyynikoille.
Bar Socis 25.8. klo 21, vapaa pääsy.

Espoo Ciné

Olivier Assayas: Carlos
Viisi ja puoli tuntia elokuvaa venezuelalaisesta terroristista. Yleensä tämänpituiset elokuvat on suunnattu vain sekopäisimmille leffanörille, mutta Olivier Assayasin uutuus pitää otteessaan myös ihan normaalia katsojaa. Tarina kertoo Sakaalin, 70-luvun kuuluisimman ja pelätyimmän poliittisen terroristin tarinan. Ilich Ramírez Sánchez alias Carlos piti Eurooppaa pelossa 1970-luvulta lähtien, mutta jäi kiinni vasta vuonna 1994.
Kino Tapiola 28.8., liput 12 e.

Hans Petter Moland: En ganske snill mann
Myös norjalaisen Hans Petter Molandin uutuudessa ollaan rikollisten parissa. Päähenkilö Ulrik pääsee vankilasta istuttuaan 12 vuoden kakun, vaikka oikeastaan elämä vankilassa oli aika kivaa. Stellan Skarsgårdin esittämä Ulrik haluaisi vain pitää matalaa profiilia, mutta jotenkin hankalia naisia ja kostotoimenpiteitä vain putoilee syliin. Norjalaiset taitavat mustan huumorin.
Tapiolasali 27.-28.8., liput 6 e.

Elia Suleiman: The Time That Remains
Mustaa huumoria on tarjolla täälläkin, tällä kertaa palestiinalaisten kohtaloita seuraavassa elokuvassa. Palkittu ja kiitetty ohjaaja seuraa palestiinalaisia kolmen sukupolven ajan 1940-luvun Nasaretista toiseen intifadaan.
Tapiolasali 28.8 ja Louhisali 29.8., liput 6 e.

Euroviisujen toinen semifinaali oli, jos mahdollista, vielä ensimmäistäkin laimeampi. Seuraavassa katsaus niihin finalisteihin, joita ei käsitelty edellisessä postauksessa. Muistakaa Euroviisu-juomapeli, niin ilta on miellyttävämpi.

Azerbaidžan
Safura
Drip Drop
Safuran pr-kiertueeseen on poltettu manateja kuin roskaa, mutta tyttö kuulostaa silti vuoden 1996 Toni Braxtonilta.Toivottavasti Safura on finaaliin mennessä joko oppinut juoksemaan korkkareilla tai vaihtanut flätteihin. Semifinaaleissa hän muistutti jalkapuolta varsaa.

Espanja
Daniel Diges
Algo Pequeñito
Poika ja lelulajitelma from hell valssaavat aluksi veikeästi. Harjoituksissa oli ongelmia biisin lopun kanssa – jos Daniel onnistuu, seuraa mahtava nostatus, jos epäonnistuu, helvetin typerä kiekuminen.

Norja
Didrik Solli-Tangen
My Heart Is Yours
Celine Dionin ja Ridge Forresterin vahinkolapsi tappelee Titanic-balladeista tykkäävien äänistä Israelin Harel Skaatin kanssa. Hyvä hetki mennä jääkaapille.

Kypros
Jon Lilygreen & The Islanders
Life Looks Better In Spring
Euroopan tylsimpien ihmisten äänet jakautuvat tänä vuonna Kyproksen ja Belgian kesken.

Irlanti
Niamh Kavanagh
It's For You
Vuoden 1993 viisuvoitto ei riittänyt, tämä merinoita Ursulan pikkusisko haluaa lisää. Katsokaa Niamhia: hän on takuulla paha. Hän kykenee pysymään hymyilevänä ja hyväntahtoisena tasan kolme minuuttia. Esityksen jälkeen hänet saatellaan takahuoneeseen, jonne on katettu pikkuvauvoista ja pandoista valmistettu päivällinen.

Iso-Britannia
Josh
That Sounds Good To Me
Heh. Hehe. MUHAHAHAHAAHAA! Tämä on tulos jos maa pääsee aina finaaliin ilman esikarsintaa.

Georgia
Sopho Nizharadze
Shine
Sopho yhdistää koreografiassa laulu- ja jumppatunnin. Pisteet siitä, että neiti laulaa yhtä hyvin kaikissa asennoissa. Biisin säveltäjä Hanne Sørvaag kisaa itseään vastaan. Hän on vastuussa myös Norjan balladista.

Turkki
maNga
We Could Be The Same
Turkki huijasi ja lähetti oikean bändin. MaNga voitti MTV:n European Music Awardseissa tittelin Best European Act. Onneksi huijareiden biisi on huono ja lavashow kusi ainakin semifinaaleissa – ehkä itsensä sirkkelöimistä ulos robottipuvusta olisi pitänyt harjoitellut toinenkin kerta. Vaikka onhan ne puvut kalliita.

Ukraina
Alyosha
Sweet People
Alyosha kädetti ja tarjosi sääntöjen vastaista kappaletta. Huijaus huomattiin, mutta uusia karsintoja ei ehditty järjestää. Niinpä Ukraina saa hävetä tätä plöräytystä, joka artisti kyhäsi nopeasti kokoon ensimmäisen kappaleensa tilalle. Hieno musavideo on kuvattu Tsernobylissa.

Ranska
Jessy Matador
Allez! Ola! Olé!
Viime vuoden Patricia Kaas oli liian tyylikäs. Nyt mennään asteikon toiseen päähän hoilauksella, joka on kuin luotu mölistäväksi kännissä jalkapallon MM-kisojen erätauoilla. Videolla Jessyä ympäröi bikiniasuisten mimmien lauma, lavalle on saatu vain yksi misukka hinkkaamaan itseään Jessyn muskeleihin. Esityksen koreografi karkotettakoon EU:sta.

Romania
Paula Seling & Ovi
Playing With Fire
Ovin imagosängen keräämät cool-pisteet hupenevat väliosassa Paulan kauheaan kiekumiseen. Homma saisi eloa jos artistit malttaisivat nostaa perseensä penkistä vähän aikaisemmin.

Armenia
Eva Rivas
Apricot Stone
Viisu saa kaikki alipalkatut armenialaiset siirtotyöläiset kyynelehtimään kaipuusta isänmaahan. Sääli, ettei heillä ole varaa äänestää. Lavashow on kenties kilpailun tyhmin, mutta biisi on hyvä.
Eva itse on missi ja malli, mikä korostaa sitä, että taustajoukkojen kohdalla ei ole harjoitettu minkäänlaista ulkonäkösyrjintää. Ei siis minkäänlaista.

Saksa
Lena
Satellite
Vai Saksan Lily Allen? No ei sentään. Silti rallatus liian cool näihin kisoihin.

Israel
Harel Skaat
Milim
Lapsitähti/Idols-voittaja Harel panostaa tulkintaan. Hymyilyä kyynelten läpi ja päättäväistä katsetta on treenattu kuukausikaupalla peilin edessä naamanvääntelykonsultin kanssa. Traagista nuorta miestä symppaavat täti-ihmiset ja palestiinalaiset pakolaiset varatkoon nenäliinoja, joskin eri syistä.

Tanska
Chanée & N'evergreen
In A Moment Like This
Tomas Christiansen alias N'evergreen katsoo itseään telkkarista. Hänene silmänsä pullistuvat päästä, suoni tykyttää katkeamaisillaan ja kahvikuppi lentää seinään. Raivoltaan hän hädin tuskin saa näpyteltyä koreografinsa numeron pikavalinnoista. ”AI TOLLASEN TUULIKONE-EFEKTIN PÄÄTIT SITTEN PANNA TÄHÄN ESITYKSEEN?!?!?!”
Tomas parka. Toivottavasti hänen tukkansa kuitenkin näyttää yhtä dorkalta kuin semifinaaleissa. Se on nimittäin Tanskan viisun kiinnostavin osa.

Antoisaa viisuiltaa, muistakaa äänestää parasta! Siis Serbiaa.

Euroviisujen tämän vuoden ensimmäinen semifinaali oli surullinen luku kisojen historiassa. Jatkoon kampesi silti kymmenen tekelettä. Seuraavassa silmäys kappaleisiin, jotka olivat parempia kuin Kuunkuiskaajat.

Albania
Juliana Pasha
It’s All About You

Esiintyjä on kolmikymppinen, mutta menee kevyesti Carolasta. Toisaalta, Albaniassa keskimääräinen elinajanodote on jotain 36 vuotta, joten uransa ehtoopuolella on tämäkin artisti. Hän valmistelee parhaillaan hengellisten laulujen albumia. Mustat taustalaulajat on noudettu USA:sta, ilmeisesti kumpikaan Albanian värillisen vähemmistön edustaja ei osaa laulaa. Kertauksissa näytettiin uudestaan ja uudestaan pätkää, jossa laulajan hiuskiekura takertuu tekoripseen.

Serbia
Milan Stanković
Ovo Je Balkan

Serbian moppitukkainen olmi on ehdoton suosikkini. Ei Goran Bregovićin parhaita biisejä, mutta mikä meininki! Kiiltävät hammaskuoret ovat Euroviisujen perusvarustus. Valitettavasti Serbian viisubudjetti riitti vain Milanin ylähampaisiin.

Moldova
Sunstroke Project & Olia Tira
Run Away

Solisti, moldovalaisen aamu-tv:n juontaja, on ulkomaanmatkan kunniaksi levittänyt luomivärit otsalle asti. Saksofonisti todistaa, että joidenkin soittimien kanssa tanssahtelu ei näytä coolilta vaan epileptiseltä. Parasta esityksessä on ledeillä reunustettu laserviulu.
Viulu on muuten tämän vuoden hitti (yllätys!). Sen vetovoimaan luottaa noin 50 prosenttia edustajista. Norjalla on tänä vuonna varmuuden vuoksi viisi viulua.

Bosnia-Hertsegovina
Vukašin Brajić
Thunder and Lightning

B-H:n aikuisrokki on virkistävää kuin kolme vuorokautta auringossa avattuna seissyt puolen litran Jaffa. Huvittava seitsemän sekunnin kitarasankarointi. Taustalaulajien tukat ja pärstät revitty Rocky Horror Show:sta. Niin laimea, ettei jää edes päähän soimaan.

Kreikka
Giorgos Alkaios & Friends
OPA!

Elähtänyt Homo-Jorge ja hänen neljä nuorta ystäväänsä. Voin vain kuvitella, mitä hotellihuoneessa tapahtuu iltaisin. OPA!

Venäjä
Peter Nalitch & Friends
Lost And Forgotten

Yleensä Euroviisuihin lähetetyt läppäbiisit ja ”protestit” ovat luokkaa Eläkeläiset. Tämä vitsi on paljon hienovaraisempi, pidän siitä joka katsomalla enemmän. Laulu on englanniksi, vaikka paksun aksentin takaa ei erota kuin lauseen ”Hej mjan, vat ar juu djuing?” Finaalissa naapurimaat äänestävät biisiä, koska muuten ei tule ensi talvena kaasua.

Portugali
Filipa Azevedo
Há Dias Assim

Tylsä balladi. Joo, tiedän, sillä on varmaan joku musiikillinen ansio, mutta Euroviisuissahan on kyse yksinomaan ulkomusiikillisista seikoista. Neiti tulkitsee niin raivokkaasti, että leukaluu on mennä sijoiltaan. Naamanvääntelyn lisäksi nähdään eteeristä käsienheiluttelua.

Valko-Venäjä
3+2
Butterflies

Balladi on kuin Andrew Lloyd Webberin vähemmän kuuluisan musikaalin täytebiisi. Naislaulajien siivet saavat tietysti 12 pistettä. Per siipipari.

Belgia
Tom Dice
Me And My Guitar

Tällainen elokuvamusiikki soi sellaisissa romanttisissa jenkkisiirapeissa, joita minä en katso. Esittäjä, korviaraastava uikuttaja, pääsi toissa vuonna Belgian X-factorin toiselle sijalle. Ei siis mikään turha mies!

Islanti
Hera Björk
Je Ne Sais Quoi
Kisojen euroviisumaisin euroviisu. Islannin voittoa toivovat ainakin kaikki Euroopan drag-artistit. Rouva Björk on valmista matskua setätätien esityksiin.

Pudonneet TOP-3:
Latvian mykkä Joe-setä ja mister God eivät valitettavasti yltäneet finaaleihin. Viron biisi oli huono, mutta sen esittänyt Hassujen Kävelyjen Ministeri oli lupsakka.
Maltan huvittava humalainen lintumies jäi myös ilman finaalipaikkaa.

Kulttimusikaali The Rocky Horror Show on manifesti tylsyyttä, rajoitteita ja hyvää makua vastaan, seksuaalisen monimuotoisuuden puolesta. 1973 ensi-iltansa saanut musikaali muistetaan parhaiten elokuvaversiostaan The Rocky Horror Picture Showsta. Musikaalin oikeudet ovat viime vuosina olleet kiven alla, mutta nyt Sibelius-lukio on ne onnistunut hankkimaan. Yhteistyössä Helsingin Palvelualojen ammattioppilaitoksen kanssa syntynyttä musikaalia esitetään parhaillaan Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa.

Hyveellinen nuoripari Brad ja Janet joutuvat kihlajaismatkallaan myrskyn yllättämiksi. He hakeutuvat suojaan linnaan, jota isännöi avaruudesta laskeutunut transutohtori Frank N. Further. Tohtori rakentaa itselleen täydellistä rakastajaa ja viettelee ajankulukseen pariskunnan molemmat osapuolet. Tohtorin hovi, joukko toinen toistaan vinksahtaneempia ja räävittömämpiä avaruuden olentoja, ei katsele johtajansa puuhia hyvällä vaan aloittaa kapinan.

Pitäisiköhän tätä esitystä tarkastella lasten vai aikuisten sarjassa? Sibiksen TRHS on reippaasti yli koulunäytelmätason, mutta ammattiteatteria se ei ole. Mutta hitto vieköön, ei suurin osa Helsingin Kaupunginteatterinkaan näyttelijöistä osaa laulaa, tanssia ja näytellä yhtä aikaa. Siihen nähden TRHS:n teiniversio oli hieno.
Inhoan kulttuuritanttojen suosikkihokemaa, joka toistuu kaikissa nuorten ihmisen tekemien esitysten arvosteluissa. Se kuuluu näin: ”Nuoret esittivät näytelmän riehakkaalla energisyydellä. Se, mikä ammattimaisuudessa hävitään, voitetaan takaisin nuoruuden innossa.” Yritän nyt muotoilla sen jotenkin toisin: on loistavaa, että lukiolaiset ja heidän opettajansa uskaltavat tehdä kunnianhimoista, häpeilemättömän eroottista teatteria. Koska asialla eivät ole ammattilaiset, mokia sattuu, mutta kuka meistä olisi lukioikäisenä suostunut tanssimaan ja laulamaan kaksi tuntia alusvaatteisillaan (tai kundit: korkokengissä, verkkosukissa ja korsetissa) satojen ihmisten edessä? Kunnioitusta.

The Rocky Horror Show ui tohtori Frank N. Furterin esittäjän karisman varassa – tai karisman puuttuessa uppoaa. Ville Mäkisellä onneksi karismaa piisaa. Hän ei yritä matkia Tim Curryn ikimuistoista tapaa transuilla, vaan on kehittänyt Frankista aivan omanlaisensa häikäisevän kuningattaren, josta suomalaiset ammattilais-drag queenit saisivat ottaa oppia.
Mäkinen on valmis ammattilainen, muut näyttelijät korkeaa harrastajateatteritasoa.
Itse Rocky (Joonas Kauppinen) on sympaattinen ja veikeä lihaskimppu, jolla on lapsen äly mutta aikuisen miehen halut. Ville Parkkonen on herkullinen Brad Majors, jonka nörtti-look puree loppuun asti. Linda Hämäläinen on Janet Weissina parhaimmillaan laulaessaan – näytellessä oli käytössä ainoastaan yksi rekisteri, kimittävä paniikki. Ehkä mukana oli vielä annos hermostumista, olihan kyseessä ennakkonäytös. Sisarukset Riff Raff ja Magenta (Jussi Koski ja Pinja Fernström) petrasivat loppua kohti. Valitettavasti Fernströmin soolo, musikaalin tärkeä aloituskappale Science Fiction, kärsi pahoista äänentoisto-ongelmista. Tekniikan mokat sabotoivat muitakin hyviä laulajia, joiden sanoista ei edes eturiveillä saanut selvää musiikin pauhatessa niiden yli.

Sibiksen versio TRHS:sta on suomenkielinen. Suomennos lisää jo valmiiksi hyvin outoon tarinaan tarinaan vielä annoksen absurdiutta, mikä eduksi laskettakoon. Käännökset menevät esimerkiksi näin:

I see you’ve met my faithful handyman
He’s a little brought down
Because when you knocked
He thought you were the candyman

Te ootte tavanneet mun oivan talkkarin
Hän on vähän allapäin
Hän näet luuli
Namusedän tuovan pienen valkkarin

Briljanttia!

TRHS:n kantava idea on yleisöosallistuminen. Yleisö huutelee näyttelijöille välikommentteja (kun näyttämöllä sanotaan ”Janet”, yleisö huutaa ”Slut!”, kun Bradin nimi mainitaan, kommentoi yleisö tämän olevan ”Arsehole!”), tuo mukanaan rekvisiittaa (alun hääkohtauksessa lavalle heitellään riisiä, myrskykohtauksessa lavalle ammutaan vesipistooleilla ja yleisö suojaa itsensä sanomalehdillä, Over at the Frankenstein Place -kappaleen aikana sytytetään taskulamput) ja biisien aikana tanssitaan. Esityksen aikana oli kiellettyä heittää mitään lavalle, sallittuja olivat huutelu ja sellainen rekvisiitta, josta ei tule sottaa. Kumpaakaan ei esityksessä nähty, mikä oli sääli, muodostaahan osallistuminen puolet esityksen hauskuudesta. Esityksen aluksi yleisölle opetettiin askeleet musikaalin legendaarisimpaan tanssiin, Aikahyppyyn. Esityksen suurin pettymys olikin lukiolaisista ja yläasteelaisista koostunut yleisö, joka oli mielestään liian coolia tanssimaan näyttelijöiden mukana. Kolme ensimmäistä riviä piti hauskaa, loput yleisöstä toljotti. Toivottavasti muiden näytösten katsojilla on parempi bilemeininki ja itsetunto, joka kestää tanssimisen.

Askeleet voi opetella vaikka täältä.

Rammstein Hartwall-areenalla 22.2.
Musiikki

Rakas Till,

eilen sinä katsoit minua suoraan silmiin. Olen kaivannut sitä, sillä meillä oli katsekontakti viimeksi vuonna 2001. Eilen seisoin eturivin keskiosassa ja huomasin, että rakastan sinua yhtä palavasti kuin kymmenen vuotta sitten.

Me tapasimme ensi kertaa vuonna 2001, kun saavuit luokseni Jäähalliin. Kohtaamisemme oli tulinen, kulmakarvani kärähtivät ja silmälasini sulivat, mutta kuumotus kasvoillani ei johtunut vain väärin mitoitetusta pyrotekniikasta.

Ennen eilisen konsertin alkua luulin, että olin jo kadottanut repivimmän lemmentuskani. Mutta kun sinä ja kitaristisi Richard ja Paul asetitte kasvoillenne tutut liekinheitinnaamarinne ja ammuitte tulta korkealle yleisön päiden ylle, tiesin, että suhteemme on yhä tuore.

Soitit eilisessä konsertissasi enimmäkseen uuden Liebe Ist Für Alle Da -levysi kappaleita. Se ei ole suosikkilevyni. Tähän asti olet laulanut kannibalismista (Mein Teil), nekrofiliasta (Heiraite Mich), elävältä hautaamisesta (Spieluhr) ja pedofiliasta (Hallelujah). Nyt olit sanoittanut tylsiä, vaniljaseksiä vähän tuhmasti käsitteleviä kappaleita kuten Pussy. Voi Till.

Surullisinta oli nähdä, kuinka Pussya laulaessasi nolostelit. Naimista kuvaavissa liikkeissäsi ei ollut lainkaan potkua. Mielessäni palasin vuoteen 2004, konserttiisi samaiselle Hartwall Areenalle. Sillä kertaa sentään ohjasit kosketinsoittajasi Flaken nelinkontin lavan keskelle kesken Bück Dich -kappaleen, revit auki hänen housunsa, kaivoit omasta sepaluksestasi valtaisan dildon ja aloit suihkia valkoista nestettä Flaken ja minun päälleni.
Minun päälleni! Voi Till, se oli herkkää.

Sydänkäyräni sai eloa vasta Pussyn loppupuolella, kun nousit jättimäisen penistykkisi selkään, ajelit sillä pitkin lavan reunaa ja suihkit saippuavaahtoa päälleni. Minun päälleni! Voi Till. En pese näitä silmälaseja enää koskaan.

Lavapersoonaksesi olet valinnut vähämielisen jättiläisen, mutta me molemmat tiedämme, ettet oikeasti ole sellainen. Herkkä puolesi pääsi esiin Frühling in Paris -kappaleen aikana. Lauloit sen silmät kiinni ja lausuit ranskaa tavalla, joka saisi esikuvasi Édith Piafin kastelemaan joko silmäkulmansa tai pikkuhousunsa.

