Kuluneella viikolla mieltäni on vaivannut ihmisten välinpitämättömyys. Kaikki alkoi viime viikon keskiviikkona. Jouduin sairaalaan kovien vatsakipujen takia. Minut tutkittiin ja todettiin, että kyseessä varmaankin oli pelkkä ruokamyrkytys tai vatsaflunssa.
Poliklinikkahuoneessa maatessani en kuitenkaan voinut olla kuulematta, mitä lääkäri puhui muiden potilaiden kanssa. Yhdellä miehellä oli virtsaputkentulehdus. Juuri ennen kuin mies päästettiin kotiin, keskustelu sujui näin:
-Muistakaa sitten kotona pestä alapäänne joka päivä, lääkäri sanoi ystävällisesti.
-Tarviiko tosiaan? En mä jaksa joka päivä, mies vastasi.
-Peseytyä pitää, koska muuten niitä pöpöjä tulee sinne alapäähän, lääkäri selvitti kuin lapselle ikään.
Olin äimän käkenä siitä, ettei joku tajua pestä itseään. Luulin, että älytön keskustelu loppuisi siihen, mutta ei.
-Ja muistattehan sitten juoda paljon nestettä, lääkäri ohjeisti.
-Käykö ryyppy? mies kysyi ihan tosissaan.
-Tarkoitatte varmaankin viinaa. Se vie oikeastaan nesteitä kehosta, kuten kahvikin, joten koettakaa juoda vettä ja mehua, lääkäri jatkoi rauhallisesti yllättymättä kysymyksestä.
-No mutta, voiko ottaa ryypyn kuitenkin. En minä paljoa, mutta kun yksi tekis terää, mies jankutti.
Tässä vaiheessa painoin sairaalatyynyn pääni päälle, jotten olisi kuullut lisää. Epäpuhdas-alapää-ryyppytyyppi ällötti minua jo sen verran. Hänen tyhmyytensä oli aivan omaa luokkaansa.
Toinen vieruskaverini oli mies, jolla oli keuhkokuume ja yllätys yllätys: kaksi promillea alkoholia veressä. Ainut mitä mies halusi, oli päästä takaisin kotiin juomaan, vaikka kuolema oli juuri kolkutellut ovella.
Lopuksi samaan sairaalahuoneeseen kanssani tuli vanha mummeli. Hän oli puraissut itseään poskeen ja loukannut jalkansa jotenkin. Hän oli kaikkea muuta kuin sympaattinen ”Marja Tyrni -tyylinen” vanhempi naishenkilö. Hän huusi hoitajille, käskytti heitä taukoamatta, ei kiittänyt mistään ja käyttäytyi kuin olisi ollut ainoa potilas huoneessa.
Alapää-mies ja promille-tyyppi eivät hekään osanneet olla ystävällisiä hoitajille ja lääkäreille. Minä olin huoneen ainut, joka kiitti sairaalahenkilökuntaa, kun minua hoidettiin. Ja tämä sairaalakokemus ei eroa muista sairaalakokemuksistani millään tavalla. Mikä ihmisiä oikein vaivaa?
”Minä minä minä”-ihmisiä löytyy kuitenkin myös muualta kuin sairaalasta.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä sain taas uuden muistutuksen ihmisten välinpitämättömyydestä ja itsekkyydestä.
Yläkerrassani asuu eräs julkkispariskunta. Usein kun tämä pariskunta on poissa kotoa, asunnossa hääräävät heidän kaksi parikymppistä poikaansa. Perjantaina pojat (tai ainakin toinen heistä) bilettivät jälleen kerran vanhempiensa asunnossa. Mökä oli korvia huumaava, mutta mitäs pienistä. Olen aiemmin kokeillut mennä itse pyytämään poikia hiljentämään menoa, mutta se ei valitettavasti tehoa. Ja tämä ei siis ollut ensimmäinen kerta, kun yläkertalaiset meluavat yöllä kuin pienet apinat ja luulevat olevansa talon ainoat asukit.
Itse asiassa koko viikonloppu kuluikin korvia huumaavan musiikin parissa. Oletan, että asialla olivat pojat, koska nämä vahemmat tuskin kuuntelevat Pearl Jamia ja muuta alternative musiikkia. Mutta mikään lakihan ei kiellä kuuntelemasta musaa täysillä päivisin. Tähän voin todeta, että onneksi en ole yötyössä.
Toisaalta nuo ovat pieni paha, sillä toinen naapurini on sytyttänyt asuntonsa palamaan jo kaksi kertaa. Kolmannen palon mieheni tytär ja minä saimme ripeällä toiminnalla estettyä. Ja eräs taloyhtiössämme asuva henkilö, jonka kämppä oli kokonaan homeessa, kunnosti asunnon ja myi sen mukavalle naiselle kertomatta homeesta. Minä keroin naiselle nähneeni homekämpän kunnostuksen, ja tulen tarvittaessa todistamaan asiasta oikeuteen auttaakseni häntä.
En haluaisi uskoa, että naapurini olisivat ilkeitä tahallaan tai että sairaalassa makoilevat pottuilevat hoitajille silkasta ilosta. Mutta kieltämättä ihmettelen, mikä syy huonoon käyttäytymiseen oikein on?
