Helvetin enkelit yössä

  • Nina Niskanen

Toissa päivänä kesälauantaiden bileet starttasivat Kaivohuoneella. Saavuin yhdeksältä alkaneisiin avajaisiin yhdentoista pintaan. Paikalla ei ollut läheskään yhtä paljon "turhia julkkiksia" kuin olin pelännyt. Oikeastaan juuri ketään. Tai sitten he olivat kiskoneet juomat naamaansa parissa tunnissa ja häipyneet. Juhlakansaa kuitenkin riitti.

Mennessäni tanssilattian takuiselle korotetun alueen baaritiskille, huomasin varatussa pöydässä istuneen keski-ikäisten miesten seurueen. (Yleensä tosin vilkuilen hieman nuorempia :P) Kiinnitin huomiota miesten yhteneväisiin paitoihin. Ja kas, toisella vilkaisulla silmiäni hieraistua, huomasin rauhallisesti iltaa istuneen pöytäseurueen miesten kantavan moottoripöyräkerhon tunnuksilla koristettuja paitoja. Helvetin enkelit olivat lähteneet katsastamaan kesäavajaiset.

Pöytään saapui vielä seurueen siististi pukeutuneet naiset, ja tunnelma jatkui rentona. Tanssilattialta en heitä kuitenkaan ehtinyt bongata, siellä wannabe-missukat hoitivat baunssauksen.

7 kommenttia

Anonyymi

15.6.2010 11:10

Ja pointti oli... ? Sekö että oot nähnyt HE:itä livenä?

Mäkin olen nähnyt monia idiootteja livenä, bandiitteja, kanuunankuulia, skinejä ja muitakin jengiläisiä ja rikollisia ja huumediilereita ja -käyttäjiä. HE nyt vaan saattuu ajamaan HD:llä ja tuntee portsarit ja tekee rikoksia selvinpäin. Muuten samaa roskasakkia.

Jengissä on yleensä pari fiksua. Niitä ei tosin välttämättä erota. Muut on yleensä vähälahjaisia ja luulevat olevansa mukana jossain heitä kaikkia isommassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.6.2010 15:16

Ööööö... Niin... ja juttuhan jatkuu vielä ja jotain tapahtuu... Okei, ilmeisesti ei...

Tuota noin, ei helvetin enkelit mikään uusi ilmiö ole Suomessa. Onko tämä sitä kesäjournalismia? Juttuaiheet hieman vähissä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.6.2010 22:40

Mä toivoin, että pointti oli se, että nätti nuori toimittaja ompi siirtynyt tiirailemaan keski-ikäisiä. Ehkä meillä on vielä toivoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Nina Niskanen

16.6.2010 18:16

Pointtini on kertoa erilaisia huomioita Helsingin yöstä. Kerho ei ole uusi ilmiö Suomessa, tottahan sen tiedän, minusta oli vain mielenkiintoista bongata heidät noista juhlista.

Eikä tarkoitukseni ole erityisempi SK:n kuin muidenkaan esilletuonti. Monet kirjoitukset liittyvät SK:n paikkoihin, koska niitä on niin paljon täällä ja niissä järjestetään tapahtumia. Se on kaikkein omaperäisimpien hipstereiden ja YAS:ienkin hyväksyttävä. Ja hohhoijaa, VeliSkeptinen, mitä johtopäätöksiä vedät. (Viitaten viimeiseen virkeeseesi.)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

20.6.2010 16:56

ensinnäkään a)pelkät paidat ei kerro siitä että kyseessä on enkeleitä itsekin omistan sellaisen paidan... b) tämä uutinen on sama asia ku mä kirjottasin että näin eilen baarissa 4 muijaa punasissa paidoissa olet aika naurettava koska tiedoksi vaan ihmisiä ne moottoripyöräkerhonpoijaatki on ja ei sitä kukaan luokittele missä baarissa IHMISET käy ja missä ne on hassua nähdä entä jos ne kuunteleekin vaan teknoa ja kiertää vaan bailuja... no joo mun pointtti kuitenkin on että sama kirjottaa että uuuh näin ihmisiä kun niitä ne on... :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.8.2010 18:46

Nähdä heitä? Siis rikollisia? Kirjoitatko aina kun näet esim. myymälävarkaan kaupassa, "näin muuten myymälävarkaan kaupassa, olipas kivaa". Hei haloo, ketä kiinnostaa jos siellä joku roskasakki pyörii.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.8.2010 20:37

Paitoja joissa lukee HAMC ei SAA käyttää muu, kuin jäsen.
SUPPORT tavarat netistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi