Sananen mielenrauhasta.

Heräsin taas vaihteeksi kukonlaulun aikaan. Kokien suunnatonta kiitollisuutta, todeten asioiden olevan niille kuuluvilla paikoillaan. Tästä toteamuksesta huomasin miettiväni sitä kuinka aikoinaan kuullessani sanan mielenrauha, kavahdin sitä, koska ajattelin sen olevan asia jota en koskaan tulisi saavuttamaan. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Ihminen joka tietää mitä on elää ollen syvästi masentunut. Samalla kokien olevansa omien suunnattomien pelkojensa vanki, ei välttämättä aivan heti löydä luottamusta siihen, että joku kaunis päivä tuo kaikki alakuloisuus sekä jatkuva pelko olisi taakse jäänyttä elämää.

Ei siitä loppuenlopuksi nyt niin montaa vuotta ole kun nuo pelot ja masennukset olivat arkipäivää täällä. Joka maanantai, ajellessani töihin, alkumatkasta ajan paikan ohi, jossa isäni päätti oman tuskansa rekan keulaan. Samoilla kohdin mieleeni muistuu aika, jolloin itse pelkäsin ja panikoin autolla ajamista. Tuossa hetkessä esimerkiksi viedessäni vaimoni lapsia isälleen, muistan keksineeni tuolle automatkalle mitä ihmeellisimpiä arvuutusleikkejä joiden avulla sain hetkeksi aikaa huomion pois siitä kuinka paniikissa tuosta autoilusta oikeasti olin.

Nyt ajellessani pitkästi toista tuhatta kilometriä viikoittain työajoja, huomaan säännöllisesti kokevani kiitollisuutta pelkästään siitä että voin ajele autolla pelkäämättä sitä.

Ihminen joka ei ole kokenut masennusta, ei voi sitä ymmärtää. Samoin on paniikkihäiriön laita. Toisaalta sama on tilanne minkä tahansa sairauden kanssa, on sitten kyse syövästä tai päihderiippuvuudesta. Sen vuoksi juuri olisi ensiarvoisen tärkeätä se että mahdollisimman paljon eri sektoreilla käytettäisiin meitä oman kokemuksen omaavia ihmisiä ja meidän toipumiskokemuksia, näistä sairauksista vielä kärsivien ihmisten auttamiseen.

Itse sain aikoinaan apua vertaistuesta. Itseasiassa yhä tänäänkin se on minulle yksi tärkeimmistä kanavista purkaa tämän hetken elämääni. Kun tuohon nivottiin monipuolinen ammatillinen apu, niin minä, kuin siinä samalla myös perheeni, saimme elämässä toisen mahdollisuuden.

Itselleni masennus ja siihen liittynyt jatkuva panikointi johtui suurimmaksi osaksi siitä, että sisälleni oli kasaantunut liian paljon pahoja asioita sekä niihin liittyneitä tunnetiloja. Traumoja, joita sitten epäonnistuneesti pyrin päihteillä ja lääkkeillä itsehoitamaan. Asiat alkoivat aueta yksi kerrallaan, kun näihin ongelmiin alettiin pureutua pala palalta. Päihdeongelmaan päihderiippuvuutta hoitavalla kuntoutuksella. Mielenterveyspuolen ongelmiin, siihen erikoistuneen terapeutin avustuksella. Silti muistaen kokoajan se että nämä ongelmat nivoutuvat siinä määrin toisiinsa, ettei kumpaakaan voinut jättää hetkeksikään huomiotta.

Tänään saan elää vapautta, jota en villeimmissäkään unelmissani osannut kuvitella koskaan saavani elää. Oikeastaan suurin ongelma lähtötilanteessa olin minä itse. Kuvitellessani lähes pakonomaisesti yhä voivani ratkaista ongelmani yksin. Tarvitsematta siihen apua keneltäkään. Luojan kiitos minut pysäytettiin ajoissa. Ilman tuota havahduttavaa kokemusta olisin nimittäin kuollut.

Elämä on siinä vekkulia, että kun lakkaan taistelemasta sitä vastaan, myöntäen olevani kykenemätön yksin ratkomaan ongelmiani, se tulee lopulta enemmän kuin puolitiehen vastaan. Kaikki ongelmat ja solmukohdat avautuvat kyllä. Yksi kerrallaan. Minun tärkein osuuteni tässä palapelissä tänäänkin, on yhä muistuttaa itseäni kärsivällisyyden merkityksestä. Asiat kun todella harvoin avautuvat minun toivomani aikataulun mukaisesti. Parhautta tänään tuon kärsivällisyyttä vaativan aikataulun kanssa on se, että sitä mukaan kun aikaa kuluu, siinä ajankuluessa muutoksista kasvaa kokolailla pysyvämpiä, kuin mitä ne olisivat, jos olisivat ratkenneet heti ja samantien kuten kärsimättömyyttäni odotin niiden ratkeavan.

Jos luit tämän kirjoituksen ja koet elämässäsi tässä hetkessä jotakin tuskaa. Älä epäröi kirjoittaa minulle. Sillä kuten aikaisemmin kerroin, ilman toisia, saman kokeneita ihmisiä, en minäkään olisi tässä. Tänään et nimittäin enää ole yksin.

Kirjoitettaessa soi Apulanta: Valot pimeyksien reunoilla.