Toinen mahdollisuus

Kiitollisuushaasteeni jatkukoon:

31: Moottoripyöräily. Tämä on asia josta haaveilin jo pikkupoikana, mutta joka toisaalta toteutumisaikataulultaan osoitti minulle sen, että vaikken jotakin asiaa heti saisikaan toteutetuksi, ei se tarkoita sitä etteikö kannattaisi jatkaa unelmointia. Ajoin moottoripyöräkortin 38-vuotiaana ja voinette vain kuvitella miltä on tuntunut nyt parina kesänä elää todeksi yhtä pitkäaikaisimmista unelmistaan. Ei siis ihme että olen tästä asiasta kiitollinen.

32: Mietiskely. Vaudin hurmasta suoraan sisäiseen rauhaan. Mietiskely on nimittäin asia mistä aina ja takuuvarmasti löydän kiitollisen olotilan. Sikäli kun tällainen suorituskeskeinen ihminen osaa vaan painaa jarrua pysähtyäkseen tätä toteuttamaan. Mietiskelyn kautta osaltaan olen löytänyt kosketuksen syvälle sisimpääni ja sen myötä "kuudenteen" aistiini.

33: Suorittaminen. Tämä on yksi vahvimmista luonteenpiirteistäni, josta vasta viimeaikoina olen osannut hieman hellittää. Tämä suorittaminen on kasvanut sisälle minuuteeni jo lapsuudessa hakiessani sen kautta hyväksyntää, mutta se miksi tästä ominaisuudestani koen tänään kiitollisuutta, johtuu pitkälti siitä että kiitos suorittamisen, tulen tasanvarmasti päätymäään aina välillä totaaliseen umpikujaan, seinään jonka edessä seisoessani löydän kosketuksen armoon. Ilman suorittamista en osaisi hellittää.

34: Rukous. Rukoileminen toimii minulle kuin vuoropuheluna oman ymmärrykseni mukaisen jumalan suuntaan. Vaikka ymmärrän tänään olevani kokolailla vajavainen, pyytäen yleensä enemmän kuin mitä kiittäen, niin silti koen juurikin rukouksen turvin selvinneeni elämässäni eniten pelottaneista tilanteista. Tänään rukoukseni on automaatio, jossa ei sinällään ole kyse mistään rituaalista, eikä välttämättä edes käsien ristimisestä. Minä uskon että puhuessani jollekin, joku kuulee.

35: Päiväunet. Lapsiperheen isälle päiväunet ovat luksusta. Lähinnä kahdesta syystä. Kun illalle saa lapset rauhoittumaan nukkumaan, ei yhtenäkään iltana malta alkaa heti itse ja tästä syystä yöunet jäävät poikkeuksetta liian lyhyiksi. Sen vuoksi meillä on jo pidemmän aikaa ollut tapana päivällä rauhoittaa hetki sille päivittäin aina mahdollisuuksien mukaan.

36: Suojarakenteet. Olen kiitollinen siitä, että vaikka elämässäni on ollut jos jonkinmoisia vastuksia, olen monin tavoin siunattu selviytyen näistä erilaisista koettelemuksista. Ilman tehokkaita suojarakenteita tuskin näin olisi ja sen myötä olen tänään kiitollinen siitä että minulle on ajanmyöten kehittynyt mitä erilaisimpia suojarakenteita aina erilaisista rooleista mitä erilaisimpiin toimintatapoihin. Nyt vanhemmiten elämä on varsin mielenkiintoista kun noiden alta alkaa kaivaa esiin aitoa minuuttaan. Loputon seikkailu. :)

37: Televisio. Hieman häpeillen totean olevani kiitollinen televisiosta. Sen ääreen illalla teekupin ja rakkaan vaimoni kanssa istuessani, saan hetken aikaa nollattua pääni, joka muutoin on jatkuvassa prosessitilassa.

38: Älypuhelin. Tässä toinen "kapistus" josta pitkin hampain myönnän olevani kiitollinen. Osaltaan tämän kautta olen löytänyt ihmissuhteita joita minulla tuskin muutoin olisi. Aluksi tämä tapahtui tekstiviestein ja sittemmin lähinnä sosiaalisenmedian kautta.

39: Sosiaalinen media. Tässäpä tämä. Siis olen kiitollinen tästä sen vuoksi että koen tämän avulla ja kautta saaneeni oikeassa elämässä tavata mitä mahtavimpia persoonia. Yksi näistä on Arman Alizad. Kävin hänen radio-ohjelmassaan kertomassa tarinaani ja ilman sosiaalista mediaa tätä tuskin olisi tapahtunut. Ikimuistoinen kokemus kaikkinensa.

40: Vieraat ihmiset. Minuuteni peilit. Todellakin, olen vasta viime vuosina oppinut hyödyntämään omassa elämässäni sitä kuinka sinulle täysin vieraat ihmiset heijastavat kuin tahtomattaa itselleni sen, minkälainen suhde sinulla on itseesi. Olen siis yksinkertaisesti kiitollinen näistä peilauksista, niin kipeätä kuin ne pahimmillaan tekevätkin.

Jahas. Tämän päivän lista valmistui kuin itsestään ja sitten minä vielä kehtaan hetkittäin kitistä elämästäni, vaikka se on täynnä mitä erilaisimpia asioita joista olla kiitollinen. Jatketaan siis tästä.

Jahas, se olis sitten niinkuin kolmas päivä meneillään tässä taas kerran varsin hassussa haasteessani. No ainakin vielä näitä kiitollisuuden aiheita tipahtelaa tasaiseen tahtiin, mutta toisaalta jo ehdin tälle päivää murehtimaan sitä onnistunko pinnistelemättä löytämään näitä niin paljoa kuin alunperin uhkasin. Aika näyttää, mutta itse asiaan:

21: Takkatuli. Kuten ylläolevasta halkokasasta voinee päätellä, meillä on kodissamme takka, johon kun kylmänä talvi-iltana virittää tulet, niin pitää olla melkoisen kyyninen ihminen ellei tuota katsellessa edes hetken aikaa löydä kiitollisuuden tunnetta.

22: Elämän vaikeudet. Niin hassulta kuin se taas kerran voi vaikuttaakin, olen oikeasti kiitollinen kaikista niistä haasteista, joita elämän varrella olen joutunut tahi saanut kohdata. Ilman niitä en olisi tässä. Enkä minä.

23: Paniikkihäiriö. Tämä viheliäinen sairaus rajoitti elämääni liki 15 vuotta. Toisaalta nyt miettien myös tämä on vahvistanut minua ihmisenä, mutta juuri siinä hetkessä, kun elin pahimpia paniikkejani todeksi, en todellakaan löytänyt siitä mitään positiivista. Vai kuinka positiiviselta voi ihmisen elämä vaikuttaa, jos pitää kauppareissulle lähteä mukanaan pieni apteekin pussi, joka sisältää mitä erilaisimpia pillereitä. Toisaalta vaikka söin pahimmillaan kourakaupalla noita nappeja, oli enemmän sääntö kuin poikkeus, etten saanut koko kauppareissua tehdyksi ollenkaan.

24: Menetykset. Niin raskaalta kuin jonkun läheisen ihmisen menetys tuntuukin, niin vaikka yhä tänäänkin saan kiinni ikävän tunteesta miettiessäni edesmennyttä isääni, niin silti olen tänään kiitollinen siitä, että hän pääsi pois, niin vaikeata hänen elämänsä jo kauan ennen kuolemaa oli ollut. Toisaalta hänen kuolemansa ohjasi minut takaisin kiinni elämään.

25: Aistit. Välillä hieman keveämpiin aiheisiin, nimittäin ihmisen aisteihin. Huomaan monta kertaa miettiväni sitä, kuinka kiitollinen kaikista "kuudesta" aisteista saankaan olla. Yksi aisteistani nimittäin kuulo on kokolailla huono, kiitos lapsuuden korvakierteen, mutta tänään otan senkin positiivisena asiana. Sen avulla nimittäin pystyn nukkumaan, vaikka vierestä jyräisi panssarivaunu.

26: Sisäinen rauha. Tässä on yksi hengellisyyteni tärkein tuotos. Olen nimittäin matkallani löytänyt sisälleni sellaisen perusluottamuksen, että vaikka välilä eksynkin murehtimaan tunnetasolla jotakin, silti minulla tuossa hetkessäkin on sisälläni eräänlainen perus rauha.

27: Lukeminen. Tämä asia on minulle tuiki tärkeä. Sillä juurikin lukemisen avulla olen löytänyt paljon palasia minuudestani sekä samalla myös itselleni tärkeästä hengellisyydestä.

28: Uiminen. Uskokaa pois, opin uimaan vasta 38 vuotiaana. Johtuu hyvin pitkälti kahdesta syystä. Lapsuudessani korvatulehdukset estivät uimaan oppimisen ja loppuaika meni enempi vähempi sekaisena. Opettelin uimaan, koska löysin jossain vaiheessa vedestä eräänlaisen rauhoittumisen elementin. Nyt käynkin useita kertoja viikossa uimahallilla.

29: Oma auto. Oma auto on minulle välttämättömyys, sikäli kun edes jonkin verran töitä meinaan tehdä, mutta pitkälti peloistani johtuen olen vasta ihan viime vuosina oppinut nauttimaa autolla ajamisesta. Onkihan noita kilometrejä kasaantunut sitten kuluneena parina vuotena jo liki 40000.

30: Sauna. Nämä kiitollisuuden aiheeni sivuavat tavalla tahi toisella lähes poikkeuksetta eräänlaista rauhoittumista ja mikäs sen parempi paikka rauhoittua, kuin kuuma sauna. Tästä asiasta olen erityisen kiitollinen.

Jatkoa seurannee..

Kuten ylläolevan kuvan tekstistä voinee päätellä, oma kiitollisuushaasteeni saa nyt jatkoa. Luvassa siis tämän päivän 10 asiaa, jotka päivän mittaan ovat nousseet mieleeni, tuoden kiitollisuuden tunteen.

11: Hyvä ruoka. Minä nautin tehdä hyvää ruokaa. Kiitos äitini luoman hyvän perustan sekä varsinkin vaimoni kärsivällisen opastuksen, osaan mielestäni loihtia mitä mainioimpaa ruokaa sekä mitä erilaisimpia leivonnaisia. Siis sen mukaan kun näihin hommiin innostun. Toisaalta ruoka on ollut minulle matkallani sekä painajainen, että siunaus. Lapsuudessani se oli painajainen lähinnä kouluruokailuun liittyen ja nykyään se on siunaus, saadessani nauttia erilaisista hyvistä ruoista.

12: Tunteet. Tämä on taas, kuten minulla yleensä, asia joka on sekä positiivinen että negatiivinen. Tunteet ovat juuri asia, joiden vuoksi sorruin aikanaan pakenemaan itseäni ja elämääni, koska en yksinkertaisesti kestänyt niitä käsitellä. Tänään olen kiitollinen koko tunnekirjostani, sillä sen käsittelemisen kautta ja myötä olen oppinut itsestäni ja opin kokoajan lisää.

