Rajaloukkaus

Rajat ovat olleet osa meidän jokaisen elämää niin kauan kuin emme ehkä itse muista. Lapsen ei tarvitse kuin oppia kävelemään ja puhumaan, niin aletaan kieltää asioita, kunhan ensin on tehty tai sanottu jotain mitä ei olisi saanut. Ei kukaan voi varautua, mitä seuraavaksi tapahtuu, eikä kokemus todellakaan tuo lisää varmuutta.

Toista se on teinin kanssa. Huoltajalla voi olla jokin käsitys siitä mitä teini mahdollisesti omalla ajallaan tekee yksin kaksin tai ryhmässä, koska muistaa itsensä siltä iältä. Asioista puhutaan ja rajoja asetetaan esimerkiksi kotiintuloajoissa, mutta kiinnipitäminen on ikuinen ongelma. Aina vain tapahtuu jotain mikä saa myöhästymään vähintään muutamalla minuutilla. Toisaalta jos ehtiminen on minuuteista kiinni, on kelloa tuijotettu viimeiset puoli tuntia ja katseella vaaditaan selitystä, miksi meni näin viime tippaan. Vaikka rajasta on yhdessä sovittu, sen lähellä on aina kuin olisi yli.

Sama koskee rajoja jotka on asetettu itse itselleen. Kovilla pakkasilla moni asettaa rajoja sille, kuinka kylmä on liian kylmä. Ja kun lukemat ovat rajalla plus miinus yksi, se on painajainen. Miksi ei voi olla selkeästi alle tai reilusti yli, niin olisi helpompaa tehdä päätöksiä, kun ulos on pakko mennä. Untuvatakissa ei pyöräillessä palele, mutta alle kahdessakymmenessä asteessa siellä tulee hiki. Ja aina on se mahdollisuus että lauhtuu tai kiristyy muutaman asteen ja sitten ollaan rajan väärällä puolella väärin varustein. Sama koskee perinteisempiä talvilajeja, mutta mittaria tuijottamalla sitä helposti unohtaa, että tuuli voi lisätä purevuuden tuntua jopa kymmenellä asteella ja järvellä tuulee aina. Sitä helposti unohtaa että Lapissa muun Suomen kaksikymmentä on kolmekymmentä tai enemmän. Ja pahin vilustuttaja on paikallaan olo.

Johtuneeko talouspakotteista vai jostain muusta että Suomen ja Venäjän välisellä rajalla ei ole ollut viimeaikoina ainakaan niin paljon ruuhkaa, että uutiskynnys olisi ylittynyt. Sen sijaan kuolemanrajan yli on viimeisten viikkojen aikana mennyt paljon porukkaa, jotka ovat uutisiin päässeet ja aivan yllättäen. Raja jonka läheisyyttä moni suorastaan pelkää, mutta jos alkaa miettiä, saattaa yllättyä kuinka usein on saattanut lähellä käydä. Ei tarvitse olla sairas tai joutua sairaalaan, mutta läheltä piti. Jos kuitenkin sairaalareissu tulee, voidaan sinun todeta olleen hetken kliinisesti kuollut, mutta sillä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Voi olla hyvin vaikea kuvitella että on käynyt kuoleman rajan takana, koska ei ole. Siihen pätevät samat säännöt kuin valtion rajoihin. Välissä on vyöhyke joka ei kuulu kummallekaan. Sama kokemus voi tulla korkeassa kuumeessa, mutta jää helpommin muistiin, eikä osaa ymmärtää.

Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta kuin unista, joita jokainen meistä näkee öisin. Mutta jos nukumme tarpeeksi sikeästi, emme muista sitä. Jos muistamme, jokainen kyllä tietää itse parhaiten tai sitten ei. Jokainen on varmasti saanut joskus outoja muistikuvia jostain mikä tuntuu tapahtuneen ihan hiljattain, mutta kun alkaa miettiä milloin, ei tunnu sopivan mihinkään. Kyse voi olla unesta, jota ei heti herätessään muistanut. Sama toimii toisinpäin. Tiedostaa olevansa hereillä, mutta alitajunta saa jo unen päästä kiinni korostaen yksittäisiä ajatuksia. Silloin ei nuku eikä valvo, vaan seisoo rajalla. Ero on siinä, että unimaailmasta pääsee aina takaisin, vaikka siellä kuolisi. Se on ehkä painajaisista kaikkein pahin ja vie ajatuksia itseensä myös valveilla ollessaan, oliko se enne. Onhan se totta, että jokainen kuolee joskus, mutta jos pelolle antaa liikaa valtaa, se alkaa hallita sinua.

Alitajunta on niin ihmeellinen että sitä ei pidä ihmetellä liikaa, miksi se juuri sinä yönä mietti kuolemaa ja sai muuntamaan uneksi. Saattaahan sitä valvoessaankin omistaa joskus ajatuksia kuolemalle niin, ettei sitä välttämättä edes huomaa. Etenkin jos ottaa vakuutuksen odottamattoman kuoleman varalle. Pitää päättää, kuka saa rahat. Testamentti pitää tehdä silloin kun vielä voi ja varmasti jokaisella on mielipide siitä, haudataanko ruumis vai poltetaanko se ja haluaako siihen mitään siunauksia. Kun nämä asiat on eläessään muistanut, on hyvä syy tulla kummittelemaan. Ruumista myöten kuolleen henkilökohtaiseen omaisuuteen pätevät samat säännöt kuin elävän. Sille ei tehdä mitään sellaista, mihin ei ole lupaa saanut. Jos ei sano mitään kenellekään, niin väärä menettelytapa on oma moka. Raja menee siinä, että vainaja viimeisenä tahtonaan tahtoo vaikuttaa muiden ihmisten tekemisiin asioissa, jotka eläessäänkään eivät kuuluneet hänelle millään tavalla.