Toive. Tavoite. Tekeminen. Toteutuminen.

Nyt miettien elämässäni kaikki ne asiat, joita elämääni olen koskaan toivonut, ovat tässä hetkessä toteutuneet. Elän elämää josta sinällään ei puutu yhtikäs mitään.

Tästä johtuen ajattelin kirjoittaa nyt siitä, kuinka aamulla pohtiessani elämääni, tulin todenneeksi sen että kaikki ne asiat joita elämääni olen joskus toivonut, ovat toteutuneet likipitäen saman kaavan mukaisesti.

Ensin olen toivonut elämässäni jotakin. Sen jälkeen tuosta toiveesta on pikkuhiljaa rakentunut tavoite. Tavoitetta on seurannut tuon tavoitteen saavuttamisen edellyttämä tekeminen ja lopuksi tuo alun perin toiveen muodossa ilmaantunut asia on toteutunut oman aikataulunsa mukaisesti. Joskus kiduttavan hitaasti, toisinaan hieman nopeammin, mutta silti samalla lopputuloksella, eli lopulta toteutuen.

Tätä miettiessäni, mieleeni nousee loputtoman monta erilaista esimerkkiä siitä kuinka itse olen torpedoinut noiden sinällään hyvien asioiden toteutumista, lähinnä omasta kärsimättömyydestäni johtuen. Milloin menettäen uskoni koko asian suhteen. Milloin ajatellen ettei se koskaan kuitenkaan tulekaan toteutumaan.

Tähän hetkeen ymmärrän että kaikki ne asiat, joita elämässäni tavalla tahi toisella tarvitsen, toteutuvat kyllä. Se jos tuo toteutuminen ottaa joskus enemmän aikaa, johtuu nyt miettien yksinkertaisesti siitä syystä etten itse ole vielä valmis näitä asioita elämässäni kohtaamaan.

Tästä päästään siihen toteamukseen, etten läheskään aina tiedä mikä on hyväksi itselleni milloinkin. Uskon nimittäin niin, että jos elämä tarjoilisi minulle aina sen mitä päähäni saan haluta, aina samantien, olisi tämän hetken elämäni varmasti totaalista kaaosta, sisälläni vallitsevan rauhan sijasta. Onneksi elämä tietää paremmin ja sen vuoksi joitain itselleni tärkeitä asioita olen kärsivällisesti saanut odottaa jopa vuosikymmenen.

Yhä edelleen sisälläni asuu se pieni, malttamaton lapsi, joka innokkaana saa päähänsä vaikka ja mitä. Nyt jo onneksi ymmärtäen ettei elämässä ole tarkoitus saavuttaa tai saada kokoajan jotakin. Tähdellisempää on oppia siitä päivittäin se minkä avustamana voin osaltani antaa jotakin muille.

Eipä silti. Ainahan uudet, positiiviset asia on mukavia kohdata. Mutta toisaalta jossain kohden olen tullut oppineeksi myös sen, että aivan samoin myös ne negatiiviset asiat, siis tapahtumat joita itse en miellä tarvitsevani, ovatkin itseasiassa itselleni ehkäpä vieläkin tähdellisempiä. Niissä kun yleisimmillään on piilotettuna ne tärkeimmät opetukset joita elämäntaipaleellani olen tarvitseva. Tästä johtuen tänäänkin pyrin asennoitumaan omalta osaltani päivän tapahtumiin siten, että olivatpa ne tänään mitä tahansa, yritän olla reagoitumatta niihin liiaksi. Ymmärtäen niiden olevan vain asioita ja tapahtumia joita jonkin ajan kuluttua elämääni taaksepäin tarkastellen huomaan tässä hetkessä tarvinneeni.

Lopuksi pieni palanen tekeillä olevasta opuksestani.

Kiltteydestä kipeytynyt

Ihminen joka sisällään ei koe olevansa hyväksytty omana itsenään, alkaa hakea tuota hyväksyntää itsensä ulkopuolelta. Ymmärtämättä sitä että itseasiassa hänen ensin tulisi kyetä hyväksymään itse itsensä ja vasta sen jälkeen ihmiset joiden hyväksyntää hän epätoivon vimmalla yrittää saavuttaa, kykenevät muodostamaan tähän ihmiseen yhteyden. Sikäli kun tuo yhteys ylipäänsä on heidän välilleen tarkoitus muodostua.

Minä nimittäin kuvittelin miellyttämällä saavuttavani kaikkien ihmisten kanssa yhteyden, kunnes vasta totaalisen murtumisen myötä tulin todenneeksi sen että mikäli minulla ei itselleni ole yhteyttä itseeni, kuinka minulla voisi olla yhteyttä muihinkaan ihmisiin.