Kun miettii elämänsä mullistavia tai mieleenpainuvia hetkiä, liittyvät ne poikkeuksetta erilaisiin ekoihin kertohihin, alkuihin. Kukaan ei muistele sitä hetkeä, kun joku asia tapahtui neljännen kerran. Kyllä ensisuudelma, ensitapaamiset ja ensimmäiset kokemukset yleensäkin ovat niitä, jotka jäävät parhaiten mieleen, ja joista sitten tarinoidaan myöhemminkin.
Kun olin yläasteella TET-harjoittelussa äikänopetätini luona, harjoittelin muutaman päivän pelkästään essseiden alkuja. Homma tuntui aluksi idioottimaiselle, olisin halunnut päästä jo varsinaiseen tekstiin. Harjoitus kuitenkin pian osoitti, että jos tekee alun ja vieläpä loppurivitkin kunnolla, annetaan monta asiaa näiden välissä anteeksi. Ja tämähän pätee todellisessa kirjallisuusmaailmassakin: hyvin kirjoitettu alku kiinnittää kustannutoimittajan huomion, kirja saatetaan jopa julkaista, ja lukijakin päättää jatkaa kirjan lukemista, jos alku ei täysin töki.
Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen teoksessa ”Aloittamisen taito” pureudutaan kirjallisuustaivaan merkittävimpiin aloituksiin. 27 eri kategoriaan pitävät sisällään 400 erilaista aloitusta kotimaisista ja ulkomaisista kirjoista. Ehkä niiden avulla tulevat kirjailijalupaukset saavat inspiraation omiin ensisanoihinsa.
Yksi omista lempparialoituksista löytyy Riku Korhosen Hyvästi tytöt –kirjasta.
”36-vuotiaana ymmärsin, että elämäni tyttöjen kanssa oli päättymässä. Kun he ennen katsoivat kasvojani, nyt he alkoivat nähdä lävitseni. Ja vaistosivat minun olevan muutoksesta kauhuiussani.”
Mikä aloitus onkin kolahtanut juuri sinuun? Ja voiko alku todella pelastaa muuten keskinkertaisen kirjan?