13: Riippuvuudet. Niin hassua kuin se onkin, olen kiitollinen addiktoituvasta luonteestani sekä sitä seuranneista mitä erilaisimmista riippuvuuksista. Vaikkakin osa on kuljettanut minut hulluuden partaalle ja liki kuolemanporteille saakka, niin silti koen olevani juuri tänään kiitollinen siitä että olen saanut elää juuri itseninäköisen elämän kaikkine kauheuksineen. Lähipiirini voisi olla kyllä asiasta hieman toista mieltä, mutta tämä onkin minun kiitollisuushaasteeni. :)

14; Liikkuminen. Tämä on asia joka ei ole ollut minulle kovin pitkään mahdollista. Tällä liikkumisella tarkoitan niin jalan, pyörällä, kuin miten tahansa tapahtuvaa liikkumista paikasta toiseen. Minä nimittäin olin vangittuna liki 15 vuotta oman pääni sisälle tai paremminkin pääni sisällä olevan pelon tunteeseen, joka esti minua liikkumasta juurikaan ollenkaan. Tänään olen kiitollinen siitä, että voin mennä ja tulla ihan kuinka haluan, pääasiassa kaikesta liikkumisesta nauttien. Eihän tästä ole kuin jokunen vuosi kun vasta ensikertaa uskaltauduin lentämään lentokoneella Oulusta Helsinkiin. Se vasta olikin tuolloin liki nelikymppiselle äijälle kokemus.

15: Luonto. Lapsuudessani luonto oli minulle eräänlainen pakopaikka, johon yksinäni suuntasin, kun elämä ahdisti liiaksi. Kuten aikaisemmassa kirjoituksessani olen maininnut, olen siinä onnellisessa asemassa tässäkin asiassa, että asumme samassa kylässä, lähes samoilla hoodeilla kun missä lapsuuteni vietin, joten kun nyt viime aikoina olen taas löytänyt luonnossa liikkumisen nautinnon, saan tästä asiasta varsin voimakasta kiitollisuutta kokea.

16: Usko. Omanlaiseni usko on elämäni yksi vahvimmista peruskivistä, jonka varaan mielekästä elämää tässä hetkessä saan rakentaa. Toisaalta juuri tämä asia auttoi minua selviämään elämässäni vallalla olleista suunnattomista pelkotiloista, jotka toisaalta toimivat kuin oppaana luopumaan vääränlaisesta ylpeydestäni ja etsimään elämääni jotakin suurempaa voimaa johon turvata. Tänään vain uskon ja se riittää, sen kummemmin asiaa järkeistämättä saati selittelemättä.

17: Vertaisryhmät. Juuri näistä kyseisistä porukoista olen löytänyt elämääni kyvyn ja uskalluksen luottaa toisiin ihmisiin. Lisäksi juuri täältä löysin elämääni ensimmäiset ystävät ja sen myötä uskaltauduin luottamaan myös toisiin ihmisiin. Muutoinkin olen saanut äärettömän pitkän matkan kulkea kasvun tiellä ihmisenä, tullen tässä porukassa aina hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen ja sen vuoksi koen kiitollisuutta tästäkin asiasta elämässäni.

18: Itsetuntemus. Asia josta en olisi voinut vähemmän kiinnostua paetessani elämää, mutta josta toisaalta tuli yksi tärkeimmistä asioista raittiin elämäntavan myötä. Aikaisemmin luulin, että löydän lopulta vastauksen kysymykseen kuka minä olen, mutta sittemmin olen tullut ymmärtäneeksi jotakin paljon tärkeämpää. Mitä enemmän itseäni tunnen, sitä varmempi itsestäni olen ja sitä vähemmän minun tarvitsee jotakin muuta yrittää olla.

19: Puhdas vesi. Tämä tuli mieleeni tälle päivää, kun oikein janoisena avasin vesihanan ja huuhtelin janoani tuopillisella raikasta vettä. Tämä jos mikä on asioita joita allekirjoittanut on lähes koko elämänsä pitänyt itsestäänselvyytenä, mutta joka nykyään tuo satunnaisesti mieleeni kiitolllisuuden tätä asiaa kohtaan. Puhdas vesi kun ei läheskään kaikille ole automaatio.

20: Kirjoittaminen. Valehtelematta voin sanoa kirjoittamisen auttaneen minut tähän päivään. Ilman sitä en usko että pääni olisi kestänyt kaikkea sitä armotonta ilotulitusta jota siellä kokoajan on menossa. Luojalle kiitos että sain alkaa säännöllisen ajatusten purkamisen kirjoittamalla ja sen myötä osaltaan olen saanut myös joitain todella arvokkaita ihmissuhteita muodostetuksi. Lisäksi jo 12 vuotta sitten, alkaessani seurustelemaan nykyisen vaimoni kanssa, kirjoittaminen oli keino käsitellä siinä hetkessä elämää vallalla olleita vaikeuksia. Kun ensin toiselle kirjoitti jostakin vaikeasta asiasta, siitä oli heti huomattavasti helpompi sen jälkeen jutella.

Niin taas löytyi tämän päivän rivistö kiitollisuuden aiheita ja taas todettakoon se, että kirjoittaessani näistä, jotenkin hassulla tavalla elin samalla läpi näitä asioita ja niistä nousevaa kiitollisuutta. Jatketaan siis tästä.

Olen viime aikoina ollut pääasiallisesti varsin negatiivisten tunnetilojen vallassa. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä tosiasiasta, että taloudellinen tilanteeni aiheuttaa äärettömän paljon huolta. Toisaalta kun olen tehnyt asioissa voitavani, kulutan vain turhaan energiaani murehtimalla asiaa, jolle tässä hetkessä en voi yhtikäs mitään.

Sempä vuoksi päätin haastaa itseni luetteloimaan elämästäni 10 päivän ajan 10 erilaista asiaa, joista saan olla kiitollinen. Tässä ensimmäiset 10, eikä nämä sitten ole mitenkään paremmuusjärjestyksessä, vaan pelkästään sen mukaan kun eri kiitollisuuden aiheita mieleeni nousee. Uskon vahvasti siihen, että ihminen kykenee vaikuttamaan omaan mielialaansa, jos haluaa ja kohtahan se selviää olenko väärässä. Mutta asiaan:

1: Rakas vaimoni. Ihminen jonka ansiosta hyvin pitkälti olen tänään ylipäänsä hengissä. Olen tämän kyseisen ihmisen kanssa käynyt läpi sellaisen matkan, että uskoisin monen luovuttaneen jo alkumetreille, mutta tämä ihminen ei luovuttanut eikä tänäänkään luovuta.

2: Lapseni. Tämä villi viisikko pitää huolen siitä, että mikäli harhaudun liiaksi murehtimaan elämää, he herättävät minut huomaamaan elämän ainutkertaisuutta. Meillä kun on tällainen uusioperhe, niin sanonkin aina että minulla on 3 omaa lasta ja 2 lainattua. Vaikkakin kaikki ovat minulle yhtä rakkaita ja kuin omiani. Lukemattoman monet kerrat olen kiitollisena todennut murehtivani asioita suotta, kun katson näiden leikkivän täysin huolettomana.

3: Läheiset. Minulla on tänään onnellinen tilanne, että olen saanut sovitelluksi lähes kaikkien sukulaisteni kanssa välit ja sen vuoksi osaan arvostaa myös näitä ihmisiä aivan eri tavalla kuten ennen. He myös vaimoni lisäksi ovat käyneet kanssani varsin vaiherikkaan matkan, jossa varmasti on ollut todella monta tilannetta jossa on kysytty voimia uskoa elämään.

4. Ystävät. Vielä vajaa 10 vuotta sitten minulla ei ollut ystäviä. Elin varsin erakkona, koska pelkäsin ihmisiä ja sitä mitä he minusta ajattelisivat. Tänään olen siinä kiitollisessa asemassa, että minulla on lukuisia aitoja ystäviä, joiden kanssa voin jakaa elämän sekä hyvät että huonot asiat.

5: Raitis elämäntapa. Tämä on yksi suurimmista siunauksista elämässäni. Ymmärrän nimittäin tänään sen, että mikäli en olisi vajaa 9 vuotta sitten saanut kiinni raittiista elämäntavasta, olisin hyvin pian tuhoutunut, sen verran helvetilliseksi elämä päihteiden kanssa meni.

6: Pelaamattomuus. Tässä on toinen ehkäpä raittiuden kanssa yhtä tärkeä asia elämässäni tänään. Ilman pelaamattomuutta, ei minulla olisi raittiuttakaan. Uhkapeliongelmani syöksi minut päihteiden kanssa käsi kädessä kuolemanporteille, enkä olisi selvinnyt hengissä mikäli en olisi myöntänyt ongelmaani ja hakenut siihen apua.

7: Terveys. Ymmärrän tänään sen että saan olla kiitollinen siitä, että olen kaikinpuolin terve, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Aina ei näin ole ollut ja sen vuoksi pyrin muistamaan tämän asian päivittäin, sensijaan että alkaisin tätä asiaa pitämään itsestäänselvyytenä.

8: Oma koti. Tämä on asia, josta olen unelmoinut pienestä pojasta lähtien, enkä vaikka jo yli vuoden olemme eläneet tätä asiaa todeksi, tahdo uskaltaa uskoa sitä vieläkään. Varsinkin kun ottaa huomioon sen, minkälaisista vaikeuksista elämässäni olen selvinnyt, on yksinkertaisesti ihme että perheellämme on oma koti.

9: Lemmikit. Kaksi Tiibetinspanielia ja kolme kissaa. Siinä katras, joka osaltaan pitää huolen siitä että eksyessäni apaattisena murehtimaan elämää, joku tästä karvajoukkiosta hetimmiten on häntä heiluen piristämässä minua. Jännä asia näissä on nämä koirulit. Minulla nimittäin lapsena oli juuri Tiibetinspanieli, josta surullisena jouduin luopumaan hänen ollessaan 6-vuotias. Nyt siis elän tätä kautta lapsuuttani uudelleen.

10: Yrittäjyys. Jos joku on lueskellut aikaisempia kirjoituksiani, voisi ihmetellä sitä, miksi listallani tämä asia on. Olen valehtelematta kiitollinen siitä, että olen jo toistamiseen saanut koittaa siipiäni yrittäjyydessä. Vaikka ensimmäinen "kokeilu" päätyi konkurssiin ja sitä seuranneeseen liki 10 vuoden velkahelvettiin, eikä tämä toinenkaan mitään ruusuilla tanssimista ole ollut, niin onhan tämä jos mikä kasvattanut minua ihmisenä todella paljon. Jos ei muuta niin paineensietokykyni on matkan varrella venynyt samaa tahtia kärsivällisyyteni kanssa ja tänään koen osaavani hetkellisistä kitinöistäni huolimatta arvostaa myös asiaa monin eri tavoin.

Tässä siis ensimmäinen osa 10 päivän haasteestani. Huomenna, sikäli kun luoja suo, tarina jatkuu. Sen vielä loppuun totean, että vaikka tämä oli vasta tällainen ensimmäinen raapaisu, niin ihmeellisellä tavalla tämä antaa heti pajon positiivisemman fiiliksen. Jatketaan siis tästä.

Tiedostan tässä hetkessä olevani oikeasti kutsumusammatissani, saadessani käyttää hyödyksi kaikkea sitä kokemusta ja koulutusta mitä matkani varrella reppuuni olen onnistunut niin hyvässä kuin pahassakin kerryttämään. Vahvin osaamiseni painottuu varmasti erilaisten riippuvuuksien keskellä painiskelevien ihmisten auttamiseen, mutta toisaalta koen myös niin, ettei tämä sinällään ole mitään muuta poissulkeva asia, vaan päinvastoin rikkaus.

Mutta se markkinointi. Se ei todellakaan ole minun vahvinta osaamistani ja ehkä juuri siksi tämä minulle niin tärkeä elämäntyöni on enemmän tahi vähemmän jatkuvaa taistelua siitä, mistä suunnasta omalta osaltani tähän hetkeen seitsenhenkiselle perheelleni onnistuisin leivän pöytään raapimaan.

Kuluneen parin vuoden yrittäjyyteni aikana olen kohta puolisen vuotta yhtäjaksoisesti saanut työskennellä ihmisten parissa, jossa viimeinen pari kuukautta käyden keskustelemassa erään ihmisen kotona, pyrkien osaltani auttamaan häntä matkalle raittiuteen. Tämä juuri tuntuu omimmalta tekemiseltäni, mutta toisaalta kun olen useiden vuosien aikana käynyt luennoimassa erilaisille kuulijaryhmille asioista, myös tämä olisi varsin mielenkiintoista. Aivan samoin kuin erilaisten ryhmienkin ohjaaminen.

Jos voisin jotakin toivoa, olisi se että saisin mahdollisuuden säännöllisesti työskellä ihmisten kanssa, välillä käyden erilaisissa tilaisuuksissa puhumassa. Toisaalta mitä tässä kuluneen puolenvuoden aikana olen erilaisissa palavereissa istuskellut, myös eräänlainen konsultointi, lähinnä liittyen juurikin tähän riippuvuusproblematiikkaan olisi sellainen asia mitä voisin kuvitella toteuttavani.

Mutta toisaalta tiedostan yhden suurimmista haasteistani tässä kaikessa olevan sen, että sen mitä markkinointia kyseisten palveluiden saralla olen toteuttanut, on segmentointi kohdistunut lähinnä kuntasektorille ja sen myötä mahdolliset asiakassuhteet ovat jääneet varsin vähäisiksi. Tuolla sektorilla kun joka asiassa etsitään säästöjä, niin ostopalveluna tapahtuvaa terapiaa tai millä tahansa tätä palveluani nyt haluaa kutsuttavan on kokolailla vaikea, miltein mahdoton saada myydyksi mihinkään. Joka puolella törmää vain lohdullisiin kommentteihin, että teet varmasti hyvää työtä, mutta valitettavasti joudumme ohjaamaan asiakkaitamme oman kuntamme sisällä toteutettavissa olevien palveluiden piiriin. Eikä siinä, ymmärrän tämän kyllä, mutta toisaalta mitään muuta en toivoisi tässä kohtaa niin kovasti kuin sitä, että joku ymmärtäisi sen, että juuri nyt luomalla säästöjä väärässä kohtaa, nuo säästöt luovat tulevaisuudessa vain lisää menoja.

Mistä tämän päättelen? Siitä että mitä tuolla joissain yhteyksissä näitä kunnan sisällä olevia ammattilaisia jututtanut, heillä ei juurikaan ole olemassa tietoisuutta näistä sinällään haastavista riippuvuussairauksista. En minä silti itsestäni liikoja luule, mutta toisaalta sen mitä ihmisten kanssa työskentelyssä olen havainnoinut, juuri tuo kokemuspohjainen tietotaito on se, mitä nämä ongelmien keskellä elävät ihmiset hädässään ensimmäisenä kaipaavat. Tähän kun lisätään kaikki se tieto mitä erilaisista kirjoista olen opiskellut, ei liene ihme että minun on kokolailla helppo muodostaa luottamuksellinen suhde ihmisen kuin ihmisen kanssa jo jonkin aikaa jutusteltuani. Lisäksi kun koen matkallani oppineeni sen, että kohdatessani uusia ihmisiä, kykenen heidät aidon vilpittömästi kohtaamaan.

Tänään mietin oikeasti sitä, kuinka paljosta kiitollinen elämässäni saan olla. Eikä sitä kiitollisuutta saisi vähentää se, ettei minulla taas kerran ole varmaa tietoa tuloistani. Silti jokainen ymmärtänee sen, että ihminen tarvitsee toimeentulon, voidakseen tässä yhteiskunnassa täysipainoisesti olla mukana. Eikä siinä, voisinhan laittaa pillit pussiin ja aloittaa kaiken taas kerran alusta, mutta toisaalta koen omiksi tarpeikseni asti rasittaneeni tätä yhteiskuntaa ja sen eri tukiportaaleja, joten juuri nyt, tietäessäni mitä oikeasyti isona haluan tehdä, toivoisin siihen saavani ennenpitkää mahdollisuuden.

Jos siis voisit jollain tavalla minua tässä asiassa jeesailla, on se sitten markkinointi tai muu vastaava yhteistyö niin otathan rohkeasti yhteyttä (info.mahdollisuus@gmail.com)

Epätoivoani tässä hetkessä parhaiten kuvannee se, että ylipäänsä häpeältäni uskaltaudun tästä kaikesta tänne kirjoittamaan ja ylipäänsä apua tässä pyytämään. Minulle jos kenelle, vääränlainen ylpeys toimii panssarin omaisena muurina toisilta ihmisiltä avun pyytämiseen. Osaan kyllä auliisti sitä olla tarjoamassa, pahimmillaan pyytämättä, mutta itselle avun pyytäminen onkin sitten ihan oma lukunsa.

Taas kerran päivä koulussa. Tänään tutustuimme lähemmin omiin tunteisiimme sekä niiden antitunteisiin.

Tämän päivän oivalluksena lähinnä se, että vaikka olen useaan otteeseen täälläkin kirjoittanut addiktina ihmisenä olevani monilta osin tunne-elämältäni yliherkkä, niin oikeammin minulla on yhä äärimmäisen vaikeaa löytää itsessäni vallalla olevat tunteet. Varsinkin silloin, kun kyse on negatiivisista tunteista kuten viha, häpeä tai syyllisyys.

Toisaalta tänään huomasin konkreettisesti sen, että olen taas kerran palannut suorittamaan elämää, aivan kuten pelkkä olemassaoloni ei riittäisi.

Tänään päätin sen, että alan tietoisesti opetella läsnäoloa, koska suorituskeskeiselle ihmiselle pelkkä oleminen on äärimmäisen haastavaa. Yksi suurimmista syistä tähän päätökseen oli se, että olen jatkuvasti viime aikoina puhunut kyllä paljon siitä että minun tulisi jättää vähemmälle taas kerran edestakaisin säntäilyäni, mutta toisaalta en ole ollut valmis tekemään yhtään mitään konkreettista asian eteen. Nyt aion tehdä. Yksi tärkeimmistä teoista liittyy viime kuukausina eräänlaisena pakopaikkana pitämääni älypuhelimeen. Päätin nimittäin ensiviikon keskiviikolle luovuttaa oman älypuhelimeni vanhemmalle tyttärelle ja ottaa itse käyttööni puhelimen jossa ei ole ollenkaan nettiä.

Uskon tämän konkreettisesti auttavan minua arjessani lähinnä siinä, että nykyisellään kun tuo kapula "eksyy" käteeni joka välissä päivää, niin ehkä nyt minulta löytyy sensijaan kyky rauhoittua olemaan läsnä tässä hetkessä niin itselleni, puolisolleni kuin lapsillenikin.

Se miksi tuon ylläolevan kirjan tekstin tuohon kuvasin, johtuu pelkästään siitä että huomasin tuota lukiessani sen, etten ollenkaan ole viime aikoina kokenut eläväni, mutta suorittavani elämää aivan kuten en muutoin ansaitsisi olemassaoloani. Myönnän lisäksi yrittäneeni rakentaa itselleni olemassaoloa kirjoittelemalla jatkuvasti mitä erilaisimmilla sivustoilla netissä. Osa tuosta kirjoittelusta edelleen kumpuaa tarpeesta jakaa omaa toipumisen tarinaansa, mutta silloin kun se menee niin pitkälle että lähimmät ihmiseni alkavat tuosta kaikesta kärsiä, ollaan taas kerran eksytty äärimmäisyyksiin, kuten minun tapauksessani on tapana käydä.

Se mitä tunteita itselläni tässä päivässä päälimäisinä oli, oli syyllisyys, häpeä sekä viha. Koin syyllisyyttä siitä, että olen kuin vahingossa jättänyt perheeni vähemmälle huomiolle, keskittyen mitä erilaisimpiin haasteisiin mitä elämä tarjoilee. Häpeää koin lähinnä siitä, että huomasin olevani vielä monilta osin enemmän hukassa itseni kanssa kuin olen luullutkaan ja vihaa koin lähinnä suhteessa itseeni ja siihen, että aina minun tarvitsee mennä asioissa äärimäisyyksiin, ennenkuin olen valmis havahtumaan todellisuuteen.

Nyt siis tarkoituksena jättäytyä kokonaan pois sosiaalisen median pyörityksestä, keskittyen opettelemaan läsnäoloa ja vain pelkkää olemista. En nimittäin usko etteikö tuolla somessa elämä pyöri omaa ihmeellistä rataansa ilman minua ja "viisauksianikin." Toisaalta uskon että keskittymällä läsnäolon ja olemisen opetteluun suora hyöty siitä tullenee siinä että minä ja perheeni voimme varmasti heti kohta paremmin. Vieroitusoireitta tämä tuskin onnistunee, mutta toisaalta se mitä kohden tällä pyrin, siintää sen verran kirkkaana määränpäänä edessäni että sitä kohti kulkeminen haasteista huolimatta tullenee olemaan kohtuullisuuden rajoissa.

Eli tästä lähtien joutunette lueskelemaan täällä "voivotteluani" lähinnä tämän uuden opettelun haasteellisuudesta, mutta toisaalta uskon saavani kirjoitella myös siitä mitä hyvää vähemmälle jäävä netissä notkuminen tullessaan tuo.

On ollut jännä huomata se, kuinka alitajuntani prosessoi menneitä tapahtumia sitä mukaan kun projektiani saan viedyksi eteenpäin. Nyt, kirjoittaessani tämän päivän osuuden lisäksi muutaman menneen päivän osakokonaisuuksia, olen eräällä tavoin taas matkallani mennyt eteenpäin. Nimittäin niin, että syyllisyys omista valinnoista on nousemassa päivänvaloon. Johtunee lähinnä siitä, että ihmisen mieli lie rakentuu niin, että päälimmäisenä olevat tapahtumat ja tunnetilat käsiteltynä, antavat taustalla piilossa oleville, vielä käsittelemättömille tunteille tilaa tulla esiin.

Nyt kirjoittelin siis projektiani ajantasalle, lähinnä sen vuoksi, kun tein päätöksen keskittyä viikonlopun ajan perheeseeni. Jännä sinällään, kuinka tuo päätös osaltaan toi minut kohtaamaan omaa syyllisyyttäni suhteessa omiin valintoihini raittiina eläessä.

En todellakaan ole korjautunut virheettömäksi, vaikka todella pitkän matkan minuuteeni olen kulkenut. Edelleen, elämän tarjoillessa joissain kohden vastoinkäymisiä, olen herkkä pakenemaan noita asioita ja niistä nousevia tunteita mitä erilaisimpiin asioihin. Nyt kirjoittaessani menneestä elämästäni, päälimäisenä asiana oli se, kuinka en ole edelleenkään oppinut luomaan oikeanlaista suhdetta rahaan ja talouden pyörittämiseen.

Ymmärrän tässä hetkessä olla armollinen itselleni siinä, etten todellakaan voi vielä osata kaikkea elämässä täysin. Olen kuitenkin vuosikymmenten ajan saanut kasvaa asioissa tietyllä tavoin kieroon, joten muutosprosessi on hidas ja kivuliainen. Surullisinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että tämä kaikki yhä satuttaa ympärilläni olevia ihmisiä, vaikkakin toisaalta tämäkin taisteluni, josta nyt vihdoin olen luopumassa, kuinka onkin omani.

Pyrin joka päivä siihen, etten karkaisi omaa herkkyyttäni sekä haavoittuvuuttani mihinkään maalliseen. Silti, tämän hetken vallalla olevat taloussotkut, johtuvat melkeinpä yksinomaan siitä, etten kyennyt kohtaamaan elämää sellaisenaan, vaan palasin takaisin valheellisten turvarakenteiden varaan.

Oikeastaan tämä projekti palvelee minua äärimmäisen paljon jo nyt. Tätä kirjaa kirjoittaessani nimittäin saan samalla prosessoida itsessäni nousevia tunteita tehden mitä mielenkiintoisempia oivalluksia suhteessa itseeni.

Esimerkkinä voisin mainita sen, että kirjoittaessani lapsuudestani sekä siitä, kuinka isäni ei luottanut elämässä mihinkään, vaan surutta pakeni sitä, rakentaen itselleen mahtipontiset kulissit ympärilleen, joiden läpi kukaan ei päässyt. Kirjoittaessani tahtomattani huomanneeni toteuttavani samaa, oivalsin samalla sen, ettei minun ole tuota pakko tehdä, vaikka läpi elämäni tuolla tavoin olenkin elämäni myrskyissä luovinut. Silti minua ei isäni tavoin ole tuomittu tuhoutumaan, vaan tietoisuuteni lisääntyessä, voin todellakin tehdä asioille jotain.

Aurinkoista huomenta arvon kanssakulkijani. Kuten eilen illalle taisin toivoa, sain herätä tälle aamua kukonlaulun aikaan, kellon osoittaessa 5.33

Eipä silti kellonajalla väliä, kun pirteän oloisena saa taas kerran herätä yhteen raittiiseen armon aamuun. Varsinkin kun osaltaan kiitos tämän projektini, mieleni näyttää täyttyvän erinäisistä kiitollisuutta pursuvista ajatuksista.

Eilen illalle ollessani vertaisryhmässä, huomasin miettiväni kiitollisena sitä kaikkea mistä olen tähän hetkeen selvinnyt. Raittius on minulle se tärkein asia elämässäni, perheen ohella, mutta toisaalta jo hyvin varhain ymmärsin sen merkitsevän itselleni, omalle kohdalleni paljon enemmän kuin opettelua olemaan viinatta vaikka hampaat irvessä. Lisäksi kun olen tähän hetkeen saanut vapautua sekä orjuuttavasta peliongelmasta, että samankaltaisesta lähes kaiken tuhoavasta lääkeriippuvuudesta, ei sinällään liene ihme, että koen juuri nyt kiitollisuutta mitä ihmeellisimmistä jopa varsin pienistä asioista elämässäni.

Tärkein oppi kaiken muun ohella elämässäni on ollut se, ettei minun tarvitse enää reagoida aivan kaikkiin asioihin täydellä teholla. Sen sijaan ymmärrän katsoa tätä suurta kokonaisuutta siten, että pitäessäni huolen omasta tontistani, ja sen puhtaudesta, loput kyllä asettuu aloilleen juuri meille parhaan muotoilun mukaisesti.

Toisaalta yksi iso oivallus elämässäni on ollut se, että me ihmiset olemme todella erilaisia, ollaksemme juuri samanlaisia kaikki. Se kuinka erilaisina itsemme saati toisemme koemme, riippuu jokaisen kohdalla yksinkertaisimmillaan siitä, missä kohden matkaamme, me kukin tahoillamme olemme menossa. Minä tiedän olevani juuri tässä ja se riiittää auttamaan minua olemaan reagoitumatta siitä, jos joku ei ole samassa kohtaa minun kanssani.

Toisaalta kerratessani tämän projektini tiimoilta elämää, mieleeni palautuu väkisinkin toinen toistaan kaameampia tilanteita, joiden keskell vaimoni kanssa olemme elämää ja perhettämme rakentaneet. Jos tällä projektilla ei välttämättä palvellakkaan kovin suurta joukkoa ihmisiä, niin uskon tässä piilevän varsin eheyttävän kokonaisuuden jo pelkästään minua ja vaimoani sekä parisuhdettamme ajatellen. Sellainen myllytys meillä nimittäin on rintarinnan kuljettu.

Olen joskus ääneen ihmetellyt viimeaikaista tarvettani jatkuvasti jakaa ajatuksiani sekä pohdintojani täällä netissä. Toisaalta nyt, kirjoittaessani tarinaani, ymmärrän tämän johtuvan siitä, että yksinkertaisesti minulle kirjoittamisesta on tullut keino jäsentää päänsisäistä maailmaani ja sen kautta osaltaan jakaen kertoa mitä pienessä, yhä edelleen paikoitellen varsin kipeässä mielessäni milloinkin liikkuu. Toisaalta juuri tästä jäsentämisestä johtuen, kiitollisuus nostaa tasaisin väliajoin päätänsä ja silloin varsinkin, toivoisin voivani jakaa tuosta hyvästä olosta edes hitusen palasia muillekkin.

Kuten todettua, kirjoittaminen vapauttaa minua ajattelemaan elämääni kokonaisuutena, nostaen päällimäiseksi tunteeksi äärettömän kiitollisuuden tästä hetkestä. Kun esimerkiksi illalle istuin portaillamme, katsellen pihalla vesisateessa juoksevia lapsiamme, en voinut sille mitään, että silmäkulmaani hiipi kuin varkain kyynel, joskin tässä kohden puhtaasti onnesta. Ilman rakasta vaimoani, minulla tuskin olisi omaa elämääni enää elettävänä, saati noita lapsia tuolla pihalla kirmaamassa. Nyt minulla on ja lisäksi äärettömän paljon muita kultahippusia elämä pullollansa, siis asioita joista tähän hetkeen rakentuu tasapainoinen sekä hyvä elämä. Pahoittelut siis jos häiriköin teitä jatkuvalla kirjoittelullani. Ei näitä ole edes pakko lueskella. ;-)
Paskat minä aidosti mitään anteeksi pyydä. Ei minun tarvitse, sillä tiedän tämän sisälläni asiaksi jonka tässä hetkessä haluan tehdä, joten yrittäkää kestää, kaikesta huolimatta.

Heräsin siis aikaisin. Silläkin tarkoituksensa. Kuten todettua, tänään juoksen palavereissa rakentelemassa tulevaisuuden visioita työrintamallani. Eli tarkoituksensa aikaisin kukkumisella. Nyt nimittäin tämän päivän osuus projektista jo kirjailtuna. Eli kasassa neljän päivän tuotoksena 40 sivua jäsennettyä tarinaa elävästä elämästä. Jatkan siis matkaani, askeleen ja sivun kerrallaan. Lopun vielä siintäessä näkymättömänä horisontissa.

Siunausta päiväänne. Varjelusta askeliinne. Voikaamme hyvin.

Niin se vaan tämäkin päivä taipuu kohti iltaa. Tyytyväisenä voin jälleen todeta ehtineeni vaikka ja mitä. Tärkeintä kaikessa, ehdin jopa lasten kanssa oleilemaan kotvasen aikaa. Minulla kun tuppaa olemaan se paha tapa, että omat kaikenkarvaiset projektini mennä hurahtavat sen ohi, että lapset ovat vain niin vähän aikaa pieniä.

No kuten todettua, hyvä päivä kasassa. Lisäksi kun vielä voin sanoa, ehtineeni tehdä töitäkin, leikkimisen ohessa, ei itsekään voine enempiä olla itseltään vaatimassa.

Tämä päivä on taas yksi osoitus siitä, että levollisesta mielestä käsin tehtynä asiat tapahtuvat ilman sen suurempia ponnistuksia. Sain jopa rustailtua taas tavoitteeni verran tälle päivää teksiä myös kirjani valmistumisen onnistumiseksi. Kasassa alkaa olla liki 60000 merkkiä, eli 30 sivua teksiä. Lisäksi kun totean lähettäneeni tämän raakileen eräälle kustantamolle, saaden vastauksena tyrmäyksen sijasta aikomuksen palata asiaan lomien jälkeen, voinen hyvillä mielin jatkaa tätä projektiani, luottaen siihen, että tavalla tahi toisella asiat järjestyvät kyllä aikanaan.

Huomenna kirmailen aamupäivän palavereissa, tulevaisuuden työkuvioitani raamitellen, joten luvassa tulee olemaan varsin haasteellinen, mutta varmasti sitäkin mielenkiinoisempi päivä. Täytynee siis taas luottaa siihen, että aamulla silmät avautuu ainakin tuntia ennen kuin muulla populallamme.

Tästä on hyvä jatkaa matkaa, askeleen kerrallaan eteenpäin. Mutta nyt sujahdan vertaisteni pariin, lataamaan hieman akkuja. Jatketaan taas. :)

Täytynee tässä kohtaa todeta voivansa olla varsin tyytyväinen tämän päivän tuotokseen, sen verran paljon kaikkea muuta tekemistä tämä päivä piti sisällään.

Kuten jo eilen totesin, lapsiperheen arki on hektistä. Onneksi olen tottunut heräämään muuta perhettä aikasemmin ja sen myötä tämänkin päivän tavoitteeni täyttyi. Kasassa kahden päivän jälkeen hulppeat 41000 merkkiä eli tasan 20 sivua. Tämän tahdin pysyessä ei vaikeuksia saavuttaa asettamani tavoite, eli valmis opus tämän kuun loppuun mennessä.

Eilin tutkailin hieman noita nykyisiä julkaisuvaihtoehtoja, joten lohdullista sinällään, vaikka yksikään kustantamo ei tästä prokkiksestani innostuisi, kohtuu vähin kustannuksin saan kirjalleni kannet omakustanteena.
Tietysti edullisin vaihtoehto taitaa olla Elisa-kirja, joka markkinoi julkaisevansa kaikki kirjat, joita heille E-kirjaksi tarjotaan. Katsotaan mikä lopputulema on.

Mutta kaikkineen mielenkiinoinen prosessi tästä vielä kehkeytyy, kun joka päivä kirjoittaessani jatkuvasti huomaan muistini kätköistä kumpuavan asioita, joita en vielä tähän hetkeen ole muistanutkaan, esimerkiksi lapsuudestani. Jännä sinällään, että kaikki nuo ovat olleet pelkästään positiivisia. Kuvannee sitä, että olen jo aikalailla sinut kaikkien traumaattisimpien kokemusteni kanssa. :)

Ehdittiin jopa lasten kanssa uimareissulle ja pihatöille sekä päiväunillekkin jäi aikaa. Nyt voin tyytyväisin mielin painaa pään tyynyyn. Huomenna projekti jatkukoon.