Cityparin elämää

Mä en löydä ikinä sopivaa kämppää. Kaikissa on joku vika; liian kallis, liian pieni, huono pohjaratkaisu, liian huonokuntoinen, huono sijainti. Ainoastaan se yksi olisi ollut kaikin puolin hyvä, mutta se kun olisi pitänyt ottaa heti enkä voinut sitä tehdä.

Kohtalaisia (ts. tyydyttäviä, menetteleviä) asuntoja löytyy kyllä mutta en haluaisi tyytyä sellaiseen, sillä etsin nyt pitkän tähtäimen kotia. Olen viimeisten parin vuoden aikana muuttanut niin paljon että haluan nyt asettua vähäksi aikaa aloilleni ja tehdä tulevasta asunnosta oikean KODIN, en väliaikaista majapaikkaa.

Vähän kiirekin alkaa tulla, sillä nykyinen kämppä on käytössäni vain maalis-huhtikuun vaihteeseen. No, tiedän kyllä että sen jälkeen (jos en ole sopivaa asuntoa löytänyt) voin varastoida tavarani vanhempieni luokse ja majailla joko siellä tai kavereiden nurkissa kunnes uusi koti löytyy. Tämä vaihtoehto ei tietenkään houkuta mutta en kyllä halua mitään paniikkiasuntoakaan ottaa vain siksi, etten ehdi löytää parempaa. Ajattelin asian niin, että jos pakko on, katson tilannetta vielä hiukan pidempään, mutta viimeistään huhtikuun aikana kodin on löydyttävä. Jos ihanteellista sellaista ei löydy, tyydyn sitten vähempään.

Elättelen kuitenkin vielä toivoa etten joudu tyytymään, vaan löydän mieleiseni asunnon.

Wilma on kipeä. Olen heräämisestä asti tarkkaillut sitä ja miettinyt, pitääkö lähteä eläinlääkärille. Onneksi se nyt näyttää piristyneen. Sillä taitaa olla pientä ripulia; peräpään karvoihin oli jäänyt melkoinen löntti sontaa ja jouduinkin aamulla pesemään sen. Pesun jälkeen Wilma oli edelleen aika apaattinen, ei syönyt, ei juonut ja olinkin jo soittamassa eläinlääkärille.

Nyt se kuitenkin on jo iloisemmalla päällä; hellii Mustia ja juo ja syö heinää. Paremmalta näyttää siis. Kauheasti se ei vielä kuitenkaan ole tullut häkistä ulkoilemaan mutta se nyt saattaa olla ihan vain loukkaantumisen merkkikin. Osoittaahan se aina kynsien leikkuun jälkeenkin mieltään tulematta koko päivänä loikkimaan :)

Eiköhän se siitä tokene. Täytyy kuitenkin jatkaa tarkkailua ja lähteä eläinlääkärille jos Wilman kunto heikentyy.

Piti kirjoittaa jotain mutta ajatus katkesi. Enkä jaksa nyt fiilistellä enkä löpistä turhan takia.

Hyvää yötä. Menen uneksimaan susista, krokotiileistä, haukoista, käärmeistä, gorilloista ja kaloista.

Hyppään mukaan tähän trendiin jossa kirjoitetaan biisin sanat tänne blogimaailmaan. En kyllä selittele, miksi juuri tämä.

Elämä on hauras - Ismo Alanko

Joskus elämänlanka tuntuu
olevan kaikenkestävää siimaa
Mutt' se on vain ohutta hopealankaa,
hienonhienoa hopealankaa
Se törmää teräviin kiviin
kosken kuohujen raivotessa

Keula tuntuu kestävän,
kaiken kestävän
Vene on pieni ja vaatimaton
vaikka varustamo on vauras

Elämä on hauras
elämä on hauras
Jo kuudentena päivänä
voit rikkoa sen käsillä
Kun kivinen maa saa nöyrtymään
sun kultaluisen auras
Elämä on hauras

Kun sä lasket hopeakanootin veteen
ja melot vastavirtaan
Mehevät saaliit vaeltavat
ja houkutuslinnut ne laulaa
Aurinko nauraa, on kaloilla hauskaa
- rehevä meininki

Keula murtuu yllättäin,
noin vain yllättäin
Aamuviideltä sateessa verkoilla
isä käskee: "Naura."

Elämä on hauras
elämä on hauras
Jo kuudentena päivänä
voit rikkoa sen käsillä
Kun kivinen maa saa nöyrtymään
sun kultaluisen auras
Elämä on hauras
Elämä on hauras

Hitsi. Koko päivän ollut uskomattoman vetämätön olo, päänsärky yltyi entisestään, oksettaakin. Odotan vain sitä että pääsen pois homekämpästäni. Huomenna olisi taas parin asunnon näyttö mutta en usko että kummastakaan tulee mulle kotia. Menen nyt kuitenkin katsomaan vaikka molemmissa taisi olla jokin häiritsevä piirre.

Harmittaa ihan älyttömästi että se yksi kämppä meni sivu suun. Kävin katsomassa sitä viime viikolla ja ihastuin; se oli JUURI sellainen kuin haluaisinkin. Pieni toki mutta pohjaratkaisu oli loistava. Siellä oli isot ikkunat ja keittiössä sen verran tilaa että siihen olisi saanut pienen pöydän. Sijaintikin oli aivan huippu. Olisin varmasti saanutkin sen mutta siinä oli se ongelma että se olisi ollut heti vapaa ja mä taas en voi muuttaa ennen kuin 1.4. alkaen. Ehdotin sitä mutta toinen katsoja oli valmis ottamaan sen heti joten en sitten saanut sitä :( Mulla on nykyinen kämppä huhtikuun alkuun asti enkä voi maksaa kahta vuokraa päällekkäin. Takuukin olisi pitänyt maksaa heti enkä voi sitä tehdä ennen kuin saan nykyisen asunnon takuurahat takaisin. En meinaa millään päästä sen kämpän yli mutta pakko se on. Toivottavasti löydän vielä yhtä hyvän, tai paremman :)

Katsoin äsken 8 mile -elokuvan. Eipä ollut kummoinen, sisällöltään ja kerronnaltaan siis. Battle-kohtaukset olivat kyllä ihan viihdyttäviä. Ja Eminemillä on nätit silmät =)

Väsymys painaa päälle. Hetkisen vielä ulkoilutan Wilmaa ja Mustia ja sitten menen nukkumaan. Ai niin, Mustista tuli mieleen, sillä oli viime viikolla heinänkorsi nenässä. Se törrötti sieltä mutta Musti ei näyttänyt häiriintyvän siitä lainkaan. Kai se silloin luonnossa oleillessaan tottui siihen että vähän väliä oli havuja ja pihkaa kaikki paikat täynnä :D

On se ihana veijari.

Taisinpa selvittää syyn sitkeään sairasteluuni. Tässä talossa taitaa olla hometta. Ei se ole niinkään kaukaa haettua kuin ehkä luulisi. Kokemusta vastaavasti nimittäin on jo tätä ennenkin.

Pari vuotta sitten asuin Turussa yhdessä vanhassa talossa. Vähän aikaa siellä asuttuani alkoi ilmetä kaikenlaisia yleisoireita; pääkipua, kuumeilua, huonovointisuutta, vetämättömyyttä. Olin jatkuvasti puolikuntoinen ja vaikka kuinka tutkittiin, ei mitään syytä kipeilylle keksitty. Sitä jatkui yli kolme kuukautta, aina siihen asti kun muutin muista syistä pois kyseisestä asunnosta. Sitten oireet alkoivatkin pikkuhiljaa kaikota. Ja selvisihän se syykin sitten lopulta: talossa tosiaan oli hometta. Eipä vain tullut sellainen mieleenkään kun oireet olivat tuollaisia eivätkä niinkään hengitystieoireita. Sittemmin kuulin lääkäriltäni että toisinaan home tosiaan saattaa aiheuttaa pelkästään noita yleisoireita.

No, tämän episodin jälkeen olin aika terve. Viime joulukuussa muutin Helsinkiin tähän kämppään joka on myöskin ikivanha. Joulun jälkeen aloin taas sairastella. Oireet olivat melko samanlaisia kuin silloin pari vuotta sittenkin; kuumeilua, päänsärkyä, voimattomuutta, pahoinvointia. Lisäksi nenä tuntui olevan tukossa merkillisen usein ja ehdinkin jo epäillä pölypunkkien mahdollisuutta. Se ei kuitenkaan selittänyt muita oireita.

Taas tutkittiin. Juoksin lääkäreillä, verikokeissa, röntgenkuvissa, sydänfilmissä. Mitään ei taaskaan löytynyt. Vaikka takana oli jo yksi home-episodi, en osannut arvata että nytkin saattaisi olla kyse siitä. Tai ehkä en arvannut sitä juuri siksi koska tuntui kovin epätodennäköiseltä että sama ongelma osuisi kahdesti omalle kohdalle. Mikä taas ei olisi kovinkaan suuri ihme; kerran altistuttuaan pidemmäksi aikaa homeelle ja sen vuoksi oireiltuaan ei tarvita kovinkaan suurta homeongelmaa että oireilu alkaa uudelleen. Useinhan tällaiset ihmiset eivät kestä hometta enää ollenkaan vaan sairastuvat heti.

Eli oireet siis jatkuivat sitkeästi puoltentoista kuukauden ajan. Olin jatkuvasti sairaslomalla mutten silti vain tervehtynyt. Helmikuussa aloin majailla melko paljon Turussa (olen muuttamassa takaisin sinne joten olen ollut siellä järjestelemässä erinäisiä asioita). Ollessani pitkiä aikoja poissa Helsingin asunnoltani oireet lievenivät ja katosivat sitten kokonaan. Luulin parantuneeni sitkeästä "viruksesta", kunnes nyt taas Helsingissä ollessani oireet ovat palanneet. Viime yönä nukuin todella huonosti juuri siksi että nenä oli aivan tukossa koko ajan. Ja on edelleen. Päätä särkee, on huono ja voimaton olo. Tuttu fiilis siis, aivan LIIAN tuttu.

No, mikä onni että olen muutenkin muuttamassa pois. Harmillisempaa olisi jos täytyisi alkaa etsiä uutta asuntoa vain tämän ongelman takia. Yksi seikka silti mietityttää: Miten voin Turussa varmistua siitä etten vuokraa taas asuntoa hometalosta? Eiväthän oireet heti tällaiseen taloon astuessani ala vaan vasta sitten kun siellä on oleillut jonkin aikaa. Toki asuntoon voi tilata hometarkistuksen mutta se on aika kallista lystiä. Eipä kai voi muuta kuin toivoa ettei niin huono tuuri osuisi kohdalle kolmatta kertaa...

Heräsin muutama tunti sitten. Sen jälkeen en ole tehnyt juurikaan muuta kuin maannut alastomana sängylläni. Aika leppoisa sunnuntai. Aurinko paistaa ulkona, miten se kehtaa? Pakko pitää kaihtimet kiinni tai iskee syyllisyys; sää kun on sellainen että pitäisi olla ulkona. Mutta olen krapulassa, se oikeuttakoon laiskottelun. Eihän krapulassa saa urheilla, ainakaan muulla tavalla kuin sänkypainien. Yksinäni en viitsi edes painia.

On oikeastaan aika vapautunut olo. Mikään ei ahdista nyt. Elämä näyttää parhaat puolensa, toisin kuin normaalisti sunnuntaisin. Varpaita palelee vähän, mutta sopivasti. Ei tee mieli pukea. Naksuttelen nilkkaani jonka nivelissä on ilmeisesti jotain häikkää. Tarvinnee poiketa ortopedillä. Toivottavasti siinä ei ole juoksemista vaikeuttavaa vikaa.

Kaipa tästä pian täytyy nousta, pukeutua ja lähteä kauppaan. Kaapit ovat tyhjät, samoin jääkaappi ja pakastin. En ole syönyt mitään tänään, eilenkin jäi ruokailu väliin. Pelkkä makaroni ei houkuta joten jotain pitää käydä ostamassa. Mutta ei vielä. Nautin vielä hetken.

En lähtenyt laivalle. Laskeskelin rahavaroja ja tulin siihen tulokseen ettei yksinkertaisesti ole varaa siihen. Siellä saa kuitenkin aina rahaa kulumaan ihan kivasti vaikka kuinka vakuuttelisi itselleen etukäteen ettei niin tule käymään.

Ja nyt kun säästin laivassa, pääsen viimeinkin kampaajalle. Leikkautan tukkaani hävyttömän harvoin ja latvat ovat nytkin taas pitkältä matkalta järkyttävän kuivat. Lisäksi ehdin nähdä toisen kaverin jota tapaan todella harvoin, ja sen laivalle lähteneen ystävänkin ehdin tapaamaan sitten kun hän palailee kuivalle maalle.

Kaikin puolin oli siis hyvä jättää laivareissu tällä kertaa väliin :)

Äsh, en tiedä lähdenkö huomenna laivalle vai en. Tavallaan huvittaisi, toisaalta taas ei. En osaa päättää! Ja todellakin pian pitäisi tietää; vastausta odotetaan huomisaamuun mennessä.

Lähtemisen hyvät puolet:

- On taatusti hauskaa.
- Ei vaivaa tekemisen puute.
- Näen pitkästä aikaa hyvän ystävän.
- Näen myös muita kivoja ihmisiä, uusiakin.

Lähtemisen huonot puolet:

- Tulee krapula.
- En tunne montaa ihmistä ennalta joten mitä jos ei olekaan kivaa?
- Menee rahaa (jota nytkin on tosi vähän).
- En voi rahapulan takia osallistua laivailua edeltävään ravintolaruokailuun enkä sen jälkeen jatkaa iltaa baarissa kuten kaikki muut tekee.
- En pääse parin hyvältä vaikuttavan asunnon näyttöön.

Shit, ei auttanut tämäkään listaus. Huonoja puolia löytyi hitusen verran enemmän mutta puolia ei voi suoraan verrata toisiinsa sillä toiset saattavat olla raskauttavampia kuin toiset.
EN VAIN TIEDÄ! Vuoroin päätän että lähden, vuoroin taas päätän olla lähtemättä. Voi tätä epätietoisuuden tuskallisuutta. Olen tullut ehkä elämäni vaikeimman valinnan eteen x)

Ihme herkkistelyä ollut koko päivä tähän asti. Olen haaveillut jostakin Suuresta Rakkaudesta vaikka tuskin sellaista koskaan löydän. Alkaa mennä usko pysyviin tunteisiin. Viimeisin suhde oli kyllä rakkautta tulvillaan kunnes se sitten omalta puoleltani lopahti ilman minkäänlaista "järkevää" syytä. Sittemmin olenkin pohtinut että miten uskallan enää suhteilla tai mitä järkeä muutenkaan on missään jos kaikki voi loppua noin vain, vaikka suhde olisi kuinka mallillaan. Uskon kyllä että joidenkin kohdalla rakkaus säilyy mutta omakohtaisesti ja kokemusteni mukaan se tuntuu vain niin kovin mahdottomalta.

Miksi elokuvissa ja musiikissa aina kuvaillaan kaiken voittavaa rakkautta, kun tosielämässä sellainen tuntuu olevan kadoksissa? Kai meille halutaan tuoda esiin jonkinlainen ideaali vaikkemme sitten itse sellaista koskaan tavoittaisikaan. On kuitenkin vaikea lakata haaveilemasta Suuresta Tunteesta ja tyytyä vähempään. Se aiheuttaa ahdistusta ja lopulta pakenemisreaktion sillä tietää olevansa kykenemätön moiseen.

Jatkan odottamista. Ja mikäs tässä odotellessa, kunhan ei koko elämä vilahda ohi.