Kaikki on hyvin, vaikka kaikki olisi päin persettä.

  • Kimmo Rasila
Lopulta se, millainen silta on, ei ole ratkaisevaa. Ratkaisevaa on vain se, suostunko kulkemaan siitä yli.
Lopulta se, millainen silta on, ei ole ratkaisevaa. Ratkaisevaa on vain se, suostunko kulkemaan siitä yli.

”Asenne ratkaisee.” Eikä siinä, näinhän se todellakin on.

Elämisen tuoman tuskan keskellä tuota asennetta on vain hetkittäin lähestulkoon mahdotonta muuttaa. Lohdullista lopulta kaikessa kuitenkin se, että pahinkin tuska hellittää aikanaan. Jos ei muutoin, niin muuttamalla muotoaan.

Omassa elämässäni tuska on tasaisin väliajoin läsnäollut matkakumppani, jota taas kerran kokiessani huomaan, kuinka kerta toisensa jälkeen se pakottaa minut irroittamaan otteeni jostakin asiasta tai ihmisestä. Poikkeuksetta aina ohjaten minua kohti sitä missä minun kulloinkin kuuluu tällä elämänmittaisella matkallani kuljeskella ja kenen kanssa.

Huomaan taas kerran itsessäni sen, että tietty sisimpääni varastoitunut pelko aiheuttaa tahtomattani sen, että takerrun mitä erilaisimpiin asioihin. Rutiineiksikin noita joku kutsunee. Siltä, poikkeuksetta huomaan elämän puskevan minut vaikka väkisin irti noista, kohtaamaan tuota sisälläni asuvaa pelkoa.

Jokainen meistä varmasti jollain tasolla nauttii siitä, että elämässä on tietyt rutiinit. Eikä siinä, tuovatjab ne tiettyä tasapainoa ja turvaa arkeen. Haaste tullenee vasta silloin, kun itse elämä alkaa muotoutua noiden rutiinien kautta. Silloin elämä ei enää virtaa vapaana, ja yleisimmin tuolloin ihminen tavalla tai toisella kokee jonkin asteista puristusta sisällään.

Minulla itsellä yksi yleisin, itselle haitallinen toimintamalli ilmenee juurikin tuon tietyn puristuksen ilmaantuessa. Pyrin kuin vaistomaisesti heti eroon siitä, lisäämällä jonkin ns. rutiinin tehoa arjessa. Hyvin pian vain huomaten sen, että tuo tietty puristus vain lisääntyy. Mitä suuremmaksi paine käy, sitä tiiviimmin takerrun johonkin. Kunnes lopulta ”painekattila” viheltää ja tuossa hetkessä viimeistään havahdun omaan hulluuteeni asioissa. Hyvä että havahdun. Muutoin nimittäin kohdallani olisi pian vaara sortua vanhoihin, kokolailla itsetuhoisiin toimintamalleihin.

No mitä elämä tässä kaikessa paineistuksessa minulle nyt ajatellen sitten lopulta yrittää osoittaa? Sen ettei se välitä pienintäkään siitä, kuinka suunnattoman hienoja suunnitelmia minä pienessä päässäni kehitteien. Sensijaan elämä yrittää ohjata minua kohti omaa parastani. Huvittavaa sinällään kaikessa se, että poikkeuksetta tuo minulle paras on juurikin päinvastaista mitä itse itselleni parhaana sattuisin pitämään.

Ehkä tässä kaikessa piileekin tuon otsikon sisältämä salaisuus hyvään elämään. Juuri silloin kun kiroan jonkin asian menevän ihan päin persettä, voisin pikkuhiljaa opetella hyväksymään sen, että juuri tuolloin, tuollatavoin asioiden edetessä, se minulle parhain lopputulema kolkuttelee jo oven takana. Tähän saakka vain itse olen seissyt tuossa ovella tukkeena, kuvitellen kokolailla mestarillisesti muka tietäväni sen, millätavoin minkäkin asian tulisi milloinkin mennä. Mutta enhän minä todellakaan tiedä. Sillä juuri silloin kun koen kaiken murenevan, todellisuudessa ei murene lopulta kuin ne omat mieleni rakentamat kuvitelmat. Lopulta noiden murtuessa, se aidosti minulle paras, pääsee lopulta rakentumaan.

Eli todellisuudessa kaikki on hyvin, vaikka kaikki olisi päin persettä. Sillä paradoksaalisesti juuri silloin kun kuvittelen omassa mielessäni kaiken olevan hyvin, suurella todennäköisyydellä asiat on oikeasti omaa parasta ajatellen ihan päin persettä.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:27

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus