Grillijuhlat

Kun puhutaan Amerikasta, tulee ensimmäisenä mieleen Yhdysvallat eli USA. Onhan se todellisuudessa laajempi käsite, Alaskasta Kap Horniin, mutta kun sanotaan, että joku on keksitty Amerikassa, tarkempi selvitys paljastaa että USA. Muussa tapauksessa sanotaan joko maan nimi tai puhutaan Etelä-Amerikasta tai latinalaisesta Amerikasta, missä espanjaa puhutaan. Brasiliassa portugalia. Ja ehkä se on hyvä täsmentää, sillä koko USA on pohjimmiltaan kummallinen keksintö. 52 osavaltiota, joista jokainen noudattaa itsenäistä lakia. Kukapa ei olisi joskus kuullut, millaisia lakeja on olemassa. Alabamassa autoa ei saa ajaa avojaloin. Alaskassa hirvelle ei saa juottaa alkoholia. Californiassa ei saa polkupyöräillä uima-altaassa. Coloradossa pölynimuria ei saa lainata naapurille. Floridassa ei saa mennä alasti suihkuun. New Yorkissa kerrostalon katolta hyppäämisestä saa kuolemanrangaistuksen. Texasissa saa lypsää vain omia lehmiä. Washingtonissa tikkarit ovat kielletty. Vain muutaman mainitakseni.

Outoa? Ei, se on Amerikka. Sieltä on saanut alkunsa viihteen muoto nimeltä roast. Kyse on siitä, että ihannoidaan jotakuta niin paljon, että vittuillaan tälle päin naamaa sanoja säästelemättä. Jim näytti kesällä ohjelmia, jossa roastattiin Amerikan malliin jollekin valitulle julkkikselle. Siinä tosiaan oli kyse siitä. Voit sanoa ihan mitä tahansa, se on huumoria. Ja lopuksi: ”Rakastan sinua, kusipää”.

Ilmiö on rantautunut myös Suomeen, vaikka piirit ovat toistaiseksi pienet. Itse kuulin roastaamisesta ensimmäisen kerran, kun TV-ohjelma putouksessa oli tulikoe, jossa Nipa Neuman joutui piinapenkkiin. Media rinnasti tapauksen koulukiusaamiseen, mutta ihan turhaan, jos vertaa Amerikan malliin. Sekin oli otettava huomioon, ettei koko perheen ohjelmassa voi sanoa ihan mitä tahansa, ainakaan ylisuojelevien vanhempien mielestä. Ja roast ei todellakaan ole koko perheen viihdettä.

Vai onko roast sittenkään mikään kovin suuri keksintö. Onko se pelkkä oivallus arkipäiväisestä normaalista keskustelutilanteesta, jota esiintyy piireissä, joissa ollaan tuttuja. Samoja naamoja joutuu tuijottamaan päivästä toiseen, halusi tai ei. Asuminen, etenkin pariskunnat grillaavat toisiaan joka päivä. Toisen pahat tavat nostetaan lautaselle ja käännetään eduksi vaikka väkisin. Ja jokin selittämätön saa toisen sietämään aiheesta kuittailua siinä, missä toinen toisen tapoja. Aika voi saada luopumaan jostakin, mutta eivät ne koskaan kokonaan lopu. Koulut, siellä se grilli vasta käy kuumana. Usein liian kuumana ja voidaan puhua koulukiusaamisesta, kun herjaaminen on tuottamuksellista. Mutta kaveripiireissä rankkakin huumori yleensä menee läpi. Työpaikat, siellä se läppä vasta lentää. Mopo karkaa huomaamattaan ja kaikkia naurattaa, kun toiselle irvaillaan, jopa irvailun kohde. Heitto ei ollut etukäteen suunniteltu, mutta vitsi meni perille. Yliampumisia siedetään, eikä kovin helposti lähdetä vaatimaan anteeksipyyntöä, vaikka siihen on oikeus olemassa.

Viihteen muodossa tämä kaikki on viety astetta pidemmälle. Irvailu on pelin henki, mitään muuta on turha odottaa. Tuottamuksellista, mutta kuitenkin hauskaa. Joka mukaan lähtee, tietää ennalta mitä odottaa, jos on muistanut valmistautua kaikkeen, siis ihan kaikkeen. Mikään ei ole niin huono vitsi, ettei sitä voisi kertoa tai liian roisi. Se kaikki menee ainoastaan hyvään tarkoitukseen. Mikä se sitten tarkoittikaan.

Pikkujoulukausi tekee tuloaan. Jos ohjelmanumeroita ei vielä ole mietitty, roast voisi sopia. Päägrillattava on tietenkin firman johtaja, jota alaiset haukkuvat vuorotellen lämmitellen työkavereillaan. Lopuksi johtaja nousee korokkeelle ja haukkuu koko porukan kertoakseen, miten tärkeitä kaikki ovat firmalle. Samaa teema sopii vallan mainiosti sukukokousiin, jos joku niitä vielä uskaltaa järjestää. Menkää vain kaikki serkut keskenänne naimisiin, niin pysyy veri puhtaana.