Cityparin elämää

...herään krapulaisena ja vapisevana luultavasti oman kotini lattialta muutaman muun cityläisen kera. Sunnuntaiahdistus ehtii ehkä hiipiä mieleeni ennen kuin tajuan, että tänään ei kannata masistella, koska tänään Suomen pölyt - niin vertauskuvalliset kuin kirjaimellisetkin - jäävät taakse yhdeksäksi päiväksi. Irlanti kutsuu. \o/

Reissu koittaa siis ihan pian. Vaikea uskoa, että nyt ollaan jo tässä vaiheessa kevättä. Mutta en valita! Siitä reissusta nimittäin alkaa taas elämä. Ja kesä. KESÄ!!!

Kai kesän saa aloittaa jo huhtikuussa jos tahtoo? Aloitan omani kyllä ilman lupaakin. Hah!

Pidemmittä puheitta:

Y = Yöt

Olen yöihminen henkeen ja vereen, ja no, iltaihminen kanssa. Aamut eivät ole allekirjoittanutta varten, silloin jumittaa, väsyttää ja on tokkurainen fiilis. Iltaisin ja öisin sen sijaan olen parhaimmillani ja terävimmilläni. Niinä ajankohtina jaksan tehdä töitä, kuntoilla, jutella, lukea, juhlia, mitä vain - vaikka aamuun asti. Keväisin ja kesäisin on parhautta lenkkeillä keskiyöllä, ja milloin tahansa olen valmis tanssimaan ja juhlimaan läpi yön. Myös esimerkiksi hyvä keskustelu tai kirja kantaa helposti pikkutunneille ja pidemmällekin. Lähes joka yö tuleekin valvottua ainakin kahteen asti. Ei vain malta mennä nukkumaan ja tuhlata siihen tämän ihmisen parasta aikaa.

Raikkaissa kevätöissä, lämpimissä kesäöissä, synkissä syysöissä ja hiljaisissa talviöissä vain on sitä jotain. Tarviin sitten joskus miehen, joka ei usean edeltävän tavoin ole iltauninen. Tässä asiassa tarviin kaltaiseni.

Edit: Ei sittenkään ihan kaltaistani, kiitos, vaan vähän yöunisempi, jotta mulle jää myös sitä luksusyöaikaa yksin. Tää on tarkkaa kattokaas! :D

Hassua, että nyt on viikonloppu. Ei ehkä voisi olla enää yhtään vähempää lauantaifiilistä. Tämä siksi, että eilen neljän-viiden maissa kun valtavirran työt tältä viikolta loppuivat, mulla ne vasta alkoivat. Oli siis töitä eilen, tänään ja huomennakin on. Yhteensä en joudu raatamaan kovin montaa tuntia, mutta rahaa onneks silti tulloo ihan riittämiin. Laskeskelin "tuntipalkkaa" näille päiville ja onhan se ihan makoisa. Hyvä niin.

Nämä pari päivää ovat olleet aika lapsirikkaita. Eilen olin eräässä kerhossa, tänään Lasten yliopiston avajaisluennolla. Muksuja oli siellä reippaasti yli 400, ja paikalla mediat meistä YLEen ja Hesariin. Olihan se ihan kiintoisaa kyllä, ja hauskaakin. Ja vaikka sen jälkeen tuli istuttua koneen ääressä naputtamassa tuokio jos toinenkin, ei se juuri puuduttanut vaikka kaikki ainekset keskittymisvaikeuksiin olisi kyllä ollut erään seikan vuoksi. Hyvä tämäkin.

Sitten näin kaukaa, takaapäin yhden ihmisen, jonka tunnistin heti. En edes tiedä, mistä. Ehkä jalkojen asennosta, ehkä käsien liikkeestä. Mutta hätkähdytti se, miten jonkun, jonka kanssa on joskus ollut suht` läheiset välit, voikin tunnistaa heti ilman mitään varsinaisia merkkejä. Etenkin, kun ne välit olivat läheiset melko lyhyen aikaa. Kaipa ne, jotka päästää yksityiselle reviirilleen sitten vain piirtyvät muita tarkemmin jonnekin näkömuistin soraiseen maaperään. Tiedä häntä.

Jossain cityn ketjussa kysyttiin joskus, mikä on kauneinta, mitä sinulle on sanottu. Vastasin siihen kerran, toisenkin. Jälkimmäisellä kerralla vastaukseni oli "Älä mee". Ja allekirjoitan sen edelleen. Mitkään lepertelyt ihastuksesta tai rakkaudesta eivät ole purreet niin kuin tuo. Sillä puhe voi olla tyhjääkin, mutta noilla sanoilla on merkitys. Älä mee on pyyntö, jolla on tarkoitus - joku haluaa että jään. Joku haluaa sitä siksi, että kanssani vietetty aika merkitsee jotain, että minä merkitsen jotain. Siksi se on kaunista.

Tässä lisää kauneutta tuon lauseen hengessä:
http://www.youtube.com/watch?v=U-Sxbe5C45s

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit - Älä mee

"Sul on kauniit kasvot, sul on terävä pää
punaiset hiukset ja sun silmistäs nään
etten oo ensimmäinen joka pyytää sun mukaan
Ja mul on likanen paita ja liian vähän rahaa
mä oon istunut niin kauan, hei mul on aikaa
jäisit kun mä pyydän mua kuuntelemaan

Siit on aivan liian kauan kun mä viimeksi
pyysin jotain näin
Siit on aivan liian kauan kun mä viimeks
näin noin kauniit kasvot mun edessäin
Mä tiedän sä oot menossa mut hetkeks aikaa istu
ja kuuntele mua kun mä pyydän
Älä mee vielä, älä mee, hetkeks aikaa jää
älä mee vielä, älä mee, hetkeks aikaa
hetkeks aikaa jää"

Osaan tuosta voin sitä paitsi samaistua, enemmänkin kyllä laulun kohteeseen.

"Minä olen tehnyt mitätöntä virkaa,
Kuljettanut kaihon Föriä ja lauttaa."

Tänään sillä oikeallakin tuli taas ajettua. Oli ensimmäinen ajo tänä keväänä - viimeksi ylitin Förillä joen lokakuussa. Ja tänään oli paras mahdollinen sää astua sen kyytiin, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lokit kirkuivat. Meinasin ensin kävellä satamaan asti, mutta päätinkin sitten avata kevään Föri-kauden tässä ja nyt, tai pikemminkin siinä ja silloin. Hyvä päätös.

Mietin kävellessäni niitä lukuisia kertoja, joina olen kulkenut Aurajokivartta pitkin, yksin tai jonkun kanssa. Viimeisen vuoden aikana aika useasti jonkun kanssa, joskin ihan lähikuukausina enemmän yksin. Viime keväänä kuljin jokirantaa pitkin P:n kanssa, kesällä R:n kera, syksyllä puolestaan kävelyseuranani oli O. Heitä ennen jokivarren reittejä tuli kulutettua J:n kanssa, pitkään. Ja ennen J:tä V:n, toisen J:n, M:n, S:n...ja niin edelleen.

Tänään mieleni juolahti, että onpas hassua, ettei kellään noista miehistä ole samaa nimeä. Vaikka eihän siinä kai mitään hassua edes ole.

Ei hitto mitä unia. Vehtasin naisen kanssa, joka oli välillä yhtä aikaa äitini ja joku vieras, välillä taas joku muu lähisukulaiseni ja välillä täysin tuntematon. Ja sillä naisella oli pippeli. Sekstailu tapahtui vanhempieni sängyssä muutaman muun ihmisen läsnäollessa. Olin itse vähän epäileväinen koko session suhteen, mutta tämä näinen kävi allekirjoittaneeseen erittäin kuumana. Sillä oli melkoinen seisokkikin. Huh...

