Cityn kautta alkunsa saaneen parisuhteen ja sittemmin uusperheen arkea.
Tämä ei ole juominkien jälkeistä uhoamista, vaan fakta: Nyt alkoi terveyselämä oikein toden teolla. Se ois niinQ -5-10 kiloa ennen juhannusta. Lihaskunto semmoseksi mitä se tavallisesti on ollutkin. Ja aerobinen kunto kanssa ennalleen. Nih. Aattelin vaan ilmottaa.
Ihan järkyttävä darra. Ei pysty nukkumaan, ei pysty yhtään mitään, edes olemaan. En juo enää ikinä.
Alan suunnitella pikkujuhannusta.
Mulla on maailman ihanin exä. Se tuli kyläilemään ja "sukuloimaan" Turkuun ja nyt putsaa mun lattiakaivoa, jota ei ole varmaan koskaan ennen rassattu. Siellä on noin viis kiloa tukkaa ja muuta ihmiskarvoitusta. Hyi hitto. Äsken se putsasi myös keittiön ja vessan hajulukot, eli teki kaiken sen, mihin itse en oksentamatta pystyisi. Jihaa. Soon mulle kuin kolmas veli, paitsi paljon kiltimpi. Mun veljet kun korkeintaan vittuilisivat mulle jos pyytäisin niitä vastaaviin toimiin.
En mä tajua miks me ylipäätään seurusteltiin joskus - tullaan paljon paremmin toimeen pelkkinä kavereina.
Humalluin puolesta pullosta punkkua ruuan kanssa nautittuna. Täytynee lipitellä alkomaholia varoen pikkuvapuissa, jotten ole (soija)nakit silmillä iltaysiltä. Ravintolakokemus oli kuitenkin kaikin puolin mainio. Alkupalaksi maisteltiin lämpimiä nachoja juustokastikkeen, salsan, jalopenojen sekä habanerokastikkeen kera, ja pääruuaksi otin halloum- ja manchegojuustoa, paahdettua paprikaa, avokadoa, viinirypäleitä, ananas-salsaa ja chipotle-kastiketta sisältäneen salaatin. Jälkkäriksi riitti cappuccino. Hyvää ja hintavaa. ;)
Punkku taas kirvoitti kielenkannat ja tuli avauduttua (ehkä liikaakin) erinäisistä asioista. Ja nyt mulla on jo lievä krappe! Ei oo reilua. Maltan tuskin odottaa tulevan maanantain olotilaa kahden päivän tinttaamisen jälkeen...
Saa taas kirjoittaa milloin mielii - sillä edellytyksellä tietysti, että homma on valmis deadlineen mennessä. Ja koska deadline on huomenna (itse asiassa tänään jos pilkkua nussitaan), niin sain 5000-merkkisen tekstin justiinsa valmiiksi ja lähetettyä eteenpäin. Sähköpostissa näkyvä lähetysaika tosin joskus herättää hilpeyttä vastaanottajassa. Nyt se on poikkeuksellisen aikainen. :)
Tuli tuuraustöitä pariksi viikonlopuksi ennen Irlannin matkaa. Eipä tuo haittaa. Rahaa tulloo, ja saa hillittyä menohalunsa --> rahaa säästyy ja sitä on enemmän käytettävissä reissun päällä. Ja toki on kivaa, että mua pyydetään. Se kertoo ehkä siitä, että oon tehnyt työni hyvin. Täytyy todeta, että oonhan mä. Silloin teen, kun jokin on tärkeää. Tämä on. Niin tärkeää, että tekee musta perfektionistin pahimmasta päästä, mutta ei se aina huono juttu ole. Alle viis kuukautta sitten tein ekan juttuni ko. lehteen, ja nyt olen tässä. Se on aika hyvin se, vaikka itse sanonkin.
Entinen naapurini kuoli. Asuin itse siinä vieressä 18 vuotta, ja vanhemmat asuvat yhä. Tunsin sen pariskunnan hyvin; lapsesta asti käytiin kaverin kanssa hoitamassa niiden koiria. Kotoa muutettuanikin näin heitä viikoittain koiriensa kanssa kävelemässä, ja syksyllä myös äitini 50-vuotisjuhlissa. Mukavia ihmisiä - aina niin iloisia ja nauravaisia. Iältään kuusikymppisiä kumpikin. Kävivät töissä, edessä piti olla monta leppoisaa eläkevuotta. Mutta nyt toista heistä, tätä miestä, ei enää ole.
Joku voisi sanoa, että hän oli sentään jo kuusikymppinen. Itse ajattelen, että hän oli vasta sen ikäinen. Ei kuusikymppisen, terveen, elämäniloisen ja hyväkuntoisen kuulu kuolla. Isäni on 55-vuotias, ja tuntuu absurdilta ajatus, ettei häntä yhtäkkiä enää olisi. Silti näin kävi nyt, ja se toi kuoleman - taas kerran - hyvin lähelle. Tuntuu hirmu pahalta tämän miehen vaimon, lasten, ja toki koko perheen puolesta. Piti tulla häät, ja nyt tuleekin hautajaiset.
En jaksa miettiä kauheammin, joten:
W = Walt Disneyn piirretyt
Noita on tullut katseltua koko pienen ikäni ajan. Lapsena tietty enemmän, mutta vanhempanakin olen käynyt elokuvissa asti katsastamassa Disneyn piirrettyjä. Mitkään muut piirretyt eivät ole koskaan vetäneet vertoja Disneyn teoksille. Tulisi liian pitkä lista jos alkaisin luetella kaikkia suosikkejani, mutta muutamia mainitakseni sanottakoon, että erityisesti ovat kolahtaneet Pieni merenneito, Leijonakuningas, Kaunotar & hirviö, Kaunotar & Kulkuri, Bambi, Dumbo ja Viidakkokirja. Sitten näistä Disneyn ja Pixarin yhteistietokoneanimaatioista parhaimpia ovat olleet Nemoa etsimässä, Ihmeperhe ja Toy Story 1.
Huh, tulikin ihan nostalginen olo, kun aloin muistella lapsuuteni (ja nuoruuteni) perheperinnettämme käydä joka tapaninpäivä katsomassa Disneyn uusin piirretty. Jotkut sain omaksikin ja katsoin ne monen monituista kertaa. Leijonakuningas herkisti kyyneliin, samoin Bambi, ja Kaunottaressa & Hirviössä vihasin sitä, kun Hirviö lopussa muuttuu prinssiksi. Tykkäsin siitä niin paljon enemmän hirviönä.
Löysin uuden rakkauden. Olen toki ennenkin hänet nähnyt, mutta nyt kun katselin Ensemble, c'est tout -leffan, tunteeni syvenivät.
Gerard ei ole enää mitään Guillaumen rinnalla. Hieman kiiltokuvamainenhan hän ehkä kuvissa on, mutta liikkuvassa kuvassa ei ollenkaan liikaa. Mä haluuuuun ton sänkyyni! Missä se hyvä haltijatar on aina silloin, kun sitä tarvittaisiin?!?
Moon varmaan seonnut tai ainakin sekoamassa. Alan nähdä karismaa, seksikkyyttä ja vetovoimaa kohteissa, joissa kaiken järjen mukaan sitä ei pitäisi nähdä. Mutta harvemminpa näitä seikkoja voikaan järjellä selittää. Hivenen koomista silti, että jonkun kaulahuiviin jäänyt lämpökin voi sekoittaa näin.
Ei mulla silti ketään eikä mitään oo, senkin ylitulkitsijat. Kunhan hetken räntäsateessa haaveksin reginamaista päiväunta. Musta tulee vanhapiika kolmenkymmenenseitsemän kanin kanssa. <3
Juteltiin tänään kaverin kanssa siitä, miten flaksi yleensä käy juuri silloin, kun ei ole erityisen laittautunut, vaan pikemminkin homssuinen. Kun taas on oikein panostanut ulkonäköönsä, mitään ei tapahdu. Ja väärinkäsitysten välttämiseksi: Ei erityinen panostaminen tarkoita sitä, ettäkö miesseuraa havittelisi. Kunhan nyt vain tuli todettua, että jos joskus on tykännyt laittautua huolellisemmin, ei vahingossakaan ole mitään säätöä. Sitten taas kun on lähtenyt liikenteeseen huolettoman puoliNAISENA, sutinan ilmaantuminen on ollut paljon yleisempää. Onko kyseessä sattuma vai korreloivatko nuo asiat jotenkin keskenään? Teoriamme siitä selviää seuraavassa kappaleessa.
