Karjamarkkinat

Viehättävä nuorten naisten juhla vai karut karjamarkkinat? Tätä pähkäiltiin viime viikolla New Yorkissa, kun Waldorf-Astoria-hotellissa järjestettiin International Debutante Ball, talven seurapiirikauden kohokohta. (Kyllä, täällä tunnetaan käsite winter social season.) Kyseessä ovat maan ja mahdollisesti maailman kuuluisimmat debytanttitanssiaiset.

Debytoinnin perinne juontaa juurensa ilmeisesti 1500-luvun Englannista, jossa naimaikäiset aatelisneidot esiteltiin kuningatar Elizabethin hovissa. Yhdysvalloissa debytanttitanssiaisa alettiin järjestää 1800-luvulla, ja niiden tarkoitus oli tiedottaa kosijoille siitä, että perheiden tyttäret ovat nyt vapaata riistaa. International Debutante Ball on järjestetty vuodesta 1954 lähtien aina parillisina vuosina.
Tilaisuus sai alkunsa neiti Consuelo Vanderbiltin kärsimyksistä. Marlboroughin herttuan tulevan vaimon oli matkustettava Englantiin asti debytoimaan. Matka kesti kaksi viikkoa, ja heti debytanttitanssiaistensa jälkeen neiti Vanderbiltin piti matkustaa Ranskaan toisiin hänen kunniakseen järjestettyihin juhliin. Neiti Vanderbiltin rankasta elämästä syvästi liikuttuneena newyorkilainen seurapiiriperhonen Beatrice Dinsmore Joyce päätti alkaa järjestää debytanttitanssiaisia, jottei hienojen perheiden herkkiä tyttäriä näin kovasti rasitettaisi.

Nykyään kyseessä ei ole niinkään avioliittomarkkinoiden avaus kuin sosiaalinen tapahtuma ja tilaisuus päästä pätemään.
Kutsun saaminen edellyttää sitä, että joku entinen debytantti suosittelee nuorta naista ja tämän perhettä, ja että valintakomitea katsoo hänet sopivaksi. Rahaa täytyy tietysti olla – pöytä iltajuhlassa maksaa 14 000 dollaria – mutta tärkeämpää on status. Täällä debytoi seurapiirien kerma koko maailmasta. Euroopasta (viime aikoina erityisesti Britanniasta, Ranskasta, Kreikasta ja Ruotsista) saapuu aatelisia, Aasiasta (eritoten Intiasta ja Hongkongista) siirtomaavallan aikana asemansa saaneiden sukujen tyttäriä. Yhdysvalloista ovat debytoineet esimerkiksi presidenttien Eisenhower, Nixon ja Johnson lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Listalla on rivi ruhtinattaria, herttuattaria ja paronittaria sekä esimerkiksi George Bush vanhemman pojantytär Ashley Walker Bush, The Huffington Post -lehden perustajan Arianna Huffingtonin tytär Christina Huffington, käsilaukkusuunnittelija Carlos Falchin tyttäret Ana Katherine ja Juliet Lee sekä Yhdysvaltain pörssin entisen johtajan ja Virginian senaattorin tyttäret. Kun juontaja Ivan Obolensky kehotti kaikkia niitä, joiden sukulaiset olivat allekirjoittamassa Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta, nousemaan ylös, monet pöytäseurueet pomppasivat jaloilleen.

Nuoret neidot ovat pukeutuneet valkoisiin, morsiuspukuja muistuttaviin mekkoihin ja pitkiin valkoisiin käsineisiin. Puoli kahdeksalta alkaa kättely. Kaikki debytantit kättelevät kaikki vieraat, missä hurahtaa helposti puolisentoista tuntia. Yhdeksältä syödään juhlaillallinen, yhdeltätoista alkaa varsinainen esittely.
Debytantit esitellään maittain ja osavaltioittain. Kansallislaulun tai muun tunnusbiisin soidessa tytöt talutetaan lavalle yksi kerrallaan. Debytantilla on kaksi saattajaa. Toinen on siviili, vaikkapa veli tai poikaystävä, toinen sotilas, yleensä paikallinen kadettikoululainen. Juontaja kuuluttaa, kuka on kyseessä (”The Countess Magdalena Maria Hapsburg-Lothringen from Austria, daughter of Archduke and Archduchess Markus Hapsburg-Lothringen”). Esitelty debytantti niiaa.
Illan odotetuin hetki on teksasilaisten nuorten naisten esittely. Teksasissa kaikki on suurempaa, ja niinpä teksasilaisdebytanttien ohjelmistoon kuuluu valtavan syvä niiaus, Texas dip. Tyylipuhtaassa dipissä nainen niiaa niin syvään, että hänen otsansa koskettaa lattiaa. Tai koskettaisi – viime hetkellä pää käännetään sivuttain siten, että maahan osuukin ohimo. Näin huulipuna ei likaa valkoista mekkoa. Samaan aikaan kädet levitetään muodostamaan suora linja niskan ja hartioiden kanssa. Kinkkisin vaihe on nousta niiauksesta jälleen jaloilleen. Teksasilaiset harjoittelevat dippiä jopa kuukausia, ja jokainen onnistunut dippaus kirvoittaa yleisöstä valtavat aplodit.

Suurta iltajuhlaa edeltää läjä pienempiä valmistavia kekkereitä kuten Bachelor's Brunch, äiti-tytär -brunssi, iltatilaisuus hotelli Plazan juhlasalissa sekä yliopiston tiloissa järjestetty verkostoitumistilaisuus.
Osa tuotoista käytetään hyväntekeväisyyteen. Ei tietenkään minkään nälkäisen afrikkalaislapsen ruokkimiseen, vaan paikalle nimeltä Soldiers’, Sailors’, Marines’, Coast Guard and Airmen’s Club. Se on Manhattanilla sijaitseva hotelli, jossa saavat majoittua tietyt armeijassa palvelleet henkilöt perheineen (eivät toki ilmaiseksi).

International Debytante Ball ei suinkaan ole mikään outo jäännös menneisyydestä. Yhdysvalloissa järjestetään satoja debytanttitanssiaisia joka vuosi. Juhlien suosio on kuitenkin hiipumassa. Vielä kymmenen vuotta sitten debytantteja oli kuutisenkymmentä, nyt enää puolet siitä. Vieraita oli vuosituhannen alussa tuhatkunta, nyt kuutisensataa. Muutama eurooppalainen debytantti perheineen tosin jäi pois lumimyrskyn takia peruttujen lentojen takia.
Tilaisuutta 27 vuotta luotsannut rouva Margaret Hedberg, juhlien perustajan tyttärentytär, joka debytoi vuonna 1963, ei usko, että lama olisi vaikuttanut tilaisuuden suosioon.
”14 000 dollaria? Uusi kello maksaa enemmän!”, hän kommentoi lehdessä. Hedbergin arvauksen mukaan perheet haluavat nyt juhlista intiimimmät, eivätkä siksi kutsu paikalle koko sukua kuten aiemmin.

Juhlia kritisoidaan paljon. Tänä vuonna suosituin kysymys oli se, onko moiseen pröystäilyyn syytä laman keskellä. Kysymys haiskahtaa moralismilta. Jokainen debytantti käyttää tuhansia dollareita pukuun (suosituin suunnittelija on muuten hääpuvuistaan tunnettu Vera Wang, debytantti vuodelta 1968), meikkiin ja kampaajaan. Hotelli palkkaa lisää kokkeja vääntämään pieniä lehtikullalla viimeisteltyjä suklaavadelmaleivoksia ja lisää tarjoilijoita jakelemaan niitä.
Jotkut huomauttavat, että ei ole syytä jatkaa aateliston karjamarkkinaperinnettä, jossa nuoria naisia kohdellaan pahimmillaan esineinä, parhaimmillaan objekteina. Mutta ehkä tämäkin valituksen aihe alkaa olla vanhentunut – eivätköhän kaikki debytantit ole juhlissa omasta tahdostaan, ja luultavasti ilman sen suurempaa avioliittopainetta.
Kolmannet toteavat, että kyseessä on juuri sellainen tilaisuus, joka lisää juopaa yhteiskunnan kerroksien välillä. Tällaisissa tanssiaisissa käyvät ammutaan vallankumouksissa ensin. Toisaalta kansa rakastaa seurata eliittinsä elämää – muistelkaa Linnan juhlien katsojalukuja.
Jotenkin debytanttitanssiaiset tuntuvat väärältä ja ällöltä, vaikka en osaa järjellä perustella, miksi. Yritin tarkastella sisintäni ja kuulostella, voisiko kyseessä olla kateus, mutta en usko. (Olen usein kateellinen tutuille ja tuntemattomille, mutta nyt kateutta ei löytynyt.) Jokin tilaisuudessa hiertää ajatustani siitä, millainen on moderni nainen, sekä härnää sisäistä sosialidemokraattiani samalla tavalla kuin edellisen blogauksen sponsorilaatat puistonpenkissä.