Blogi

Olen oppinut jotain uutta.

Uusi mottoni on: Kipu on onnellisuutta.

Tämän viisauden kuulin tankotanssitunnilla tangossa roukkuessani ja tuntiessani sisäreisien ihon repeävän.

Siis kipu on onnellisuutta, niin pakko sanoa sitten että olenpa helvetin onnellinen.

Paremman puoliskon tempaukset satuttaa pahemman kerran ja kyseenalaistaa hänen tunteensa minua kohtaan.

Tulos: Musta-aukko rinnassa sydämmen paikalla.

Taas tuo käsistä lähtevä ryypiskely bileiltoina on tullut esille, joten pysyn suosiolla erossa viinasta ja keskityn reenaamaan.

Jos joku vaivaa sielua ja mieltä niin kroppa kärsii aina kun baariin silloin lähtee. Stoppi katoaa täysin...

Sain muuten heti aamusta kuulla olevani Ylimielinen Pelle.

Sir! Ylimielinen Pelle ilmottautuu, sir!!! *käsi lipassa, virne kasvoilla*

Kuinka joka solulla voi kipua kannatella?

Taas on filosofinen vaihde päällä.

Sitä on ottanut askeleen sivulle ja kattoo kaikkea elämässään olevaa objektiivisesti. Yrittää ymmärtää syitä ja seurauksia.

Monia teorioita on päässä käynnyt läpi ja nyt muistelenkin vanhaa ja tuon esille myös uutta.

1. Mielisairaus on itsensä luoma tila. (Ellei kyseessä ole todellinen kemiallinen/fysikaalinen esim. hermoyhteyksissä) Luoko ihminen itsellensä psykoosin, jolla voi perustella tekojansa? Saada siis perustelun omille teoillensa?

Nyt osteopatiaa opiskeltaessa on uusi ajatus syntynyt teoriasta. Vamma sielussa aiheuttaa sairauden? (Ihminen koostuu kehosta, mielestä ja sielusta.)

2. Jos siis ihminen kykenee itse luomaan mielisairautensa..

Ihminen siis luo itse itsellensä perustelut omille teoillensa .(toistoa tiedän..)

Keskustelin tästä keskiviikko aamuna ystäväni kanssa, joka myönsi edellisen suhteensa loppuvaiheessa antaneensa/perustelleensa itsellensä syyn pettää: "Ei tää suhde kuitenkaan kestä." (tämä johti eroon). Hän siis itse antoi itsellensä luvan/perustelun teollensa.

Ihminen siis itse kykenee luomaan illuusiot itsellensä, jotta maailma on sellainen jollaisena hän sen haluaa nähdä?

3. Edellisiin vedoten: Onko lapsuuden traumat etc. vain huonoja "tekosyitä?".

En vähättele traumojen merkitystä ja elämän kolhiintumista, mutta mistä johtuu, että toiset selviävät ja toiset tuntuvat jäävän oravanpyörään ainaisen tulitukseen maahan makaamaan?

Onko kyse mielen-/tahdonlujuudesta?

Jos ei siis ole itse valmis kyseenalaistamaan motivejaan ja katsomaan maailmaa avoimin silmin, sekä kohtaa ongelmiansa, ei kykene parantamaan vammojansa? Vai ei yksinkertaisesti ole löytänyt paikkaajaa traumoillensa?

Jos ihmiseltä viedään esim. Tupakka on tilalle otettava aina jotain uutta. Jos siis luopuu traumoistansa, mitä ottaa tilalle?

Vai onko itse luotu "parantuminen/selviytyminen" se ongelma kohta elämässä? Tulisiko elää ja velloa traumojensa kanssa elämänsä loppuun asti?
--------------------------------------

Omista kokemuksistani mainittakoon: Ajattelen liikaa, mutta olen kohdannut omat pelkoni. Ja löytänyt omat keinoni selviytyä. En ota shokkia ihmisten kiukuttelusta, se ei ole uutta minulle. Olen hiljaa ja odotan rauhoittumista, sillä minulla ei ole kiire mihinkään.

Aikaa on vähän/paljon riippuen näkökulmasta ja se tulee käyttää huolella. Turha stressata asioista, jotka oikeastaan kuluttavat vain energiaa. Ei asiat ole niin justiinsa.

Kai sitä vaan pitää osata nauttia pienistä iloista ja keskittyä omiin tuntemuksiinsa.

4. Tuorein ajatus:
Muut eivät määritä arvoasi vaikka niin ihmiset uskovat. On oltava statusta, rahaa, kauneutta/komeutta, viisautta, valtaa jne. Vasta sitten sinulla on jotain arvoa?

Fakta on se, että jokainen luo itse oman arvonsa.

Sillä kun tiedät mitä olet ja mitä haluat se näkyy ulospäin, eikä kukaan saa sinua kyseenalaistamaan asiaa, sillä sinähän tiedät mitä olet.

Siis pitäkää itsestänne kiinni. Älkää antako muiden määrittää arvoanne, sillä kukaan ei ole toistensa yläpuolella.

Samassa paskassahan me kaikki kahlaamme. Välillä upoksissa ja hetkittäin kuivalla maalla.

Nyt sittenb mentiin sankarikertomuksiin ja yleviin aatteisiin? Ei helvata, tukin nyt suuni ja meen parantamaan arvosanojani...

*Palaa kahvinsa ja fysiologian kirjansa pariin*

BTW Pakko lisätä mahtavat sanat nimittäin...:

Jippu: Mies joka ei hylkää

Asuisitko mun kaa
Vaikka nukun päivät ja yöt puhuisin
Mun lapsuudesta sekavaa
Asuisitko mun kaa
Vaikka ärsyttäisin sun kavereita
Jotka vain tahtoo urheilla

refrain:
Oisitko mulle (3x)
Mies
Joka ei hylkää
Ja joka ei pelkää
Mulle kaikkein paras, paras mies

Pussaisitko mun kaa
Vaikka oisin vatsataudissa
Ja mun isä syyttäis sua kaikesta
Pussaisitko mun kaa
niin et kieli sanois daa-daa
Ja sun äiti tahtois meidät erottaa

refrain

Oottaisitko mua niinkuin kundit oottaa pikkujouluja?

refrain

Lontoon reissu on sellainen jonka jokaisen tulisi kokea. Liikenteen huuma, ihmisten määrä, ne rakennukset ja äänet! Tuoksut!

Itse koin Lontooseen päästyäni löytäneeni kodin jonne aion palata vielä.

Lontoon reissu oli myös loistava koetinkivi tunteiden voimakkuudesta ja onko tosi kyseessä vaiko hetken huuma.

Voin täysin todeta olevani rakastunut. Sydämmeni on revitty irti rinnastani ja toisen ihmisen käsissä.

Tavallaan hirvittää sen puolesta, mutta uskon kaiken menevän hyvin. Totta kai sattuu, siitä ei ole epäilystäkään. Sehän on elämän ehtoja. Mutta kunhan sitä ei revitä kappaleiksi ja särjetä totaalisesti.

Ja tietysti menin rakastumaan mieheen jolla on kaikein helpoin persoona ja omaa pumpulin pehmeän menneisyyden sekä on syntynyt kultalusikka suussa?... vitut. Ihana mies elämän karumman puolen kokeneena.

Normaaliin tyylini eteeni osui tälläkin elämäni osa-alueella se kivisin ja kivuliain tie raskaine taakkoineen ja ainaisine myrskyineen. Mutta matkaseurani tekee tästä sen kaiken vaivan arvoisen.

Hänen seurassaan levottomuus päässäni lakkaa ja olen peili tyyni. Kaikki on hyvin, kunhan hän on vierelläni.

Yhdessä varmasti kestää kaiken, mutta jos minut jätetään matkasta... en tiedä mitä tekisin..

----------------

Ja asiasta kukkaruukkuun!!

Koulu koulu koulu koulu alkoi taas jee jee ejeeee!!!
Anatomiaa ja fysiologiaa kovasti reenattava, mutta kipinä on taas opiskeluun...

Että rakastan opiskelemaani alaa... ah ja voih!

Ja kuulumisista vielä mainittava:

Uudenvuoden lupaus toteutettu! Aloitin tankotanssin ja elämä hymyilee!

Ja mustahan tulee helvetin hyvä siinä! Capish?

Mika kulttuurishokki!

Ilmasta katsottuna Lontoo on valtava valokeidas, johon voi hukuttaa itsensa. I love it!

Yksin matkaamisessa on aina se, ett' tulee itse olla aktiivinen ja ottaa ihmisiin kontaktia. Tanaan mahdollisesti viihteelle hakemaan vinkkeja Lontoon tutkimiseen jne.

Ikava painaa kuitenkin rintaa. Ja ukko on viihteella Suomen paassa... se ei koskaan viestittele kun on viihteella... *murinaa*

No. Onpa kova ikava ukolla kun ei mitaan siita kuule.

So I shall party alone and enjoy my trip anyway.

Huomenna British school of osteopathyyn tutustumaan ja kuolaamaan kirjastoa..

Niin tapinoissa ettei mitaan rajaa. uskomatonta et tosiaan tein sen! Repasin kunnolla ja lahdin maailmalle!

(PS: Tanne ajattelin muuttaa!

Kuittaa ja lopettaa talta illallta.

Miten aina onnistun saamaan itseni eksoottisiin tilanteisiin?!

Uskon nyt kohdanneeni kauheimman ja ihanimman asian ikinä.

Hänen hymynsä, tuoksunsa, äänensä, silmänsä, naurunsa, kosketuksensa... kaikki!!! Saavat minut sekaisin.

Kun näen hänet, jokin kohahtaa sisälläni. Kun hän on vierelläni, on mieleni tyyni, mutta sydän roihuaa.

Ja siksi olenkin ihan ulalla ja en tiedä mitä tekisin. Näin toissa yönä unta jään hajoamisesta.Tunnen jonkin repivän suojiani hajalle aina kun olen hänen vierellä.

Pääni huutaa pakene, mutta jalkani eivät liiku mihinkään, sillä sydämmeni pidättelee niitä. Logiikkani pettää pahemman kerran ja voin todella sanoa olevani hiukan peloissani.

Olen sitä ihmistyyppiä, joka on aina selvinnyt yksin. En ole tarvinnut ketään. Perheeni on ollut aina puolellani, mutta eivät hekään ole olleet aina läsnä. Isäni on auttanut monessa tilanteessa, mutta nyt myöhemmin (muutettuani vanhempieni luota) olen aina hoitanut asiani yksin, sillä isäni ja minun välillä on nk. tahtojen taistelu ja alituinen testaaminen: Valtataistelu.

Minä olen se, joka on auttanut muita ja tulen jatkossakin auttamaan. Pärjään yksin, olen aina pärjännyt yksin. En silti väheksy muutaman ystäväni kuuntelevia korvia.

Tämä siksi, että aina kun hain tukea muualta olen tipahtanut vielä kovempaa. Opin, että ainut johon todella voi luottaa on minä itse.

Nyt siis kaikin keinoin taistelen sitä vastaan, että päästäisin irti ja luottaisin toiseen täysin.

Kuvioita hämmentää vielä oman perheeni kriisit (sairastuminen, sydänsurut, isot hankkeet jne. joissa toimin kommunikoinnin vastaavana) ja työstressini. Olen töissä 24/7, enkä ole päässyt nollaamaan asioita treeneihin....

Sekä tietysti "helpottavina" tekijöisä hänen eksoottinen eksänsä, omat kuvionsa jne.

Tuleeko minusta laastari? Saanko raivohullun eksän perääni? vai onko tämä elämääkin suurempaa?

Miksi kohtaan elämäni miehen mitä omituisemmassa vaiheessa? Miksi aina elämä tuntuu antavan ihanimmat asiat kaikkein sekavimmilla kuvioilla? Miksi mikään ei koskaan ole helppoa?

Turha siitä on ottaa stressiä.

Se ei pelaa joka pelkää ja nyt on aika tiputtaa suojukset.

Kerran se kirpaisee ja olen kuitenkin aina päässyt jaloilleni isompienkin pudotusten jälkeen.

Tästä en aio päästää irti.

Siis viikonloppu osaa taas olla erityisen antoisaa ja antavaa aikaa.

Näin sunnuntai iltana miettii mihin on taas itsensä sotkenut.

Silti hyvä olo.

Avoimin mielin ja katsotaan mitä tästä tulee.

Tenttejä vaikka muille jakaa ja kuukautiskierto irtisanoo yhteistyö sopimuksensa.

Oi niitä aikoja kun kaiken pystyi pillereillä siirtämään, mutta tämän hormonivempaimen kanssa eläminen on haasteellista. Toki hoitaa asiansa jne, mutta menkkojen siirtäminen ei ole niin helppoa.

Suklaata tuhottomia määriä, väsymystä, kuin alku flunsassa ja äkillisiä pieniä vittuuntumisia. Parasta kaikessa: Kohtuni yrittää synnyttää kierrukkaa oh la laa...

Tentteihin luku on siis hieman hankalaa, mutta hej. Ei se nyt oo niin justiinsa.

Muistellaan hyviä puolia ja kaiken kaikkiaan viime päivät ovat olleet aika mukavia.

Ens keväänä voi uusia, joten jos huomenna olo on edelleen tälläinen niin makaan koko päivän sängyssä...

PS: Miehet: Olkaa kiitollisia siitä ettette tästä joudu kärsimään tai synnytyksestä, tai raskauden aiheuttamista ongelmista... jne. Kuten on sanottu niin tieto lisää tuskaa ja naisena oleminen ei ole anatomisesta/fysiologisestta näkökulmasta katsottuna helppoa. Ja tämä oli fakta.

Löysin sitten uuden CD:n jota renkuttaa over and over again in my stereos.

Jasmine Sullivan Fearless

Niin kuin maailmassa on ihmisiä, jotka vievät kaiken energian ja imevät viimeisenkin voiman sinusta, on maailmassa niitä joiden pelkkä seurassa olo antaa sellaisen energia määrän, että melkein taju menee siitä ekstaasin ryöpystä mielessä.

On taas helpompi hengittää, kun kukaan ei tukahduta sisäistä paloa.

Tätä tunnetta, joka säilyy ja pitkään, olen odottanut kuin kuuta nousevaa ja monta vuotta. Sisällä kuplii ja nauran taas enemmän kuin koskaan. (Onko se sitten positiivinen asia, jääköön muiden päätettäväksi...)

Pakko myöntää, että tätä tunnetta on oikeasti kaivannut ja odottanut pitkään.

Kiitos, kiitos, ISO KIITOS! Sille joka/mikä auttoi minua pääsemään alalleni oman intohimoni pariin. Ei lannistanut, vaikka aina ei satanut sateenkaaria. Ja auttoi luottamaan sisäiseen ääneeni, että tajusin päästää minulle tärkeistä/rakkaistakin asioista irti, sillä olisin tukehtunut lopulta.

Sitä vain tuntee olevansa oma itsensä taas. Mikä on aivan mahtava tunne. Sain itseni takaisin ja nyt on helpompi parsia tätä kaiken läpi käynnyttä itsetuntoa kasaan ja uudelleen eheäksi.

--------------------
Olin viime yön iso siskoni perheen luona yötä. Hän on ihminen, joka on aina jaksanut uskoa, vaikkakin naureskellut pikku siskonsa ajatuksen juoksulle. Kuitenkaan ei lakannut koskaan uskomasta. Oli mahtavaa kuunnella kuulumisia, kiusoitella systerin muksuja ja nauttia heidän arjestansa.

Siskoni oli aikaisemmin sanonut, että kun tulen kylään on olo kotoisa, eikä tunnu minkäänlaista vierasvelvotteisuutta. Nyt kyllä ymmärrän häntä erittäin hyvin. Kun käyn siskollani tunnen aina olevani kuin kotonani. Tekemisiäni ja sanomisiani ei tarvitse varoa, vaan olo on luonteva. Sama pätee toiseen iso siskooni. Olo on aina kotoisa.

Myös iso veljeni omaa tuon kotoisan olon tuottamisen, kun ei yritä "päteä" veljenäni. Vierailu hänen ja hänen morsiamensa luona on aina yhtä antoisa.

Mummini on myös omaaa laatuaan.

Sitä ajottain oppii arvostamaan mistä tulee ja ymmärtämään perheen tärkeyden ja perhettäänsä paremmin.
Myös niitä, jotka pitivät tekemisiäni aina haahuiluna ja pilvissä lentämisenä.

Vaikka olenkin tuuliviiri pahimmasta päästä, niin hallitsen myös todellisen sisäisen roihun jonka avulla pääsen mihin vain, jos minulla on siihen mahdollisuus.

Nyt olen myös työyhteisössä, jossa voin olla oma itseni ja ottaa rennosti, sillä voin luottaa muihin ja tiedän, että muut luottavat minuun.

Ennen kaikkea opiskelemaan pääsy on ollut ratkaiseva tekijä tässä tunteessa.

Sillä todistin niin muille kuin itselleni pääseväni tavoitteeseeni ja pääsin porukkaan, joka on monimuotoinen, mutta mahtava. Siis porukkaa päästä päähän, mutta joka on avointa, solidaarista jne ja joiden edessä voin olla oma itseni ilman rajoituksia. Olen elementissäni.

Ei tarvitse pelätä, että joku tulee ja lyö maahan taas tai käyttää millään tavalla hyväksi.

Oli se sen arvoista. Vuosia ryömien ja viimeistä hengenvetoa vetäen. Arpia täynnä, mutta pystyssä.

-----------------------------------------

Tästä syystä pitäkää ihmiset, jotka antavat energiaa aina lähellänne ja ihmiset, jotka imevät energianne suosiolla kaukana. Mikään ei anna perusteluita heidän tekemiselleen. Toki on aikoja jolloin energiaa antava ihminen vie energiaa, mutta tällöin toimikaa maalaisjärjellä. Tietysti näitä ihmisiä tuetaan, mutta jos energian vienti jatkuu vuosia, on hälytyskellojen jo soitava.

Älkää menettäkö viimeistä osaa itsestänne ja vaikka jotkut päätökset tekevätkin kipeää ja ovat suhteellisen rajuja muutoksia niin luottakaa itseenne ja sisäiseen ääneenne.

Teksti on nyt ällö siirappinen kaikessa positiivisuudessaan. Mutta joskus on näitäkin oltava.

Nautin olostani, otan päivän kerrallaan, sekä pyrin joka päivä kokemaan jotain uutta.

Se ei pelaa joka pelkää.

PS: Kiitos kiitos kiitos KIITOS kiitos kiitos KIITOS KIITOS kiitos kiitos kiitos kiitos KIITOS kiitos.... *jatkaa kiitos mantraansa loputtomiin ja leveästi hymyillen nauttii olostaan omassa kodissaan*