Blogi

Uhrauduin ja siivosin koko kämpän. Omituinen olo kun nyt on kunnolla tilaa liikkua.

Kaverin piti tulla grillaamaan. Sillä kesti ja kesti. Lopulta soitin sille. Lähetti viestin et suhde saattaa päättyä koska vaan. Kerto et tekee kuolemaa. Käskin sitä soittamaan ja tulemaan tänne kun voi ja pystyy.

Mikä noissa suhteissa saa ihmisen kuolemaan? Ero vai itse suhde?

Kaverilla oli jo niin syvä suhde et hyvä kun ei ostanut samanlaisia tuulipukuja jne.

Suhde on toisaalta uhrautumista. itsensä pistämistä likoon.

ite uskoin siihen joskus mut menetin uskoni seurusteltuani muutaman pikkupojan kanssa. Niillä ei ollut mitään tajua antamisesta. Kuuntelin, olin läsnä.... Ihan mitä vaan. ja mitäs sain takas? Useimmissa tapauksissa toista ei kiinnostanu se mitä olin. Yrittivät vain asettaa minua unelma naisensa rooliin. Lopulta tajusin olevani onneton.

Minä olin aina se, joka pisti poikka ja voin myöntää etten tuntenut koskaan poikki pistäessäni katumusta, surua tai minkäänlaisia inhimillisiä tunteita. Halusin vain paeta paikalta tai heittää pojan ulos ikkunasta ja jatkaa elämääni. Muutamassa tapauksessa tunsin inhoa kun tämä poika jäi roikkumaan ja anelemaan etten jättäisi. Lopulta Pojat aina soittelivat ja tekstailivat. Vinkuivat halia taikka panoa. Joskus jopa "palataan yhteen..."-kliseetä.

Yhden eksäni kanssa pidän yhteyttä. mukava tyyppi, mutta kuten sanoin, poika hänkin. Ihan mukava vieläkin tapailla, mutta häiritsee kun keskusteltaessamme hän tuijottaa rintojani...

olen siis koikeillut onnellisen suhteen juuria jne. Mutta tullut siihen tulokseen että olen aivan liian nuori sellaiseen. En suostu suhteeseen ellen saa olla oma itseni niin että toinenkin osapuoli sen tajuaa ja erottaa fantasioistaan.

Mitä hyötyä suhteista muutenkaan on? Ellei sitten halua perustaa perhettä.

Varmaa on. että mieheni ei ole perinteinen sohvaperuna tossu, joka hölmösti hymyillen hoitaa rutiininsa ja säikähtää jos elämään haluaa muutakin. Asennetta, kunnianhimoa ja myös lievää narsistisuutta on oltava. Tätä vierivää kiveä ei pysäytetä. On pysyttävä vauhdissa mukana, mutta sen minä sanon että en todellakaan ala raahaamaan mukanani niitäkään jotka vauhdissa pysyvät... mutta eivät omin voiminensa!

Parempi olla sinkkuna niin kauan kuin mahdollista kunnes "pariutumis sairaus". Siihen menee vielä aikaa.

Tällänen perus kundi on alkanut tekstailemaan minulle. Vaikutti aluksi olevan ihan ok. Mutta on suppea sanainen, vaikuttaa hiljaiselta, ei hallitse kirjallista ilmaisua ja sanoo muka olevansa tosi tarkoituksella pelissä, eikä vain pillun perässä. Anteeks nyt vaan, mutta sainko väärän käsityksen? Eka aluksi innoissaan tulossa tänne kotiini kyläilemään ja kun ilmaisin, etten vieraita halua kotiini ja ehdotin tapaamis paikaksi keskustaa, alkoi ehdottelemaan, että tulisin hänen luokse... Haloo... kuka ei epäilis jos on noin innoissaan pääsemässä kahden kanssani neljän seinän sisään?!

Mutta thank god tää tyttö on sinkku. Siitä ajattelin nauttia niin kauan kunnes joku oikealla asialla oleva äijä sattuisi ilmestymään tyhjästä. Äijä, joka vie jalat alta ja osaa oikeasti ilmaistakkin itseään. Mielummin suoraa tekstiä, eikä pähkäilyä tai muuta "ovelaa".

Yhden illan suhteet on jees. Fuck buddyt on jees. Nettiin en luota sen vertaa että täältä kannattaisi mitään hakea.

Äääh... nyt viinaa ja suklaata! Ystävää on autettava hädässä.
Nyt sitä suklaata...

Tässä sitä istutaan. Äsken olin just torkuilla. Ihana ilma ulkona. Makoilin parvekkellakin. Luin jotain, kävin kaupassa ja järjetelin mun vaatekaapin uusiks.

Nyt otin tuon robottituen vähäksi aikaa poes niin saan venytettyä sidettä vähän jos jalka nyt menisi täysin suoraksi.

MÄ EN KESTÄ TÄTÄ! Ajantaju katoaa, päivät menee silmänräpäyksessä ohi ja musta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Luen jne. Nyt opiskelen tässä latinaa kun ei muutakaan tekemistä löydy. Kohta siirryn taas venäjän kieleen.

No nyt ainakin saa lomaa enemmän kuin tarpeeksi tuon duuni+koulu paahtamisen jälkeen. Nyt tekisin ihan mitä vaan et pääsisin tekee koulu hommii ja duunia. Vihasin aina niitä juoksu treenejä. Nyt tekisin mitä vaan et pääsisin sellaiselle.

Khih...

Haluaisin pippaloimaan, ulos rannalle, nauramaan kauppatorille. En pääse. Kaverit lukee pääsy kokeisiin tai on töissä. Mä istun ja makaan kuin invalidi kotona.

Pää hajoo.

Mitä tanssi on? Motorista liikettä jota voi kuka tahansa arvioida?

Mielestäni tanssissa ei voi kilpailla, sillä tanssi on taidetta. Taide on kaunista katsojan silmissä ja katsojia on monia. Jokaisella on oma näköaistinsa ja arviointikykynsä. omat käsityksensä kauneuneudesta joihin elämä vaikuttaa yhtenä tekijänä.

Jotkut sanovat tanssin olevan tietynlaista. Onhan monia tanssi suuntia olemassa ja omia luokkiansa. Etnisiä kuin modernejakin tyylejä mutta kokonaisuutena tanssi on universaalia. Tanssin alaluokkia ei ymmärrä, jos ei ymmärrä kulttuuriakaan.

Mielestäni tanssia tulisi arvoida tanssijan kautta. Miten tanssija itse pystyy välittämään oikean tunnelman ja ilmaisemaan tanssin sisällön. olkoon tanssissa kyse hauskanpidosta, läpästä tai vakavammastakin ideasta. Tanssin rikkaus löytyy tanssijasta itsestään. Uskon että tanssijan elämän kokemukset ja ajatukset heijastuvat tanssissa.

Loistava tanssija on silloin kun on kehittänyt ilmaisunsa huippuunsa ja kuntonsa sen mukaan. Hio jokaista liikettä niin kauan, että saavuttaa täydellisen ilmaisu vapauden jota ei estä kömpelyys taikka muiden vaikutuksen alaisena oleminen.

Tunnen monia tanssijoita joilla on potentiaalia vaikka mihin, mutta he jättäytyvät muiden koreografioiden varaan, liikkuvat massana ja unohtavat itsensä, oman ilmaisunsa tanssissa.

Tänä päivänä mielestäni ei arvosteta tarpeeksi yksilöllisyyttä. Niin mielipiteissä, olemuksessa taikka tanssissakaan. Kaikki pitää luokitella lokeroihin, jotka kaikki ymmärtävät.

Mielestäni ihmisellä on oikeus vapauteen, yksilöllisyyteen ja ilmaisunsa kehittämiseen.

Mitä rikkautta on samantasoisessa harmaassa massassa?

Aidon tanssijan ei tarvitse todistaa olevansa hyvä tanssija pintaliitäjä klubeilla. Riittää, että hän itse tietää sen.

Että tunnenkin vastenmielisyyttä niitä ihmisiä kohtaan joiltä ei löydy pilkettä silmäkulmasta klubeilla, kun minä taikka kuka tahansa avaa huumori saldonsa tanssissa ja vapauttaa tanssin riemun.

Turha mennä potkimaan niitä ihmisiä jotka erottuvat joukosta omalla persoonallaan vain siksi, että se saa tuntemaan ihmisen pieneksi ja heikoksi.

Tämän takia minullakin on polvi paskana. Saan unohtaa ainakin jalkapallon ja ammattilaiseksi en tanssissa pääse. Vain sen takia, että joku ei vaan pitänyt siitä että minulla oli hauskaa, enkä minä välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat. Sivuside osittain poikki ja kierrukassa epäillän olevan repeämiä.

Tunnelma kuohuu. Tässä istun, hiukset sekasin ja se saakelin tuki jalassani. Ajattelin antaa sille nimen. Ihan vaan sen takia, että nyt tullaan olee aika pitkä aika kirjaimellisesti yhtä.

Mut asenteella, helmat hulmuten ja TODELLAKIN se nokka pystyssä kävelin vinosti hymyillen ja ontuen lavalle hakemaan päättö- ja ylioppilastodistuksen. Kyllä. Ne korkkarit oli ihan pakko olla. Ja kyllä... käytin ramman oikeuksia säälimättömästi ja 120 ylioppilaan joukossa olin ainut jolle tyrkättiin tuoli lavalle. Varastin koko shown. "The queen of England"- vilkutus vain puuttui.

Vanhuksien luona tarjoulu pelas ja vieraita oli just sopivasti. Lahjoihin olen erittäin tyytyväinen. Tuli sekä rahaa, että asiaakin. Sellasia tavaroita jota arvostan. Näyttävä kaulakoru, hopeinen riipus, erikoispainos kalevalasta, marimekon pussilakanat, ulkomaan matka, jalkapallo, jossa toivotettiin onnea elämän pelikentille, viiniä, karkkia ja rahaa, sekä shekki. Ruusut olivat tietysti erikoisen värisiä ja näyttäviä, joko piti olla suurta tai kirkasta tai kimaltavaa.

Ihmiset taitaa tuntea mut aivan liian hyvin.

Illalla tapasin sitten saaran. Mentiin käymään svengissä tapaamassa koulu tuttuja siitä Pasilan east west cafeeseen laulamaan karaokea mutsin ja faijan kanssa. Siitä tähdättiin takaisin kaupunkiin. Sitten alamäki alkoi. Saara oli aivan sekaisin, mikä ei menoa haitannut, mutta väitti toista. Lopulta kävimme yhdessä paikassa sisällä, jossa Saara koko ajan yritti saada minut tanssimaan. Väitin vastaan ja lopulta alkoi vituttamaan. Ei se juhliminen helpouinta rajoitettuna ole. varovaisuus oli nimittäin päivän sana. Melkein samantien tulimme ulos. Alkoi vituttamaan "se" tuki ja kävelykeppi. Taksi ja kotio.

Nyt istun tässä ja voin todeta, että ihan oko juhlat oli. paremmat. Paljon paremmat olisi ollut jos vaan olisi vapautettu tästä tuesta ja polvet kunnossa olisi päässyt rillumaan ja kunnolla.

Mutta hiljaiselohan tasapainoittaa arjen rytmiä ja on silloin tällöin ihan ok. Kaikki paranee aikanaan. Polvetkin. (Mun psyykkeeni voi kyllä kyseenalaistaa...)

En todellakaan voi uskoa että tämä on todellista!! Saan sen lakin ja huomenna pidetään pippalot.

Tosi epärealistinen olo.

Toisaalta sain justiin ortoosin polveni takia. Se on sellainen aika massiivinen kömpelö tuki joka estää polvea nyt taipumasta.

Varmasti oon upeen näkönen siinä mun hameessa ja tuessa...

I'm a machine!! *grayh*

Nyt vaan on vähän eksynyt olo kun ei tarvitse stressata. töistä sairaslomaa ja opiskelu väliaikaisesti ohi.

Tässähän hajoaa pää!

MITÄ MÄ TEEN?!

Okij.... iisisti... Suihkuun ja teetä.

"Harvoin haikara laskeutuu katolle, sen huuto rikoo hiljaisuuden. Jos nyt koputtaisit ovelleni en ehkä edes kuulisi..."

Ultrabrata parhaimillaan.

Heräsin torkuiltani levottomaan tunteeseen. Kai joku on taas saamassa väärää käsitystä siitä kuka oon. Joku puukottaa selkään?

Sille en voi nyt tehdä yhtään mitään. Sitä se vaan on.

Elämä on pelkkää testiä. Sua koetellaan ja kidutetaan. Sillä pyritään näyttämään sun kieroutunut puoli. uskon et ainut keino selviytyä tosta testistä on rehellisesti olla oma itsensä.

Havainto: Kun tutut näkevät minut keppien kanssa he ensimmäisenä kysyvät "Mitä sä TAAS oot tehnyt itelles?!" Ei ota kuuleviin korviinsa heti ekana mitä on tapahtunut. Ullakin tänään loistavasti imitoi mun "vammaselitystä": "No kun se pallo piti torjuu ja mulla ei ollu muuta vaihtoehtoa kuin...." taikka "...Se oli mun elämäni paras hyppy! AH mikä fiilis!!! Kunnon showhyppy!"

Totuus on, että Kiikinkin voi pahoinpidellä. En ole terästä. Aina ei ole onni myötä.

Nyt kun on ollut aikaa olla vain ja katsoa ihmisiä ja miettiä syitä. Olen myös oppinut tuntemaan erään ystäväni paremmin.

Kasvoimme yhdessä sillä vanhempamme ovat hyviä ystäviä. Muistutamme ulkonäöllisesti toisiamme ja meitä usein luullaan siskoiksi. Mutta olemme kuin yö ja päivä.
Hän on hiljaisempi, ystävällisempi ja parempi kuuntelija kuin minä. Itse ailahtelen, olen impulssiivinen ja intohimoinen. Hän osaa sulautua joukkoon, minut erottaa kuka tahansa jolla on perusaistit tallella.

Hän oli alunperinkin se tyttömäisempi. Minä leikin poikien kanssa ja vastustin hameita. Lempileluni olivat kumikäärmeet, limaklöntit ja dinosaurukset. Juoksin usein isoveljeni ja hänen kavereidensa mukana pitkin metsiä. Hänen murrosikänsä ja angstinsa jäivät rauhallisiksi. Itse olin hippi ja punkkari, leikkasin hiukset lyhyeksi kunhan ne ensin olin värjännyt vihreäksi. Hän on aina ollut se kauniimpi ja rauhallisempi. Unelma tyttöystävä.

Sitten minäkin muutuin. Pidän kynteni kunnossa ja hameen päälläni, mutta vieläkin kävelen harmittelematta korkkareilla mutaisia reittejä, likaan vaatteeni ja nauran räkäisesti. Fudista rakastan. Eikä minua harmita jos nenäni murtuu.

Jos meitä vertailee nykyään on ero meissä hienon hieno. Minä ehkä se värikkäämpi, hän lähestyttävämpi. Minä itsenäisempi ja jollakin tavalla rajumpi luonne. Hänellä on aina ollut joku ja jos hänen luonnettaan kuvaisin hän olisi pehmeää satiinia.

Suurin ero meissä onkin se, että hän tuntuu aina seurustelleen ja minä olen kiitänyt satunnaisissa suhteissa sinkkuna.

Hän on lähin ystävistäni ja vaikka välillä kiukuttelemme toisillemme, itkemme toisiemme vuoksi ja huudamme toisillemme hän on sisko minulle.

Kuten hän itse on jo muutaman kerran tokaissut: "kiiki, mä olisin varmaan ihan samanlainen kuin sä jos päästäisin kaikki suoraan ulos, enkä olis aina seurustellut.

Ja mä olisin täsmälleen samanlainen jos olisin aina ollut vakaalla pohjalla, seurustellut, enkä aina törmännyt vastoinkäymisiin ja uusiin haasteisiin.

Nyt pauhaa funky town. Sain hiukset organisoitua saparoille ja nautin kunnialla ansaittua paahtoleipää ja juon silmät kirvellen appelsiinimehua.

Miehet

kaikki miehet on sikoja

Tunteellisempaa porukkaa ei oo kuin miehet.

*mehu ryyppy*

A little drop of poison asettaa nyt rytmin taustalle.

Taidan pysyttäytyä ihan fuck buddy kategoriassa. Niilläkin on kyllä paha tapa jäädä roikkumaan.

Miten ne jääkin roikkumaan hiukan narsistiseen, eksoottisen näköiseen, naiselliseen punapäähän joka suoraan sanomisessa ansaitsis MM-pokaalin? Teen ihmisten elämästä helvettiä! Ailahtelevampaa ihmistä saa etsiäkin. Yhtenä hetkenä kuhertelen todella hellyyden kipeänä ja hukutan äijän suudelmiin jne., toisena heittelen tavaroita ja mökötän.

Miten ne jääkin roikkumaan?

Myönnän että tottakai etsin myös sitä oikeaa, mutta totuus on että maailma on miehiä täynnä ja ensimmäiseen ei kannata jäädä. Plus nuori kun on miksi ei etsisi tarkemmin?

Menenpäs pysäyttelemään nuoria salskeita miehiä yhdellä katseella...

Mulle soitettiin aamulla ja kompuroin ylös sängystä, tipahin lattialle ja hamusin kännykkääni.

Siellähän mun vanhempien hieman kylähullu kaveri pölpötteli ja kyseli vointia. Samalla kerto noiden party paikkojen omituisesta politiikasta senkin suhteen kun yhden tutun tytön päähän oli tiikerissä heitetty tuoli ja niiden pokejen välinpitämätön asenne. Jotta paikan maine ei olis menny poket peru ambulanssin ja käski näitä tyttöjä raahaamaan kaverinsa taksiasemalle että sillai...

Ja sitten paahas kantaansa näihin paikkoihin ja sitä kuinka niiden politiikka sapettaa.

Tuli ihan hyvä fiilis.

Tänään linkkaamaan kaupungille keppien kanssa pää pystyssä ja saatanan ylpeenä!!

Sielä mä istuin.
Kävelykeppi valtikkana.
Lasittunein katsein.

Kaikki kiis pyörien ohi. Niiden kasvot kävi aina vaan epäselvemmiks. Kuitenkin ne hymyili vaikka silmät oli tyhjät. Sen näki miten niiden katse oli rajoittunut omaan napapiiriin. Jokainen märehti murheitaan omassa nurkassaan taikka piti yllä draamaa vaikka kuulijoita ei ollut. Ne jauhas jokainen omista asioistaan keskenään ja kuvitteli olevansa keskipisteenä.

Koominen näky.

Mietin miten olis käynnyt jos yksikin niistä olis todella kuunnellut mitä joku parhaillaan vuodatti.

Se sattu niin paljon nähdä niiden pyörivän, jotka ei pyrkineet ottamaan toista askelta. Mun sieluni huusi joka ikisen sekunnin murto-osan ajan kun ne liikkui narujen varassa. Yhtenä ryhmänä. Sama koreografia kerta kerralleen yhä uudestaan ja uudestaan.

Istuin ja seurasin tätä kaikkea.

Janosin sitä vapuden mahdollisuutta. liikettä jota voi jatkaa loputtomiin. Myös omilla säännöillä.

Kuitenkin mun toinen jalka oli juurtunut maahan ja käsi jähmettynyt kävelytuen ympärille. Puristin sitä kouristuksen omaisesti. Purin huulta.

Yhä uudestaan kaiki kysymys "missä oot?", "miks et tanssi hei?".
Vastasin aina vaan uudestaan robotin lailla ja hymyilinkin niin.

"hey, can u bleed like me?"

Se tekijä saadaan kiinni ja se saa maksaa.

Tanssi on se mitä olen. Ja nyt sekin vietiin. Toivottavasti sitä parantuu täysin. Arvet on nimittäin ne jotka oikeasti tuntuu.

sentään on vielä ääni.

Heräsin taas särkyyn. Se alkaa aina siinä seittemän ja puol kasin välillä. PRKL!

Tänään luvassa mm. kaverin tapaaminen ja miniristeilylle lähtö. Istun koko ajan tuolissa ja mulle kannetaan juomaa.... onko mikään masentavampaa?

No well, voin ainakin iskeä nuoria salskeita miehiä "Neito pulassa"-metodilla. ;D

Kuvitella: "Hei Gaverit! Eiks ookkin kaunis päivä? Mut btw pahoinpideltiin!!!"

En pysty vieläkään käsittelemään aihetta "sinut pahoinpideltiin".

Suihkuun->