Tulimme siihen tulokseen, että kyseessä ei ole pelkkä sattuma. Usein nimittäin on niin, että mitä enemmän laittautuu, sitä paremmin tiedostaa oman ulkoisen olemuksensa, ja tämä taas aiheuttaa eräänlaista ehkä tiedostamatontakin "jäykkyyttä" (eikä nyt mitään puujalkavitsejä miesten jäykkyyksistä, kiitos). Lyhyesti sanottuna huolittelu lisää huolittelun tarvetta. Kun on oikein laittautunut, uhraa enemmän ajatuksia sille, miltä näyttää ja tämä taas ehkä jollain tavalla heijastuu olemukseen. En tarkoita, että koko ajan vain pohtisi, miltä näyttää, mutta kyllä se sitä tiettyä rentoutta syö. Ja se taas tuntuu syövän ihmisten lähestymisaikeita. Kenties sitä näyttää jotenkin etäisemmältä ja jollain tavalla ehkä "kylmemmältäkin".
Vastaavasti jos on liikenteessä puolihuolimattomasti laitettuna tai kokonaan laittautumattomana, on olokin jotenkin huolettomampi, rennompi. Ulkoiselle olemukselleen ei juurikaan uhraa ajatuksia, ei vilkuile peiliin, ei lisäile meikkiä. Ei tiedosta itseään kovinkaan vahvasti, ainakaan sitä ulkoista puoltaan. On vain ja nauttii olostaan. Ja näin ollen kaiketi myös viestii olevansa avoimempi, helpommin lähestyttävä. Kun joku sitten eksyy samaan seurueeseen, sitä ehkä jotenkin antaa itsestään enemmän, kun ei keskity ulkoisista tekijöistä stressaamiseen. On luontevampi ja rennompi, oma itsensä.
Tämmöisiä pohdiskelimme. Voihan tuo olla pelkkää spekulaatiotakin, mutta kyllä siinä tuntuisi jotain perää olevan, ihan jo omien kokemustemmekin pohjalta. Eniten jututtajia ja muita tuttavuutta tehneitä olen kerännyt erinäisillä festareilla ollessani toista päivää samoissa ryppyisissä ja pölyisissä vaatteissa, tukka enemmän tai vähemmän takussa, vain hiven meikkiä kasvoillani - homssuisen näköisenä. Ja ennen kuin joku ehtii viisastella festareiden rennosta tunnelmasta verrattuna kaupungin yöelämään on todettava, että jälkimmäisessäkin olen ollut roimasti suositumpi ollessani lookiltani "vähän sinne päin" kuin "just eikä melkein".
Esimerkkejä tästä löytyisi vaikka millä mitalla. Eräänkin kerran läksin pippaloihin semi-likainen tukka ponnarille sutaistuna (koska en jaksanut käydä suihkussa), meikin jämät naamalla työpäivän jälkeen, ei-niin-siisteissä vaatteissa. Baarin terassilla röhnötin puolimakaavassa asennossa avautuen suht´ arkaluontoisista asioista välittämättä siitä, halusiko joku kuulla niitä vai ei. Ja kas vain, seuraani hakeutui eräs über hot tapaus, joka sitten halusi nähdä myös ko. illan jälkeen monta kertaa. Vastaavaa on tapahtunut muinakin homssuisina iltoina, muttei lähes koskaan silloin, kun olen tarkoituksella panostanut ulkomuotooni. Vaikea tätä on selittää millään muulla kuin sillä, että välinpitämätön asenne ulkonäköön heijastuu rentona olemuksena, joka siis vetää ihmisiä puoleensa paremmin kuin se huolitellusta ulkonäöstä aiheutuva hienoinen jäykkyys.
...tai sitten en vain osaa laittautua. :D Tai vaihtoehtoisesti yritän keksiä verukkeita sille, etten kovinkaan usein jaksa sitä tehdä. :P
Mitä veikkaatte?
