Kosmetiikanmyyjäksi

  • bbHennaK

Nyt päätin, että kesän lusmuilu loppuu. Laitoin työhakemuksia menemään ja hain vaateliikkeeseen ja meikkikauppaan, jotta pääsen väsäämään niiden tuotteiden parissa mitkä minua kiinnostaa. Hain kahteen paikkaan ja toiseen pääsin. Menen nyt kosmetiikkaliikkeeseen töihin. Halusin asiakaspalveluun siksi, koska viimeisen vuoden ajan olen ollut myyntityössä, missä myynnille oli selkeä tavoite ja palkka koostui osittain provisiosta. Nyt voin sitten rentoutua vähän enemmän ja keskittyä asiakaspalveluun enkä ajattelemaan kokoajan omia tuloksia ja euroja tilillä.

Noin kolme kuukautta sitten olin viimeksi töissä, mutta päätin lopettaa, sillä aloin tekemään töitä kotoa internetin kautta ja se kiinnosti minua sillä hetkellä. Niinhän se meni, että kun ei ollut selkeitä rutiineja ja aikatauluja, tai herätyskello soimassa aamuisin, niin kesä meni juhliessa ja tekemättä lähes mitään järkevää.

Menen nyt ainakin hetkeksi koeajaksi kyseiseen liikkeeseen ja sitten tammikuussa aloitan iltakoulun meikkikoulussa kampissa. Se päättyy sopivasti silloin kun alkaa haku media-assistentiksi joten siihen voi sitten hakea.

Työt alkaa ensi viikolla ja ihan kivalta tuntuu. Minulla on myös eräs todella iso ja kiva projekti tulossa syksyllä ja se on minulle ehdottomasti pitkiin aikoihin odotetuin ja iloisin mahdollisuus mitä minulle on tarjottu. Hyvä että asiat alkaa pikkuhiljaa rullaamaan. Kohtahan se bb:kin jo alkaa niin pääsee sitä jännittämään ja kesä on ollut kerrassaan ihana ainakin ilmojen suhteen.

Noniin sitten eikun meikkejä ostelemaan jos mut jostain bongaatte jatkossa ;)

17 kommenttia

Anonyymi

28.7.2011 08:44

Onnittelut uuden duunin johdosta. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RockyBoa

28.7.2011 14:33

Kuka hullu sut tollaseen duuniin palkkaa??? Ei kukaan meikkejä ainakaan sulta osta kun pelkää että sen jälkeen näyttää sulta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.7.2011 19:43

kas, viime talvena kehuit sull on hieno työ, mutta taisitkin saada potkut ja olit työttömänä tänne asti! Neuvonpa vähän; töihin mennään säännöllisesti, ei vain silloin kun ittee huvittaa tai jos jaksaa....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.7.2011 21:05

En tasan tuu ostamaan sulta mitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.7.2011 22:59

kuka sutt palkkaisi kun ei edes ilmaisia flajjereita sinulta kehtaa vastaan ottaa? t. american car show

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.7.2011 10:55

Onnea vaan uudesta työstä.Muista että olet palvelualalla et voi siellä haistatella ja arvostella toisten ulkonäköä.
Valehdella osaat kyllä kiitettävästi, mitenköhän tämä palveluala sinulta luonnistuu???

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.7.2011 02:40

Vinkki: meikkaamiseen pätee, suurinpiirtein, samat muoto-opilliset periaatteet, valo/varjo -säännöt sekä pinnan ominaisuudet kuin maalaustaiteeseen. Hyvä keino harjaannuttaa omia meikkaustekniikoita onkin piirtäminen/maalaaminen, joka kehittää värien vuorovaikutuksien huomioimista. Jatkuva harjoittelu tuottaa tulosta.
Lisäksi meikkaaminen on kivaa :)
Onnea uuteen duuniin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.7.2011 14:54

Mitä nää raivokommentit täällä on? Naurattaa :D:D.

Onnea uudesta työpaikasta Henna! Missä liikkeessä olet töissä? Haluan tulla ostamaan sulta jotain ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.8.2011 09:06

Anonyymi, mitä ihmeen "raivokommentteja"???
Henna on ihan itse leiman itsestään jättänyt...
Uskottavuus on rouvalla/neidillä nolla!

Nyt vaan näyttöä Henna, eikä vain puheita,

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.8.2011 21:40

MISSÄ OLET TÖISSÄ???? Tulen ostoksille 8)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.8.2011 23:00

Kyllä työ juhlimisen voittaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.8.2011 02:34

Kuka on Henna Kalinainen?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.8.2011 17:18

Miksi haluat media-assistentiksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.8.2011 19:55

Henna! Mahtavaa että sait kyseisen työn! Tärkeintä on että elämässä etenee kohti tavotteita. Ei väliä millasin askelin, vaan että niitä askeleita tulee kuitenkin myös tehtyä ja nimenomaan eteenpäin! Tsemiä täältä ja paljon!! :) Uus lookkisi on myös mahtava! :)

t.Marianna ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.8.2011 13:43

Varmana tulen sulta ostamaan, juttelenkin vielä niitä näitä, ihanaa syksyä Henna :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.8.2011 23:30

Kun katselee kuvia viime vuosilta ja niissä olevia esimerkkimeikkauksia niin niin... Jos sitten "yllättäen" toi homma ei alakaan toimia koeajan jälkeen, niin Tikkurilan sisustusmaalien konsulenttina rautakaupoissa olisi uusia mahdollisuuksia päästä sitten taas työn syrjään... Helpompi myydä ylimeikattuna maalia raudottaja-raneille kuin naisille kosmetiikkaan...

Eli tshempppiä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.8.2011 07:42

Onko sulla Henna alan koulutus? Kosmetologi / meikkaaja tai edes joku myyjän koulutus? Siis en ihan oikeasti tiedä, siksi kysyn. Toivottavasti on, koska muuten mulla menee luotto kosmetiikkaliikkeisiinkin.... Olen itsekin hyvin kiinnostunut kyseisestä alasta mutta koska mulla ei ole mitään koulutusta tai "aitoa tietoa" alalta, en voisi ikipäivänä kuvitellakaan itselleni vastaavanlaista työtä. Tsemppiä anyway.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi