Odottamaton kohtaaminen

Joissain ammateissa julkisuus on väistämätöntä. Mm. näyttelijät, muusikot, koomikot ja poliitikot voivat tulla tutuksi vaikka televisiosta. Jokaiselle muodostuu näkemästään omanlainen käsityksensä henkilön identiteetistä, mikä saattaa kokea suorastaan järkyttävän kolauksen, jos sattuu tämän siviilissä odottamatta kohtaamaan. Positiivinen kuva voi muuntua negatiiviseksi, kun näyttelijä ei olekaan kokenut kohtaloa, johon tämän roolihahmossa on samaistuttu ja sympatisoitu. Muusikolla ei ole aikaa antaa nimikirjoitusta, koomikko ei saa vitsiä kerrotuksi, eikä poliitikolla ole aikaa keskustella.
Fani on yksinkertaisesti unohtanut, ettei idoli juuri sillä hetkellä ole töissä ja vapaa-ajalla työasioista puhuminen voi olla asia, mitä ei tahdo tehdä. Tuli mieleen vanha mainos, jossa ruokakauppiaalta tullaan kysymään uimahallissa ja elokuvateatterissa neuvoja ruuanlaiton kanssa. Tämä auttoi mielellään, mutta jos samaa menisi koettamaan oikeassa elämässä, siinä ei välttämättä tule mieleen mitään siihen tilanteeseen. Ja vaikka tulisi, voi päässä liikkua kaikenlaisia raivon tuntemuksia. Etenkin jos ollaan harrastamassa hyötyliikuntaa tai katsomassa elokuvaa. Ehkä juuri siksi vastaavassa nykypäivän mainoksessa kauppiaalle soitetaan töihin.
Kyse on hurmiosta. Kun odottamatta tapaa jonkun, jota on ihannoinut jopa vuosia ja äkkiä tämä seisoo silmien edessä. Sitä haluaa tahdosta riippumatta käyttää tilaisuuden hyödykseen ja vaihtaa muutaman sanan, vaikkei mitään järkevää tilanteessa mieleen juolahtaisikaan.
Eikä tarvitse olla edes fani. Olen itsekin joskus nähnyt julkisuuden henkilöitä ja tiedän että ensimmäinen reaktio on tuijotus. Jää miettimään, onko tuo se, keneksi häntä luulee ja tuijottaa. Sen kanssa on vain opittava elämään.
Eikä tarvitse olla edes varsinainen julkkis. Jokaisessa meissä asuu sisäinen sisäpiirijulkkis, jonka kasvot ovat samoissa ympyröissä liikkuville kanssaliikkujille tutut. Oli kyseessä sitten suurkaupunki tai pikkukylä, mikään paikka ei ole niin iso, etteivätkö samat kasvot toisinaan kävelisi vastaan jopa liian usein. Mitä tällaiset tutut tekevät kohdatessaan, katsovat ja miettivät, tuo on se keneen täällä aina törmää, kunnes kävelevät ohitse. Jotkut saattavat tervehtiä, mutta harvemmin pysähdytään juttusille, vaikka se olisi tuttu ruokakauppias.
Ja negatiivinen julkisuuskuva voi saada positiivisen käänteen, mutta se vaatii usein, että julkisuuskuvasta on muodostunut äärilaitainen. Näyttelijän roolihahmo on erittäin paha, ilkeä, tyhmä tai liian kiltti ollakseen totta. Muusikko voi herättää ennakkoluuloja ulkonäöllään, koomikko jutuillaan ja poliitikko lausunnoillaan. Tällaisia julkisuuskuvia yleensä paetaan tai mennään moittimaan sanoja säästelemättä ja mikäli tämä saa hämmennykseltään pidettyä puolustavan puheen, kertoa olevansa itsekin vain ihminen, voi siinä olla häpeässä pidättelemistä.
Mutta kaikkia ei tarvitse miellyttää. On useita julkisuuden henkilöitä, joista en itse syystä tai toisesta pidä. Mutta jos joku tulisi kadulla vastaan, en lähtisi soittamaan suuta. Ja jos tämä syystä tai toisesta tulisi sanomaan jotain minulle, voisin vain todeta: ”Anteeksi vain mutta en ole kanssasi samaa mieltä, meidän ei kannata sekaantua toisiimme”.
Pohjimmiltaan julkisuuden henkilön kohtaaminen on kuin lähestyisi baarissa naista. Koskaan et voi tietää, mitä siitä seuraa.