Viime lauantaina Helsingin Sanomien verkkolukijat valitsivat vuoden julkkikset. Diili-kisan Jethro Rostedt voitti. Vuoden emo -tittelin sai Tanja Karpela (kesk.), Vuoden mokaaja oli Antti Kaikkonen (kesk.), Vuoden sonni Big Brotherin Sami Kallvikbacka, Vuoden tähdenlento oli Nykäsen kanssa seurustellut Jenna ja Vuoden pariksi valittiin Sauli Niinistö (kok.) ja hänen vaimonsa Jenni Haukio (kok.).
Helsingin Sanomat oli haastatellut voittajia (HS 2.1.2010) ja onnitellut heitä. Tanja Karpela kiitti kauniisti, oli imarreltu ja vastasi toimittajan kysymyksiin siitä, miltä perhe-elämä tuntuu. Antti Kaikkonen otti rauhallisesti vastaan mokaajan tittelin luvaten parantaa tapansa ja ottaa opikseen. BB-Sami iloitsi sonnin tittelistä ja jopa vuoden tähdenlento, eli Nykäsen kanssa hetken heilastellut Jenna kertoi, että on oppinut jotakin vartistaan julkisuudessa.
Mutta sitten meillä on vuoden pari: Sauli ja Jenni. He ansaitsevat kyllä tittelinsä. He ovat ihanan lutusia ja heille toivoo pelkkää hyvää. Sauli, joka niin kauan oli sinkkuna, löysi vihdoin ihanan runotytön rinnallensa. Mutta, mutta… purin hampaitani yhteen, kun luin, miten Jenni Haukio, kokoomuksen viestintäpäällikkö, oli vastannut Hesarin muutamaan hyvin kilttiin kysymykseen.
Ihan ensimmäiseksi toimittaja oli onnitellut Jenniä ja kysynyt klassisen kysymyksen miltä tuntuu. Jenni vastasi, että: ”Ööö… Jaaha. Ei tunnu miltään. Ei ole mitään sanottavaa.” Tämän jälkeen Jenni kieltäytyi arvioimasta, miltä julkisuus on tuntunut puhemiehen rinnalla ja miltä ensimmäinen aviovuosi on tuntunut.
Vaikka tykkäänkin Saulista ja Jennistä, kritisoin Jennin vastausta. Se on kuin suoraan pikkukakaran suusta. Uhmakas! Jos ei halua vastata toimittajien kysymyksiin, kannattaisi olla vastaamatta puhelimeen. Miksi olla tökerö toimittajia ja sitä kautta kansaa kohtaan. Jos titteli tuli luonnonkauniille Jennille yllättäen, hän olisi voinut sanoa sen tyyliin: ”Tämä tuli nyt niin yllättäen, etten oikein vielä tiedä miltä tuntuu, mutta kai tämä on kunnia”. Ystävällisyys ei maksa mitään.
Oman runokirjansa julkaisutilaisuudessakin Jenni kohteli mediaa tökerösti. Hän ei suostunut vastaamaan melkein mihinkään kysymykseen, ei edes kirjaansa koskeviin. Voisi sitä edes antaa jonkunlaisen vastauksen siihen, miksi esim. juuri metsä on inspiroinut runoihin. Kansahan siitä runokirjasta haluaa tietää, eivät välttämättä ne toimittajat, jotka Jenniä jututtavat.
Tosiasia on, että jos puoliso on julkisuudessa, joutuu itsekin joskus kestämään julkisuuden valokeilan, vaikkei se mieluisaa olisikaan. Ymmärrän, ettei Jenni ehkä haluaisi olla framilla. Ehkä hän on ujo ja haluaa varjella yksityisyyttään. Mutta hänen on opeteltava elämään julkisuuden kanssa Saulin takia. Ja harvaa julkkista on sitä paitsi kohdeltu niin silkkihansikkain kuin Jenniä. Hänen ja Saulin onnistui pitää suhteensakin salassa häihin saakka, mikä on melkoinen saavutus.
En minäkään aina haluaisi pestä hampaitani illalla tai siivota kotia tai vastata omasta mielestäni typeriin kysymyksiin yhä uudestaan ja uudestaan, mutta ne asiat on tehtävä, vaikka hampaat irveessä. Ja mieluummin nekin asiat tekee sitten kunnolla ja ystävällisesti eikä puolivillaisesti ja tökerösti.
Olisiko ollut Jenniltä mahdotonta pyytää, että hän vastaisi muutamaan kysymykseen järkevästi ja ystävällisesti? Kansahan pitää Jennistä, joten hän voisi hieman yrittää osoittaa kiitosta kansalle median kautta. Tosin positiivisena ihmisenä uskon, että Jenni tottuu vielä valokeilassa olemiseen. Se on ehkä alussa vaikeaa, mutta kyllä julkisuudenkin kanssa oppii elämään. Pikkuhiljaa.
Ota siis Jenni kiltti lusikka kauniiseen käteen. Sen ei tarvitse jäädä sinne kahvikuppiin niin kuin kävi Linnan juhlissa. Vahingossa!