Walter de Camp

Joskus marraskuussa kirjoitin miesten pallien kokoa käsittelevän blogimerkinnän http://www.city.fi/yhteisot/blogit/walterdecamp/122637/ Tällöin eräs lukija kommentoi, että ikääntyessään miehen elin alkaa kutistua ja lyhentyä. Silloinhan mun kaluni olisi aikaisemmin ollut isompi, mikä on mieletön ajatus. Niinpä totesin omana kommenttinani, että ei se kutistu.

Käynnistyi pitkä debatti, jonka päätteeksi pakenin maasta.

Kun saavuin Berliiniin, kaupungissa vietettiin joka päivä berliiniläisen elokuvaohjaajan Rosa von Praunheimin 70-vuotisjuhlia.

Kuvassa oikealla Rosa von Praunheim (Foto: Walter de Camp)

Rosa, homoseksuaali mies, on tehnyt hyvin paljon hyvin epäsovinnaisia dokumenttifilmejä. Syntymäpäivänsä kunniaksi hän pyöräytti kahden vuoden aikana 70 uutta dokkaria, jotka julkaistiin nyt kerralla. Niissä esiintyy erikoislaatuisia ihmisiä, persoonallisuuksia, etupäässä Berliinistä. RBB:n tv-kanava näytti Rosan filmejä 20 tuntia putkeen. Filmit on myös julkaistu DVD:nä nimellä Rosas Welt, Rosan maailma. Kiinnostuneet voivat ostaa koko setin http://www.amazon.de/Rosas-Welt-neue-Filme-Praunheim/dp/B00A2U96NU/ref=sr_1_1?s=dvd&ie=UTF8&qid=1356719362&sr=1-1

Rosa von Praunheim on kirjoittanut myös kirjoja. Syntymäpäiväksi ilmestyi hänen uusin teoksensa, kokoelma runoja ja piirroksia. Kirjan nimi on Penis stirbt immer zuletzt, Penis kuolee aina viimeisenä.

Kirjan nimikkorunossa Rosa von Praunheim kirjoittaa, että elämänsä aikana penis hilluu, pomppii, sätkii ja pullistelee, ja kun miehen loppu koittaa penis kuolee aina viimeisenä.

MUMMIT JA VAARIT SEKSIOBJEKTEINA

Vuonna 1981 Rosa von Praunheimilta ilmestyi kirja nimeltään Gibt es Sex nach dem Tode?, Onko kuoleman jälkeen seksiä?.

Rosa von Praunheimin mielestä kuolemanjälkeistä seksiä saattaa hyvinkin olla. Tällöin ei kuitenkaan olisi kyse pelkästä new age -tyyppisestä henkien hyväilystä, vaan jollain ihmekonstilla ihmiset pääsisivät/joutuisivat kuolemansa jälkeen fyysisessä kehossaan taivaaseen tai helvettiin tai jonnekin, missä he voisivat jatkaa panemistaan.

Ottaen kuitenkin huomioon että useimmat ihmiset kuolevat vanhoina ja hyvin huonokuntoisina, todella epäseksikkäinä, pattikoipisina ruunina ja mahoina luuskina, niin taivaan seksiklubilla suurin osa jengistä on tosi rupusessa hapessa. Niinpä Rosa von Praunheim esitti kirjassaan, että meidän pitäisi jo maan päällä opetella näkemään isoäidit ja isoisät seksiobjekteina.

http://www.amazon.de/Gibt-Sex-nach-dem-Tode/dp/3922009301/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1356720319&sr=8-1

Täällä Walter de Camp, Berlin.

Ensi uudenvuoden aatto saattaa olla viimeinen tilaisuus käydä Berliinin kuuluisassa Berghain-klubissa. Berghain uhkaa lopettaa toimintansa silloin. Samaa viestiä tulee muilta klubeilta.

Saksalaisia musiikkiartisteja edustava tekijänoikeusjärjestö Gema on nimittäin ilmoittanut siirtyvänsä ensi vuoden alusta uuteen tekijänoikeuskorvausten hinnoitteluun, jolloin maksettavat korvaukset lisääntyvät, jos bileet jatkuvat pitkään.

Klubin tekijänoikeusmaksuihin tulee 50 %:n korostus, jos klubi on auki yli viisi tuntia. Sen jälkeen taas 50 %, kun seuraavat 3 tuntia ylittyy jne.

Berliinin klubit ovat usein auki hyvin pitkään. Esim. Berghain jatkaa toisinaan 48 tuntia putkeen.

Clubcommission, joka edustaa Berliinin yöelämän yrityksiä, sanoo, että klubit maksavat nykyisin tekijänoikeuskorvauksia keskimäärin 28000 euroa vuodessa. Tämä tulee Clubcommisionin mukaan nousemaan 180000 euroon. Tähän klubeilla ei ole varaa, ainakaan ilman tuntuvia pääsymaksujen korotuksia. Se taas olisi vastoin berliiniläistä mentaliteettia.

Berliini on suosittu suurelta osiltaan juuri yöelämänsä ansiosta ja klubiensa kohtuullisten pääsymaksujen takia.

Gema järjesti kesäjuhlansa 25.6. Berliinin Kulturbrauereissa ja 5000 ihmistä kokoontui rakennuksen eteen osoittamaan mieltään tariffien korotuksia vastaan.

Bilettäjien lisäksi monet poliitikot ovat huolestuneita, koska Berliinin klubielämän tuhoutuessa kaupungin turismi romahtaisi.

Berliinissä pidettiin huhtikuun jälkipuoliskolla kuusi elokuvafestivaalia, joista yksi oli Camp Film Festival. Sen yhteydessä järjestettiin kolmipäiväinen Camp/Anti-Camp; A Queer Guide to Everyday Life -festivaali. Siellä luennoi alan kuuluisimpia camp/queer-tutkijoita kuten Heather Love, Gavin Butt (mikä sukunimi!),Douglas Crimp ja elokuvaohjaaja Bruce LaBruce ja esiintyi mm. Vaginal Davis, Narcissister ja The Volluptuous Horror of Karen Black.

Queer-tutkijat ovat jotenkin samantapaisia kuin feminismitutkijat. Kumpikaan jengi ei tule koskaan lopettamaan tutkimuksiaan tapahtuipa todellisuudessa mitä hyvänsä. Queer-teoreetikot uurastivat ensin vuosikymmeniä todistaakseen, että queer-ihmiset (homot, lesbot jne.) ovat ihan kunnon kansalaisia siinä missä "heteronormatiiviset" heterotkin, ja sitten, joskus 2000-luvun ensi vuosina, he yhtäkkiä pelästyivät, että he ovat kiillottaneet queer-ihmisiä niin paljon, että heitä ei enää erota heteroista, ja siitä pitäen he ovat taas ryhtyneet teoretisoimaan, että queer-ihmiset ovatkin ihan erilaisia, parempia, hullumpia jne.

Camp/Anti-Camp -festivaali järjestettiin eräässä rakennuksessa, ja makasin siellä pehmustetuilla tyynyillä kolme päivää ja iltaa pitkälle yöhön.

Camp-festivaalin ruokapöytä.

Camp/Anti-Camp -festivaalin ensimmäisen esiintyjän paikka oli annettu Andy Warholin Factoryn käsittääkseni ainoalle elossaolevalle Supertähdelle Holly Woodlawnille. En olisi ikimaailmassa voinut kuvitella näkeväni häntä elävänä.

Holly Woodlawn työnnettiin sisään esiintymislavalle rullilla varustetulla valkoisella sohvalla. Sen jälkeen hän piti ainakin puolentoista tunnin ironisen talkshown. Holly lauloi vain kaksi laulua, joista toisen Berliinin lähettiläänne Walter onnistui eturivin tyynyillä maaten kuvaamaan.

Holly Woodlawn sai huikeat suosionosoitukset berliiniläiseltä yleisöltä. Kun esitys oli päättynyt ja tilaisuuden järjestäjät kokoontuivat Hollyn sohvan ympärille miettimään, miten he saisivat tähden rullatuksi ulos lavalta, hyppäsin esiintymislavaa reunustavan kaktusrivistön ylitse lavalle ja heittäydyin polvilleni sohvan viereen Holly Woodlawnin jalkojen juureen toisessa kädessä vihko ja toisessa kynä ja huudahdin: "Could you give me your autograph, Holly, PLEASE!"

Kuvassa Holly Woodlawn kirjoittaa vihkooni omistuskirjoitustaan. Sitten hän painoi sivulle punaisen suudelmansa. Shit! I was in heaven!

By the way, olin ainoa joka sai hänen nimmarinsa. Seuraavana päivänä Camp-festarin pääjärjestäjä Marc Siegel tuli juttelemaan kanssani. Hän viittasi lavalle loikkaamiseeni ja Hollyn jalkojen juureen heittäytymiseen: "I loved to see that action." Se oli hänestä niin campia.

Tässä nähtäväksenne Holly Woodlawnin laulu suurista vanhan ajan tähdistä ja tähdeksi tulemisesta haaveilevasta ihmisestä. Antakaa, jos teillä on aikaa, laulun sanojen vaikuttaa mieleenne.

Joku ajattelija on todennut, että "elämä ei ole harjoitukset, vaan se itse" eli tuleva vappu ei ole vapun 2012 harjoitukset, vaan vappu 2012. Joten, päätin hankkia uudet alushousut.

