Eläköön vapaus!

Onneksi vain olkoon kaikille, jotka ovat saaneet koulunsa päätökseen. Näinä aikoina moni varmasti alkaa miettiä tulevaisuutta siltä osin, koska pääsee muuttamaan omaan kotiin, pois vanhempien nurkista loisimasta. Jos näin ei ole, on syytä aloittaa heti, ettei eräänä päivänä joudu tilanteeseen, jossa vanhemmat itse ottavat asian puheeksi. Siitä monelle voi tulla todella paha mieli ja kokea sisimmässään olevansa arvoton hylkiö, kun vanhemmat haluavat päästä eroon omasta aikuiseksi kasvaneesta lapsestaan.
Mutta onko kenelläkään oikeutta pitää vanhempiaan sydämettöminä, jos nuori ei itse ymmärrä alkaa ajamaan itseään ulos. Suurin osa nisäkkäistä vieroittaa jälkikasvun yhdessä vuodessa, mutta esimerkiksi koiranaaras aloittaa sen, kun pennut ovat vasta noin 8viikon ikäisiä. Ja yksivuotias koira vastaa noin seitsemänvuotiasta ihmislasta. Se on luonnon laki, mutta ei pidä unohtaa, mistä ihmisgenetiikka juontaa juurensa. Simpanssi vieroittaa poikaset kolmevuotiaina, mutta ei varsinaisesti jätä näitä omilleen selviytymään. Suhde säilyy läheisenä vielä vuosia ainakin murrosiän yli, mikä alkaa siinä 8-10vuotiaana.
Ihmisen murrosikä alkaa 9-14vuotiaana. Juuri loistava ikä alkaa suunnitella omilleen muuttamista, millaisen tulevaisuuden siltä osin tahtoo. Maalle vai kaupunkiin, millaiset olosuhteet ympärille ja kenen kanssa tahtoo sen kaiken jakaa, yksin itsensä vai kaksin jonkun toisen. Ne jotka saavat mahdollisuuden muuttaa opintojen perässä pois kotoa heti peruskoulun jälkeen saavat huomattavan etulyöntiaseman harjoitella omillaan olemista. Vaikka asuisikin soluasunnossa ventovieraiden ihmisten kanssa, jotka eivät edes päivää suostu sanomaan ja suihkuvuoroista saa jatkuvasti olla tappelemassa. Mutta tilaisuus voi helposti tehdä tuhlarin, koska sukulaiset huolehtivat asumisen maksamisesta. Ja jos eläminen menee kelan myöntämien tukien yli, on niin helppoa mennä pyytämään isovanhempien pussista täydennystä sillä, ettei opintotuki riitä kaikkiin kirjoihin, vaikka opiskelisi ammattiin. Isovanhemmat ovat joskus turhankin innokkaita rahanjakajia, mutta onneksi eivät kaikki.
Olisi äärimmäisen tärkeä, että vanhemmat itse alkaisivat opettaa yksinasumisen perusteita kotitöistä, rahankäytöstä ja ruuan laittamisesta, mikäli kouluvalinta ei anna oppia miltään osa-alueelta. Etenkin nykyaikana, kun nuoret yrittävät syrjäytyä ja ovat niin uusavuttomia, että heidän vuokseen piti oikein maitopurkin avaamista helpottaa muovisella korkilla. Mutta moni vanhempi vain nauraa itsekseen 10vuotiaan lapsen puheille ja pitää poismuuton ajankohtaa niin kaukaisena, että mieli voi muuttua välissä. Kun sitten yllättäen löytää itsensä tilanteesta, jossa 15vuotias teini kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan lähteä peruskoulun jälkeen opiskelemaan kauas pois, syntyy päähän tyhjiö. Tulee sellainen uutinen, johon ei osannut varautua ja hetken asiaa sulateltuaan aletaan huutaa. Pidetään nuorta liian nuorena muuttamaan omilleen, kun ei ole sisäistetty tämän kasvaneen pois siitä pienestä lapsesta, jota jaksoi nostaa syntymäpäivänä niin monta kertaa maasta syliin, kuin vuosia oli kertynyt. Ollaan liian syvällä aikaluupissa, josta ei välttämättä osata päästää irti vielä kolme vuotta myöhemminkään, kun on aika juhlia lakkiaisia tai ammattiin valmistumista.
Ollaan liian kiintyneitä omaan lapseen ja unohdetaan, että vanhemmuus on vain kahdeksantoistavuotinen elämänvaihe, jonka olomuoto muuttuu vuosien varrella useita kertoja. Ensin valvotaan yökaudet parkua ja vaihdetaan paskavaippoja toivoen, ettei yrjö lennä. Vähitellen siirrytään pyyhkimisvaiheeseen ja yritetään pysyä uhmalta järjissä. Pian vessavelvollisuudet loppuvat ja lapsi aloittaa koulun. Odotellaan päivästä toiseen, millaista paskan jauhamista ilta tulee olemaan kuluneen koulupäivän osalta. Mitä opettaja on sanonut, mitä kaverit ovat sanoneet, mitä isommat ovat sanoneet ja mietitään sen perusteella, mitä oma lapsi on kertonut muille ja miten hyvin sana on lähtenyt leviämään. Välillä tulee vastaan kiusaustilanteita joko tekijänä tai uhrina ja sitten asioita selvitellään opettajan avulla, ehkä myös toisen osapuolten vanhempien ja puolustellaan omia. Tämä vaihe on niin pitkä että siihen jää helposti jumiin, eikä edes huomata siirtymistä murrosikävaiheeseen, kunnes joku muu sanoo sen ääneen, hän on kiivennyt yläasteelle.
Pitää löytää rohkeus alkaa puhumaan, finneistä, kehon muutoksista, märistä housuista ja seksistä. Halu kosketella itseään on aivan luonnollista ja fantasiat voivat olla todella sairaita, mutta ne ovat vain fantasioita. Asiat vaihtelevat vähän sen mukaan, onko nuori tyttö vai poika, mutta perusidea on sama. Pojan meisseli puetaan kumiin ja hän työntää sen tytön reiästä sisään varovasti.
Kun mittariin lopulta pyörähtää kahdeksantoista, tämä kaikki on teoriassa ohi. Nuori päättää itse omista asioistaan, eikä hänellä ole mitään velvollisuutta antaa vanhempien puheiden vaikuttaa päätöksiinsä, jos niin haluaa. Mutta monet taipuvat tahtoon silkasta velvollisuuden tunteesta ja esimerkiksi kumppanin valintaa voivat vaikeuttaa vanhempien ja isovanhempien mielipiteet. Mutta kaikki ihmiset tekevät elämässään valintoja, jotka ei vanhempia miellytä. Oli kyse kuinka pienestä asiasta tahansa, jos se on vanhempien mielestä väärin tehty, he katkeroituvat ja toivovat, että kohtalo olisi ollut parempi, vaikka näennäisesti pystyvät elämään asian kanssa. Olisivat onnellisempia, jos eivät tietäisi näistä valinnoista mitään. Viimeistään se palauttaa takaisin maan pinnalle, että muutoksen aika on koittanut. On tullut aika päästää irti.
Ehkä vanhempien pitäisi auttaa nuori oman elämän alkuun. Kerätä tälle syntymästä saakka rahaa ja sijoittaa asuntoon joko suoraan tai huolehtia, että avulla pankki myöntää lainan. Etenkin nykyaikana kun pankit alati tiukentavat lainavaatimuksia ja antavat lainalle marginaalit koneen tekemän laskelman mukaan. Heitä ei kiinnosta, vaikka asiakkaalta jäisi joka kuukausi tuhannen euron nettotulosta puolet käyttämättä.
Mihinkään muuhun rahaa ei tarvitsisi antaa muusta kuin omasta vapaasta tahdostaan ilman kenenkään painostamista. Vapaaehtoisesta rahan antamisesta ei jää kukaan mitään velkaa, pikemminkin tilaisuus voi tehdä hyödyksi käyttäjän. Alkaa liikaa laskea sen varaan, että kyllä minulla on varaa elää yli palkkatulojen, kun vanhemmat auttavat. Eivätkä liian hyväsydämiset vanhemmat saa sanotuksi ei enää sen jälkeen, kun ovat jo vaatineet nuorta muuttamaan pois. Mutta se on vain osattava tehdä, jos haluaa tuntea itsensä vapaaksi. Ihmiseksi joka on kakkunsa istunut. Paluuta entiseen ei enää ole, mutta päivä kerrallaan eteenpäin.