Ruotsinkielisen koulun käyneenä ja kirjallisuutta vain Suomen ulkopuolella opiskelleena runoilijaliike Tulenkantajat oli minulle vain haalistunut lyijärimerkintä yleistiedon marginaalissa. Kuinka ihastuttavaa siis olikaan tutustua ryhmään romaanin kautta – vieläpä romaanin, jossa päästään ryhmän naisten päiden sisään!
Hurmion tyttäret on, sanottaisiinko, tavallaan suomalaisten naisrunoilijoiden Portrait of an Artist as a Young Man. Siinä kasvetaan Elina Vaaran ja Katri Valan kanssa teineistä naiseuteen, ja tosipohjaisiin romaanihenkilöihin on helppo uskoa – välillä minulle syntyi illuusio, että luin aktuaalisia kirjeitä ja päiväkirjoja (joista tyttöjen äänet ja osa unelmista onkin haettu). Tämän runon haluaisin kuulla-ohjelmaa yli 30 vuotta toimittanut Satu Koskimies lienee työnsä puolesta suurimpia suomalaisia runoudentuntijoita, mutta ennen kaikkea hän tietää nuorten naisten yksityisistä ajatusmaailmoista 1900-luvun alkupuolella enemmän kuin useimmat. Ostin aikoinaan alennusmyynnistä melkein sattumalta (Koskimiehen Katariina Eskolan kanssa toimittaman) kirjekokoelman 50-luvun tyttöjen ystävät ja se on selvinnyt monesta kirjahyllykarsinnasta kunnialla läpi siinä missä fiktiivinen chicklit on heitetty menemään. Tulipa mieleen, että sarjan muut osat pitäisi hankkia sille kaveriksi.
Ajankuva ja tyttömaailma ovat siis kohdallaan, mutta eniten minua Hurmion tyttärissä kuitenkin säväytti kirjoittamisen kuvaaminen, nuorten runoilijoiden usko kielen ja taiteen voimaan taltuttaa pimeä arki ja sosiaalisten konventioiden kahleet. Vertaus saattaa tuntua triviaalilta, mutta minulle tuli Hurmion tyttäristä ajoittain sama tunne kuin L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö-kirjoista – että tässä kirjailija kuvaa maagista maailmaa, johon paitsi hänellä itsellään ja päähenkilöllä myös minulla saattaisi olla pääsy. Että kirjoitan tänään työkseni johtuu ainakin osittain kirjallisesta hurmiosta jota koin pienenä Uuden Kuun vintillä (joskin romaanin välityksellä).
Hurmion tyttärissä on sitä samaa taikaa, minkä lisäksi yli sata vuotta nuorempi romaani on tietysti rehellisempi esimerkiksi seksuaalisen hurmion suhteen. Suosittelen kaikille runotytöille – myös teini-ikäisille, vaikka kirja aikuisten kirjallisuutta genreltään tietysti onkin.
3 kommenttia
Anonyymi
27.1.2010 12:59
Hurmion tyttäret oli jumalainen kirja. Onneksi Suomi on niin pieni maa, että jokaisella kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta todella, siis todella hurmioituneella isolla ja pienellä runotytöllä on mahdollisuus tulla julkaistuksi. Suosittelen kirjaa sekä pöytälaatikkoon että jo kustannettavaksi kirjoittaville runouden polttamille.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
30.1.2010 14:02
Kiitos lukuvinkistä ja hyvästä kirjoituksesta! Huomauttaisin kuitenkin, että Portrait of an Artist as a Young Man -teos on julkaistu suomeksi nimellä Taiteilijan omakuva nuoruusvuosilta. Vaikka olisitkin opiskellut kirjallisuutta vain ulkomailla, suomalaisilla nettisivuilla suomalaisille lukijoille tarkoitetussa blogissa olisi luontevaa käyttää teosten suomennettuja nimiä, mikäli niillä sellainen on. Näin ei jää lukijoiden tehtäväksi selvittää, löytyykö teosta suomennettuna vai ei.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Johanna Koljonen
5.2.2010 20:11
Tämä on kyllä täysin totta! Unohdan usein, etteivät kaikki lue englanninkielisiä kirjoja alkukielellä – mikä on tietysti tyhmää, koska luen itse keiken paitsi suomen-, ruotsin-, englannin-, tanskan- ja norjankieliset nimenomaan kännöksinä.
(Hitto, noin lueteltuna lista on aika vaikuttavan oloinen. Harmillisesti se ei lainkaan vastaa aktiivisia kielitaitojani; puhuttu norja ja tanska eivät suju minulta ollenkaan.)
Kirjallisuuden kannalta olisi totaalisen ihanaa saada rinnalle vielä ranska, italia ja saksa! Saksassa ei ehkä edes olisi kaheasti duunia, tulihan sitäkin yhdeksän hukattua vuotta pakerrettua koulussa.
Asiaan: hyvä huomio, kiitos. Lupaan skarpata suomennosten kanssa!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin