Linjavika

Prisma halpuutti hintoja ja sai aikaan pienimuotoisen kohun. Etenkin Keskon keskuudessa. Jotkut puhuvat oikein ruokasodasta. Asiaa on jo jonkin aikaa kampanjoitu televisiossa mainoksella, jossa juuston hinta kohosi sentillä ja vain miljonäärillä oli siihen varaa. Hyvin tyypillinen ketjureaktio. Totuuspohjainen asia, juuston hinta oli kohonnut sentillä ja siihen ympärille on rakennettu kuulopuheketju draamalla ja huumorilla varustettuna. Jokainen ihminen näkee asian omalla tavallaan, analysoi sitä ja kertoo lopulta eteenpäin oman versionsa, mihin tulokseen tuli. Juuston hintaa verrattiin niin kampaajan kuin urheiluautoon. Ja urheiluautoa siihen, että vain miljonääri voi omistaa sellaisen. Näinköhän?

Historiasta löytyy oikeitakin tarinoita joista kiistellä. Legendan mukaan Isaac Newton istui omenapuun alla ja päähänsä putosi omena. Näin hän keksi painovoiman lain. Toiset kertovat tarinaa, että hän katsoi ikkunasta ulos ja näki omenan putoavan puusta. Ja keksi painovoiman lain. Vai näkiköhän omenan putoavan ikkunasta? Mitä hän siis näki? Omenan putoavan. Jos istuu omanapuun alla, ei itse putoamista näe. Näkee vain sen pudonneen omenan ja miettii, kuka sen pudotti. Tuleeko ajatelleeksi että se saattoi pudota itsestään. Tarina jonka mukaan hän näki ikkunasta miten omena putosi puusta, kertoo selvästi mitä Newton näki. Omena putosi puusta itsestään. Vai oliko se ehkä päärynä?

Mikä on totuus marsalkka Mannerheimista? Muistelmissaan mies mainitsee vaimonsa kerran, lapsia ei kertaakaan. Tämän perusteella on alettu ajatella että hän ei tykännyt lapsista eikä naisista. Ei ainakaan yhtä paljon kuin sodista ja hevosista. Joidenkin mielestä hän oli musta afrikkalainen. Eikö pääasia ole, että hänen avullaan suomeen saatiin pysyvä rauha sodasta Neuvostoliittoa vastaan. Ilman sitä historia olisi voitu kirjoittaa toisin, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan. Vielä vähemmän ketään kiinnostaa rahoittaa elokuvahanketta.

Sama kuin alkaisi pohtia oliko Kekkosen kansansuosio oikeasti totta. Vai oliko vastustajansa Ahti Karjalainen niin epäsuosittu, että Kekkonen nautti suosiota hänen kustannuksellaan. Kun suosio alkoi hiipua, valittiin hänet presidentiksi poikkeuslailla. Oliko Kekkonen oikeasti kalju? Käyttikö hän kaljuperuukkia siksi että Sylvi pakotti. Piti niin paljon kaljuista miehistä, että vaati sitä. Ja todellisuudessa Kekkonen olisi kyennyt hyppäämään hiukset hulmuten kymmenkerroksisen talon yhdennestätoista kerroksesta avoauton katon läpi pyöreän talon kulmalle. Mistä sitä tietää?

Jokainen meistä on joskus selkänsä takana kahvipöytäkeskustelujen uhri. Käyttäytymistäsi analysoidaan. Sanomisiasi pohdiskellaan ja mielipiteesi arvostellaan. Vitsaillaan ja nauretaan, kuin olisit roastissa olematta itse paikalla. Ja kun olet itse paikalla, sinua suorastaan rakastetaan. Se kuuluu tähän ihmisluontoon. Analysoidaan asioita ja tulkitaan niitä omalla tavalla. Joskus muut ovat kanssasi samaa mieltä, joskus olet yksin omien mielipiteittesi kanssa. Tunnen monia ihmisiä, jotka puhuvat muiden ihmisten asioista eteenpäin väärin perustein. Sanotaan oma mielipide asiaan ja sitten todetaan, että voin tietysti olla väärässäkin. Mitä järkeä on levittää epäilyksiä, joiden todenperäisyyttä ei voi vahvistaa ja myöntää itsekin olevansa epäileväinen. Eikö silloin olisi viisaampi olla hiljaa etenkin jos ei tiedä onko kuulolla oleva porukka luotettava. Jos porukassa on joku joka ei käy keskustelua vain siinä hetkessä ja unohtaa sen heti kun tauko päättyy. Vaan lähtee levittämään asiaa eteenpäin jollekin toiselle sisäpiirille, johon kuuluu. Tai seinän takana on ylimääräinen korvapari, joka ei kuule kaikkea ja lähtee levittämään niillä eväillä, jotka kuuli ja miten loput tulkitsi. Maailma on pieni. Jos sisäpiirien kesken vaihtuu puolihuolimatonta tietoa liian monta kertaa, on riski että keskustelujen kohteena oleva henkilö kuulee omista sanomisistaan tai tekemisistään jotain, mikä tuli erittäin suurena yllätyksenä myös hänelle itselleen. Siinä vaiheessa voi olla myöhäistä yrittää oikoa asioita. Sinut on jo häpäisty ja luottamus voi ratketa liitoksistaan. Kannattaako sellaisten ihmisten kanssa olla missään tekemisissä, jotka levittelevät sinusta perättömiä puheita ja niiden jotka ottavat ne liian tosissaan kuin ne olisivat hänenkin asioitaan. Niiden jotka yrittävät muokata sinua haluamaansa muottiin, koska nykyinen olemus ei miellytä. Sanotaan että kaveriin voi aina luottaa. Kaverille voi kertoa mitä tahansa ja ne jäävät heidän välisekseen. Se on totta, mutta kuka meistä on sellainen joka ei koskaan puhu mitään muiden asioista eteenpäin edes vahingossa. Ei kukaan. Sammakoita pääsee aina ulos suusta. Vastuu on siinä vaiheessa sillä joka kuulee tämän huhun. Ymmärtääkö hän että toinen sanoi jotain mitä hänen ei ehkä olisi pitänyt sanoa. Myönsi hän sen tai ei. Ja osaa jättää omaan arvoonsa. Koskaan ei voi tietää, kuinka monennessa lenkissä kyseinen huhu on menossa ja kuinka paljon se on saanut matkan varrella mukaansa uusia asioita. Pieni naarmu lentokoneen kyljessä on kykenevä repimään koneen palasiksi jos sitä ei korjaa. Kun se tapahtuu kymmenen kilometrin korkeudessa, mitään ei ole tehtävissä. Kun kymmenenellä eri ihmisellä on sinusta väärää tietoa, et kohta tiedä itsekään mikä on totta.