Käärmenainen kapitalistimaassa

The Birdhouse Factory
Sirkus

Nyt olen nähnyt, kuinka farkkuihin pukeutunut nainen seisoo omilla olkapäillään.

Lasvegasilainen uuden sirkuksen poppoo Cirque Mechanics toi Savoy-teatteriin sirkusta, tanssia, näytelmää ja mimiikkaa yhdistelevän kertomuksen tehtaasta ja sen työntekijöistä. Chaplinin Nykyajalle, Rube Goldbergille ja paikoin myös Diego Riveralle kumartava uuden sirkuksen esitys alkaa H. Rosebudin tehtaalta, jota luotsaa tiukka pomo mustassa puvussa, knalli päässä, salkku kädessä ja naama norsunvitulla. Alaisina hänellä on kasa farkkuhaalareihin pukeutuneita työntekijöitä, jotka työnteon lomassa äityvät hillittömyyksiin - ajelevat yksipyöräisillä, roikkuvat liinoissa ja lampuissa, ajelevat german wheelilla ja riekkuvat trapetsilla. Tätä johtaja ei hyväksy, vaan tiuskii alaisensa takaisin töihin.
Työnteon keskeyttää tehtaaseen lehahtanut pikkulintu, joka avaa työntekijöiden silmät. Väliajan kohdalla tehtaassa suoritetaan vallankumous. Klovni/miimikko ryhtyy johtamaan ja entinen pomo pannaan linjastotyöhön. Nimi vaihtuu The Birdhouse Factoryksi ja tehdas alkaa valmistaa värikkäitä koteja pikkulinnuille. Tässä esityksen sanoma: kapitalismin pitää olla kivaa.

Esityksessä on kaksi henkeäsalpaavaa numeroa. Ensimmäinen on Khongorzul Tsevenoidovin käärmenainen-numero. Käärmenaiset ovat aina hämmästyttäviä, mutta Tsevenoidov on omaa luokkaansa, paras käärmenais-esitys jonka olen nähnyt. Tyyppi puraisee kapulaa ja nostaa itsensä suun lihaksilla ylösalaisin ilmaan. Wau.
Toinen on Sagiv Ben Binyamimin ja Aloysia Gavren upea tangon säestyksellä suoritettu pariakrobatianumero, jossa Gavren esittämä estoinen nörtti luopuu putkimies-lookista ja vapautuu upeaksi vampiksi.

Näiden lisäksi nähdään hauskaa ja osin hyvin taitavaa, mutta ei todella upeaa tai huomattavan kekseliästä sirkustelua. Maistiaisia täällä, joskaan kaikki videolla nähtävät numerot eivät saapuneet Suomeen asti. Ihmetelkää käärmenaista!
Pisteet esitykselle siitä, että sirkukselle leimallisesta eteerisyydestä ja sadunomaisuudesta on kerrankin uskallettu päästää irti. Minun puolestani esityksessä olisi saanut olla vieläkin enemmän steampunkkia, rautaa, ruostetta ja Neuvostoliittoa. Kaipasin myös luovempaa musiikin käyttöä. Nyt René Aubry -tyylinen musa jäi suurelta osin tylsäksi tilutteluksi, vaikka tehdas tapahtumapaikkana vaatisi hienoja kilahteluja, kolahteluja, koneiden ääniä ja mökää.