Korruptio-Viccan ja lahjus-Salo!

  • Sunniva Strömnes

Kuluneen viikon aikana tapetilla on ollut korruptio ja lahjonta.

Kotimaassa kansanedustaja Petri Saloa (kok.) epäillään lahjonnasta. Mies jäi kiinni ylinopeuden ajamisesta ja ehdotti poliisiauton takapenkillä ylinopeutta selviteltäessä kahvilla käymistä. Salo itse on sanonut, että ehdotti kahveja, koska poliisi oli vanha työtoveri. Syyttäjä katsoi, että kyseessä oli yritys vaikuttaa virkamieheen. Kahvikuppi oli siis lahjusepäily ja keissistä halutaan Suomeen ennakkotapaus.

Mutta mistä me tiedämme, kuinka hyviä kavereita Petri Salo ja hänet kiinni ottanut poliisi olivat. Olen sitä mieltä, ettei kyseessä ole lahjus, jos Salo ei ole sanonut, poliisille, että ”voisitko vaikka unohtaa tämän ylinopeussakon, jos mennään kaffelle”.

Eikö kenenkään mieleen ole juolahtanut, että joskus kun tapaa vanhoja työkavereita, vaikka kuinka ikävissäkin puitteissa, voi olla ihan kiva turista kaffen äärellä vanhoja hauskoja työmuistoja? Oma äitini on hyvä esimerkki sellaisesta henkilöstä, joka on niin avoin ja positiivinen ja pitää kaikista, että voisin hyvin kuvitella, että jos hän kolaroisi jonkun tutun autoa, hän toki maksaisi siitä, mutta saattaisi myös pyytää tuttavaa kahville kotiinsa, ilman mitään sen kummempia takaa-ajatuksia. Mitä jos Salolle kävi juuri näin?

Toinen mielenkiintoinen asia on ruotsalaislehti Dagens Nyheterin uskomus siitä, että prinsessa Victorian ja prinssi Danielin häämatka olisi ollut korruptiota. Häämatka oli lahja parin hyvältä vanhalta ystävältä, miljonääri Bertil Hultilta, joka saa mainosta firmalleen kuninkaallisten kautta.

Luulen, että Victoria on ajatellut kaikkien ruotsalaisten parasta kun otti matkan vastaan. Ehkä mielessä kävi ajatus: ”Kun kerran saamme matkan lahjana, Ruotsin kansan ei tarvitse kustantaa matkaa. He kun jo joutuivat maksamaan pullan verran rahaa häistämme. Turha heidän on maksaa kahta pullaa häitteni takia.”

Ensin naapurimassa on ilo ylimmillään, kun saadaan prinsessahäät ja häämatka, jonka aikana ehkä saadaan pieni kruununperijä aikaiseksi. Victoria ja Daniel jopa suostuivat omalla häämatkallaan kuvattavaksi ja haastateltavaksi, että kansa saa lukea heidän matkastaan. Ja mitä tekee media ja Ruotsin kansa? Iskevät puukon perijäparin selkään ja haukkuvat häämatkaa korruptioksi. Ihan kohtuutonta menoa.

Omituista, että ruotsalaiset kitisevät Vickanin ja Danielin matkasta, vaikka heidän pitäisi olla iloisia siitä, ettei matkastakin tullut heille lisäkustannuksia. Niitä olisi nimittäin voinut tulla jossakin muodossa.

Mutta mitä mieltä sinä olet? Onko Petri Salo syyllistynyt lahjontaan? Entä onko Victorian häämatka korruptiota? Onko kaikenlainen ystävällisyys ja ajattelevaisuus nykyään laitonta?

4 kommenttia

Anonyymi

11.8.2010 18:59

Liikemies kustantaa tulevalle valtionpäämiehelle kalliin matkan. Millä ihmeen logiikalla tämä _ei_ ole korruptiota? Kahvikuppijuttu sen sijaan vaan on typerä. Kaikenlaiseen sitä yhteiskunnan rahaa käytetäänkin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.8.2010 03:58

"Liikemies kustantaa tulevalle valtionpäämiehelle kalliin matkan. Millä ihmeen logiikalla tämä _ei_ ole korruptiota?"
Miljonääri vie tutun pariskunnan yksityislentokoneellaan purjehtimaan laivallaan ja viettämään aikaa talossaan, tavis veisi kaverinsa Toyotallaan soutuveneilemään kesämökille. Kuninkaallisten edustustililtä ei mene matkan kulujen verran ruotsalaisten veronmaksajien rahoja, vaan miljonääri maksaa kulut omasta pussistaan. Ruotsin kuninkaallisilla ei ole minkäänlaista päätäntävaltaa missään valtion asioissa. Mikä tässä muka on korruptiota?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WilleWau

12.8.2010 12:10

Petri Salolta myös todella painavaa asiaa!

2000-luvun vaalirahoitus avattava
18.7. 04:00

"Kansanvaltahan ei voi toimia, jos kansa ei tiedä edes puolueiden vaalirahoituksen synnyttämiä sidonnaisuuksia kattavasti.

Jotta pystytään ennakoimaan edes jotenkin tulevaa maan tapaa, niin meidän kaikkien äänestäjien pitää tietää vaalirahoituksen lähimenneisyys kattavasti. Puolueiden paikallisyhdistyksiä unohtamatta."

Erinomainen setti osoitteessa:
http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2010/07/18/2000-luvun++vaalirahoitus+avattava/201019366416/66

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.8.2010 02:42

"Mutta mistä me tiedämme, kuinka hyviä kavereita Petri Salo ja hänet kiinni ottanut poliisi olivat."

Varmaan siitä että kyseinen poliisimies vei asian pidemmälle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi