Pakko sanoa: Vittu mikä aamu. Piti olla kahdeksalta juttukeikalla, mutta heräsin 07.52. En käsitä; olin painanut puoli seitsemältä soineen herätyksen pois ja kännykä löytyi sängystä altani. Se oli vielä ihan tärkeä keikka, päätoimittajan mulle nakittama, enkä mä tietenkään ehtinyt sinne ajoissa. Kiitän Jumalaa, buddhaa, Äiti Maata ja Allahia siitä, että kaverini oli paikalla erään opintojutun takia ja raapusti siis mulle muistiinpanoja siihen asti, että itse ehdin paikalle (n. 40min myöhässä...). Myöhästymistä lisäsi se, etten tienntyt tarkalleen keikan olinpaikkaa ja niinpä ajoin pari kertaa sen ohi ennen kuin viimein löysin tieni sinne hengästyneenä ja hikisenä. No, saan kuin saankin siitä jutun aikaiseksi, kiitos tuon ystäväni ja jostain käsittämättömästä sopukasta putkahtaneen cooliuden, jonka ansiosta kykenin esittämään jopa ihan fiksuja kysymyksiä aiheesta, josta pidetyn esitelmän aikana nukuin tyytyväisesti kotona.
Keikan jälkeen ajoin auton kotiin, otin pyörän ja poljin töihin, koska matka on lyhyt enkä jaksanut etsiä parkkipaikkaa. Mutta! Unohdin autuaasti nuo muistiinpanot autoon ja huomasin asian vasta töihin saavuttuani. Ei auttanut muuta kuin tehdä uusintareissu pyörällä kotiin ja takaisin niitä noutamaan. Mennessäni huomasin myös, että olin jättänyt pyörän lukitsematta. Pyöriä katoaa tältä kadulta ihan hyvää tahtia jos niitä ei lukittu, joten onneksi huono-onnisuuteni ei sentään ulottunut niin pitkälle että pyöräkin olisi vielä viety.
Nyt olen taas töissä, enkä taida uskaltaa liikahtaa huoneestani mihinkään. Tosin kai onnistun täältäkin käsin vielä sähläämään jotakin oleellista. Onkohan aivoissani tapahtunut jokin merkittävä nyrjähdys yön aikana?
