Kulttuurishokki

Eduskuntavaalien tulos sai jotkut pohtimaan, onko Suomi jakautunut tai jakautumassa kahtia. Helsingin kuplahipit vastaan muun Suomen maalaisrintama. Rentoja ihmisiä jotka elävät omassa rauhassa omaa elämäänsä niin maalla kuin kaupungissa ja antavat muiden elää omaansa. Tai antaisivat jos nämä eivät kokoajan tulisi hyppimään silmille. Kertomaan miten he ajattelevat asioista ja vaativat kaikilta samaa. Joskus erittäin röyhkeästi ja aggressiivisesti. Perussuomalaisten toimistot ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi vahvojen ja rohkeiden mielipidenäkemysten takia. Riippumatta siitä minkä puolueen ääriajattelijat mahdollisesti ovat olleet asialla, ei mikään muu puolue ole joutunut vastaavan ilkivallan kohteeksi. Asiat on pyritty ratkaisemaan puhumalla. Ja kun puhutaan, puhutaan avoimesti. Ei rakenneta ajatuksen ympärille sensuuria vihan pelossa. Jos joku ei ymmärrä, hän voi etsiä ymmärrystä muualta.

Olisiko erilaisuutta helpompi sietää, jos kukaan ei kuvittelisi tietävänsä muita paremmin, miten siihen pitää suhtautua. Itse luonto saa ihmisen vierastamaan erilaisuutta eräänlaisena itsesuojeluvaistona. Jos antaa mahdollisuuden, joka myöhemmin osoittautuu virheeksi, voi itsetunto vaurioitua pysyvästi. Koet itsesi petetyksi, ehkä hyväksikäytetyksi ja vastaisuuden varalle varovaisuus lisääntyy. Vastustus ei ole rikos. Mutta jostain kumman syystä kielteinen kanta ei kelpaa, jos sitä ei osaa perustella. Sitten kun asiaa perustellaan, ajatellaan, ettei siinä ole mitään järkeä. Onko myönteisen kannan laita yhtään sen järkevämmin perusteltu? Onko peruste pohjimmiltaan, ettei keksi mitään syytä vastustaa. Yhtä hyvin voi ajatella vastustavansa, koska ei keksi mitään syytä kannattaa.

Jako kahteen tulee vastaan siinäkin. Mutta toistaiseksi suomessa on vain yksi eduskunta, jonne kaikki leirit ovat mahtuneet pohtimaan kompromisseja, mikä olisi vähiten väärin valittu. Sitten vuosikymmenien päästä ymmärretään, että joskus on valittu väärin ja halutaan korjata virhe. Työstetään muutama malli ja valitaan lopulta se väärä. Mistä sitä tietää, olisiko se toinen ollut yhtään sen parempi. Toimisiko Suomen demokratia paremmin, jos maakuntien sijaan täällä olisi osavaltiot, jotka päättävät itse omasta lainsäädännöstään. Vai mahtuuko koko kansa sopuisasti yhteen maahan kuten 200 edustajaa eripuolilta maata yhteen parlamenttiin. Siellä missä yksi ajattelutapa on enemmistö, on toisaalla vähemmistö ja toisinpäin. Vaihtoehtoja on kaksi. Voi sopeuttaa itsensä joukkoon sen mukaan, miten helppoa tai vaikeaa alueelta on löytää samaistujia. Tai muuttaa sinne missä kokee sen helpommaksi.