Cityparin elämää

Harvinaista, nukuin hyvin. Ja tuo nukuttu yö lievitti vähän aggressioita jotka se eilinen stalkkeritapaus nosti pilviin. Kyllähän mua edelleen vituttaa moinen toiminta, mutta lähinnä nyt vain halveksin sitä ihmistä. Tosin edelleenkin aion selvittää tyypin henkilöllisyyden ja julkistaa sen sitten aivan kaikille. Täytyy myös selvittää, onko tosiaan laitonta laittaa lähettäjäksi toiselle ihmiselle kuuluva sähköpostiosoite. Sillä jos on, tämä pikku stalkkerini on pulassa. Hahaa, melkein toivon sitä!

Noin muuten lauantai on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Kunnon unet saavat ihmeitä aikaan ja nyt onkin ihan uudestisyntynyt olo. Paitsi että se olo katoaa jonnekin kun katson tuota keittiön tiskivuorta ja muutakin sotkua. Huoh, siivota täytyy. Mitähän muuta sitä tänään tekisi? Vähän mietin, että leffaan voisi mennä, mutta saa nyt nähdä. Voi olla myös että tyydyn lusmuilemaan kotona, käymään lenkillä ja menemään vanhemmille saunaan. Saa nähdä.

Ja sitten se O:kin pitäisi nähdä jossain vaiheessa. Sovittiin eilen että puhutaan asioista, koska kumpikin on tähän mennessä vaiennut fiiliksistään. Stalkkerini varmaan luuli saavansa eilisellä toiminnallaan välirikon aikaiseksi, mutta sehän nyt toki on hiukkasen häiriintynyt luulo. Aikuiset ihmiset kun tosiaankin puhuvat keskenään tällaisissakin tilanteissa eivätkä katko välejään jonkun psykon tekosien perusteella. Eikä tuo tapaus meihin vaikuttanutkaan. Tai no, vaikutti, mutta ainoastaan siten että puhumme nyt asioista joista muutenkin olisimme puhuneet lähiaikoina. Tuo nyt ehkä vähän aikaisti sitä keskustelua, mutta väliäkös sillä. Luulenpa, että siitä keskustelusta voi seurata jotain hyvääkin. :) Eikä O kuulemma ole yhtään vihainen mulle eikä eilisen perusteella tahdo lopettaa tapailua. Fiksu mies.

Tiskaamaan -->

Äh. Uhraan ihan liikaa ajatuksia sille, kuka lähetti O:n työsähköpostiin linkin tähän blogiin. Siis mietin, kuka perkele se oli. No, eipähän kenties tarvitse miettiä kovin kauaa, sillä teen kyllä kaikkeni selvittääkseni asian - ihan vaikka kiusallani. Onneksi on tarvittaessa vaikka huippu-atk-ihmeitä käytössäni vanhempien työpaikkojen kautta. Haluan todellakin tietää, kuka tuo elämätön stalkkeri on.

Mietin sitä, että on hyvin todennäköistä, että kyseessä on joku joka tietää mut IRL. O:n tutut kun eivät ole edes nähneet mua eivätkä muutenkaan tiedä musta mitään. Ja jotenkin en jaksa uskoa, että joku ihan ventovieras olisi asian takana. Siihen en keksi motiivia, enkä käsitä, kuinka joku muka olisi saanut selville O:n sukunimen ja työpaikan ihan noin vain. Ja sen tiedän, ettei kyseessä ole ketään lähipiiristäni; siis niistä IRL-kavereistani joille tuosta tapailusta olen kertonut. Jää jäljelle joku ei-niin-hyvä tuttu, jolla joko on jotain hampaankolossa mua kohtaan tai joka jostain syystä tahtoo viilentää mun ja O:n välejä. Joku, joka olisi jotain kautta saanut tietää tapailustamme. Aika moni on veikannut että kyseessä on joku mies jolle olen antanut pakit, eikä se toki mahdoton vaihtoehto ole. Siinä tapauksessa jäljelle jää muutama vaihtoehto, joiden välillä voin arpoa kunnes totuus selviää. No, voi se olla joku muukin.

Inhottaa vain tämä tunne, että joku haluaa ensinnäkin sorkkia elämääni, ja vielä tällä tavoin. Ei mahdu omaan käsityskykyyni se, miten kukaan jaksaa. No, kuten todettua; jollain ei ole elämää eikä sen enempää mielenterveyttäkään.

Hei sinä stalkkeri, joka lähettelet tapailemani ihmisen työsähköpostiin linkkejä häntä koskeviin blogimerkintöihini: Tajuatko, miten helvetin säälittävä olet? Tuollainen toiminta lähentelee jo sairaalloisuutta, ellei jo ole sitä. Sanoisin "Hanki elämä!" ellei "Hankkiudu hoitoon!" sopisi paremmin sinulle. Tongit siis esille tapailemani ihmisen nimen ja työsähköpostiosoitteen ja sitten lähettelit tuollaista postia; helvetin psykoa! Ja tajuatko, ettet tuolla tavalla pysty rikkomaan yhtään mitään? Katsos kun aikuisilla ihmisillä on tapana puhua keskenään eikä elää jonkun perkeleen sairaan stalkkerin sabotointiyritysten mukaan. Herää tähän maailmaan, tai mene pehmeiden seinien sisään jos et osaa elää tässä yhteiskunnassa!

Miten olla lojaali läheiselle ja tehdä silti oikein? Ja mikä on oikein?

Miks mä aina haalin itselleni juttuaiheita joihin täytyy saada lääkärin kommentti vaikka tarkalleen tiedän, miten helvetillistä on yrittää saada kiinni niitä lääkereitä? Masokismia kai. Tosin tällä kertaa idea ei ollut omani, mutta kohdalleni se silti ropsahti. Nyt olen parin päivän ajan soitellut ja viestitellyt lääkäreiden perään mutta eipä vaan ole vieläkään irronnut yhtään mitään. Vittumaisinta on se, kun jo kertaalleen saa sovittua esim. puhelinajan, ja sitten se tohtori ei vastaakaan. Näin kävi taas eilen. Toki tiedän että niillä on kiireitä ja etteivät ne kiusakseni noin toimi, mutta turhauttaa silti. Äsken soittelin taas yhteen lääkärikeskukseen ja mua yhdisteltiin eri ihmisille niin kauan että sain kyllästymiseen asti selittää saman asian. Ja lopputulos oli se, että mua pyydettiin soittamaan yhden jälkeen uudelleen kun paikalla kuulemma on joku toinen lääkäri. Joo, ei ole kovin optimistiset odotukset. Luultavasti saan taas roikkua pitkän tovin puhelimessa hyötymättä siitä rahtuakaan.

Ehkä pitäisi hommata jostakin sellainen kiva hovilääkäri, joka olisi aina valmis vastaamaan kysymyksiini.

Kehtaanko edes myöntää... Jotenkin tykkään James Bluntin biisistä `1973`. Se varmaan soi radiossa aika paljon, mutta nyt kun en ole kuunnellut radiota, ei kyseinen biisi ole alkanut ärsyttää. Usein tuon tyyppiset ovat kyllä alusta asti aivan paskoja, mutta jostain syystä tämä ei. Sanoitus nyt on mitä on, mutta tuon sävelessä ja tulkinnassa on aavistus jonkinlaista surumielisyyttä mikä kai sitten vetoaa allekirjoittaneeseen. Ja kai Bluntin persoonallinen äänikin vetoaa juuri tässä biisissä. En tiedä. Mutta yllätyin itsekin kun huomasin tykkääväni tästä.

http://youtube.com/watch?v=A7Cd5LwV6eg

Tosin tuo varmaan kuluu nopeasti puhki ja saavuttaa sitten sen ärsytystason.

Johtuuko sitten siitä lyhyestä yöstä vai mistä, mutta tänään on ärsyttänyt vähän kaikki. Työkaverit, työt, osa cityläisistä, minä itse... Tällä hetkellä harmittaa suunnattomasti se että pian täytyy lähteä opintojen alkuinfoon yliopistolle. Teinikieltä käyttääkseni: EVVK. No, pakko sinne kai siltikin on mennä, jottei mene mitään tärkeää ohi korvien. Se kestää pari tuntia - toivottavasti en nukahda sinne. Sen jälkeen voisin tulla kotiin vaihtamaan vaatteet ja suunnata sitten lenkille. Veikkaanpa, että juokseminen saattaisi poistaa ylimääräiset höyryt ja ehkä toisi paremman mielen. Sellainen vaikutus sillä ainakin yleensä on.

Lenkin jälkeen aion ottaa suihkun, ja käpertyä sitten sohvalle tai sänkyyn kirjan ja teemukin kanssa. *Haavailee*
No, ensin pitäisi kai hoitaa se opintojuttu pois alta. Huoh.

Hitto mikä yö oli taas. Menin puoli kahdentoista jälkeen sänkyyn ja nukahdin onnellisesti miltei heti. Jossain vaiheessa heräsin ja katsoin kelloa: 00.20. Ja sitten en saanut enää unta. Olin siis nukkunut noin puoli tuntia! Mulle käy aina näin, silloin harvoin kun saan nopeasti unen päästä kiinni, nukun vähän aikaa kunnes herään enkä pysty enää jatkamaan untani. Tämä oli silti ennätys; yleensä kykenen sentään nukkumaan pari tuntia tai edes tunnin. Mutta puoli tuntia - naurettavaa! Yritin aikani nukahtaa mutta kun siitä ei vain tullut mitään, päätin lukea hetken. No, uneliaisuus ei saapunut sittenkään. Luin pari tuntia, sitten pyörin taas jonkin aikaa ennen kuin lopulta nukahdin. Ja aamuseitsemältä soi kello. Joo, kyllä väsytti.

Pakko mun on mennä sen unitohtorin juttusille. Ei tästä muuten mitään tule. Koko kesä meni neljän-viiden tunnin unilla (arkisin), ja valoisaan aikaankin se oli välillä vähän rankkaa. Nyt kuitenkin päivät pimenevät ja unen merkitys korostuu. En mä yksinkertaisesti jaksa tehdä töitä ja opiskella jos jatkuvasti nukun reilusti alimittaisia öitä. Viimeksi sain unitohtorilta nukahtamislääkettä joka kyllä toimi; söin sitä tietyn kuurin ja se tavallaan totutti elimistön nukahtamisprosessiin, sen jälkeen nukuin aika kauan kohtalaisesti ilman lääkettäkin. Ja kun tuo kyseinen liemi ei ole varsinaista unilääkettä; se ei koukuta eikä tee tokkuraiseksi, se vain auttaa nukahtamaan. Että sinänsä se on kyllä ihan turvallinen valinta. En vain ole saanut aikaiseksi käydä hakemassa reseptiä siihen. Toivottavasti se tehoaa yhä yhtä hyvin kuin viime kerrallakin.

Miks ihmisten pitää houkutella kanssaan viihteelle? En halua, en pysty enkä voi lähteä. Tai no, haluaisin kyllä, mutta on rahat aivan lopussa ja muutenkin pitäisi kyllä nyt vähän rauhoittua eikä laukata jatkuvasti jossain. Varsinkin, kun just keskiviikkona olin hihhuloimassa. Nyt jo kolme tyyppiä on kysellyt, josko lähtisin johonkin. Argh! Ei saa kiusata heikkoa luonnetta! Sain jo kertaalleen itseni kiinni perustelemasta itselleni sitä, miksi muka voisin ihan hyvin lähteä. En voi, enenen! Jos lähden, tuhlaan loputkin rahat, saan krapulan, lenkit jäävät väliin ja tulee taas elettyä epäterveellisesti. Eli siis siinä on pelkkiä huonoja puolia. Paitsi että tokihan mulla olisi hauskaa jos lähtisin; mulla on aina. Silti hauskuudella on nyt vähän liian kova hinta.

Olin torstaina, eilen ja vielä aikaisemmin tänäänkin ehdottomasti sitä mieltä, etten tosiaankaan lähde tänään mihinkään. Ei edes huvittanut, ja ajattelin viettää rauhallisen illan lenkkeillen ja leffaa katsoen. Mihin tämä järkevä ajatusmalli katosi? Kai siihen, kun ensimmäinen ihminen otti puheeksi viihteilyn. Miksi muka on niin vaikea olla yksi lauantai-ilta kotona, varsinkin, kun olen koko viikon ollut menossa? Äh. Pakko pysyä lujana. Ja mennä sinne lenkille. Ja katsoa se leffa. Ajattelin vuokrata The last king of Scotlandin. Siinä on sentään se ihana mies.

Tein typerän teon: Laitoin tiskit likoamaan. Saa nähdä, kauanko ne tällä kertaa likoavat. Päivän? Kaksi? Enpä tiedä, mutta tuo on ehkä tyhmintä mitä tiskeille voi tehdä, ainakin, jos tiskaajana olen minä. Jos alkaisin vain suoraan tiskata, se todella tulisi tehtyä, mutta tuo likoamaan laitto on vain hyvä tekosyy lykätä sitä inhottavaa hommaa. Koskaan vielä en ole hetken liottamisen jälkeen alkanut tiskata, vaan aina se on siirtynyt paaaljon eteenpäin. Ja silti tein sen taas.

Olkoonkin viikonlopun tuhlausta, mutta mä en aio tänään tehdä mitään ihmeellistä. Siivoilen, pesen pyykkiä, käyn ehkä mummia moikkaamassa. Illalla ajattelin mennä juoksemaan ja sitten mahdollisesti vuokrata jonkun leffan. Pääosin taidan olla yksin - se tekee nyt ihan hyvää.