Ilmiöt

No ei ainakaan bb-talossa tänä vuonna.

Näinä pimeinä syksyisinä ja sateisina päivinä sitä alkaisi kaivata jo jotain kivaa paijattavaa kainaloon, eikä pelkästään kesän hauskanpitoon.

Kuka vaan ei kelpaa, eikä itseään tarjoavat miehet kiinnosta. Ei peräänsoittelijat, eikä kokoajan tekstailevat ja anelevat miehet. Ei facebookpokaajat. Ei miehet ketkä ottaisivat kenet vaan, tai pelkästään ulkonäön perässä juoksevat. Eivätkä myöskään ne, jotka eivät saa naista nauramaan tai kenen kanssa ei voi keskustella. Ei myöskään luotaantyöntävän näköinen kundi saa mielenkiintoa heräämään, vaikka muu osasto olisi jotenkuten kunnossa.

Mä olen aina miettinyt sanontaa, että täydellisiä naisia tai miehiä ei ole olemassakaan. Minä olen sitä mieltä, että varmasti voi ollakkin. On tiettyjä virheitä ja asioita mitkä suhteessa voisi hyväksyä, mutta ne ärsyttää vaan hetkellisesti ja rakastat täydellistä kumppaniasi kaikkine virheineen. Virheet on osa täydellisyyttä.

Tälläisen miehen minä haluan. Miehen joka saa mut nauramaan, hänen kanssaan voi keskustella asioista ja hän on viisas elämänkokemuksiltaan. Hän on komea ja ei liian helppo vaan juuri sopivan tavoiteltavissa. Ja kun hän on minun hän on minulle maailman paras poikaystävä. Lienee tämä kaikkien unelma tietysti eri kriteerein. Jollain ei ole ulkoisia vaatimuksia, joillain taas on paljon niitä.

Muistan tunteen kun tapasin erään edellisistä miehistäni. Kun näin hänet, mä mietin heti ekalla kerralla, mä haluun ton! Ja niin sainkin. Haluan tuntea saman tunteen uudelleen, että kun nään edessäni miehen joka on mun makuun, niin ajattelen että toi on mun ja sitten siitä se kaikki lähtee.

Sinkkuudessa on ollut paljon hyviä puolia mulle ja pikku hiljaa alkaa itsenäistyä. Ei sitä voi aina turvautua johonkin mieheen kun tulee hätä, niikuin pienenä aina isi tuli apuun. Siitä tulee vaan niin turvallinen tunne ja paras tunne mitä voi tuntea, on kun joku rakastaa sinua ja välittää. Ei sitä voi oikein kieltää.

Onnea kaikille ihanille joilla on jo parisuhde ja lämpöä ja rakkautta myös sinkuille. Kyllä sinkkunakin on hyvä olla en mä sitä väitä :)

”Pelkäsin, että täällä olisi vain peräkammarin poikia ja muita epätoivoisia, mutta täällähän onkin mielenkiintoisia ja hyvännäköisiä ihmisiä!” Näin kuului erään eilisiin Deitti.net:in Helsingin sinkkubileisiin osallistuneen kommentti. Hän oli oikeassa. Bileet järjestettiin Rumassa, mutta paikan nimi ei ollut enne.

Alkuun tunnelma oli odottavainen, mutta vajaa tunti ovien avaamisen jälkeen käynnistetty ensimmäinen Group Speed Dating-sessio toimi jäänmurtajana. Innokkaita deittailijoita oli niin paljon, että myöhemmin illalla järjestettiin toinenkin sessio, johon uteliaisuuttani osallistuin myös itse. (Kuriositeettina mainittakoon, että innokkaita miehiä olisi riittänyt vielä kolmanteenkin sessioon.)

Speed Datingiin osallistui 9 naista ja 9 miestä. Jokaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa oli noin kaksi ja puoli minuuttia aikaa jutella.

Ensimmäisten miesten kohdalla aloitukseni olivat vähintäänkin jäätäviä. Esittäytymisen jälkeen iski blackout: mitä mä sanon?! En ikinä aloittaisi normaalissa treffi-/flirttitilanteessa sanomalla ”No, mitäs sä tykkäät tehdä?”, nyt se kuitenkin putkahti paremman puutteessa suustani.

Keskivaiheilla muistutin lähinnä puheripulista kärsivää chat-juontajaa tai yleistä syyttäjää kysellessäni harrastuksista ja töistä. Harrastuksista kyseleminen oli muutenkin huono veto, koska mikä on puuduttavampaa kuin kuulla yhdeksältä eri ihmiseltä, että he käyvät lenkillä ja kuntosalilla? Töistä kysellessäni tein vain yhden huomion. Ainakin neljä miestä työskenteli tai opiskeli tietokoneiden tai tekniikan parissa.

Lopussa kärsin jo vatsakrampeista (mikä ei kylläkään johtunut
treffiseurasta), ja olin väsynyt intensiiviseen pälättämiseen. Oikeastaan tässä vaiheessa jutustelu tuntui luontevimmalta, lukuun ottamatta sitä, että olisin halunnut juosta suoraa päätä vessaan voimaan pahoin.

Joitain miehiä jännitti selvästi enemmän, ja heidän puheensa kuulosti lähes ulkoa opetellulta. Toiset olivat rentoutuneempia, jolloin juttu luisti paremmin. Pari kertaa huomasin keskusteluaiheiden loppuvan alkuunsa.

Pikadeitit olivat kuin liukuhihnatyöskentelyä, mutta toisaalta virkistävä tapa tutustua ihmisiin. Itselleni jäi myös hauska tunne siitä, että nyt tässä on porukalla kokeiltu jotain uutta ja ehkä vähän kreisiäkin. Hyvän mielen lisäksi illasta ei kuitenkaan jäänyt muuta käteen. En enää edes muista puolienkaan deittieni nimiä.