Progeyö-kokoontumisista läppäripiilosille

Vasta tänä vuonna se tapahtui, minkä luulin tapahtuneen jo hyvin monta vuotta sitten. Internet nousi alle 35-vuotiaiden ykkösmediaksi ohi television, radion ja painetun median. Luin uutisen hämmentyneenä. Minulla on selvästi ollut aivan väärä kuva nuorista kanssaeläjistäni.

Ennen tätä vuotta nuorison tärkein media on ollut televisio, joka nykyäänkin pitää ykkössijaa senioriseurassa. Eikä seuraavakaan tieto yllätä: alle 35-vuotiaat kertoivat käyttävänsä nettiä mm. sosiaalisen median seuraamiseen ja pikaviestimiseen (ok, turha puhua mistään "pikaviestimisestä", meseä ne hakkaa). Painettu media on kuitenkin saanut onnistuneesti maalailtua ihmismieliin romanttisen kuvan aamukahveista kera rapisevan lehden, joten nuoretkin tunnustavat kuluttavansa painomustetta aamuisin radion soittaessa letkeää musiikkia.

Tilasin Hesarin parin viikon ilmaisen digilehtitilauksen. Olen tainnut pari kertaa jopa jotain lukea, lähinnä Nyt- ja Kuukausiliitteitä. En taida olla niin romanttinen ihminen, että arvostaisin aamukahveja (hyi, en juo) lehden kera. Muistan kyllä hyvin, miten isäni kiermurteli jouluaamuisin, kun uutta lehteä ei kolahtanut laatikkoon. Harvinaista omistautuneisuutta yhdelle medialle. En jaksa paperilehtiä, niistä puuttuu linkit, väylä loppumattomaan taustamateriaaliin. Radio on edustanut minulle jo vuosia yllättävän rasittavia mainoksia ja puheohjelmien nukuttavia sanoja. Joskus oli sentään Progeyö, jota porukassa kulutettiin.

Omassa elämässäni Internet ohitti television joskus 2000-luvun varhaisina vuosina. Siitä tuli sekä tärkein, että eniten aikaa vievä. Silloin netti ei ollut sosiaalinen media missään mielessä; elettiin aikaa ennen sosiaalista mediaa ja läppäreitä. Ennen kuitenkin kasaannuttiin sohvalle tuijottamaan Bumtsi Bumia, vaikkei kukaan ohjelmasta niin välittänytkään. Pakko vain katsoa mitä sattui tulemaan, yhdessä tietysti. Joskus kun katsoo porukkaa, josta jokainen on syventynyt omaan 13-15-tuumaiseen maailmaansa, tulee vähän ikävä niitä iltoja, kun ahtauduttiin sohvalle pitämään Totuuden hetki -kisakatsomoa. Ehkä Suomi kaipaisi ydinohjusiskua. Voitaisiin kerääntyä olohuoneisiin tapittamaan Ylen hätäinfoa, ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina.

(Huomaako kirjoituksesta, että olen maannut sairauden kourassa neljän seinän sisällä liian kauan? Olin jotenkin aistivinani tietynlaista seurankipeyttä.)