Alushousukaupassa huomasin ensimmäiseksi saksalaiset (!) alushousut, joiden merkki on Bruno Banani. On taatusti mahtavaa tulla nähdyksi alushousuissa, joissa lukee Bruno Banaani! Mitä muuta me miehet oikeastaan haluaisimme olla kuin Bruno Banaaneja.

Sitten huomasin toiset Saksassa (!) valmistetut alushousut, joiden merkki on Olaf Benz. Ei kauhean pahalta kuulosta sekään. Olavi Bensiini.

Ostin Olaf Benzit, koska niissä on pari etua Bruno Banaaniin verrattuna. Ensinnäkin näiden alushousujen kangas tulee venyessään läpinäkyvämmäksi. Jos nyt syvämietitään, mistä kohdasta miehen alushousut saattavat jossain tilanteessa ruveta venymään, niin ymmärrätte mikä sieltä silloin äityy näkymään läpi!

Toiseksi ne ovat neonpöksyt! Niissä on neonväritystä, minkä ansiosta ne hohtavat hämärässä puoleensa kutsuen. Tule luokseni, Mirri! Täällä on Olaf!

Luulen, että olen valmis vappuun.

Uupumattomien kenttätutkimusteni jälkeen uskon vihdoin ja viimein tietäväni, mistä ulkoisista piirteistä pystyy tunnistamaan aidon berliinittären ja erottamaan hänet kaikenlaisista tulokkaista.

Hiukset: berliiniläiset naiset antavat hiustensa olla sotkuisina. He eivät harjaa ja kampaa ja siloittele hiuksiaan, niin kuin kaikki maailman muut naiset. Heidän tukkansa viestittää kadun särmikästä morsesanomaa: what the fuck, scheiss egal.

Tällaista tukkatyyliä muualta kaupunkiin tulevien naisten on lähes mahdotonta omaksua kovin nopeasti. Äitikullan sanat ovat liian syvällä mielessä: "Tukka pitää kammata siistiksi."

Kasvot: berliiniläiset naiset maalaavat usein huulensa voimakkaasti ja räikeästi. Suu on heidän kasvojensa silmiinpistävin yksityiskohta.

Suurkaupunkia kutsutaan viidakoksi. Berliiniläiset naiset pitkine, paksuine, sekasotkuisine ja usein jopa likaisine hiuksineen, harjoineen, ovat tämän viidakon naaraita. Kun asian on kerran käsittänyt, ei enää voi olla huomaamatta, että on, ei naisten vaan naaraiden, ympäröimä. Näillä naarailla, jotka kulkevat yksin ja parvissa, on kaiken huipuksi korostettu suu.

Berliinin viidakon naaraiden kesyttämisestä miehen on turha nähdä unta.

Olen ollut jo viime perjantaista alkaen Berliinissä enkä ole tätä ennen ehtinyt kirjoittaa blogia. Ai mitä muuta tekemistä on ollut? No, olen esimerkiksi ottanut alastomana aurinkoa asuntoni parvekkeella ja päivettänyt muniani. Myöntänette, että se on paljon järkevämpää toimintaa kuin kirjoittaa blogia.

Asun Kreuzbergin yhdellä laidalla, Mehringdamin tienoilla. Kiva huone, parveke ja iso kylpyamme. Sain vihdoin pakotettua vuokranantajani poraamaan heidän puolensa ja minun asunnon väliseen seinään reiän ja työntämään nettipiuhan tälle puolelle. Olin puhunut siitä vuosia.

Nakuilua-sanan käyttö otsikossa on siis nyt perusteltu. Siirrytään naisiin. Tällä hetkellä berliiniläiset naiset ovat täysin koukussa hyvin lyhyisiin ja tiukkoihin minihameisiin. Niitä näkee koko ajan. Hillitön säärinäyttely esim. metromatkoilla. Minullahan ei ole mitään tätä vastaan.

Lauantai-iltana puoli kahdentoista aikaan metroon paukahti äiti, n. 45, ja tytär, noin 19. Molemmat kipeän lyhyissä tiukoissa minihameissa. Pieni vinkki sinne Suomeen teille kaikille äideille äitienpäivän lähestyessä: käyttäkää superminejä hameita. Varsinkin silloin kun haette lasta päiväkodista. Se tekee luotettavan vaikutuksen.

Sori, nyt en pysty jatkamaan enempää. Aurinko tuli juuri pilven takaa. Housut pois ja parvekkeelle! Palaan pian asiaan.

Lady Gaga kertoo Daily Mirror -lehdessä, että hän on saanut viime maanantaina ilmestyneen uuden albuminsa Born This Way yhteen biisiin You and I vaikutteita berliiniläisestä Lab.Oratory-klubista:

"Kirjoitin sen biisin Berliinissä", Lady Gaga sanoo. "Olin sitä ennen ihanassa klubissa, Lab.Oratoryssa. Siellä järjestetään tavallisesta poikkeavia fetissi- ja seksibileitä. Minulle tuli siitä mieleen mestat, joissa esiinnyin tanssijana New Yorkissa."

Lab.Oratory on käsitykseni mukaan Berliinin rankoin homojen panoklubi.

Lab.Oratory

Lady Gagan uudella albumilla on myös Scheisse-niminen biisi, joten meidän intohimoisten Lady Gaga -fanien on aivan must osallistua ensi lauantaina 28.5. Lab.Oratoryssa järjestettävään Scat-yöhön. (Scat eli scatology = paskan diggaaminen.) Lab.Oratory järjestää säännöllisesti scat- eli scheisse-bileitä. He kirjoittavat mainoksessaan:

"SCAT

Smear it, smell it breake a rule.

Caviar, chocolate, turds...how many pseudonymes do you have for shit? From hard to soft stools, youll find the right taker for everything."

Tai jos joku ei ehdi tähän "ihanaan klubiin" tällä viikolla, niin 4.6. Lab.Oratoryssa on Yellow Facts -yö.

"The perfect pissparty without dresscode. Let it flow."

Vai onko Lady Gaga käynyt Lab.Oratoryn Naked Sex Partyssa?

"Drop your clothes in the coatcheck, stuff your condoms and lube in your sox, and go for it. Highly frequented naked sexparty featuring a lot of group action."

Vai kenties Atleettien yössä tai Kumi- tai Nahkayössä?

Cityn uusimmassa numerossa on muutamia otteita vasta ilmestyneestä kirjastani Hekumallinen Berliini. Niissä otteissa on myös jokunen rivi Nymfomaanittarien klubin järjestämistä bileistä nimeltään Saturday Night Fuck.

Nyt sattuu niin, että seuraavat tällaiset seksibileet pidetään ensi lauantaina Berliinissä. Sitä ennen sinne menee monta lentokonetta Helsingistä. Lento kestää vain 1:55.

Sallitaanko, että kerrankin retkahdan alatyyliseksi ja totean: berliiniläiset nymfomaanittaret siellä jo voitelevat vittujaan!

Saturday Night Fuck -bileet ovat about riettaimmat kekkerit missä olen ikinä ollut. Yksi niiden bileiden mainoslauseista kuuluu: "Tästä yöstä ei kukaan joudu nussimatta lähtemään kotiin." Voin vakuuttaa, että se mainoslause pätee.

Tässä vaiheessa ilta on vielä nuori.

Nymfomaanittaria alkaa saapua.

Ja meno reipastuu!

Kun suunnittelet mahdollista lähtöäsi Saturday Night Fuck'iin, huomioi kuitenkin tilaisuuden järjestäjien pyyntö: He toivovat, että bileisiin ei tulisi sellaisia ihmisiä, jotka haluavat vain katsella. Vain ne ovat tervetulleita, jotka haluavat oikeasti ryhtyä panemaan!

Tarvittavat lisätiedot löytyvät kirjastani. Sitä saa kirjakaupoista.

Harri Niemi haastatteli mua Radio Helsingin aamulähetyksessä viime torstaina klo 08:30.

Haastattelu johtui siitä, että multa on ilmestynyt kirja Hekumallinen Berliini.

Se on kirja, jossa kerron intiimeistä seikkailuistani Berliinin heteroiden seksuaalisessa alamaailmassa.

Kaikki järkevät ihmisethän nukkuvat klo 08:30, joten tässä linkki, josta haastattelun löytää.

Jos jostain syystä on kiinnostunut lotkauttamaan korvaansa!

http://www.radiohelsinki.fi/lataukset/arkisto/haastatteluja/

Pelle Miljoona on 29 vuotta mietittyään matkustanut Berliiniin, ja kirjoittanut siellä romaanin Kreuzberg.

Olen lukenut Kreuzbergin ja se on tautisen hyvä kirja. Ihan parasta Pelleä ikinä. Olen itse ollut Berliinissä hyvin paljon, tunnen paikat, ja varsinkin Kreuzbergin, enkä voi ymmärtää, miten joku pystyy naputtamaan kahdessa kuukaudessa kasaan näin huikean sepitteen siitä todellisuudesta ja siellä luikkivista hahmoista. Otan Istanbulista ostamani lippalakin päästäni ja kumarran kunnioituksesta mestarin edessä.

Kuvasin tämän videon Tavastian 40-vuotisjuhlilla. Pelle Miljoona kertoo parin kuukauden mittaisesta matkastaan Berliiniin, Kreuzbergin kaupunginosaan, ja siitä miten hän kirjoitti siellä uuden romaaninsa istuskellessaan kahviloissa.

Siis tajutkaa nyt, miten typerää on hinkata jotain kässäriä vuosikaupalla.