[B]Kirjamessut[/B]
[I]Kirjallisuus[/I]
Kirjamessut ovat monella tapaa surullinen tapahtuma. Kerran vuodessa kaivetaan koloistaan Suomen esiintymiskyvyttömimmät ja -haluttomimmat ihmiset ja istutetaan heidät väkisin yleisömassan eteen punastelemaan ja änkyttämään onnettoman haastattelijan johdolla. Tämä siis parhaassa tapauksessa.
Messulavoille nimittäin päästetään vain ne, joiden voidaan edes mielikuvituksessa odottaa vetävän kuulijoita. Kustantamojen ja kirjakauppojen omille pikkulavoille sen sijaan kärrätään kaikki kyseisen puljun vielä jotakuinkin hengittävät ja liikuntakykyiset kirjailijat. Kirjamessuilla vallitseekin erittäin epätasa-arvoinen tilanne: yleisöä kiinnostavat puhujat, noin 10 % esiintyjistä, vetävät salit täyteen ja käytävät tukkoon. Loput puhuvat tyhjille seinille, mikä on vallan kiusallista sekä heille itselleen että ohi kiirehtivälle messuvieraalle.
On sydäntäsärkevää nähdä, kuinka kirjailijaparat pannaan väkisin mumisemaan kirjaostoksia suorittavan väkijoukon taustalla. Kukaan ei pysähdy kuuntelemaan. Sitten heidät siirretään nimikirjoituspöydän taakse siltä varalta, että joku olisi ostanut heidän uuden romaaninsa ja haluaisi siihen omistuskirjoituksen. Turhaan. Tekee mieli ostaa kirja siksi, että kirjailijalla olisi edes yksi omistuskirjoitus kirjoitettavana. Ehkä kirjakaupat yrittävät saada meidät ostamaan kirjoja säälistä.
Ja mistä ne haastattelijat kaivetaan? Todistin tilannetta, jossa Paavo Lipponen puhui yksityisesti minulle ja sanomalehden kuvaajalle. (Se oli hyvin pelottava kokemus.) Lipposen luulisi kiinnostavan kansaa, mutta haastattelija pitkästytti jopa Lipposta itseään kysymällä seuraavan kysymyksen:
”Mikä on urheilun merkitys elämässäsi?”
Kyllä, kirjailijoiden joukosta löytyy myös hyviä esiintyjiä. (Kuten [B]Anna-Leena Härkönen[/B], joka ei tänä vuonna esiinny.) Mutta kovin vähän. Nämä ihmiset ovat kirjoitetun kielen ammattilaisia, jotka eivät halua eivätkä osaa olla lavalla. Mahtava kirja vesittyy, kun kuulee kirjailijan puhuvan höpöjä sen syntyprosessista haparoiden ja henkeä haukkoen.
Vihonviimeinen virhe on mennä kuuntelemaan paneelikeskustelua. Kirjamessujen paneelin tyypillinen kokoonpano:
– B-luokan scifi-kirjailija, joka on jotenkin saatu huijattua Suomeen asti
– Suomen ainoa nörtti, joka kyseistä kirjailijaa lukee
– Jonkin nörälehden toimitussihteeri (usein sama henkilö kuin edellä)
– Suomentaja, joka on vuonna 1978 suomentanut kirjailijan novellin Jyväskylän yliopiston Start Trek –kerhon lehden kevätpainokseen
Sama toistuu muissa genreissä. Voi pojat, enpä malta odottaa lauantain paneelikeskustelua Deckaren som möjlighet och utmaning, jota tähdittävät Inger Frimansson, Johan Theorin ja Marianne Peltomaa.