Et ole täydellinen, mutta se ei haittaa minua. Lupaan olla koskaan puhumatta epäonnistuneesta uimarinurastasi tai näyttelijänsuorituksestasi saksalaissa lasten tv-elokuvassa Amundsen, der Pinguin.
Me molemmat tiedämme, että uimarin vartalosi on päässyt plösähtämään viimeisten kahden vuoden aikana. Lähestythän jo 50 ikävuotta, mikä oli tuskallisen selvää konsertin aikana. Odotin konsertin loppuun asti kuuluisaa Till-Hammer-tanssiasi, jossa kyyristyt nahkahousut pingottuen kaksinkerroin ja hakkaat reittäsi rumpukompin tahtiin. Voi Till, pyllysi ei ollut entisellään.
Ja silti sinä sait minut haukkomaan henkeäni alastoman ylävartalosi edessä. Kuka välittää pyllystä, kun tuohon ylävartaloon kiinnitetään viiden metrin tultasyöksevät siivet ja sinä laulat enkeleistä.

Vartalosi muutos ei haittaa minua, sillä tiedän, että se johtuu irtokarkeista. Saksojen yhdistyessä vuonna 1989 käytit itäsaksalaisten saaman tervetuliaisrahasi kokonaisuudessaan irtokarkkeihin, eritoten viinikumeihin. Ja Till, voitko uskoa, viinikumit ovat minunkin herkkuani! En ole kummoinen kokki, mutta rakas Till, meidän kodissamme ei koskaan tule olemaan puutetta viinikumeista.

Shantel Club Balkan Feverissa
Musiikki

Harvoin suomalaisilla klubeilla yleisin keskustelunaihe on se, mistä kukin onnistui saamaan lippunsa. DJ Shantelin 200 henkeä vetävän keikan jokainen kuulija todella arvosti sisäänpääsyään. Mies oli saatu Club Balkan Feverin lavalle osana uuden Planet Paprika -levyn julkkarikiertuetta. Perjantaina Dubrovnik oli Helsingissä The Place To Be.

Shantel alias Stefan Hantel on saksalainen tuottaja ja DJ, joka yhdistelee discobiitteja balkanilaiseen kansanmusiikkiin, mustalaismusaan ja brass band -meininkeihin. Lopputulosta voisi hehkuttaa viikon, mutta tarkastaja suosittelee, että lukija käy itse toteamassa. Mies ei selittelyjä kaipaa.

Balkanilainen musa on maailman tanssittavinta ja meno keikalla sen mukainen. Ei rock-poliiseja, ei urpoja, ei ördääjiä. 200 ihmistä tanssimassa kevyesti neljä tuntia tauotta. Tarkastajan havaintojen mukaan balkanilaisessa musassa täytyy olla taikaa tai ilmassa kaasumaista Viagraa, niin kiihkeänä kävi tanssilattia sekä esiintyjään että kanssatanssijoihin. Ja nyt en tarkoita karvaisia perseenpuristelijoita, vaan aitoa flirttiä. Kukkamekoissa joraavat balkanilaiskaunottaret olivat hyvä bonus.

Shantel on Saksan karismaattisin mies. (Vain todella karismaattiset uroot voivat kantaa vaaleanpunaista kauluspaitaa näyttämättä tossukoilta.) Lisäksi hän tietää, miten hyvät bileet pystytetään. Hän tilaa lavalle sohvan ja vodkaa, joista kehottaa yleisöä nauttimaan. Bileet laajenevat lavalle, urheimmat (ja tanssitaitoisimmat ja kauneimmat) toimivat esitanssijoina.

Yhtä nimekästä artistia ei vappuna startannut Club Balkan Fever enää tarjoa, mutta meininki kannattaa ehdottomasti käydä tarkastamassa jatkossakin. Ovella jaetaan tyylikkäitä tekoviiksiä.

Tuleva ohjelma:
http://balkanfeverhelsinki.blogspot.com/

10+10, Maija Vilkkumaan juhlakiertue
Musiikki

Harva kolmivitonen viettää 20-vuotistaiteilijajuhlaa. Maija Vilkkumaalla on siis syytä juhlia, ja sen hän tekeekin kahdeksan keikan juhlakiertueellaan. Tarkastaja seurasi kiertueen avauskeikkaa Huvilateltassa.

Huvilateltta vastustaa aktiivisesti kaikenlaisia meininkejä. Lavan eteen mahtuu rokkaamaan noin kaksi ihmistä ja pitkien penkkien kutsua on monen pyllyn mahdoton vastustaa. Konsertin väliajalla (!) tarjoillut meze-valikoimat, juustokakut ja kivat pikku sormipalat eivät huou rock-uskottavuutta. Epäedullisista olosuhteista huolimatta Maija rokkasi.

Konsertin aloitti Maijan ensimmäinen bändi, vuosina 1990-1995 vaikuttanut Tarharyhmä. Avausbiisi Soitetaan kovaa lähti, no, kovaa, mutta yleisön sitkeästi kieltäytyessä riehumasta tunnelma laski. Vilkkumaan ikätovereista ja viisikymppisistä muodostunut kuulijakunta hymyili hyväksyvästi: ai kun ne on söpöjä kun ne vähän remuaa vanhojen aikojen muistoksi. Tarharyhmän musiikkia ei ole tarkoitettu kermapersekatsojille, vaan se on parasta klubeilla, mielellään kiljutonkan kanssa nautittuna. Keikan puolivälissä tarkastajan suosikki, loistava Isa-Eerika Lehto (laulu, akustinen kitara) päätti että perkele, mehän pidetään hauskaa vaikka yleisö kaivaakin nenää ja lukee Hesaria (todistin molempia). Kymmenen vuoden keikkatauon tuoma jäykkyys karisi ja loppukeikka rokattiin hurmiossa. Eppu Kosonen oli perinyt rumpalin paikan Nöksyltä ja Johanna Haapiaiselta – hyvin se soitti, mutta tarkastajan silmissä ei iso mies kyllä korvaa pientä tyttöä. Minna Haapkylä (basso) piteli aluksi soitintaan kuin se olisi kymmenen litran sanko nitroglyseriinia, mutta rentoutui loppukeikasta ja irrotteli muiden mukana. Maija itse keskittyi tuttuun tarhistapaan pitämään kivaa ja soittamaan kovaa, ei stressaamaan joka nuotin osumisesta kohdalleen. Täältä ne tiktakit ja pmmp:t ponnistavat.

Toisena esiintynyt kahdeksan hengen Hunajamelonit soittaa käännöshittejä ja pukeutuu hassuihin vaatteisiin, mikä toimii hyvin firman pikkujouluissa. Lavalla oli meininkiä ja naiset selvästi pitivät hauskaa, mutta yleisössä tunnelma oli myötähäpeilevä. Maija itsekin vetäytyi kiipparin taakse ensimmäisen biisin jälkeen, vaikka eläköityikin Meloneista laulajan pestistä.

Pikkusuolaisten jälkeen Maija palasi nykyisine bändeineen. Keikoilla on totuttu kuulemaan biiseistä raskaampia versioita, niin onneksi nytkin. Setin aloittanut Satumaa-tango ei nostanut perseitä penkistä, ei myöskään Ei-hitin ihana herkistelyversio. Hittejä olisi voinut sovittaa uuteen uskoon useammankin, jokainen alle 50-vuotias suomalainen kun tuntee ne jo oikein- ja väärinpäin.
Mukaan oli valikoitunut pari biisiä, jotka ovat ilmeisesti Maijalle henkilökohtaisesti tärkeitä, mutta eivät missään tapauksessa tuotannon parhaimmistoa (kuten Ei susta huomaa). Ymmärrettävää, mutta vain 14 kappaletta sisältäneeseen settiin olisi toki voinut valikoida vain tosi hyviä biisejä.
Ingalsin Laura teki tehtävänsä ja sitä seurannut hittikimara (mm. Tähti, Kesä, Kristiina) sai teltan viimein tanssimaan. Setä pudotti huomaamattaan Hesarinsa ja tanssi se muusiksi.

www.maijavilkkumaa.net

11.09. Jyväskylä Paviljonki
12.09. Tampere, Tampere-talo
18.09. Kuopio, Musiikkikeskus
19.09. Lahti, Sibeliustalo
25.09. Hämeenlinna, Verkatehdas
26.09. Turku, Caribia
30.09. Helsinki Savoy