Oho, onpas tää jäänyt. Mutta jatketaan X:llä:

X = X-herra eli herra X (ookoo, pientä huijausta, mutta se salittakoon)

Herra X on siis mies, jota elämässäni ei ole, ja jota en tällä hetkellä edes kaipaile. Tiedän kuitenkin, että jossain vaiheessa sellainenkin olisi varmaan oikein kiva saada, ihan jopa pidemmäksi aikaa kaiketi. Ja jostain kumman syystä - täysin perusteettomasta sellaisesta - uskon, että semmoisen vielä saankin. En mitenkään kovin tietoisesti asiaa ajattele, mutta joku ihmeellinen luotto mulla on siihen, että tulen vielä törmäämään ihmiseen, joka ei ahdista pidemmälläkään aikavälillä. Ihmiseen, joka ei nosta mua jalustalle (ainakaan kauheasti :D) ja joka antaa tarpeeksi vastusta luonnolleni. Ja ihmiseen, jonka sana- tai pikemminkin tunnevarastoon kuuluu intohimo yhtä vahvasti kuin omaani.

Sellainen on herra X, jota en vielä halua, mutta jonka uskon olevan olemassa ja vieläpä astuvan joskus elämääni. On helppo olla, kun on kaikessa hulluudessaan onnistunut istuttamaan päähänsä tällaisen kuvitelman. x)

Onhan noita testejä, mutta kerrankin tuli 100% totuudenmukainen tulos! Olen siis Muumeista Pikku Myy:

"You are a curious bastard, and a real sneaky one... usually you get what you want. You like trouble and hate snobbiness... You rock!"

Joka väittää tulosta vääräksi, ei tunne meikäläistä. Hehee. x)

Maalasin yöllä varmaan piruja seinille, kun totesin olevani niin urpo tietokoneiden kanssa, että ongelman sattuessa en osaa muuta kuin pahentaa tilannetta. Nimittäin kun aamulla heräsin ja yritin käynnistää koneen työjutun viimeistelyä ja lähettämistä varten, ei kone suostunut toimimaan. Kai se periaatteessa käynnistyi, mutta päästi vain kolme kummallista piippausta ja piti itsepäisesti näytön mustana. Tämä tapahtui useita kertoja ja sai allekirjoittaneen muun muassa kiukuttelemaan ääneen, repimään hiuksiaan ja tiuskimaan juuri silloin soittamaan erehtyneelle ihmiselle. Vitutti aivan armottomasti, sillä tiesin, että juttu pitäisi saada eteenpäin mahdollisimman pian. Joku rauhallisempi yksilö olisi varmaankin antanut asian olla hetken aikaa, mutta minäpä hypin seinille ihan antaumuksella - kunnes kone tunnin sisällä alkoi taas toimia entiseen tapaan. Niinpä niin. Mistäköhän sitä kärsivällisyyttä voisi ostaa?

Sellaiselle ominaisuudelle olisi nimittäin tilausta - mut kun on ilmeisesti unohdettu kokonaan silloin, kun sitä jaettiin. Kaiken pitäisi aina tapahtua tässä ja nyt, välittömästi. Olen surkea odottamaan. Tämä koskee niin tällaisia ongelmatilanteita kuin vaikkapa reissujen ja muiden kivuuksien odottelua. Kaupassa matelevien mummeleiden perässä kulkeminen on yhtä tuskaa, ja hermo menee myös jos joku on verbaalisesti hidas, eli siis jaarittelee eikä meinaa päästä itse asiaan. Tämä oli exässä se piirre, joka ajoi allekirjoittaneen hulluuden partaalle lukemattomia kertoja. Myönnän syyllistyneeni monesti exän aloittaman jutun jatkamiseen vain siksi, että hänen kertomanaan se eteni mielestäni liian hitaasti ja eksyi välillä pääpointistakin.

Joo, olen varmaan aika ärsyttävä.

"Useimmat lokit eivät viitsi opetella lennosta
muuta kuin sen alkeet:
kuinka rannalta pääsee hakemaan ruokaa
ja palaamaan takaisin.
Useimmille lokeille lentäminen ei ollut pääasia,
vaan syöminen.
Mutta tälle lokille syöminen ei ollut pääasia,
vaan lentäminen."

(Richard Bach, Lokki Joonatan)

Niin. Onneksi tiedän lajitoverin, ainakin yhden.