Ilmiöt

”Pelkäsin, että täällä olisi vain peräkammarin poikia ja muita epätoivoisia, mutta täällähän onkin mielenkiintoisia ja hyvännäköisiä ihmisiä!” Näin kuului erään eilisiin Deitti.net:in Helsingin sinkkubileisiin osallistuneen kommentti. Hän oli oikeassa. Bileet järjestettiin Rumassa, mutta paikan nimi ei ollut enne.

Alkuun tunnelma oli odottavainen, mutta vajaa tunti ovien avaamisen jälkeen käynnistetty ensimmäinen Group Speed Dating-sessio toimi jäänmurtajana. Innokkaita deittailijoita oli niin paljon, että myöhemmin illalla järjestettiin toinenkin sessio, johon uteliaisuuttani osallistuin myös itse. (Kuriositeettina mainittakoon, että innokkaita miehiä olisi riittänyt vielä kolmanteenkin sessioon.)

Speed Datingiin osallistui 9 naista ja 9 miestä. Jokaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa oli noin kaksi ja puoli minuuttia aikaa jutella.

Ensimmäisten miesten kohdalla aloitukseni olivat vähintäänkin jäätäviä. Esittäytymisen jälkeen iski blackout: mitä mä sanon?! En ikinä aloittaisi normaalissa treffi-/flirttitilanteessa sanomalla ”No, mitäs sä tykkäät tehdä?”, nyt se kuitenkin putkahti paremman puutteessa suustani.

Keskivaiheilla muistutin lähinnä puheripulista kärsivää chat-juontajaa tai yleistä syyttäjää kysellessäni harrastuksista ja töistä. Harrastuksista kyseleminen oli muutenkin huono veto, koska mikä on puuduttavampaa kuin kuulla yhdeksältä eri ihmiseltä, että he käyvät lenkillä ja kuntosalilla? Töistä kysellessäni tein vain yhden huomion. Ainakin neljä miestä työskenteli tai opiskeli tietokoneiden tai tekniikan parissa.

Lopussa kärsin jo vatsakrampeista (mikä ei kylläkään johtunut
treffiseurasta), ja olin väsynyt intensiiviseen pälättämiseen. Oikeastaan tässä vaiheessa jutustelu tuntui luontevimmalta, lukuun ottamatta sitä, että olisin halunnut juosta suoraa päätä vessaan voimaan pahoin.

Joitain miehiä jännitti selvästi enemmän, ja heidän puheensa kuulosti lähes ulkoa opetellulta. Toiset olivat rentoutuneempia, jolloin juttu luisti paremmin. Pari kertaa huomasin keskusteluaiheiden loppuvan alkuunsa.

Pikadeitit olivat kuin liukuhihnatyöskentelyä, mutta toisaalta virkistävä tapa tutustua ihmisiin. Itselleni jäi myös hauska tunne siitä, että nyt tässä on porukalla kokeiltu jotain uutta ja ehkä vähän kreisiäkin. Hyvän mielen lisäksi illasta ei kuitenkaan jäänyt muuta käteen. En enää edes muista puolienkaan deittieni nimiä.

Anteeksi provosoivasta otsikosta. Vielä ei ole syytä hätääntyä.

Kunliga Klubbenin suomenruotsalaismeiningin ja Cafe Operan räppigheton jälkeen Mannerheimintie 6:seen on avattu Ruma. Tampereelta löytyy se aito ja alkuperäinen, mutta koska en itse ole siellä käynyt, on vertailu originaalin ja uuden välillä vaikeaa. Keskitytään siis vain uuteen.

Odotin kuulemieni juttujen perusteella sisustukselta jotain todella rumaa, mutta kolmoskerrokseen marssittuani törmäsinkin mielenkiintoisiin yksityiskohtiin ja harkittuun (?) sekamelskaan. Vessanpöntöt narikkaa vastapäätä, tupakkakopin ”tupakoivat kuolevat nuorempana”-kyltit, ja mallinukke lasikaapissa, tarjoavat vaihtelua kristallikruunuihin ja plyysisohviin kyllästyneille. Tämä lienee sitä paljon puhuttua asennetta.

Rumassa on myös mahdollista juoda ämpärikaupalla. Siis kirjaimellisesti; siellä myydään lasten hiekkalaatikkosanko täyteen mitä juomaa tahansa (baarimikon mukaan). Ruma ei kuitenkaan ole ämpäreidensä kanssa yksin, sillä jo syksyllä DTM valjasti saman idean käyttöönsä. On tässä nyt siis haistettavissa uusi trendi, ja mitä asiaan sanoo ah niin joustava ja vapaa alkoholipolitiikkamme?

Entäs se meininki sitten? Otsikkoon viitaten paikalla oli paljon myös tamperelaisia, mutta siitä en osaa vetää erityisempiä johtopäätöksiä. Meno vaikutti rennon mukavalta, ja turha tärkeily sekä ”poseeraaminen” oli jätetty muualle. Tästä saattaa tulla uusi suosikkimestani.

Ps. Edellisen postauksen kommenteissa joku antoi vinkin Corona-baarista. Kävin katsomassa, ja paikan ikärakenteen huomattuani, päätin mennä kotiin kasvamaan noin kymmeneksi vuodeksi.