Lobbaatko?

  • Nina Niskanen

Otsikon kysymys ei tällä kertaa koske eturyhmien pyrkimyksiä vaikuttaa poliitikkoihin ja päättäjiin, vaan baarikäyttäytymistä.

Kävin viikolla haastattelemassa Kallesta eläkkeelle jäänyttä Antti-pokea (kts. postaukseni Viimeinen mohikaani), joka mainitsi kuinka nuoret aikuiset lobbaavat itseään nykyään pokeille saadakseen nopeammin kanta-asiakasetuja. Lobbaamisella tarkoitetaan tässä tapauksessa sitä, että jäädään jutustelemaan poken kanssa, jolloin naama jää paremmin muistiin. Ja positiivisen vaikutelman luomiseen ei välttämättä tarvita setelin sujauttamista.

Itse asiassa setelin sujauttamisella ei välttämättä aina päästä puusta pitkälle. Viime kuussa pääsin seuraamaan sivusta erästä tilannetta, jossa kaksi nuorta miestä koetti päästä baariin, jossa illan ikäraja oli pikkuisen enemmän kuin toisella kavereista oli ikää. Toinen kaivoi taskustaan viidenkymmenen euron setelin ja yritti päästä yhteisymmärrykseen. Ei onnistunut. Lopulta, hyvien perustelujen ansiosta poke jousti, ja pojat pääsivät juhlimaan ystävänsä syntymäpäivää.

Lobbaamista on tullut itse harrastettua lähinnä puolivahingossa. Joskus kuvausiltoina on ollut hiljaisia hetkiä, ja olen päätynyt jutustelemaan ovimiehen kanssa.

Onko lobbaaminen sitten hyvä juttu? Tavallaan. Tuleehan siinä baarin ahkerin kävijäkunta henkilökunnalle tutuksi, ja uskoakseni se vähentää hankalia tilanteita, koska harvemmin kai kukaan alkaa tutulle rähisemään. Mitä mieltä olette?

3 kommenttia

fancie

2.1.2011 19:41

tätä lukiessani tajusin että joo, olen lobannut.. Tosin ihan vaan sisäänmeno/uloslähtö-tilanteissa. Nykyään sit tulee viikonloppusin keskustassa liikkuessa jumituttua muuten vaan oville juttelemaan ns. naamatutuille pokeille.

On auttanut sujuvassa sisäänpääsyssä ja näkynyt myös ikärajoissa joustamisena, ikinä en ole rahaa tarjonnut eikä ole käynyt edes mielessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.1.2011 22:05

Täydellisen absurdeja väitteitä ikävystyneiltä ja elämäänsä kyllästyneiltä ovimiehiltä, joita kutsutaan "ravintola-alan vaikuttajiksi". Lobbaamisen täytyykin olla täydellisen urpon pyrkimys hankkia jonkinlainen "naamavip", kun henkilön naama on tuiki tuntematon.

Ja mitä tulee rahalla sisään pääsemiseen, se onnistuu joka ainoa kerta näissä helsinkiläisissä junttikuppiloissa. Kyse on vain siitä minkä suuruisesta setelistä on kysymys.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

licence27

2.1.2011 22:47

Kanta-asiakasetuja... Ei helvetissä jos baaristakin täytyy saada kanta-asiakasetuja niin se on jo ongelma. Jos Baariin ei pääse jonottamatta sisälle tai ei pääse sisälle niin sitten on joko väärä baari, väärä seura, tai väärä varustus, todennäköisesti myös väärä ihminen.

Eli siis baariin mennessä voi olla asiallinen, ystävällinen ja käydä sit vaikka sanomassa jos tanssilattia on lasinsirujen peitossa. Mut ei ainakaan mun elämänehtäväni ole saada baarista mitään etuuksia. Ne ihmiset jotka on baarissa töissä on siellä töissä. Asiakaspalvelu on niiden työ ja niille maksetaan siitä enempi tai vähempi. Ainoastaan yhden poken kanssa on sinunkaupat ja sekin vain sen vuoksi että sattui olemaan pääduunistaan komenuksella samassa leirissä aika pitkäänkin vielä.

Mutta naama voi jäädä mieleen myös silloin jos ihan selvin päin tulee poistetuksi baarista, ilman huutelua, tappelua tai mitään valituskia. Kyseisessä baarissa kun kaikille halikkaille piti olla omat istumapaikat ja vaatettakin täytyi naisen kuulemma pitää päällä vaikka kävi kuinka kuumana.

Ei siitä olisi millään mitään rähinää tullut, mutta tilanne olisi ollut selvästi nolompi jos sieltä henkilökunnasta olisi tuntenut jonkun. Kun ihmiset on kännissä ne tekee asioita joita eivät muuten tekisi tai uskaltaisi tehdä.

Mut esimerkkinä Saksa: Siellä ehkä parhaaseen nuorten yökerhoon keskellä ei mitään mentiin ruumiintarkastuksen läpi. Sisäänpääsy suht halpa juomat ei mitään törkyhalpaa. Mutta järkkäreitä oli paljon ja ne hoitivat hommansa hyvin. Tanssilattialle tai ihan viereenkään ei päässyt juomien kanssa ja jos sinne joku livahti tai tanssilattian RST pinta likaantui tai tuli lasinsiruja niin ei mennyt montaa sekuntia kilahduksesta kun musiikki hiljeni, tanssilattia tyhjennettiin, putsattiin ja alle viidessä minuutissa taas täysi meno päällä. Voi olla että Suomestakin löytyy vastaavaa tehokkuutta, mutta ei ole tullut vastaan tähän päivään mennessä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi