Pakoteliitto

EU antoi Venäjälle pakotteet epädemokraattisesta käytöksestä ja sai niihin tylyn vastauksen. Suomi sai kärsiä eniten, koska ei saanut poikkeuslupaa lievempiin toimiin. Kyllä Ruotsi saa poikkeusluvan myydä nuuskaa, koska on keksinyt koko paskan. Mutta Suomi Venäjän naapurimaana ja kenties tärkeimpänä kauppakumppanina joutuu alentumaan muiden tahtoon.

Mitä hyötyä pakotteista sitten on? Pohjimmiltaan niitä pidetään pelkkänä poliittisena pelleilynä, eikä johda mihinkään. Mitä sitten pitäisi tehdä, kun valtion rajojen koskemattomuutta on menty loukkaamaan. Jos näkee jonkun pahoinpitelevän toista, olisi inhimillistä mennä väliin. Mutta ei voi etukäteen tietää, mitä siitä seuraa. Pakeneeko tekijä paikalta, oliko hyökkäys harkittu. Vai hyökkääkö hän sinun kimppuusi, onko hän häiriintynyt. Näkee sinut ihmisenä, joka puuttuu asioihin jotka eivät sinulle kuulu, ja hyökkää harkitsemattomasti. Varsinainen uhri oli silmissään liian ruma. Tällaisin perustein tehtyjä väkivallan tekoja on mahdotonta ymmärtää. Samoin mustasukkaisuudesta ja erotraumoista johtuvia. Jätetty ei osaa niellä tappiotaan ja alkaa häiriköidä entistään. Tunkeutuu yöllä kotiin ja hyökkää kimppuun ymmärtämättä itsekään syytä. Traumat voivat tulla esiin vasta vuosien päästä. Venäjä ja Ukraina lakkasivat olemasta osa yhteistä maata sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi ja Ukraina julistautui itsenäiseksi. 23vuotta myöhemmin alettiin äkkiä kuvitella, että rajojen vedossa sattui virhe ja haluttiin korjata se hyökkäämällä voimakeinoin asian kimppuun. Ei edes harkittu mitään kaupankäyntiä. Vaikka olisi, olisi kielteinen vastaus johtanut joka tapauksessa valloitukseen, koska jokin selittämätön halu nousi ja muuttui ajatuksena hallitsemattomaksi. Seuraavaksi ne varmaan tahtovat Alaskan takaisin.

Samankaltainen ilmiö on nähty Suomen kuntaliitoksissa. Iso haluaa pienen ja järjestelee asiat niin, että näin tapahtuu. Kuopio tahtoi Nilsiän, että voisi mainostaa Tahkoa kuopiolaisena yrityksenä. Halusi jo 2000-luvun alussa, mutta ei saanut. Tappiota nieltiin kymmenen vuotta ja sitten hyökättiin taas. Valmisteltiin asia huolellisemmin ja saatiin pienen kunnan päättäjät manipuloitua kuvitelmaan, että muita vaihtoehtoja ei ole. Ja päätös liitoksesta hyväksyttiin yksimielisesti samalla, kun asukkaat vastustivat yksimielisesti. Taannoin maineeton Tuusniemi äänesti liitospäätöksen nurin. Aika näyttää, jääkö asia siihen, vai tuleeko liitos joka tapauksessa lopulta voimaan. Joitain vuosia sitten Helsinki suorastaan vaati Vantaata itselleen, mutta viisas Vantaa piti päänsä ja on yhä itsenäinen. Toivottavasti pysyy päätöksen takana, eikä tee kuten Etelä-Savon puolella tekivät Kerimäki ja Punkaharju. Torjuivat hankkeen liittymisestä Savonlinnaan, mutta vuosia myöhemmin peruivat sen ja ovat nyt yksi iso kunta. Jossain päin maata toteutettiin muutama pakkoliitos. Ehkä koko touhu johtuukin vain Karjalan ja Petsamon menettämisestä johtuvista traumoista. Se loukkaa monia ihmisiä, mutta pääasia että valtionrajat saavat olla rauhassa.

Olisiko Suomi nyt tässä tilanteessa, jos se ei olisi EU-maa? Euroopan unioni, silloinen Euroopan yhteisö (EY) perustettiin rakentamaan rauhaa toisen maailmansodan runteleman Euroopan sisälle. Se oli hienosti ajateltu. Mutta kun katsoo nykytilaa, tuntuu että kaikki mitä unionissa tapahtuu, vain tuhoaa kaikkea sitä mikä on saavutettu. Jos yleensä on saavutettu yhtään mitään. Suomi sai toisen maailman sodan jälkeen pitää itsenäisyytensä ja olla rauhassa, vaikka ei ollut EY-maa. Jos tuli ongelmia idän kanssa, lähetettiin Kekkonen neuvottelemaan asiat kuntoon. Enää Kekkosesta ei ole auttajaksi, eikä ole kenestäkään. Vain yksi mies olisi voinut estää asioita karkaamisen käsistä hänen seuraajanaan, mutta mahdollisuuksiin ei uskottu. Edes Kekkonen ei luottanut häneen. Piti itseään väkisin vallassa vakuuttuakseen, että muitakin vaihtoehtoja oli oltava olemassa. Mutta niitä ei ollut ja miettiminen vei terveyden. Terveyden menettäminen johti eroon ja valta päätyi vääriin käsiin. Oli tapahtunut Suomen poliittisen historian suurin virhe, joka ei ollut enää korjattavissa. Yritys oli kova, mutta myöhäistä. Suomi alkoi pohtia vakavasti EY-jäsenyyttä ja haki sitä. Nimi vaihtui EU:ksi ja Suomi sai jäsenyyden, koska pääministeri Aho niin tahtoi vastoin puolueensa linjaa ja sai heidät kääntämään takkinsa. Vaikka suuntaa antavan kansanäänestyksen tulos oli ”kyllä”-voittoinen, se oli vain muodollisuus. ”Ei”-voittoinen tulos olisi johtanut uuteen äänestykseen sillä perusteella, että kansa oli äänestänyt väärin, kuten Irlanti Lissabonin sopimuksesta. Ja eduskunnan virallinen äänestys oli ”Ei”-voittoinen, mutta kansan ”kyllä” teki siitä myönteisen liittymispäätöksen. Edelleen oli olemassa vain yksi mies, joka itse Kekkosen epäluuloista huolimatta olisi voinut pelastaa tilanteen. Mutta kukaan ei kuunnellut vieläkään ja kaikki ennustukset kävivät toteen. ”Mitäs minä sanoin” – Paavo Väyrynen.