Järjestelykysymys

Vuoden ensimmäiset päivät menivät ihmetelleessä pankkeihin kohdistuneita verkkohyökkäyksiä. Sitten alkoi ensitreffit alttarilla. Heti avausjakson jälkeen iltasanomat selvitti, mitä heille kuuluu nyt. Hienoa, nyt ei tarvitse katsoa itse ohjelmaa, jonka idea on perusajatukseltaan vanha ja yksilösuorituksena ihan väärällä aikakaudella. On olemassa formaatti, jossa ensitreffeillä muutetaan yhteen. Treffit on järjestetty pimeässä. TV-viidellä pyörii Suomen pisimmät treffit. Mahtaako siinä olla kyse tuosta yhteen muutosta? En tiedä.

Lehtitietojen mukaan jotkut ohjelmaan hakeneita vetäytyivät ymmärtäessään, mistä siinä ihan oikeasti on kyse. Ihan oikeasta avioliitosta avioehdolla varustettuna, vihkimisen suorittaa pappi. Ja jos huomaa ettei toinen ollutkaan itselle se oikea, haetaan ihan oikeaa avioeroa, jossa on perinteisen tavan mukaan puolen vuoden harkinta-aika. Kokonaiset kuusi kuukautta aikaa harkita, ehkä se oli sittenkin se oikea. Alkoi tuo erossa oleminen ahdistaa niin viskisti. Miten se eroaa siitä, että muutetaan yhteen ilman avioliittoa? Jos alkaa tuntua että ei toimi, muutetaan erilleen. Sittenkin se erossa olo voi alkaa ahdistaa ja otetaanpa takaisin. Ei vain tarvitse tehdä mitään rasittavia paperitöitä. Laskea kalenterista aikaa, kauanko on vielä aikaa ehdottaa uutta yritystä ennen kuin harkinta-aika päättyy. Kun ei ole harkinta-aikaa, voi harkita rauhassa ilman mitään paineita. Mutta siihen pitää käyttää aikaa.

Tänä päivänä Filippiinit on ainoa maa maailmassa, jossa avioliitto ihan oikeasti tarkoittaa liittoa, kunnes kuolema erottaa. Eli jos haluaa taata elinikäisen liiton, pitää matkustaa sinne asti naimakaupoille. Jonnekin kauas Aasiaan. Aatelisten keskuudessa avioliitot ovat vieläkin lähes poikkeuksetta etukäteen sovittuja. Sillä ei ole väliä, rakastaako tulevaa puolisoaan vai ei. Jos ei rakasta, etsitään rakkautta muualta. Toisin sanoen petetään. Pelkkä paperihan se vain on, joka väittää, me kaksi ikuisesti yhdessä. Paperi jonka suostui allekirjoittamaan vain mielistelläkseen sukuaan.

Kyllähän luonnosta löytyy useita eläinlajeja jotka viettävät koko elämänsä yhden ja saman kumppanin kanssa kun se kerran löytyy. Jos puoliso kuolee, eloonjäänyt viettää loppuelämänsä yksin. Mutta se perustuu puhtaasti psykologialle. Ei mikään sääntö, sitoumus tai periaate sitä vaadi. Niin vain tapahtuu, se on eläimen yksilöity luonto. Mutta suurimmalla osalla asiat ovat toisin. Luonto vie vieraisiin. Luonto ei anna lupaa sitoutua. Luonto saa taistelemaan tien ohi kaikkien muiden pelkän seksin takia. Ihminen siinä mielessä omalaatuinen tapaus, että jokaisella on yksilöity luontonsa. Kuten meillä jokaisella on omannäköiset kasvomme ja muotoiset kehomme. Erilaisuus saa meidät innostumaan erilaisista asioista. Valitettavasti se ei aina ole tapa, jossa toinenkin osapuoli olisi täysillä mukana tai lainkaan mukana. Jos ei hallitse omaa saamattomuuttaan, voi ajautua huonoille teille ja vähitellen oppii nauttimaan siitä mitä tekee. Siitä eikä mistään muusta. Ei ole kyse ainoastaan hyväksikäytöstä, väkisinmakaamisesta tai painostaen suostuttelemisesta. Kyse voi olla myös siitä, että on onneton omassa avioliitossaan. Se saa etsimään seuraa muualta, eikä ketään tarvitse edes pakottaa mihinkään. Löytynyt seuralainen voi olla itse vastaavassa tilanteessa ja siitä syntyy uusi rakkaussuhde. Kyse voi olla seksistä, mutta myös muista asioista. Siitä, että joku kuuntelee, eikä ala huutaa siksi ettei ymmärrä.

Sitä se on kun sanotaan että avioliitto muuttaa ihmistä. Se tekee meistä tyhmiä. Miksi, no siksi että se on ihmisen keksimä asia, jolla rakkaus on muka virallista. Kun tehdään päätös avioitua, odotellaan kuukausitolkulla sitä päivää, jona se tapahtuu. Kunhan on ensin keksitty tapa jolla se tehdään. Miten päivästä tulee ikimuistoinen. Eikä mikään menne koskaan suunnitelmien mukaan. Jos sinne asti päästään, kuherrellaan kuukausi ja astutaan arkeen. Kaikki jatkuu siitä mihin ennen häiden valmistelua jäätiin, mutta yksi asia on muuttunut. Rohkeus sanoa toiselle suoraan oma mielipiteensä kasvaa kummasti, kun ollaan niin olevinaan virallisesti yhdessä. Siinä sitten kummastellaan, mikä toiseen on mennyt. Tuntuu että hän on kuin toinen ihminen. Ei se johon kerran rakastui. Voihan siihen tottua, mutta harva viitsii vaivautua. Muuta kuin eropaperit tiskiin ja näkemiin. Koko se aika ja raha joka tuli käytettyä häihin turhan takia. Viha on paras puolustus.

Entä jos vain asuisi yhdessä? Kyllä siinäkin ajan kanssa tapahtuu sama muutos, mutta taustalla ei kummittele aika ja raha joka tuli käytettyä häihin. Kun ei ole sitä mietittävänä, on aikaa miettiä, onko tämä muutos rakkauden arvoinen asia. Ja keskustella siitä toisen kanssa, kun ei ole avioliittoa, mihin vedota. Jos sopu löytyy, hyvä. Onko avioliitto pohjimmiltaan pelkkä psykologinen harhakuva onnellisemmasta elämästä? Suurin piirtein. Ilmankin voi olla onnellinen, jopa onnellisempi. Kuka lie ollut se ihminen, joka sai tuhansia vuosia sitten idean symboloida nuoren miehen irtaantumista äitinsä huolenpidon alaisuudesta kiinnittämällä tämä emäntäänsä. Miten se vanha vihkikaava nyt menikään?

Ensitreffit olisi pitänyt järjestää alttarilla silloin, kun treffeistä alettiin tehdä televisio-ohjelmia? Ehkä se olikin ensimmäinen, joka tanskassa on keksitty mutta silti. Mutta ei pidä vaipua masennukseen sillä on odotettavissa jotain aivan uutta. Jotain jossa ollaan yhtä luonnon kanssa sen varsinaisessa merkityksessään. Ensitreffit alasti. Niille joilla ei ole mitään salattavaa. Toivottavasti Helsingin poliisi sallii sen esittämisen pääkaupungin televisioverkoissa.