Cityparin elämää

Cityn kautta alkunsa saaneen parisuhteen ja sittemmin uusperheen arkea.

Hihii!  5

Sain tänään nähdäkseni kesän työvuorolistat. Oon joka toinen viikonloppu töissä, mutta tadaa: Ruisrock-viikonloppu on vapaa, samoin Pori Jazz-viikonloppu, eli just ne, jotka halusinkin vapaiksi! Enkä ollut edes ehtinyt esittää toiveita ko. viikonlopuista, vaan ne oli ihan säkällä menneet tolla tavalla. Riemu!

Muutoin mua ei sillä tavalla haittaa olla viikonloppuina töissä, etenkään tänä kesänä, kun ois tarkoituskin saada rahaa säästöön Irlantiin lähtöä varten. Ja sitähän säästyy, jos en ole joka viikonloppu menossa jonnekin, vaan vain joka toinen. :) Arkisinhan on sitten tietty vastaavasti vapaata niinä viikkoina, kun oon viikonloput töissä, mutta sillon ei ainakaan tule lähdettyä festareille, vaan korkeintaan jokilaivoille tms. Ja ne sunnuntailisät, ne sunnuntailisät... =)

Laskeskelin myös, että oon noin kolmanneksen työpäivistä taittajana, loput toimittajana. Se käy ihan hyvin. Ainoa, mikä pikkiriikkisen hirvittää, on nuo pari kymmenen päivän työputkea. Onneksi niihin kumpaankin sisältyy sekä kirjoitus- että taittovuoroja, jotta saa vähän vaihtelua. Ja palkitaanhan noista rupeamista kahdella neljän päivän putkivapaalla. :)

Kaiken lisäksi olen kirjoitus- eli päivävuorossa viimeisellä työviikolla - se on loistojuttu siksi, että mulla on lento Irkkuihin 29.8. eli siis just viimeisenä työpäivänä. Jos mut ois ko. viikkona laitettu viikonloppuvuoroon, olisin joutunut pyytämään palkatonta vapaata viimeisiksi päiviksi.

Kesä näyttää siis töiden puolesta vallan mainiolta. Kiitos onnetar!


I´m starving  1

Näläkä. Söin aamulla vähän ruishiutalepuuroa, ja siinä onkin tämän päivän syömiset. Eikä mulla ole kotona _yhtään mitään_. Voisin teoriassa kipaista myöhäiskaupassa, mutta käytännössä ajatuksen tielle asettuu tilin saldo, joka on tällä hetkellä +0,21 senttiä. Onhan mulla kolikkokipossa läjä pikkuhiluja, joilla varmaan saisi jotain, mutta ei taida jaksaa alkaa kiikuttaa niitä mihkään. On sitä ennenkin kärvistelty. Ja huomennahan tulee vähän rahaa, varsinainen palkka kyllä vasta tiistaina.

Kuten yhdessä aiemmassa blogimerkinnässäni jo totesin, ei ole edes mun syy, että rahatilanne on tämä. Verokorttiprobleeman takia (josta palkanlaskija ei ilmoittanut mulle ajoissa) iso osa viime palkasta uupui, ja lisäksi odottelen edelleen Irkuissa asuvan suomalaiskaverin velkarahaa, joka on kyllä maksettu, mutta jonka kilahtaminen tililleni kestää hävyttömän kauan.

Joten näillä mennään. Ei mutta! Taitaahan mulla olla jotain wokkivihanneksia pakastimessa. Jospa paistais niitä ja söis vaikka...ööö...mausteiden kanssa?


Lokki lapaan  7

Mulla oli herätys 8.30. Nousin 11.30. Siihen kosahti reipas aamulenkki, ahkera siivoaminen ja moni muu. Parin tunnin päästä pitää mennä töihin, ja sitä ennen tuskin saan aikaan yhtään mitään. On jokseenkin veltto olo, piiitkistä unista huolimatta - tai ehkä juuri niistä johtuen.

Se tatuointi josta puhuin, se tulee olemaan kirjasta Lokki Joonatan, tai oikeastaan englanninkielisestä versiostaan Jonathan Livingston Seagull. Mitäpä sitä pimittämään, eihän se mikään salaisuus ole. Iholle tulee lentävä lokki ja teksti: "The gull sees farthest who flies highest".
Tuo kirja on merkinnyt - ja merkitsee - mulle paljon henkilökohtaisella tasolla. Siinä puhutaan vapaudesta kirjaimellisella ja temaattisella tasolla juuri siten, kuin itsekin ajattelen. Se on aika filosofinen teos ns. yksinkertaisten kehysten sisällä, ja se on antanut paljon. Tuttu opushan tuo on varmaan monelle.

Mutta se ei ollut tuttu ihmiselle, jolle tuosta tatuoinnista kerroin. Siispä hän etsi kirjan käsiinsä ja alkoi heti lukea sitä - vain siksi, että kerroin sen olevan tärkeä itselleni. Yöllä sain viestin: "I´m halfway through that book, it´s good, I think. For me at the moment you´re like my flying."

Awwwww - ette varmaan ikinä arvaa, kestä on kyse. x)


Yöbiisi  14

Green Dayta on taas viime aikoina tullut kuunneltua aika huimasti. Hjyvää musikaa. Warning! Sitä saatetaan kuulla myös pikkujuhannuksessa lauantaina - Flogging Mollyn ohessa, kjäh kjäh. x)

Green Day - Basket Case

Do you have the time
To listen to me whine
About nothing and everything
All at once
I am one of those
Melodramatic fools
Neurotic to the bone
No doubt about it

Sometimes I give myself the creeps
Sometimes my mind plays tricks on me
It all keeps adding up
I think I'm cracking up
Am I just paranoid?
Or I'm just stoned

I went to a shrink
To analyze my dreams
She says it's lack of sex
That's bringing me down
I went to a whore
He said my life's a bore
So quit my whining cause
It's bringing her down

Sometimes I give myself the creeps
Sometimes my mind plays tricks on me
It all keeps adding up
I think I'm cracking up
Am I just paranoid?
Uh, yuh, yuh, ya

Grasping to control
So I better hold on

Sometimes I give myself the creeps
Sometimes my mind plays tricks on me
It all keeps adding up
I think I'm cracking up
Am I just paranoid?
Or I'm just stoned


Paha minä  4

Mitenköhän sitä oppis kärsivällisemmäksi ja vähän hitaammin nollasta sataan kiihtyväksi...? Tuli taas liiallisella hätäilyllä ja kiivailulla sanottua jotain, mitä ei olisi tarvinnut sanoa jos olisin malttanut mieleni edes hetken. Yks ihminen on kauheen kultainen, ja mä vaan kiihkoilen syyttä vain siksi, että itsehillintä ja kärsivällisyys on luokkaa nolla. No, onneksi tämä kyseinen väärinkäsitys tuli jo setvittyä.

Asiasta viidenteentoista: Jos mä kerron ottavani tatuoinnin liittyen yhteen henk.koht. tärkeään kirjaan, tatuoinnin, johon tulee kirjan tarinaan liittyvä kuva ja lainaus kyseisestä opuksesta, niin kuinka moni menisi etsimään sen kirjan käsiinsä vain siksi, että saisi tietää jotain ajatuksistani? Niinpä, ei kovinkaan moni. Joku kuitenkin, ja täytyy todeta, että otan tuommoisen järjettömän paljon suurempana kohteliaisuutena kuin yhdenkään ulkonäkökehun tai vastaavan.


Maailma on mun  10

Shit, ei pitäis viettää aikaa ton yhden ihmisen kanssa, joka jatkuvasti pyörittelee mielessään omaa persoonaansa ja elämäänsä joka kantilta ja joka kulmasta katsoen. Se meinaan on tarttuvaa! Olen jo miettinyt, mitä olin ja mitä olen ja mitä tulen olemaan ja miksi olen ollut sitä mitä olin ja miksi olen nyt mitä olen ja miksi mahdollisesti tulisin olemaan sitä mitä ehkä tulen olemaan - puhumattakaan siitä, missä olin, olen ja tulen olemaan! *sekoaa*

Parasta on kuitenkin se, ettei tiedä. Kaikki on niin avointa ja rakastan sitä. Mulla on taas se ihana tunne, että voi tapahtua mitä vaan.
*Semisti ja ihan vähäsen salaa toivoo, että elokuun loppu tulis pian*

Maailma on sun

"Kasvaa vuosien paino
meidät pian alleen musertaa
käy jalkoihin tyly asfaltti
unet ohuiksi kuluttaa
Jengi pelaa vaan aikaa
niil on liikaa mistä valita
ei kukaan huomaa
et kaikki on selvää
jos vain osaa katsoa

Anna tuulen puhdistaa
nostaa helmoja
heittää hiukset sekaisin
kevätmyrskyn kastella
mekko liimata kiinni vartaloos
niin olet kaunis
kaunis
ja maailma on sun

Nosta kasvot ylös sateeseen
katso lintujen lentoa
ne ei kylvä
ei ne satoa korjaa
mut niil on tarpeeks kaikkea
Kiivetään kukkulalle
sieltä näkee ohi kaupungin
niin sä muistat mistä tullut oot
ja minne palaat takaisin*

Anna tuulen puhdistaa...

Joskus tuntuu että ajan pyörteet
kiskoo meidät mukanaan
avaa sylisi mulle
näin maailma saa ohi virrata
Sun aika on kukkaan puhjeta
kohti taivasta kurkottaa
juuret viimein kylmän kiven murtaa
jos ymmärtää odottaa

Anna tuulen puhdistaa"

(*Jos palaan. :P)

Mä oon niiiiiiin lähdössä, lähtökuopissa jo! Joko saa mennä?


Wet dreams  10

Just eilen mietin, etten ole vähään aikaan nähnyt märkiä unia. No, viime yönä näin. Ja se oli niiin hyvä! <3 Näen yleensä todella kummallisia unia ja siksipä seksiunetkin on useimmiten niin outoja, ettei niistä oikein voi edes nauttia, mutta nyt oli toisin. Ainoa miinuspuoli oli se, että se tosiaankin oli vain uni eikä totta. Hyvin Harmillista.

Mutta jotain Hyvin Hekumallistakin: tj 7! Viikon päästä ei tarviikaan enää nähdä unia asian tiimoilta. :P Ainoa, mikä mua arveluttaa on se, miten ihmeessä pystyn pitämään näppini erossa siitä tyypistä sen aikaa, kun ajan Tampereelta Turkuun. Esitin saman retorisen kysymyksen miehelle itselleen, ja se sanoi miettineensä samaa, mutta totesi sitten, että ainahan me voidaan pysähtyä. Ja lisäsi: "We will never get to Turku". x)


"Sun täytyy mennä..."  13

Sillon kun mulla oli olevinaan kaikki - ainakin ulkopuolelta katsoen ja ainakin useimpien mielestä - rakastavaa kihlattua, opiskelupaikkaa ja omistusasuntoa myöten, silloin sanoin ison stopin ja luovuin siitä kaikesta. Jätin kihlatun, vedin sormuksen sormesta, luovuin opiskelupaikasta ja muutin Helsinkiin, pois yhteisestä asunnosta, joka sitten myöhemmin myös myytiin. Olihan se iso muutos, ja kaikki vielä kerralla, mutta jotenkin se näytti järkyttävän kaikkia muita enemmän kuin itseäni. Osittain tietysti siksi, että omassa päässäni olin jo ajatellut asiat selviksi ja toimijana toki tiesin, mitkä tunteet mut noihin ratkaisuihin ajoi. Muuthan eivät ajatuksiini päässeet ja muille tuo kaikki tuli melkoisena yllätyksenä - myös kihlatulle, vaikka olinkin yrittänyt asiasta puhua jo aiemmin.

Silti tiedän, että siinä oli muutakin. Monien mielestä luovuin niin paljosta, monien mielestä luovuin hyvästä elämästä ja monien mielestä myös tein kourallisen isoja virheitä. Jotkut tulivat jopa suoraan ihmettelemään, olenko järjiltäni, kun jätän "hyvän miehen ja samalla lupaavan tulevaisuuden".
Tavallaan ymmärrän nuo reaktiot, tavallaan en. Ymmärrän sen, että ihmiset olivat huolissaan siitä, tiedänkö varmasti, mitä olen tekemässä, olenko ajatellut asiat loppuun asti. Mutta sitä en ymmärrä, että niin monen mielestä tasainen elämä hyväksi todetun kumppanin kanssa hyvän opiskelupaikan kera olisi ollut ehdoitta se paras ja kannatettavin ratkaisu. Mitä sitten, jos rakkaus olikin muuttunut intohimottomaksi toveruudeksi (omalta puoleltani) ja mitä sitten, jos olinkin kasvanut irti tästä ihmisestä, enkä kokenut meillä olevan minkäänlaista yhteyttä? Mitä sitten, jos koinkin olevani aivan väärässä koulussa, ja lähinnä ahdistuin silloin, kun olisi pitänyt innostua? Olihan käsissäni sentään mies ja opiskelupaikka! Kai mun olisi pitänyt olla onnellinen, mutta kun en ollut.

Joten jätin kaiken, kävelin pois ahdistavasta tilanteesta, antauduin itsenäisyydelle ja yksin olemiselle, palapelielämälle ja epävarmuudelle tulevaisuudestani. En elänyt elämääni onnellisena loppuun asti (koska olen yhä tässä), mutta tulin onnellisemmaksi, paljon. The End.

...tai ei sittenkään. Nyt olen tilanteessa, joka ihan vähän muistuttaa tuota kerran elettyä. Viime syksynä sain työmahdollisuuden, jota olin toivonut hartaasti ja pitkään. Tartuin siihen ja tein koko syksyn, talven ja alkukevään onnellisena sitä, mitä eniten halusin. Kesää koskevien hyvien uutisten jälkeen mielessäni petasin itselleni lähitulevaisuutta samoissa merkeissä, samalla opiskellen. Jonkin aikaa näin lähitulevaisuuteni Turussa - kunnes en enää nähnytkään. Sillä pikkuhiljaa rintakehässä alkoi tuntua ahtaalta, kuin se olisi hiljalleen täyttynyt ilmasta. Päässä alkoi häilyä etäisiä ajatuksia lähtemisestä. Mieli lensi yhä useammin jonnekin kauemmas. Painiskelin epämääräisen ahdistuksen kanssa aivan niin kuin tuolloin kerrankin, aina siihen asti, kunnes kaikki konkretisoitui ja tajusin, että mentävä on, koska jäädäkään en voi.

Eli mikä on yhteistä näissä tilanteissa? Se, että taas luovun, jätän taakseni asioita, joista kaiken järjen mukaan olisi hyvä pitää kiinni. Ero vain on siinä, että nyt tavallaan haluaisinkin pitää kiinni. Viime kerralla ahdisti läsnäolevat asiat, nyt ahdistaa aika, paikka ja oleminen. En haluaisi luopua siitä, mitä niin toivoin. Mutta vahvempana tunnen halun lähteä, ja niin teenkin, oli se järkevää tai ei. Tunne ohjaa, enkä voi kahlita sitä.

Ehkä siis menetän jotain, jota tavoittelin kovasti. Ehkä saan sen takaisin, ehkä en. Mutta ehkä lähteminenkin antaa jotain, mitä en osaa edes odottaa. *Heittäytyy*


Irlannin miitin houkutuslintu  15

Sain tänään vahvistuksen Galwaysta, eli mulla on siellä asunto tiedossa 31.8. alkaen. \o/ En tietenkään toivo, että Suomen ihana kesä sujahtaa liian nopeasti ohi, mutta kyllähän toi lähteminen kutkuttaa enemmän kuin paljon. Italia on tainnut tosiaankin kohdata voittajansa - rakastuin Irlantiin ensisilmäyksellä viime syyskuussa, ja kaikki kolme reissua ovat vain voimistaneet tunteitani. <3 En tiedä mikä siinä maassa on, varmaankin vähän kaikki: avoimet ihmiset, luonto, maisemat, tietynlainen kotoisuus ja rentous. Irlannissa tosiaankin kaikki on "ei niin justiinsa" ja se sopii mulle oikein hyvin, koska olen itsekin valtavan kaukana täsmällisyydestä. "Ei niin justiinsa" -eloa olen tässä viettänytkin jo nämä 22 vuotta, joten kiva päästä jatkamaan sitä samanhenkiseen maahan. :)

Niin että ketkä lähtee ulkomaan miittiin mua ja Irkkulaa kahtelemaan? Houkutukseksi muutama kuva Galwaysta:

[URL=http://www.ucs.mun.ca/~brianl/personal/images/ireland2000/images/galway.jpg]Keskusta[/URL]

Taloja

[URL=http://www.iolfree.ie/~irish_zen/pics/galway_dojo_outside_2.JPG]Vettä[/URL]

Galway kokonaisuudessaan

Ja tossa vielä lähialueiden maisemia:

Galway Countryside

Rantaviivaa

Galway Bay

Cliffs of Moher

Inishmore (Aran-saari)

Niin että ketkä lähtee? :P


So sorry  12

Anteeksi Elisan asiakaspalvelija, että murisin sinulle äsken. Olit ihan ystävällinen etkä edes (kovin pahasti) hangoitellut vastaan selvittäessäni yhtiöstänne johtuvia laskutusongelmia sekä sitä, miksei entisen nettiliittymäni irtisanomisilmoitusta ollut kirjattu ylös. En ehkä olisi saanut taas kiihtyä sillä tavalla, puhua niin tiukkaan sävyyn ja syyttää teitä "mokailusta joka asiassa".

Yritä ymmärtää, että ainaisen yli varojensa elämisestä johtuvien rahaongelmien kanssa painivalle neitokaiselle ajatus ylimääräisistä kuluista vain on sietämätön etenkin silloin, kun ne eivät johdu omasta huolimattomuudestani. Myönnettäköön silti, ettet sinäkään asiaan syypää ollut, vaikka yhtiötänne satuitkin äsken edustamaan. Ja myönnettäköön, että olisin voinut esittää asiani kiltimminkin.

Saanko anteeksi?