Kysymykseni tällä kertaa kuuluukin: Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Miksi tästä maailmasta löytyy niin paljon epäkiitollisuutta, välinpitämättömyyttä, epäystävällisyyttä ja ”minä minä minä -mentaliteettia”?
6 kommenttia
Antsu
3.3.2010 01:49
Koska nykyaikana se on niin helppoa ajatella vain omaa persettä. Yksinäisiä ihmisiä on paljon ja kun on aina yksin, ei tarvitse huolehtia muista kun itsestään. Siinä äkkiä unohtuu kiitokset ja myötätunnot kun riudut itsesäälissä ja tunnetyhjiössäsi.
Vastaa kommenttiinOnhan näitä muitakin... vanhukset, lellityt, rikkaat jne.. Aspa-hommissa näihin törmää päivittäin, olit sitten tarjoilija tai hoitsu. Ihmiset on melko kollektiivisesti perseestä, mutta onneks aina välillä pari helmeä pelastaa päivän. :)
Kivaa keskiviikkoa, Sunni!
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
3.3.2010 10:03
Olen tullut viime kuukausina siihen tulokseen, että kaupunkiin saisi muuttaa vain kaupunkikelpoistetut ihmiset; narkkarit, möykkääjät ja koiraa ilman hihnaa ulkoiluttavat voivat pysyä tai heidät pitäisi pakkosiirtää erämaahan tai muualle, missä he voivat toteuttaa itseään häiritsemättä muita.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Pipboy81
3.3.2010 11:23
En mä ainakaan oo noin perseestä. Ja mun käsitykseni mukaan maaseudulla tilanne on parempi, vaikka anonyymi ystävämme toisin antaakin ymmärtää.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
3.3.2010 11:53
Kaikenlaisia ihmisiä löytyy niin kaupungista kuin maaseudultakin. Omaan napaan tuijottelu ja itsekkyys on yleistä, koska ei ymmärretä, että loppujen lopuksi olemme kaikki riippuvaisia toisistamme tavalla tai toisella.
Vastaa kommenttiinTässäkin asiassa on tärkeää "katkaista ketju". Jokainen voi omalta kohdaltaan näyttää mallia ja välittää toisista ja olla ystävällinen. Hyvä kertautuu! Onneksi tiedän, että maailmassa on paljon ihania ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan ventovieraita, itse olen kokenut sen monta kertaa. Antaa hyvän kiertää!
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
4.3.2010 00:50
Suomessa on tällaista, ja kulttuuri on päässyt kehittymään tällaiseksi ehkä sen vuoksi, että meillä on tilaa olla vaikkemme tulisikaan kovin hyvin tomeen keskenämme. Tilanne on ihan erilainen briteissä, missä noin 60 miljoonan ihmisen on kyettävä elämään yhdessä pienellä saarella. Onhan sielläkin niitä kännitappeluita, mutta joka ikisessä tilanteessa ihmisillä riittää enemmän huomaavaisuutta ja ystävällisyyttä toisilleen kuin Suomessa. Joskus ihan totaaliseen ärsyttävyyteen asti, esim. niin että kaupan kassa ei millään tahdo malttaa vetää lounassalaattiani viivakoodinlukijasta vaikka olen kuolemassa nälkään, kun edellisen asiakkaan kanssa on niin mukavan kohtelias jutustelu vielä kesken.
Luulen että osasyynä suomalaisten ääliömäiseen käytökseen piilee myös jossakin ihmeellisessä ujoudessa ja mokaamisen pelossa. Paras vaan tunkea bussista vieruskaverin yli sanaakaan sanomatta, ettei vaan vahingossa sanoisi jotain tyhmää tai olisi sopimattoman puhelias. Mutta on tärkeää myös huomata, että nämä huomiot eivät päde kaikkiin - arviolta 30-50 prosenttia kansasta käyttäytyy kauniisti, ainakin usein :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Anonyymi
6.3.2010 11:29
Siitä päivämusastakin voi huomauttaa. Entisessä asuintalossani talkkari soitti poliisit paikalle vastaavassa tilanteessa. Musiikki nimittäin kuului rakenteita pitkin neljännen kerroksen C-rapun asunnosta noin 50 eri asuntoon kolmessa rapussa ja aivan jatkuvasti (kello jotain15-24) - myös silloin, kun asukas ei ollut paikalla.
Asialla oli sukukämpässä asuva hemmoteltu kundi, jonka suku ei uskonut pojun tekevän mitään pahaa. Poliisin mielestä kyse oli niin isosta haitasta, että tulivat paikalle. Naapurikämpissä oli kuulemma pakko pitää kuulosuojaimia, jotta niissä pystyi olemaan. Seurauksena napsui nopeaan tahtiin varoituksia, joita suku ei uskonut. Kun suvun matriarkka saatiin kerran paikalle pollarivierailun yhteydessä ja mummo kuuli metelin, alkoi tapahtua. Kämpästä ei tuon jälkeen kuulunut hiiskaustakaan...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin