Kulttimusikaali The Rocky Horror Show on manifesti tylsyyttä, rajoitteita ja hyvää makua vastaan, seksuaalisen monimuotoisuuden puolesta. 1973 ensi-iltansa saanut musikaali muistetaan parhaiten elokuvaversiostaan The Rocky Horror Picture Showsta. Musikaalin oikeudet ovat viime vuosina olleet kiven alla, mutta nyt Sibelius-lukio on ne onnistunut hankkimaan. Yhteistyössä Helsingin Palvelualojen ammattioppilaitoksen kanssa syntynyttä musikaalia esitetään parhaillaan Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa.
Hyveellinen nuoripari Brad ja Janet joutuvat kihlajaismatkallaan myrskyn yllättämiksi. He hakeutuvat suojaan linnaan, jota isännöi avaruudesta laskeutunut transutohtori Frank N. Further. Tohtori rakentaa itselleen täydellistä rakastajaa ja viettelee ajankulukseen pariskunnan molemmat osapuolet. Tohtorin hovi, joukko toinen toistaan vinksahtaneempia ja räävittömämpiä avaruuden olentoja, ei katsele johtajansa puuhia hyvällä vaan aloittaa kapinan.
Pitäisiköhän tätä esitystä tarkastella lasten vai aikuisten sarjassa? Sibiksen TRHS on reippaasti yli koulunäytelmätason, mutta ammattiteatteria se ei ole. Mutta hitto vieköön, ei suurin osa Helsingin Kaupunginteatterinkaan näyttelijöistä osaa laulaa, tanssia ja näytellä yhtä aikaa. Siihen nähden TRHS:n teiniversio oli hieno.
Inhoan kulttuuritanttojen suosikkihokemaa, joka toistuu kaikissa nuorten ihmisen tekemien esitysten arvosteluissa. Se kuuluu näin: ”Nuoret esittivät näytelmän riehakkaalla energisyydellä. Se, mikä ammattimaisuudessa hävitään, voitetaan takaisin nuoruuden innossa.” Yritän nyt muotoilla sen jotenkin toisin: on loistavaa, että lukiolaiset ja heidän opettajansa uskaltavat tehdä kunnianhimoista, häpeilemättömän eroottista teatteria. Koska asialla eivät ole ammattilaiset, mokia sattuu, mutta kuka meistä olisi lukioikäisenä suostunut tanssimaan ja laulamaan kaksi tuntia alusvaatteisillaan (tai kundit: korkokengissä, verkkosukissa ja korsetissa) satojen ihmisten edessä? Kunnioitusta.
The Rocky Horror Show ui tohtori Frank N. Furterin esittäjän karisman varassa – tai karisman puuttuessa uppoaa. Ville Mäkisellä onneksi karismaa piisaa. Hän ei yritä matkia Tim Curryn ikimuistoista tapaa transuilla, vaan on kehittänyt Frankista aivan omanlaisensa häikäisevän kuningattaren, josta suomalaiset ammattilais-drag queenit saisivat ottaa oppia.
Mäkinen on valmis ammattilainen, muut näyttelijät korkeaa harrastajateatteritasoa.
Itse Rocky (Joonas Kauppinen) on sympaattinen ja veikeä lihaskimppu, jolla on lapsen äly mutta aikuisen miehen halut. Ville Parkkonen on herkullinen Brad Majors, jonka nörtti-look puree loppuun asti. Linda Hämäläinen on Janet Weissina parhaimmillaan laulaessaan – näytellessä oli käytössä ainoastaan yksi rekisteri, kimittävä paniikki. Ehkä mukana oli vielä annos hermostumista, olihan kyseessä ennakkonäytös. Sisarukset Riff Raff ja Magenta (Jussi Koski ja Pinja Fernström) petrasivat loppua kohti. Valitettavasti Fernströmin soolo, musikaalin tärkeä aloituskappale Science Fiction, kärsi pahoista äänentoisto-ongelmista. Tekniikan mokat sabotoivat muitakin hyviä laulajia, joiden sanoista ei edes eturiveillä saanut selvää musiikin pauhatessa niiden yli.
Sibiksen versio TRHS:sta on suomenkielinen. Suomennos lisää jo valmiiksi hyvin outoon tarinaan tarinaan vielä annoksen absurdiutta, mikä eduksi laskettakoon. Käännökset menevät esimerkiksi näin:
I see you’ve met my faithful handyman
He’s a little brought down
Because when you knocked
He thought you were the candyman
Te ootte tavanneet mun oivan talkkarin
Hän on vähän allapäin
Hän näet luuli
Namusedän tuovan pienen valkkarin
Briljanttia!
TRHS:n kantava idea on yleisöosallistuminen. Yleisö huutelee näyttelijöille välikommentteja (kun näyttämöllä sanotaan ”Janet”, yleisö huutaa ”Slut!”, kun Bradin nimi mainitaan, kommentoi yleisö tämän olevan ”Arsehole!”), tuo mukanaan rekvisiittaa (alun hääkohtauksessa lavalle heitellään riisiä, myrskykohtauksessa lavalle ammutaan vesipistooleilla ja yleisö suojaa itsensä sanomalehdillä, Over at the Frankenstein Place -kappaleen aikana sytytetään taskulamput) ja biisien aikana tanssitaan. Esityksen aikana oli kiellettyä heittää mitään lavalle, sallittuja olivat huutelu ja sellainen rekvisiitta, josta ei tule sottaa. Kumpaakaan ei esityksessä nähty, mikä oli sääli, muodostaahan osallistuminen puolet esityksen hauskuudesta. Esityksen aluksi yleisölle opetettiin askeleet musikaalin legendaarisimpaan tanssiin, Aikahyppyyn. Esityksen suurin pettymys olikin lukiolaisista ja yläasteelaisista koostunut yleisö, joka oli mielestään liian coolia tanssimaan näyttelijöiden mukana. Kolme ensimmäistä riviä piti hauskaa, loput yleisöstä toljotti. Toivottavasti muiden näytösten katsojilla on parempi bilemeininki ja itsetunto, joka kestää tanssimisen.
Askeleet voi opetella vaikka täältä.
5 kommenttia
Anonyymi
15.5.2010 10:23
Okei, hmm. En aivan samaa mieltä.
Moog Konttisen käännös oli hienoa nähdä lavalla yli kymmenen vuoden tauon jälkeen!
Frank oli vaikuttava. Mutta hieman ärsyttävä siinä, että hahmo oli hieman liian kevyt hassu drag queen - ei paha ja valtaa pitävä itsekeskeinen tohtori. Hyvin vedetty, mutta osaa repliikeistä ja niiden tarkoitusta ei ilmeisesti oltu juurikaan ajateltu/tajuttu. Siis kyllä, upeasti
vedetty rooli ja hieno ääni! Mutta dynamiikasta puuttui vakavuutta. Kuvaavaa oli se, että tohtori kertoo löytäneensä elämän salaisuuden. Ja sanoo sen kevyesti ihan ohimennen.
Brad. Erittäin hyvä lauluääni. Mutta mitä ihmeellistä täpistelyä? Okei, varsinkin harrastelijatasolla sallittakoon tiettyjä kaavamaisia maneereja. Mutta kun Brad seisoo paikallaan hiljaa ja sitten puhuessaan täpistelee
sivulta sivulle oikea etusormi pystyssä, niin teki mieli heittää sitä ihan millä vaan.
Janet - Mun mielestä aika hyvä veto. Ei oikein erityistä hyvää tai huonoa. Paitsi lauluääni, joka oli loistava. Noh, Ko-ko-ko-koske mua
ollisi tarvinnut jotain muutakin koreaografiaa kuin saman toistamista.
Riff-Raff. Varmaankin näkemysero. Mielestäni Riff-Raff ei ole huumahöyryinen sekopää, vaan kohtalaisen vakava olento, joka tarkkailee asioita ja pitää huolen että hommat ovat hallussa. Hyvin esitetty, mutta en siis pitänyt siitä mitä esitettiin. Upeita lanneliikkeitä.
Ja voi - miksi menit pilaamaan sen Frankensteinin ikkunassa biisin
upean soolosi? Siinä Riff esittäytyy ensimmäistä kertaa yleisölle ja
sen pitäisi olla selkäpiitä karmiva kohta siinä muutoin lällyssä laulussa...
Jossain kohtaa unohti pari replaa. Mutta korjasi ihan kohtuullisesti. Ethän aloittanut ensi-illan biletystä jo väliajalla... ?
Magenta. Hauska idea, että Magenta oli tuollainen 'murder doll'. Miksipä ei? Tosin kuten veljensäkin, niin molemmat tuntuivat olevan vain koko tapahtumien ajan täysin aineissa... Tavallaan hauskaa, mutta myös vähän ärsyttävää. Ketkä onkaan onnellisia? Hmm, se taisi olla vaan pieni
kömmähdys sen näytöksen repliikeissä...
Colombia. Joo, aika jees. Karkkimainen tyttö, juuri kuin Columbia pitääkin olla, sellainen jokseenkin höpsö. Mutta miksi Colombia hymyilee kun ensimmäistä kertaa mainitsee Eddien ja sen että Eddie on kuollut? Hänhän rakasti Eddieä, miksi hän nauraa tämän kuolemalle, kun sitten myöhemmin itkee rakkauttaan? Hauskaa äänenkäyttöä, kuten
myös Magentalla. Ja joo, Colombiahan on - osaksi hahmon vuoksi- osaksi ihan vain esiintyjän olemuksen vuoksi, aika söpö.
Rocky. Sory, oikeasti... Mut olipas laimea suoritus. Siis ensin shown ohjaajalta outo veto jättää Rockyn syntymä - shown tärkein tapahtuma - lähes kokonaan väliin. Sitten päälle tulee Rocky, jonka ilmeisesti tärkein valintaperuste on ollut rasvaprosentti. Ihan ok ääni, mutta ei tuonut minkäänlaista syvyyttä Rockyyn. Ja se liikehdintä heti Damokleen miekka biisin aikana kuvasti tätä hyvin. Rocky on joo hieman hölmö
lihaskimppu, mutta miksi siitä tehtii täysin idiootti lapsi? Samoin, motivaatio: miksi Frank moittii Rockya syntymän jälkeen? Rocky ei tässä versiossa ole _vielä_ tehnyt mitään moitittavaa...
Eddiellä on ikävä kyllä niin pieni rooli. Mutta se onkin täyttä rautaa se 2 min. Rooli vedettiin hyvin, ei täydellisesti, mutta hyvin. Jossain vaiheessa esittäjän ääni ei oikein enää riittänyt biisin vaatimuksiin, mutta ihan ok veto. Jukka-Pekka Jyrän esittämän Eddien kanssa on
paha kilpailla.
Dr Scott. Hahmo, joka on vähän outo muutenkin. :) Miksi outo sössöttövä puhetyyli? Oliko sen tarkoitus olla saksalainen korostus? Ei ollut. Mutta hei, toi kundihan osaa laulaa! Äänessä riitti voimaa ylöspäin vaikka pariin muuhunkin biisiin.
Tanssijat täydensivät kivasti tapahtumia lavalla. No, ehkä joissain kohdin vähän liikaakin heitä oli siellä, varsinkin lavan koon ja varsinaisenkin tapahtuman määrän huomioon ottaen. Mutta kun tietää, että tanssijat ovat yleensä aina ne pahimmat huomionistit, niin tää oli vielä ihan ok.
Bändi veti hyvin! Mikä muuten oli se väliajan jälkeinen instrumentaaliosuus? Oliko sillä tarkoitus houkutella yleisö takaisin saliin? Oltiin jo. Kaikki, oltu jo hetki. Show jatkuu. Taustalaulu oli kanssa
lähdes poikkeuksetta hyvää. Pari biisiä oli, joissa meni jotain pieleen ja
stemmat ei soinut yhtään. Mutta kaikkihan ei ikinä mene täysin putkeen. Se oli hyvä veto!
Kertoja/kriminologi. Mistä leffasta tää narrinhahmo on otettu? Kaveri veti rooliaan hyvin, mutta rooli oli kyllä välillä suunnattoman ärsyttävä.
Show oli hyvä, todella hyvä! Eniten ehkä haittasi muutamassa kohdassa
esiintullut ilmeinen ajattelemattomuus repliikkien suhteen. Näyttelijät eivät ilmeisesti olleet tienneet tai käsittäneet hahmojensa motivaatiota tai ajatuksia... Noh, hauskaa oli kuitenkin!
Ja se alun aikahyppyopetussessio oli jotenkin kökkö, siihen lisää virtaa, niin sillä voisi saada aikaa tunnelmaa eikä latistaa sitä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
16.5.2010 01:20
Olin tänään kattomassa vikaa showta ja näihin kommentteihin pitää kyllä sanoa että en allekirjoita paljoa mitään! Uskomaton show, uskomaton veto!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
16.5.2010 12:22
Pitkästä aikaa näin Hesassa todella taitavaa, lahjakasta moniosaamista!Uskomatonta, että tuon ikäiset nuoret heittäytyvät noin taidolla, rohkeudella showhun!Roolityöskentelyt, tanssijat, bändi-ja taustalaulajat, valoajot peittoavat monet ammattiteatterit mennen tullen!
Vastaa kommenttiinNäistäkin nuorista varmasti tullaan kuulemaan vielä tulevaisuudessa. Mahtava show!
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
17.5.2010 14:57
Olin katsomassa tokavikaa esitystä (lauantain päivänäytös). Meno oli mahtava. Ei tuntenu kyllä hetkeäkään katsovansa mitään koululaisteatteria. Tää olisi mennyt täydestä millä tahansa ammattinäyttämöllä. Ekan arvostelun tekijä on nuiva kyynikko jonka mielestä mikään ei oo mistään kotoisin koska se ei oo samanlaista kuin siinä ihanassa hollywoodleffassa, jonka kulttikäyttö on jo ajat sitten siirtänyt kaiken todellisen kritiikin tuolle puolen. En teilaisi noin rankasti ketään esiintyjistä. Riff Raffin esittäjä käytti aika lailla "puhelaulantaa" ja on totta, että tuli ikävä O'Brienin viiltävää ääntä, mutta tyyppi oli ilmeisesti otettu mukaan mielettömän lavakarismansa takia ja se tosiaan puri. Sillä pelasi loistavasti yhteen niin Frankin kuin Magentankin kanssa. Ja pitää muistaa, että leffassa Magenta oli samalla tavalla puhelaulantaan turvautuva tyyppi, kun tässä taas Magenta oli silkkaa vihreää kryptoniittia. Alkulaulu pani kylmät väreet kulkemaan just niin kuin pitää, ja ne kulki koko laulun ajan viimeiseen nuottiin saakka. Frankilta irtosi poskimikki ja se nappasi mielettömällä rutiinilla kulisseista käsimikin ja jatkoi niin varmasti, että omasta seurueesta muut ei edes huomanneet mitään tapahtuneen. Jos voisin, menisin katsomaan esityksen uudestaan vaikka heti. Bändi oli upea, taustalaulajat hyviä, meikit hillittömiä. Mieletön voimannäyte. Jatkakaa samaa rataa, Sibelius-Lukio!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
19.5.2010 23:41
parempilaatuisenkin kuvan olisi jutun yhteyteen saanut jos olisi pyytänyt :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin