Taas on uusi sivu elämässä kääntynyt ja pää kysymyksiä täynnä.
Ei pelkästään se opiskelupaikan saamisen tuottama hurma, vaan tulevaisuuden kysymykset ja haasteet.
Ensin sitä innostuneena pyörittelee päässään ajatusta opiskelusta, haasteista, uusista näkökulmista, mahdollisuudesta opiskella ulkomailla ja jatko opiskelumahdollisuuksista. Kunnes muistaakin: "Ai niin... se suhteen parempi puolisko". Ja valtava epävarmuus täyttää pään ja syö rintaan nyrkin mentävän reiän.
Mun ukkoni on lojaali, sydämmelinen, rehellinen ja jämpti. Siis perus suomalainen kundi, joka ei turhia hempeile ja seisoo jämptisti tekojensa ja sanojensa takana. Tämän lisäksi mua kohtaan tuntemansa rakkauden määrä on valtava ja samaa häntä kohtaan tunnen minäkin, mutta kysymys piileekin siinä, että riittääkö pelkkä rakkaus?
Ne jotka minut tuntevat, tietävät uniikista ajatuksenjuoksustani. Ei ole mitään mitä en stressaisi (jos sille päälle satun), mitä en ihmettelisi ja mistä en innostuisi. Maailma on kaikenlaista tietoa täynnä ja olen aina valmis täyttämään ja sekoittamaan nuppini uudesta informaatiosta ja jauhamaan siitä tuntikausia. Olen myös tunne maailmaltani tuuliviiri. Jos tunnen joutuneeni umpikujaan tai esim. Jonkin sitovan minut: Masennun. Olen luonne jolle täytyy antaa tilaa ajatella ja pohtia, sekä tuoda itseään ilmi, mikä ei tarkoita sitä, että olisin sitoutumiskammoinen/uskoton/vapaamielinen vaan pikemminkin sitä, että en kestä, että ajatusmaailmaani koitetaan kahlita tai pakottamalla muuttaa luonnettani tai sitä mitä olen. (Tätähän ei siis tapahdu normaalissa tasapainoisessa suhteessa!)
Tämä teksti on taas omaan näkökantaani painottunut, mutta helvetti sentään!!! Senhän tiedän parhaiten ja muiden näkemyksistä on paha mennä mitään sanomaan!
Saattaa vaikuttaa, että olen jopa ajatuksenjuoksultani maaninen, mutta tätäkin asiaa on pähkäilty paljon. En tunnista itsestäni selkeitä maanisia kausia. Joten kysymyksessä on puhdas hedonismi. Nautin ajattelusta ja asioiden vatvomisesta monelta kantilta, sekä stressaaminen ja hössöttäminen on osa minua. Olen todistanut itselleni ja muille, että voin nollata itseni ja ajatusmaailmani tarvittaessa(luonnon äärellä, treeneissä, kirjan äärellä jne....), mutta minä tosiaan nautin puhtaasta ajattelemisesta ja se on osa minua, sekä luonnettani. Kuten myös se, että kun teen työni, pyrin tekemään sen täydellisesti, enkä hutaisten. Sekin antaa virtaa, kun voi rehellisesti sanoa tehneensä parhaansa. (Tunnollinen ja ahkera pieni työntekijä.)
Suhteessani on kiire esimerkiksi juuri tämän takia. Ukkoni kanssa olen seurustellut aikaisemmin katastrofaalein seurauksin ja harmikseni uudessa yrityksessämme on alkanut näkymään samoja merkkejä:
Emme jaa MISSÄÄN MÄÄRIN samanlaista uteliaisuutta maailmaa kohtaan ja edes keskustele asioista niin, että molemmat olisimme tyytyväisiä. Esimerkki keskustelu perunasta:
Ukkoni: "Se on juures joka syödään. That's it!"
Minä: "Sehän tuotiin suomeen 1700-luvulla ja eikös sitä ole montaa lajiketta? Mun lempi lajuke on Rosamuda, mikä sun? Joo ja siitähän saa mahtavaa muussia... Nehän käyttää siellä afrikassa enemmän bataattia? Mennäänkö kauppaan ja tehrään peruna illallinen? Kaikki ruokalajit perunasta jälkiruokaan asti. Hei JOO!!!...jne."
Juuri tämä voi tulla esteeksi jos minua kiinnostaa enemmän uran rakennus kuin perheen perustaminen, joka taas ukolleni on kaiken A ja O.
Se on muuten aika kliseitä vastaan kun ukko kaipaavasti silittelee vauvakirjaa (vaikka btw: aika macho äijä on) ja minä porhallan nyrkkeilykirjallisuus hyllylle...
Uskon ja pelkään, että kasvamme erillemme. Vai voiko palapelin vähiten toisiinsa sopivat palat kasvaa yhteen? Tai oppia elämään yhdessä?
Parisuhdehan on yhteistä elämää ja kuinka voi elää yhdessä jos maailman katsomuksesta lähtien kaikki on täysin erillaista? Paitsi tietysti asenne rehellisyyteen, työntekoon ja rakkautta löytyy.
Mistä muka löytyisi mies, jolla on oikea asenne duunin tekoon, kiinnostaa tiede/taide omilta osiltaan ja on kiinnostunut väittelemään asioista, sekä fyysisesti aktiivinen?
Liian moni on täysiä laiskoja paskoja, kun duuniin tullaan. Mielummin ollaan työttömiä ja ryypätään/paneskellaan ympäriinsä. Tai sitten hengataan tietokoneella ja WOW:itetaan. Tai ollaan vaan ikuisia opiskelijoita, kun työnteko on niin akateemisesti out.
Tai sitten jos omataan mitään älykkyyttä: Urheilu ei taas kiinnosta laisinkaan ja voittaisin koska vain tuollaisen kundin kädenväännössä, vaikka aika neiti olenkin. Kuvitelkaa tilanne kaupungin yöhön. Huligaanit uhkailevat minua ja mieheni seisoo selkäni takana turvassa paskat housussa ja vapisten, minun tehdessä superwoman ratkaisuja? Ei helvetti...
Tai sitten jos duuniasenne on kohillaan ja urheilu kiinnostaa....: Älykkyysosamäärä on siinä 20 paikkeilla.
Taitaa olla niin, että täytyy siirtyä yksin elämiseen.
Mutta heeeej: Onhan nuo ikuiset poikamiehet: Älykkäitä, urheilullisia, kiinnostuneita tieteestä/taiteesta.... Ai niin joo: Usein vielä narsistisia ja vastuuttomia pellejä.
Taitaa olla niin, että asiaa tulee vielä pohtia ja jos/kun erilleen kasvaminen suhteessani alkaa, se alkaa ja turha tulevaa on pelätä/yrittää ennustaa.
Jes jes. Back to bed.
