Cityn kautta alkunsa saaneen parisuhteen ja sittemmin uusperheen arkea.
Missä on Jämsä? Täytyy taas myöntää tietämättömyyteni. Pohjolan kaveri pyysi mut sinne viikonlopuksi kun on siellä työkeikalla eikä olla nähty aikoihin. Harkitsen menoa heti kun tiedän missä kyseinen paikka on :) Karttatutkailua luvassa siis. Kyllä mulla hiukkanen haju on että millä pituuspiirillä se on muttei kovin tarkkaa tietoa.
Jalkoja paleltaa --> peiton alle, yksin, se OnNiinTyhmää.
Lenkkeily auttoi vähäsen tähän ihmeelliseen kaiho-oloon. Vaikkei kyllä ollut hyvä lenkki. Askelvikaani korjaavat juoksulenkkarit ovat Helsingissä joten piti juosta kakkoskengillä jotka on ikivanhat eikä niissä ole _yhtään_ joustoa jäljellä. Eivätkä ne myöskään tue tuota yli-pronaatiota laisinkaan. Noh, menihän se siinä, jotenkuten kuitenkin. Täytynee tällä viikolla poiketa noutamassa ne paremmat kengät ja samalla vähän muutakin kamaa.
Mun pitäisi olla kahlaamassa pääsykoekirjaa läpi eikä vaeltaa cityssä. Ei vaan millään jaksaisi. Eka kirja oli enemmän kuin ok, tosi kiintoisaa tekstiä ja erittäin nopeasti luettava opus. Tämä toinenkin on kyllä aiheeltaan mielenkiintoinen mutta teksti on paikoin aika tahmeaa.
Ouh, alkoi joku ihmeellinen selkäkipu. Selän vasen puoli kipuilee inhasti. Jos olisi varaa niin hieroja voisi olla aika jees. On meinaan muutenkin ollut paikat hieman jumissa viime aikoina. Urheiluhieroja-exä varmasti auttaisi mieluusti mutta enpä aio häneen turvautua.
Ihan melankolinen ja irrallinen olo. En saa mitään aikaiseksi ja ajattelen liikaa liian vaikeita asioita. Kuuntelen Guns N´ Rosesia ja yritän saada aivot tyhjäkäynnille siinä onnistumatta.
Täytyy kai lähteä ulos, ehkä se auttaa. Ei tästä ainakaan huonompaan suuntaan pääse.
Hirveä krapula ja pää ihan jumissa. Nukuin meikit naamassa mikä todistaa eilisen humalatilani sillä normaalisti pesen ne aina pois.
Oli kiva ilta. Tosin aivan liian kännissä olin. Ilta toi taas tullessaan jos jonkinlaisia oletuksia; kuinkahan monta kertaa selitin etten seurustele Jukan kanssa :D Se oli ykkösoletus koko illan.
Mutta ei, kavereitahan tässä ollaan tai yritetään olla. Omalta puoleltani se onnistuu mutta Jukan puolelta onnistuminen on ajoittaista. Ymmärtäähän sen. Eilen tuli tyhmä riita vielä tyhmemmästä asiasta ja seurauksena heitin tilkan viiniä kohti Jukkaa. Olipas dramaattista ja idioottimaista mutta alkoi vain kiukuttaa nuo iänikuiset jutut. Toinen ei _ihan_ ole sisäistänyt sitä ettemme tosiaan seurustele emmekä ole seurustelleet puoleen vuoteen. No, se siitä.
Nyt mun pitäisi olla itsepuolustusmestari, kiitos Licornen x)
Huh, tuntuu että olen vieläkin kännissä.
Helvetti on varmaan jäätymäisillään sillä minä jännitän jääkiekkopelin tuloksia! Minä joka en kerta kaikkiaan saa itseäni kiinnostumaan kyseisestä lajista ja joka pitkästyn välittömästi jos puhe meinaakin siirtyä lätkään. Kaikkeen sitä ihminen törmää kun vanhaksi (pyh!) elää.
No, pieni lievennys sentään: En jännitä kyseistä peliä itseni vaan isäni vuoksi. Isä on koko ikänsä ollut armoton TuTo-fanaatikko; kyseinen sairaus lienee periytynyt edesmenneeltä isoisältäni. Isä käy kaikissa TuTon peleissä jotka vain Turussa pelataan ja on aivan mieli maassa jos TuTo häviää. Hän on vuosikausien ajan odottanut että TuTo nousisi liigaan ja nythän se kerrankin on mahdollista.
Joukkueen talous on kunnossa ja voittoputki kesti 22 pelin ajan. Nyt se sitten on kärsinyt tappion jo kahdesti (juuri näiden tärkeiden pelien aikana) joten tänään on viimeinen mahdollisuus voittaa. Itseasiassa joukkueen on voitettava tämän lisäksi kaksi seuraavaakin peliä mikäli se mielii jatkoon. Jos TuTo nyt häviää, saa liigahaaveet haudata taas ainakin vuoden ajaksi. Tilanne näyttää siis todella pahalta.
Itseäni ei asia voisi vähempää kiinnostaa mutta isän takia pidän peukut ja varpaat pystyssä. Tiedän miten tosissaan isä tämän ottaa (ihan liian tosissaan!) ja siksi en kestä nähdä hänen murtunutta olemustaan jos tappio tulee.
Tiedetään, kyseessä on vain jääkiekko. Mutta kun isälleni se ei ole koskaan ollut "vain" jääkiekkoa. Monesti olemme äitini kanssa naureskelleet hänen fanaattisuudelleen ja nyt olen tässä: Säälin isääni jonkun typerän jääkiekkoasian takia!
Jo on aikoihin eletty; pidän tässä samalla auki Ylen teksti-TV -sivustoa ja tarkkailen pelin etenemistä!
Vihdoinkin tuntuu siltä että elämä alkaa olla järjestyksessä. Nyt omaan selkeän päämäärän johon pyrin eikä tarvitse enää harhailla sokkona erilaisten vaihtoehtojen keskellä. Se tuntuu aika hyvältä. Joillakin elämän osa-alueilla on vielä paljon keskeneräisyyttä mutta olen onnellinen siitä että edes tämä yksi, melko oleellinen asia on nyt kunnossa. En tunne itseäni enää niin irtonaiseksi, vaikka tuskin se tunne vielä pitkään aikaan täysin katoaa - jos katoaa milloinkaan. Tällä hetkellä on kuitenkin aihetta olla tyytyväinen. Ja minä olen.
Hiihdin tänään ensimmäisen kerran muutamaan vuoteen! Reipas tyttö! Oli se aika taivallusta, järven ympäri menin. Sukset oli jotkut ikivanhat ja luisto aivan surkea, mutta tulipahan raskaampi kuntoilurupeama kuin hyvillä välineillä. Matkaa kertyi vajaat 10 km kun en ihan rantoja myöten hiihdellyt. Ihan kivaa se kyllä oli vaikka tyyli ehkä muita hiihtäjiä hymyilyttikin :)
Eilen kävin myös 10 kilsan lenkillä mutta ihan jalkaisin. Vähän tuli vilu vaikka yritinkin pukeutua lämpimästi. Ihanaa kun on taas terveiden kirjoissa ja pääsee liikkumaan! Helposti huomaa miten siitä saa energisen olon ja hyvän mielen. Kiva oli huomata myös se, että pitkästä sairastelusta ja liikkumattomuudesta huolimatta jaksoin tosi hyvin - ei se kunto siis sittenkään niin kauheasti ole laskenut. Viimeistään ensi viikolla ajattelin jo mennä juoksemaan. Alunperin oli suunnitelmissa maratonin juokseminen tulevana kesänä mutta se taitaa nyt jäädä väliin - kipeily on estänyt harjoittelemisen. Kenties puolimaraton ensi kesänä ja kokonainen sitten seuraavana...
Tänään ajattelin lipsua juomattomuudestani sen verran että otan hiukan punkkua ihan vain rentoutumisen vuoksi :)
Kun kerran muutkin, niin kai sitten minäkin. Tai ei oikeastaan edes sen takia, vaan siksi että olen aikonut jo ihan tarpeeksi kauan. NYT on aika tehdä aikomuksesta totta.
Aion siis ryhdistäytyä; ennen kaikkea korjata syömisiäni ja liikuntojani. Olen viime aikoina ottanut ihan liian rennosti. On ikävä sitä puolen vuoden takaista minää jolla oli syömiset prikulleen kohdallaan ja joka juoksi 15 kilometrin lenkkejä kevyesti. Olin paljon energisempi silloin. Sitten aloin sairastella ja elintavat muuttuivat huonompaan suuntaan.
Nyt alkaa poskiontelotulehdus olla historiaa ja muutenkin tuntuu terveemmältä. On siis korjausliikkeen aika. Aion nostaa kuntoa ainakin niin paljon kuin määrittelemätön ja sitkeä päänsärkyily antaa myöden. Tavallaan on hiukan epätoivoinen ja turhautunut olo; ärsyttää aloittaa "nollasta" ja helposti tulee vertailtua nykytilannetta siihen puolen vuoden takaiseen. Mutta toisaalta; kunnolla on tapana nousta nopeasti, varsinkin, jos lähimenneisyydessä se on ollut loistelias. Kun nyt aloitan, niin kenties kesään mennessä asia on jo paljon paremmalla mallilla.
Annan itselleni kuitenkin aikaa huomiseen asti. En siksi, että noudattelisin "älä tee tänään sitä minkä voit jättää huomisellekin" -elämänohjetta, vaan siksi että olen vielä hiukan tukkoinen. En missään nimessä halua saada mitään karmaisevaa jälkitautia (joka estää kuntoilun taas viikoiksi) joten lepäilen tämän illan ja suuntaan sitten huomenissa 10 kilometrin lenkille. Lupaan! :)
Ulkona on upea ilma ja mun täytyy nyhjöttää sisällä. Se OnNiinVäärin! No, jos pari päivää maltan vielä niin sitten varmaan tervehdyn ja voin taas mennä mieleni mukaan.
Mininaisen blogimerkinnän innoittamana olen syönyt suklaata tänään. Pahaa jääkaappisuklaata tosin, mutta nyt sekin on kelvannut. Hitsi, mun piti olla herkkulakossa. Mutta eipä tuo kai niin vaarallista ole kun syön suklaata normaalisti todella vähän enkä nytkään ole sitä levykaupalla popsinut (vielä) :)
Mulla on niin huono rahatilanne ettei tosikaan. Ärsyttää kun mitään ei voi tehdä; kaikessa tulee rahattomuus vastaan. No, toisaalta se on ihan hyväkin juttu. Eipähän tule tuhlattua turhuuksiin. Ja esim. baareilusta pidän tällä hetkellä muutenkin taukoa joten juhlimiseen ei nyt hirveemmin tarvis muutenkaan syytää rahaa. Paitsi että lauantaina olis veljen tuparit ja sieltä kyllä varmaan mennään istumaan johonkin baariin. Loputkin hilut saa siis kyytiä, oi voi.
Hah! Kuulostaapa pitäviltä nämä mun lakot; syön suklaata vaikka on herkkulakko ja menen veljen tupareihin vaikka on juhlimislakko :D No, kai sitä kerran saa repsahtaa jos muuten pitää lakkoilusta kiinni. Tai ainakin yrittää kovasti pitää ;)
Olen kuin eräs. Ajattelen liikaa.
