Cityn kautta alkunsa saaneen parisuhteen ja sittemmin uusperheen arkea.
Nyt on vähän pakko saada kämppä kuntoon la 6.10. mennessä, sillä päätin pitää silloin tuparit. Olen jo kutsunut valtaosan ihmisistä ja aika moni kutsutuista näyttää olevan tulossa tänne silloin. Joten tuon tavaravuoren olis pikkuhiljaa aika kävellä pois valtaamasta puolta toisesta huoneesta. :)
Lueskelin muiden sivustojen blogeja ja törmäsin erääseen lainattuun tekstinkappaleeseen. Matkin ja liitän sen tähän, sillä paljon paremmin asiaa ei voisi ilmaista:
"Minä ihmettelen muuttumista elämässäni.
Olenko yhä se, joka olen ollut?
Minä opin päästämään irti ja kehittymään edelleen,
luopumaan tarkoin tietämisen pakosta
ja antamaan sijaa aavistuksille.
Joskus ihmettelen sitä,
mitä kerran olen uskonut,
ja kuinka olen elänyt
täysin vakuuttuneena ja itsevarmana.
Kun se kaikki minusta karisee,
kuka minä sitten olen?
Onko minussa olemassa ydin,
joka pysyy muuttumattomana?
Vai olenko syvimmiltäni se,
joksi alati muutun?
Minä ihmettelen muuttunutta muotoani
ja käsitän yhä syvemmin etten ole staattinen,
että ihmisen ei ole pakko pysähtyä paikoilleen.
Kasvu on mahdollisuus,
jonka voin valita."
-Ulrich Schaffer
Niin, oon vähän harkinnut tota. Kaverin kanssa puheltiin, josko joulun jälkeen mentäis sinne, ja nyt näyttäis siltä, että Ryanairin halvimmat lennot osuu uudenvuodenaatolle. Niinpä mietin, että jos sillon lähtis ja palailisi viikon jälkeen. Tuo menolento ois jo päivällä perillä, niin ehtis sitten kyllä hyvin vastaanottamaan alkavaa vuotta. :) Saa nähdä, mieluusti kyllä lähtisin.
Aina kun ajattelee, että lenkistä tulee paska, siitä tuleekin hyvä ja päinvastoin. Nyt onneksi odotin paskaa lenkkiä. Lähdin vasta hiukan ennen kymmentä juoksentelemaan ja kotiuduin tuossa vähän aikaa sitten. Jotain 70 min tuli laukattua, ja hyvää teki. Lenkki tosiaankin kulki ihan mainiosti, mitä nyt se oikea nilkka taas vähän reistaili ja alkuun pohkeita jumitti kun en pahemmin lämmitellyt niitä. Mutta siis henki kulki loistavasti koko lenkin ajan eikä sykekään noussut liian korkealle.
Oli ihan kivaa mennä tuolla yksin, mutta kyllä sitten pimeillä syrjäkujilla hiukan arvelutti. Sanon `arvelutti`, koska ei varsinaisesti pelottanut, mutta mielessä kävi, mitä kaikkea sielläkin olisi saattanut olla. Olinkin ihan tyytyväinen selviytyessäni takaisin ihmisten ilmoille. Kai se on ihan normaalia ja hyväksikin olla hiukan epäluuloinen kun tuolla naisena yksin kulkee, ja varmasti myös aikoinaan sattuneet ikävät mieskokemukset vaikuttavat siihen että mielikuvitus alkaa toisinaan laukata. Olen kuitenkin tyytyväinen että nyt taas illat pimenevät ja kylmenevät, sillä voi pukea enemmän päälle eikä juosta niin provosoivasti pienissä vaatteissa kuin kesähelteillä. Tiedän kyllä että esimerkiksi raiskauksissa harvemmin on kyse seksistä, eivätkä siis raiskaajat useinkaan valitse uhrejaan pukeutumisen perusteella, mutta eipä se tuulipukutuulamaisuus varmasti ainakaan tilannetta pahenna. No, menipä taas aiheen vierestä, kun tarkoitus oli vain kertoa onnistuneesta yöjuoksusta. :)
Huomasin myös että tuolla on täysikuu. Enpä siis taida nukkua kovinkaan hyvin. Eikä tämä nyt johdu siitä, että huomasin täysikuun, sillä kymmenet kerrat on käynyt niin että olen nukkunut vielä tavallistakin huonommin ja sitten jälkeenpäin vasta kuullut täysikuusta. Sanokaa mitä sanotte, mutta mua se tasan valvottaa, ja myös muita, esimerkiksi äitiäni. Kai pitäisi pikkuhiljaa kuitenkin mennä koittamaan, josko saisi nukuttua edes vähän...
Löysin terveysmuroja. Normimuroissahan ravintoarvo on aika lähellä nollaa, mutta näitä syödessään ei tarvitse potea niin huonoa omatuntoa: Kuitua on jopa 27 prosenttia! Muroiksi se on melko paljon. Proteiiniakin löytyy 14 grammaa sataa grammaa kohden. Rasvaa on aika vähän, rautaa paljon, energiaa jonkin verran vähemmän kuin tavallisissa muroissa. On sitä toki muroja terveellisempiäkin elintarvikkeita, mutta olen mä silti aika yllättynyt etenkin tuosta kuitumäärästä. Ja nuo vielä maistuvatkin ihan hyviltä olematta kuitenkaan liian herkullisia kuin eräät kauramurot joiden mussutusta oli vaikea lopettaa. Niissäkin kyllä ravintoarvo oli kohtalaisen hyvä, muttei silti lähelläkään tätä tasoa. Tykkään tehdä tällaisia löytöjä. :)
Niin, merkki on Kellogg´s Allbran Plus fiber-on-top.
Joskus suhteessa (ja kihloissa) olessani ihmettelin, miten miehet usein baarissa ja muuallakin kyyläsivät ekana sitä vasenta nimetöntäni ja pistivät heti merkille sormuksen. Joillakin se toimi karkottimena, joillakin magneettina ja joidenkin kohdalla se ei muuttanut mitään. Ihmettelin, koska en itse ollut koskaan toiminut niin; en katsellut ihmisten sormia mahdollisen sormuksen pelossa/toivossa. Luulin että kyseessä oli tapa, jota itse en myöskään tulisi koskaan tekemään, eikä mieleeni edes juolahtanut, että juuri olosuhteiden vuoksi en noin toiminut; seurustellessa ei juuri kiinnostanut, oliko joku mies kihloissa vai ei, ja ennen tuota kyseistä suhdettani olin niin nuori, etteivät ihannoimani miehet juuri olleet rengastettuja (teiniXkihloja lukuun ottamatta tietysti).
No, nyt, kun on tullut taivallettua sinkkuna lähes vuoden verran, huomaan itse tekeväni tuota ihan samaa; vaistomaisesti kiinnostavan miehen nähdessäni vilkaisen, näkyykö sitä sormusta. Eihän sormuksettomuus toki koko totuutta kerro, sillä voihan sitä toki seurustella ilman kihlojakin, mutta sillä tarkistuksella on ainakin helppo sulkea jotkut tyypit kokonaan pois. Jos sormessa on sormus, eipä tarvitse edes harkita juttusille menoa. Eikä siinä nyt toki enää mitään kummallista ole; kai on ihan normaalia katsastaa, onko tyyppi varmuudella varattu vaiko ei, kun kerran tuollainen merkki saattaa olla nähtävissä.
Juu, eipä tässäkään taas mitään sen kummempaa pointtia ollut. Kunhan tuli mieleen, kun äsken lounasostoksilla hauskannäköisen kassapojan käsiä vilkuilin. :D
Yöllä nukkumaan mennessäni iski ihmeen vainoharhainen olo. Olin koko ajan kuulevinani joitain kummallisia ääniä ja kuvittelin jo että asunnossani on joku ylimääräinen tyyppi. No, kaikenlaista kopinaa ja rapinaa kyllä kuuluikin, mutta sen taisivat aiheuttaa kanit tai sitten naapuri. Toki yölläkin tiedostin nämä todennäköisemmät vaihtoehdot, mutta siltikin mieli oli levoton ja mielikuvitus laukkasi villinä. Sain sitten kuitenkin lopulta nukuttua ilman että mikään hullu raiskaajamurhaaja hyökkäsi kimppuuni. :)
Tässä muuten syy, miksi en katso kauhuelokuvia: Mielikuvitus on muutenkin niin vilkas, että vaikka katsomishetkellä nuo leffat voivat olla ihan viihdyttäviä, ne sitten saattavat jäädä mieleeni kummittelemaan pitkäksikin aikaa ja typerätkin jutut muuttuvat tietyissä tilanteissa hyvinkin karmiviksi. Mummiini kai olen tullut...
Tänään oikeastaan ekaa kertaa vakavissani mietin, että pitäiskö koko blogin kirjoittaminen lopettaa. Toki se yksi nuuskija vaikutti tähän, mutta muutenkin, vastaavien tapausten varalta tuli mieleen tuollainen vaihtoehto. Netissä nähtävästi ei korrekti käytös päde senkään vertaa kuin tosielämässä, mikä on tietysti kurjaa mutta mille ei mahda mitään. Valtaosa täällä cityssäkin pyörivistä ovat varmasti ihan täysjärkisiä (no okei, liioittelua, mutta ymmärtänette pointin ;D), mutta aina löytyy niitä häiriintyneempiä yksilöitä jotka sitten yrittävät toiminnallaan sabotoida toisten elämää. Toki harvoin siinä kukaan onnistuu, mutta en käsitä sellaisia yrityksiäkään.
Niin, tosiaan mietin tuota asiaa vähän joka kantilta, mutta päätinpä sitten kuitenkin jatkaa tätä touhua. Jollain hassulla tavalla tästä on tullut mulle jonkinlainen tapa, ehkä tärkeäkin sellainen, ja ne positiiviset fiilikset mitä tästä saan, riittävät kuitenkin peittoamaan satunnaisten idioottien stalkkeroinnit. Tuntuisi vähän köyhältä yhtäkkiä lakata blogailemasta. Enpä tiedä, kenties sen jonain päivänä lopetankin, mutta sitten teen sen ihan eri syistä ja vain itseni vuoksi. Nyt kun kuitenkin vielä kiinnostaa kirjoitella tänne, jatkan sitä, vaikka sitten saisin sata stalkkeriani perääni. Ei mua ihan niin helposti lyödä. :)
Shit. Universaali sunnuntaiahdistus tuli sittenkin. Olen vain kuunnellut CMX:ää ja masistellut. Ken tämän tunnetilan syvimmän olemuksen selvittää, saa...tikkarin. Viihdyn töissä eikä sinne meno aiheuta ahdistusta, joten miksi ihmeessä sama olotila koittaa sunnuntai toisensa jälkeen? Ja onko sen ainoa tarkoitus pilata viikon toinen vapaapäivä?
Päätä särkee inhottavasti, mutta muuten on oikein hyvä fiilis. Oltiin O:n kanssa mun luona illalla ja lähdettiin sitten vielä kaupunkiin. Siellä seurueemme kasvoi neljällä hengellä kun veli sekä muutama muu tuttu liittyi seuraamme. Oltiin jazz-baarissa ja viihdyin; sinne täytyy mennä useammin. Rahaa ei palanut paljoa, sillä tyydyin juomaan pari pientä siideriä ja yhden lasin valkkaria. Joskus puoli kolmen maissa lähdettiin O:n kanssa pois, muut jäivät vielä. Kotona kiskoin huolella vettä, mutta siltikin pää kipuilee nyt. Ei oo helppoo kun saa krapulan pienimmistäkin juomingeista. :/
Niin joo, olen kiitoksen velkaa stalkkerilleni. Hän aiheutti sen, että eilen käytiin O:n kanssa keskustelu siitä, mitä oikein on meneillään. Etukäteenhän pelkäsin tuota keskustelua, sillä ajattelin, että se pakottaa ottamaan askeleen suuntaan tai toiseen, enkä kokenut olevani valmis siihen. No, eipä tarvitse harppoa mihinkään suuntaan; O:lla nimittäin on ollut vähän samanlaisia fiiliksiä tämän jutun suhteen. Tai ei nyt ihan samoja, mutta kuitenkaan silläkään ei ole mitään kiirettä muuttaa tapailun statusta tai rynniä kohti käsitteitä `vakava` ja `sitoutuminen`. Sanoisinko, että kivi vierähti sydämeltäni tuon juttutuokion aikana ja olo helpottui sata prosenttia. Pelkäsin että meillä on ihan eri ajatukset koko jutusta, mutta nythän mun ei tarvitse enää ollenkaan stressata sitä. Nyt voin ottaa ihan rauhallisesti ja katsoa, miten asiat etenevät. Joten kiitos stalkkeri-mussukkani; et varmaankin toiminnallasi ihan tätä hakenut, mutta eivätkös parhaat asiat yleensä tapahdukin ihan noin vain yrittämättä? :D
Sunnuntaimasennuksesta ei ole vielä tietoakaan.
